Oi!

Oi! on skinheadien 1970-luvun lopulla luoma punk-suuntaus, jota edusti muun muassa The Four Skins.

Ja tällä OI:lla ei sitten oo mitään tekemistä NATSIEN kanssa!

http://www.garry-bushell.co.uk/oi/index.asp

60-luvun lopulla työläisnuorten parissa syntynyt ja jamaikalaisten siirtolaisten mukanaan tuomasta ska-musiikista äänensä saanut skinheadliike oli kukoistusvuotensa 1969 jälkeen kuihtunut lähes olemattomiin, eläen lähinnä maaseudulla ns. bootboy-liikkeenä, mutta 70-luvun puolenvälin jälkeen skinhead-kultti koki uuden nousunsa, ja tällä kertaa se löysi äänensä punk-musiikin parista. Vihainen, aggressiivinen punk vetosi skinheadeihin, joiden elämäntyylin yksi peruskäsitteistä oli "aggro", maskuliinista aggressiivista kovuutta tarkoittava termi. Katutappelut ja mellakat kuuluivat uuden aallon skinheadien elämään oleellisemmin kuin vanhalla polvella, joita oli kiinnostanut enemmän tanssiminen ja hauskanpito. Tämän uuden aallon äänenä toimivat ns. oi-punk bändit. "Oi!" on Lontoon työläisten käyttämästä cockney-murteesta otettu huudahdus, joka kuvastaa oi-punkin taustaa juuri työläisnuorten musiikkina. Oi:ta kutsutaan myös skinipunkiksi, koska usein oi-bändeissä soitti niin skinejä kuin punkkareitakin. Oi:ssa 70-luvun punkille tyypillinen pelleily ja irvailu jäi vähemmälle, ja tilalle otettiin aimo annos uhoa, aggressiivisuutta ja ylpeyttä. Kyseisiä bändejä ovat muunmuassa Sham 69, Blitz, 4-Skins ja Cockney Rejects. Periaatteessa monet oi-bändit lauloivat täsmälleen samoista asioista kuin 77-punk-bänditkin, mutta painotukset ovat erilaiset. Usein sanoitukset ylistävät kovaa katuelämää, taisteluhenkeä ja yhteenkuuluvuutta, mutta myös hauskanpitoa kuten baari-iltoja ja jalkapallo-otteluita, Englantilaisen työväenluokan perusharrastuksia, jotka tosin usein illan mittaan tuppasivat saamaan väkivaltaisen käänteen. Skinheadeihin ja kultaiseen vuoteen 1969 viitataan myös niin bändien nimissä kuin sanoituksissakin. Laulu on usein maskuliinisen vihainen, kitarat räkäisen särjetyt, rytmi on kohottava ja energinen ja sanoitukset ovat täynnä olutta ja adrenaliinia, mutta ovat harvemmin varsinaisesti poliittisia.
   Toinen musiikillinen ilmiö, jonka niin skinheadit kuin punkkaritkin ottivat omakseen, oli ns. two-tone-liike. Kyse oli yhden bändin, The Specialsin, ympärille kerästystä levy-yhtiöstä Two-Tonesta, joka alkoi sitten julkaista muitakin samanhenkisiä yhtyeitä, ja levy-yhtiön nimi jäi elämään koko genren yleisnimityksenä. Kyseessä oli musiikki, joka sekoitti 60-luvun jamaikalaisia ska- ja rocksteady-rytmejä punkin energisyyteen ja koruttomuuteen. Liike oli voimakkaan anti-rasistinen, ja sen tunnuksena oli mustavalkoinen shakkiruutukuvio ja Walt Jabsco-hahmo, joka oli mustaan pukuun ja aurinkolaseihin sonnustautunut tanssiva rude boy-hahmo. Rude boyt olivat jamaikalaisia katuelämää viettäviä pikkurikollisia, joiden edesottamuksista kertoi useinmiten soundiltaan karumpaa laitaa edustava rocksteady 60-luvulla. Juuri tämä rude-boy musiikki, joka oli innostanut aiemmin skinheadejä, toimi two-tone liikkeen varsinaisena musiikillisena lähtökohtana. Punk ilmenee two-tonessa enemmän energisyytenä, asenteena ja poliittisuutena kuin musiikillisina ilmaisukeinoina. Two-tone jäi kuitenkin varsin lyhytikäiseksi liikkeeksi, ja vaikutti lähinnä 1970-luvun viimeisinä vuosina. The Specialsin ohella two-toneksi lasketaan mm. Madnessin varhaistuotanto, The Selecter ja The Beat.
   80-luvulle tultaessa skinheadien piirissä alkoi tapahtua selvää jakautumista, kun äärioikestopuolue National Front alkoi värvätä skinejä riveihinsä. Osa ei halunnut lähteä mukaan minkäänlaiseen poliittiseen toimintaan, osalle tämä taas merkitsi liikkeen kannalta tärkeää käännekohtaa. Punk puolestaan oli siirtymässä selvemmin vasemmistolaisille linjoille, ja käytännössä tässä vaiheessa punkkarien ja skinheadien tiet erosivat. Nykypäivänäkin on oi-punk henkeä ylläpitäviä bändejä, jotka nauttivat suosiota niin skinien kuin punkkareidenkin keskuudessa, ja skinhead-liikkeen sisältä löytyy esim. SHARP- (SkinHeads Against Racial Prejudice) ja RASH- (Red & Anarchist SkinHeads) liikkeet, jotka pitävät jossain määrin yhteyttä punkkareihin, mutta yleisestiottaen 80-luvulla tapahtunut molempien liikkeiden politisoituminen merkitsi ainakin liikkeiden poliittisten ääripäiden kohdalla sitä, että entisistä liittolaisista tuli nyt verivihollisia.

http://www.geocities.com/CapitolHill/8592/sh.html

onhan se ihan kiva aina kuulla että muitakin oi!:n kuuntelijoita löytyy tästä maasta.
Suomalaiset oi! bändit on kyllä multa vähän hakusessa.
enimmäkseen kolahtaa englantilainen ja katalonialainen oi!

Angelic upstairs kirjoitti:

onhan se ihan kiva aina kuulla että muitakin oi!:n kuuntelijoita löytyy tästä maasta.
Suomalaiset oi! bändit on kyllä multa vähän hakusessa.
enimmäkseen kolahtaa englantilainen ja katalonialainen oi!

Lue lisää

Onko Bitter Bois tuttu?
Suosittelen.