Omakohtainen kaatumiskokemus 40 vuoden takaa: vuosi 1975 ja paikka Porin Eelim-helluntaiseurakunta, oma ikä 8 vuotta:
Kaataminen suoritettiin ns. jälkikokouksessa. "Pelastusta etsiviä" kutsuttiin salin etuosaan, jossa muodostettiin jono. Sitten mentiin vuorollaan joko pastorin tai tämän avustajan "siunattavaksi".
Vanhanajan helluntaikokouksen tunnelmaa ei voi kuvailla ulkopuoliselle, se pitää itse kokea. Ilmapiiri on jo ennen kokouksen alkua jännittyneen odottava. Näin vanhemmalla iällä saattaa ymmärtää, että kuulijat tulivat niihin tilaisuuksiin tietoisena siitä, mitä heille tarjotaan: eräänlaista ekstaasia, joka valitettavasti ei kanna viikkoa kauempaa, mutta se nyt on toissijaista, koska niinhän se menee kaikessa muussakin viihdetarjonnassa.
"Joten tervetuloa ja rauhaa ja lauletaan yhteinen laulu tai pari ja sitten sävelsiskot laulavat, jonka jälkeen veli todistaa väkevästi". Ohjelmanumerot vaihtuvat sujuvasti ilman viivytyksiä, kunnes irti päästetään puhuja, joka viimein alkaa kuvailemaan:" maailma, jossa me elämme ikäänkuin kulisseissa joiden takana on todellisempi todellisuus henkien maailma jossa enkelit ja demonit ja Jumala taivaassa ja kuinka hilkulla jokaisen elämä on ja helvetti odottamassa niitä jotka eivät ota sanomaa vastaan miten kaikki voi päättyä äkisti tulivuori purkautua kuten Folke Thorell tiesi kertoa jossain päin Karibiaa vieden pilkkaajat mennessään ikuiseen kadotukseen ethän sinä rakas kuulija halua olla sillä paikalla pelastus on tarjolla jokaiselle nyt kun vain otat vastaan...
"Pelastus tarjolla...vain ottaa vastaan..."
No voi pyhä sylvi, eihän kahdeksanvuotias nassikka mitään muuta toivokkaan, kuin pelastusta, jos kerran vaihtoehto olisi jotain niinkin kamalaa, kuin ikuinen kärsimys tulihelvetissä. Sen verran siihen ikään mennessä oli jo tullut koettua, mitä on kipu, varsinkin sen jälkeen, kun oli tullut tehtyä jotain kiellettyä ja sitten remmi paukkunut takamuksille.
Joten ei muuta kuin jononjatkoksi, hakemaan pelastusta...
Pastori kyselee, millä asioilla olen liikkeellä (hän kyllä tietää varsin hyvin, millä asioilla hänen kuulijansa ovat jonoon asettuneet). " Haluan pelastua!" vastaan.
Pastori laittaa kätensä päälleni ja suljen silmäni. " Kiits Jeess tästä nuoresta jka tsii plstusta snaa nyt hntä..."
En voi sanoa kaatuneeni, se on väärä ilmaisu sille, mitä tunsin ja miten koin itseni ja olemukseni. Ennemminkin liu´uin taaksepäin, ja kun liukuminen oli pysähtynyt,
tunsin leijuvani vaaka-asennossa valoisassa pilvessä. Ulkopuolinen maailma oli etäällä ja äänet tulivat kaukaisuudesta. Tietoisuus oli ikäänkuin laajentunut, mieli yhtäaikaa sekä sisällä että ulkona.
Hetken trippi, sitten kaikki oli ohi. Paluu kotiin ja arkeen, "pelastuskokemusta" rikkaampana.
Kaataminen suoritettiin ns. jälkikokouksessa. "Pelastusta etsiviä" kutsuttiin salin etuosaan, jossa muodostettiin jono. Sitten mentiin vuorollaan joko pastorin tai tämän avustajan "siunattavaksi".
Vanhanajan helluntaikokouksen tunnelmaa ei voi kuvailla ulkopuoliselle, se pitää itse kokea. Ilmapiiri on jo ennen kokouksen alkua jännittyneen odottava. Näin vanhemmalla iällä saattaa ymmärtää, että kuulijat tulivat niihin tilaisuuksiin tietoisena siitä, mitä heille tarjotaan: eräänlaista ekstaasia, joka valitettavasti ei kanna viikkoa kauempaa, mutta se nyt on toissijaista, koska niinhän se menee kaikessa muussakin viihdetarjonnassa.
"Joten tervetuloa ja rauhaa ja lauletaan yhteinen laulu tai pari ja sitten sävelsiskot laulavat, jonka jälkeen veli todistaa väkevästi". Ohjelmanumerot vaihtuvat sujuvasti ilman viivytyksiä, kunnes irti päästetään puhuja, joka viimein alkaa kuvailemaan:" maailma, jossa me elämme ikäänkuin kulisseissa joiden takana on todellisempi todellisuus henkien maailma jossa enkelit ja demonit ja Jumala taivaassa ja kuinka hilkulla jokaisen elämä on ja helvetti odottamassa niitä jotka eivät ota sanomaa vastaan miten kaikki voi päättyä äkisti tulivuori purkautua kuten Folke Thorell tiesi kertoa jossain päin Karibiaa vieden pilkkaajat mennessään ikuiseen kadotukseen ethän sinä rakas kuulija halua olla sillä paikalla pelastus on tarjolla jokaiselle nyt kun vain otat vastaan...
"Pelastus tarjolla...vain ottaa vastaan..."
No voi pyhä sylvi, eihän kahdeksanvuotias nassikka mitään muuta toivokkaan, kuin pelastusta, jos kerran vaihtoehto olisi jotain niinkin kamalaa, kuin ikuinen kärsimys tulihelvetissä. Sen verran siihen ikään mennessä oli jo tullut koettua, mitä on kipu, varsinkin sen jälkeen, kun oli tullut tehtyä jotain kiellettyä ja sitten remmi paukkunut takamuksille.
Joten ei muuta kuin jononjatkoksi, hakemaan pelastusta...
Pastori kyselee, millä asioilla olen liikkeellä (hän kyllä tietää varsin hyvin, millä asioilla hänen kuulijansa ovat jonoon asettuneet). " Haluan pelastua!" vastaan.
Pastori laittaa kätensä päälleni ja suljen silmäni. " Kiits Jeess tästä nuoresta jka tsii plstusta snaa nyt hntä..."
En voi sanoa kaatuneeni, se on väärä ilmaisu sille, mitä tunsin ja miten koin itseni ja olemukseni. Ennemminkin liu´uin taaksepäin, ja kun liukuminen oli pysähtynyt,
tunsin leijuvani vaaka-asennossa valoisassa pilvessä. Ulkopuolinen maailma oli etäällä ja äänet tulivat kaukaisuudesta. Tietoisuus oli ikäänkuin laajentunut, mieli yhtäaikaa sekä sisällä että ulkona.
Hetken trippi, sitten kaikki oli ohi. Paluu kotiin ja arkeen, "pelastuskokemusta" rikkaampana.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Helluntailaisuus on pseudokristillinen osa new agea, sekä voimakasta suggestiota. Vaarallista siksi, että monet nuoret hellarit ovat joutuneet mielenterveysongelmiin ja mielisairaaloihin. Monet heistä käyttävät jo parikymppisinä voimakkaita psyyken lääkkeitä. Heidän elämänsä on täynnä pelkoa henkimaailmaa, paholaisia, henkivaltoja, ennustuksia, unia ja näkyjä kohtaan. Todellisuus ja mielikuvitus menee aivan sekaisin, samoin ihmissuhteet.
Valehtelua.
Meidän lapsista onlähes kaikki uskossa ja kuuluvat hell. srk:n. Kukaan heistä ei käytä mieliala- tai psyykelääkkeitä. Ehkä hiukan liikaa yleistät. Enkä tiedä muidenkaan samanikäisten kärsivän kyseisistä ongelmista uskonsa tähden.
En kuitenkaan ihmettele, jos nykyinen meno aiheuttaisi sellaista. Varsinkin herkille nuorille. Meillä ei näitä kaatumisia silloin harrastettu ja opetuskin oli raitista. Nythän asiat ovat päinvastoin maailmalla.
Ja Suomessa.