Maatiloja suomessa on 50 000. Nämä työllistävät tehtaissa ja kuljetuksissa ainakin 150 000 ihmistä !
Maataloutta tuetaan kaikissa maissa Euroopassa. Sen, minkä nämä tilat saavat tukea, ei ole suomelle taakka, sillä kokonaismeot/tulot tulee laskea näin:
Ensinnäkin tuo työllistäminen, toiseksi se, että jos kaikki tuotaisiin, suomalaisten 22 miljardia vuosittain menisi ulkomaalaisille tuottajille.
Ja kun verrataa tätä tuottavutta sosiaalipakolaismenoihin, niin kun tukiongelmista puhutaan, täytyy unohtaa maataloustuet ja alkaa puhumaan sosiaalimamujen ja matujen rahamenoista.
Marraskuussa 2015 haettiin budjettiin kähes puolen m iljardin lisärahoitusta kehittymättömyysmalaisten tukiin, nyt 200 miljoonaa lisää. Paljonko Afrikan ja Lähi-idän mamuihin ja mtuihin menee vuosittain ?
Kyllä siinä puhutaan jo 3 - 4 miljardin rahanmenosta vuosittain ja mitään ei saada takaisin ! Kaikenlisäksi rikosuhreja tulee yhä enemmän, mitä enemmän tuota väkeä Suomeen vastaanotetaan ja se on todella kallista uhreille ja läheisille sekä koko yhteiskunnalle.

Vastaukset 14
Vanhimmat
Veronmaksajat työllistävät - kustannuksia maataloudessa voidaan leikata luovuttamalla entisiä asutustiloja matuille.
Tekevät halvalla.
Jos kaikki nämä ihmiset siirrettäisiin tuottavaan työhön, niin BKT nousisi selvästi. Nyt veronmaksajat elättävät tukiaisilla elävää loisväestöä. Jos olisivat oikeissa töissä niin myös veromme laskisivat ja onnellisuus nousisi.
Maatalous on vähän niinkuin mamutusbusiness. Iso raha pyörii ja on työntekijöitä, mutta verovelvollinen maksaa kaiken selkänahastaan.
Suomalaiset ovat jo nyt tutkitusti maailman onnellisimpia kansoja, ellei onnellisin.
Nämä 150 000 maksaa veroina rutkasti takaisin ostovoimana oman maamme muihin tuotteisiin. Jokaisen kansan on viisasta syödä kotimaista ruokaa.
Se, että ruoka tuotettaisiin vain harvoissa valtioissa olisi valtava riski eri kanteilta niille, jotka eivät tuota.
Olen melko varma, että täällä on jokunen somali "kuten Jssuf se sama" aina valittamassa tästä aiheesta, koska ei saanut omaa itukauppaansa kannattamaan.
Viljelijät pitävät suomea pystyssä. Kiitos viljelijöille !!!!!!!!!
Varmasti YLE tulee tätä asiaa toitottamaan pitkin hallituskauttanne.
Oujeeh. onneksia asia selvis nyt ja saamme enempi sossusta rahaa!
Eikö tämä hallitus vie lapsiperheiltä, niin oikea vastaus on EI.
Aloittaja on maajussi joka puolustaa saamiansa tukia.
Maatalous tuet on lakkautettava. Maatalous ei lopu siihen ja työllistää ihmisiä niin kuin ennenkin.
Ei pysty tukia poistamaan. Monet maatalous YRITTÄJÄT nytkin taloudellisissa vaikeuksissa. Järkevintä olisi leikata työttömyys, toimeentulo ja opintotukia, saataisiim sohvalla makaavat loiset töihin. Myös sairaala-ja lääkkeidenkelakorvauksissa runsaasti leikkausvaraa vielä.
Aloittajana sanon, että olen kaupunkilainen eikä koko suvussani ole maatilallisia ! Ja tämä on täysin totta uskoitte tai ette.
Kyse on siitä, että olen laskenut seuraamuksia jo aikoinaan, kuinka paljon Suomi häviäisi, jos ei tuottaisi itse ruokaa.
Joo ok!
Toisaalta: Noitten 150 000 työllistetyn maksamat verot ei riitä ALKUUNKA maataloustukiin! :/ ... Työllistäkää enemmä, ni sit ollaa sujut?
Ns. maatalousyrittäjät eivät työllistä muita kuin tukienmaksajia.
10 000 maatilaa tekee Suomen maatlouden tuotannosta n.70%:tia mitä ne 40 000 tilaa tekee? Nekin nostelee vastikkeettomia tukiaisia,tuet vain niille maanviljelijöille jotka saavat oikeasti elantonsa maataloudesta ja muualla töissö käyviltä kaikki tuet pois ja viljelkööt miten paljon haluavat muttailman tukia ja myykööt tuetteensa minne haluavat ja mistä saavat parhaan hinnan mutta ilman sentinkään tukiaisia,oikeat viljelijät kunniaan ja keinottelijat jotka pilaavat oikeiden viljelijöidenkin maineen tuettomiksi heti,mistään huoltovarmuudesta on sitten ihan turha yrittää selitellä yhtään mitään , jos keinottelijat saavat pinta-alojen perusteella tukiaisia eikä sadon mukaan.TUET OIKEILLE VILJELIJÖILLE ,KEINOTTELIJLOILTA KAIKKI TUET POIS! Varmaan MTK:n,KEPUN ja Maatalousministeriön keinottelijat on samaa mieltä!!!!!!!!!!!!!!!!