Irakilainen Ali Al-Lami haki Suomesta turvapaikkaa. Kuukausien jälkeen hän kertoo löytäneensä maasta vain yhden negatiivisen asian.
Ali Al-Lami, 29, saapui Suomeen viime syyskuussa samaan aikaan, kun Euroopan pakolaiskriisi alkoi toden teolla näkyä myös täällä. Hän kertoo olleensa matkalla viikkoja ja maksaneensa kaikkiaan 8000 dollaria päästäkseen samaan maahan, johon hänen isoveljensä oli lähtenyt jo aiemmin.
Poliisi vaikutti kuitenkin erilaiselta kuin monessa muussa maassa. Alia ei hakattu.
– Poliisit olivat ihan erilaisia kuin muualla. He olivat erittäin ystävällisiä. Yksi tarjosi tupakankin. Sain nukkua rauhassa ja syödä, Ali Al-Lami kertoo ensikosketuksestaan Suomeen.
Yllä olevalla videolla Ali kertoo, mistä hän pitää Suomessa ja mistä hän ei pidä Suomessa.
Viime vuonna Suomeen tuli kaikkiaan yli 30 000 turvapaikanhakijaa, joista suurin osa oli irakilaisia.
Suomesta tiesin veljeni kertoman perusteella, että täällä on rauhallista ja ihmiset ovat rauhallisia, Ali kertoo.
Kuulin puheita, että siellä voi olla rasismia. Mitä tapahtui? Ei mitään. En nähnyt juuri ketään missään.
Maahanmuuttoviraston mukaan maalis-huhtikuussa tuhannen turvapaikkapäätöksen viikkotavoitteeseen ei päästy: toteutunut määrä oli noin puolet.
Osa taas luuli saavansa heti asunnon, auton ja rahaa.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001182599.html
SINÄ MAKSAT!

Vastaukset 1
Vanhimmat
Tuo Ali on täysin turisti joka käyttää meitä hyväkseen lomailemalla täällä täysihoidossa.