Varaus 283

Perjantaivuorot ovat pitkälle aamuyöhön kiireistä aikaa. Mutta tänään ajoin mielelläni, koska alla oli tuliterä iso BMW. Ainoa asia, tai oikeastaan kaksi asiaa, jotka häiritsivät ajonautintoa, olivat Suomen tiet ja taksin merkki katolla. Muuten olisin voinut ajaa loputtomiin, sillä auto oli usko.attoman vakaa, hämmentävän hyvä ohjata ja järjettömän tehokas.

Kurvasin Jääkärinkadulle ja matelin eteenpäin. Kello oli puoli kuusi.

Parkkeerattujen autojen välistä esiin astui nainen, joka heilautti kättään kuin olisin ollut bussi. Kesäaamuissa oli se outous, että valon määrä sekoitti ihmisten päät. Tajusin heti, että kadunvarressa seisova nainen oli ollut koko yön selällään ja kontallaan ja kyljellään. Hän oli hieman ylipukeutunut aamulenkkeilijäksi tai aamuvuorolaiseksi.

Pysähdyttyäni, hyppäsin ulos autosta ja kiersin avaamaan neidille oven. Huomasin varausnumeron menneen hieman ohi, koska mukava pari rintoja istahti takapenkille ja sutjakka sääripari katosi perässä. Itse en käsitä, kuinka he sen tekevät, siis kykenevät tuollaisissa vetimissä istahtamaan matalaan autoon.

- Niin ja huomenta vaan. Minne ajetaan? Huikkasin takapenkille, jossa jo riisuttiin kenkiä pois jaloista.

-Siltasaareen. Piru näitä kenkiä. Tästähän on iho kadonnut kokonaan. Ei jumalauta ole helppoa meikäläisenkään elämä.

Katsahdin naisen jalkoihin ja toivoin, ettei hän nyt sottaisi takapenkkiä verellä tai muilla eritteillä. Tiedä mitä näistä ulos valuu, ajattelin ja vilkaisin naista hieman tarkemmin. Hän oli omituinen sekoitus vaaleutta ja tummuutta, pituutta ja lyhyyttä. Lisäksi olin tunnistavinani hänet jostain. Hän oli kummalliselta tavalla tuttu. Oli erittäin vaikea sanoa, minkä ikäinen hän oli. Ei nuori, mutta ei vanha. Siinäpä sitä skaalaa pohdittavaksi.

- Anteeksi, mutta kuinka vanha te olette?

Nainen jätti jalkateränsä rauhaan ja vilkaisi hölmistyneenä minuun. Näin ensimmäisen kerran kunnolla hänen kasvonsa. Ne olivat erittäin kauniit, lähes ajattomat ja kirkkaat kuin kasteiseen aamuun puhjennut orvokki ja sen terälehdet, tai ruiskukka. Jokin kouraisi sisimmässäni, ja äkkiä olin täysin naisen vaikutuspiirin sisällä. Lähes kuulin, kuinka loukku napsahti kiinni ympärilläni.

Hän puhkesi nauruun.
13194
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Hän maksoi kortilla. Matka Eirasta Siltasaareen oli ollut hupaisa. Aikuiseen naiseen synkronoitunut tyttömäinen ja kevyt naisparodia myi itsensä minulle 100-0. Olin muutaman hassun minuutin aikana lähes rakastunut häneen. Ja olisin toivonut, että hän olisi asunut jossain kauempana, ellemme olisi olleet jo perillä. Hän nousi ulos autosta ennen kuin ehdin avata hänelle ovea.

Kurjuuden tunne rusensi kuin jokin mekaaninen kone, kun hän katosi hiljalleen näköpiiristä. Ja vaikka aurinko kipusi yhä korkeammalle, niin minussa se laski.

( Hihitystä )

Äänestä
  • Kissa oli mökötyspäällä. Se istui ikkunalaudalla ja katseli merelle. Vahingossakaan se ei katsonut tulijaan.

    - Helvetin mirrit, tokaistiin. Jalkapohjat olivat pikimustat kengittä kävelystä. Nainen käänsi käsilaukun sisällön pedatulle vuoteelle ja poimi roinan seasta pitkät sukat, jotka olivat menneet pilalle. Hän ihosi niiden pitämistä. Reidet kutisivat kuin olisi ollut syyhy. Mielihyvin hän kiskoi ne irti kulkuluvista ja avainnipusta ja toimitti raadot kylpyhuoneen roskapönttöön.

    - Hyvästi, hän tuhahti.

    Suihku oli kirvelevä kokemus. Muutenkin olo oli tavallisen epätodellinen. Arjen muuttuminen täysin arvaamattomaksi ja oudosti aiheuttaa neurologisia muutoksia ja stressitiloja, joiden kiemuroita hän hetken vietti muistellen yön tapahtumia. Nainen nojasi seinään ja kokeili itseään. Hän tuntui aralta, mutta ei hajonneelta.

    Oli erittäin tärkeää, että hän ei nyt nukahtaisi. Se oli osa suunnitelmaa.

    ( Naurua )

    Äänestä

  • Luoladonna kirjoitti:

    Kissa oli mökötyspäällä. Se istui ikkunalaudalla ja katseli merelle. Vahingossakaan se ei katsonut tulijaan.

    - Helvetin mirrit, tokaistiin. Jalkapohjat olivat pikimustat kengittä kävelystä. Nainen käänsi käsilaukun sisällön pedatulle vuoteelle ja poimi roinan seasta pitkät sukat, jotka olivat menneet pilalle. Hän ihosi niiden pitämistä. Reidet kutisivat kuin olisi ollut syyhy. Mielihyvin hän kiskoi ne irti kulkuluvista ja avainnipusta ja toimitti raadot kylpyhuoneen roskapönttöön.

    - Hyvästi, hän tuhahti.

    Suihku oli kirvelevä kokemus. Muutenkin olo oli tavallisen epätodellinen. Arjen muuttuminen täysin arvaamattomaksi ja oudosti aiheuttaa neurologisia muutoksia ja stressitiloja, joiden kiemuroita hän hetken vietti muistellen yön tapahtumia. Nainen nojasi seinään ja kokeili itseään. Hän tuntui aralta, mutta ei hajonneelta.

    Oli erittäin tärkeää, että hän ei nyt nukahtaisi. Se oli osa suunnitelmaa.

    ( Naurua )

    Säpsähdin hereille vuoteelta Armin pyyhe päässä. Heitin sen sängynpäätyyn. Makaaminen puhtaalla ja avaamattomalla vuoteella alastomana muistuttaa esiaikaista uhritoimitusta, jossa joku raukka huumataan, nyljetään ja sisuskalut noukitaan kulhoihin uhrilampaan vielä pyöritellessä silmiä.

    Minusta tuntuu, kun nyt tässä puhkinussittuna makaan, että nuoruusvuosinani eteen sattunut raiskaus on tehnyt minusta tällaisen. Kohtaan seksin kuin se olisi selitysmallin sovellus, käänteinen tahtotila. Käyn läpi uudelleen ja uudelleen samaa asiaa, joka oli nujertaa minut. Periaatteessa haluan hallita sitä että minua nöyryytetään ja minuuteni sivuutetaan asettumalla yhä uudelleen samaan asemaan, mutta lähtemällä siitä näennäisenä voittajana pois.

    En tiedä. Olen selittäminen mestari, mutta itseni kanssa lähes avuton.

    ( Reps )

    Uutena ajatuksena voisi kuppiin heittää sen, että että minuuteni ei ole kytköksissä vartaloon. Vartalon on jotain muuta kuin minä. Minä olen piilossa jossain mielen kattolampussa enkä tunne mitään.

    Tiedostettu yö, jonka itse olen valinnut, ikään kuin kohtalokseni, taas kykenee nauttimaan, mutta orgasmi on oudolla tavalla kehon orgasmi. Kattolampussa luuraajaan se ei ylety.

    Tämä on selvä henkinen puute.

    Niin ja tietysti voi olla niin että en tiedä orkuista mitään ja olen vain tuottamuksellisesti yliväsynyt.

    Eräs heppu Liisankadulta esitti vaihtoehdon, että kirjoittaisin traumani ulos itsestäni. Ajatus tuntui hyvältä.

    Hakkasin näppistä vuoden tai kaksi. Tunnin tai kahden mittainen pikku episodi venähti ensin 200 sivuiseksi meriselitykseksi asioiden ketjuuntumisista ja ilmiasuista. Spekulaatioita vilisi. Tämä siksi, että taju oli kankaalla. Se taas johtui siitä, että mielikuvitukseni on varsin lennokas ja estoton. Siitä seurasi vain ongelmia. Ainoat todelliset faktat olivat lääkärilausunnot, jotka olivat helpon yksiselitteisiä. Kaikki muu oli itseni varassa.

    Tämän jälkeen "käsis" joutui jostain syystä erään suomalaisen naiskirjailijan käsiin, joka sen luettuaan kilautti kustantajalleen, joka taas kilautti minulle.

    Suljin puhelimen ja vein läppärini taloyhtiön roskapönttöön.

    ( Hihitystä )

    Äänestä

Tämä oli hyvä, erityisesti tykkäsin tuosta "Tiedä mitä näistä ulos valuu".

Äänestä
  • Huomasitko, että se oli ainut lainaus, jonka koko nettipaukuttamiseltani muistan.

    Ihan hyvä.

    (Naurua )

    Äänestä

Huh huh mikä painajainen. Onneksi on kaljaa ja lätkää maailmassa.

( Naurua )

Äänestä
  • Puin päälle jääkiekkotamineet. Tunnelma on katossa ja kaljaa on juotu jo niin paljon, että on pakko riisua tamineet ja mennä pissalle.

    ( Hihitystä )

    Äänestä

  • Luoladonna kirjoitti:

    Puin päälle jääkiekkotamineet. Tunnelma on katossa ja kaljaa on juotu jo niin paljon, että on pakko riisua tamineet ja mennä pissalle.

    ( Hihitystä )

    Fairy Talessa järkyttävän kaunis tumma nainen suoraan Miron taulusta halusi olla kiinni minussa.

    Kerroin hänelle olevani homoseksuaali mies tiedottomuuden rajamailla. Järkytykseni feikkasi minua.

    (Hihitystä )

    Äänestä

  • Luoladonna kirjoitti:

    Fairy Talessa järkyttävän kaunis tumma nainen suoraan Miron taulusta halusi olla kiinni minussa.

    Kerroin hänelle olevani homoseksuaali mies tiedottomuuden rajamailla. Järkytykseni feikkasi minua.

    (Hihitystä )

    Siis kerran elämässä näkee jotain niin sulavaa kuin tuo Mirri, ja sitten mä menen jääkiekkopuihin.

    Siis mä olen kiertänyt sekä Espanjaa että Italiaa ristiin rastiin, mutta sitten kotoisella Hesarilla lähtee lapanen kädestä.

    ( hirn)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Luoladonna kirjoitti:

Perjantaivuorot ovat pitkälle aamuyöhön kiireistä aikaa. Mutta tänään ajoin mielelläni, koska alla oli tuliterä iso BMW. Ainoa asia, tai oikeastaan kaksi asiaa, jotka häiritsivät ajonautintoa, olivat Suomen tiet ja taksin merkki katolla. Muuten olisin voinut ajaa loputtomiin, sillä auto oli usko.attoman vakaa, hämmentävän hyvä ohjata ja järjettömän tehokas.

Kurvasin Jääkärinkadulle ja matelin eteenpäin. Kello oli puoli kuusi.

Parkkeerattujen autojen välistä esiin astui nainen, joka heilautti kättään kuin olisin ollut bussi. Kesäaamuissa oli se outous, että valon määrä sekoitti ihmisten päät. Tajusin heti, että kadunvarressa seisova nainen oli ollut koko yön selällään ja kontallaan ja kyljellään. Hän oli hieman ylipukeutunut aamulenkkeilijäksi tai aamuvuorolaiseksi.

Pysähdyttyäni, hyppäsin ulos autosta ja kiersin avaamaan neidille oven. Huomasin varausnumeron menneen hieman ohi, koska mukava pari rintoja istahti takapenkille ja sutjakka sääripari katosi perässä. Itse en käsitä, kuinka he sen tekevät, siis kykenevät tuollaisissa vetimissä istahtamaan matalaan autoon.

- Niin ja huomenta vaan. Minne ajetaan? Huikkasin takapenkille, jossa jo riisuttiin kenkiä pois jaloista.

-Siltasaareen. Piru näitä kenkiä. Tästähän on iho kadonnut kokonaan. Ei jumalauta ole helppoa meikäläisenkään elämä.

Katsahdin naisen jalkoihin ja toivoin, ettei hän nyt sottaisi takapenkkiä verellä tai muilla eritteillä. Tiedä mitä näistä ulos valuu, ajattelin ja vilkaisin naista hieman tarkemmin. Hän oli omituinen sekoitus vaaleutta ja tummuutta, pituutta ja lyhyyttä. Lisäksi olin tunnistavinani hänet jostain. Hän oli kummalliselta tavalla tuttu. Oli erittäin vaikea sanoa, minkä ikäinen hän oli. Ei nuori, mutta ei vanha. Siinäpä sitä skaalaa pohdittavaksi.

- Anteeksi, mutta kuinka vanha te olette?

Nainen jätti jalkateränsä rauhaan ja vilkaisi hölmistyneenä minuun. Näin ensimmäisen kerran kunnolla hänen kasvonsa. Ne olivat erittäin kauniit, lähes ajattomat ja kirkkaat kuin kasteiseen aamuun puhjennut orvokki ja sen terälehdet, tai ruiskukka. Jokin kouraisi sisimmässäni, ja äkkiä olin täysin naisen vaikutuspiirin sisällä. Lähes kuulin, kuinka loukku napsahti kiinni ympärilläni.

Hän puhkesi nauruun.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu