...tuntuu elämä. Yli 20 vuotta painoin kolmivuoro periodityötä. Olin silloin vapaalla, kun muut oli töissä - olin töissä kun muut oli vapaalla. Juhlapyhiä olen viettänyt enemmän töissä kuin kotona. Työ vei sosiaalisen elämän pikku hiljaa - kukapa viitsii tulla kylään, kun ei tiedä onko se ollut yön töissä, vaiko parasta aikaa siellä. Osittain terveyskin kärsi - mutta mitäpä siitä, tulihan maalista mammonaa ja velkaa hankittua - on oma katto pään päällä.
Tuli sitä perhettäkin siinä työn lomassa - tosin vain yhden äitiysloman olen poissa töistä ollut - piti hankkia leipää omaksi elannoksi, ei ollut muita elättäjiä. Tulipa sitten loppuun palaminenkin, ja hankin uuden koulutuksen, että järki säilyisi päässä. No nyt on sitten koulutus - mutta ei työtä. Puolen vuoden sisällä olen hakenut yli 20 paikkaa - en kelpaa minnekkään! Ja nyt taitaa järkikin hävitä.
Itsetunto on aivan nollilla, eikä se auta, että tutut kysyvät, että onkos niitä töitä löytynyt...En olisi ikinä uskonut, että minulle käy näin. Pahinta on se häpeä, ja tunne että on tuottanut läheisilleen hirveän pettymyksen.Myös se, että tuntee itsensä ilottomaksi, onnettomaksi ja suunnattoman masentuneeksi on kauhea tunne kestää, koska olen aina ollut hyvin aktiivinen, räiskyvä, ja elämässäni on ollut selvät tavoitteet.
Nyt ei ole enää mitään - vain seinä joka on pystyssä joka suuntaan - ja armoton väsymys. Sen verran kuitenkin minussa toivoa elää, että ajattelen, että jostain löytyy vielä se oljenkorsi, johon pystyn tarttumaan, ja pääsen täältä ylös. Nyt on vain niin toivotonta.
Tuli sitä perhettäkin siinä työn lomassa - tosin vain yhden äitiysloman olen poissa töistä ollut - piti hankkia leipää omaksi elannoksi, ei ollut muita elättäjiä. Tulipa sitten loppuun palaminenkin, ja hankin uuden koulutuksen, että järki säilyisi päässä. No nyt on sitten koulutus - mutta ei työtä. Puolen vuoden sisällä olen hakenut yli 20 paikkaa - en kelpaa minnekkään! Ja nyt taitaa järkikin hävitä.
Itsetunto on aivan nollilla, eikä se auta, että tutut kysyvät, että onkos niitä töitä löytynyt...En olisi ikinä uskonut, että minulle käy näin. Pahinta on se häpeä, ja tunne että on tuottanut läheisilleen hirveän pettymyksen.Myös se, että tuntee itsensä ilottomaksi, onnettomaksi ja suunnattoman masentuneeksi on kauhea tunne kestää, koska olen aina ollut hyvin aktiivinen, räiskyvä, ja elämässäni on ollut selvät tavoitteet.
Nyt ei ole enää mitään - vain seinä joka on pystyssä joka suuntaan - ja armoton väsymys. Sen verran kuitenkin minussa toivoa elää, että ajattelen, että jostain löytyy vielä se oljenkorsi, johon pystyn tarttumaan, ja pääsen täältä ylös. Nyt on vain niin toivotonta.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Hei!
Minusta tuntuu aivan samalta. Ihan olisi voinut olla itseni kirjoittamaa. En osaa antaa neuvoja, koska oloni on myös täysin lohduton.
En myöskään enää tiedä ulospääsyä tästä tilanteesta ja jokainen vuosi pahentaa tilannetta entisestään. En tiedä.