Koirarotujakaan ei ole olemassa. Eikä kissarotuja. Muuten Hitler!
0Äänestä
Ihanhanseselvää
Kyllä minusta suomalaiset ovat valkoisia, vaaleita ihonväriltään ja monilla vaalea tai ruskea tukka.
0Äänestä
VaiMitä
Kaikki ollaan kyllä samanlaisia homo sapiensseja. Mutta pidän kyllä itseäni enemmän suomalaisena kun suomessa syntynyttä ahdasmielistä kehitysmaamuslimitaustaista ihmistä joka lähtee isis joukkoihin taistelemaan islamilaisen kalifaatin puolesta. Sekä niiden jotka tulevat pakolaisina ja turvapaikanhakijoina ikuisenelatuksen takia suomeen ja joiden tarkoitus ei ole mitenkään itegroitua suomeen ja sen kulttuuriin vaan pyrkiä muuttamaan suomalaista yhteiskuntaa palvelemaan omaa ahdasmielistä kulttuuriaan ja uskontoaan omine sharian lakeineen päivineen. Jos tämä on rotuoppia niin mitä sitten on ahdasmielisten kehitysmaamuslimien käytös kaikkine vaatimuksineen. Onko se nyt sitä monikulttuurista kulttuurinrikastuttamista ja me kantasuomalaiset jotka olemme koko suomen itsenäisyyden ajan kehittäneet ja vaurastuttaneet tätä hyvinvointi yhteiskuntaa fasisti natsirasisteja jotka ajavat jotain rotuoppia,kun emme hyväksy näiden ahdasmielisten kehitysmaa muslimeiden käytöstä, kuten kulttuurin ja uskonnon oikeuttamia rikokset meitä vääräuskoisia haramihmisiä kohtaan. Jos nyt joku voisi pikkuhiljaa alkaa syyttelyn lisäksi kertomaan että mihin euroopan maahan ahdasmieliset kehitysmaamuslimit ovat sopeutuneet, minusta eivät mihinkään. Minä kun luulin jo että nykyään tämä kulttuurinrin rikastuttaminen ja tämä kehitysmaamuslimivyöry eurooppaan on muuttunut taakakanjaoksi, joka ei ole meidän suomalaisten aiheuttama. Se on ihan näiden fanaattisten islamilaisen rauhanuskonnon kannattajien aikaansaama pyhäsota, joka kuuluu niiden kulttuuriin ei meidän suomalaisten, ilmeisesti olin väärässä.
0Äänestä
TimoXL
Ton kirjottajalla (olkoon vaan vaikka minkä professorin haastattelu tukenaan!) ei o kyl MITÄÄN havaintoa et mitä koko rotu käsite pitää sisällää!
Opiskelis nyt ihan ekana vaikka TON! Ei luulis olevan ylivoimasen vaikea opetella?
Ja jos ton perusteella rotuja voidaan erotella geeniperimässä olevien sarjojen erilaisuudella, niin eikös geenitutkimusten mukaan jo meillä suomalaisilla ollu verrattain homogeeninen geeniperimä, ja hyvin erilainen verrattaessa sekä länsi- että itänaapuriin! Joten ihan hyvällä syyllä voisi siis saanoa, että jopa SUOMAISET on oma rotunsa, ei pelkästään valkoiset! Ja btw: ns. Valkoisen rodun voi vallan mainiosti erottaa esim. Afrikkalaisesta siitä, et useimmilla meillä on geeniperimässämme jääbteitä neanderthalin ihmisestä, jotka taas puuttuvat tätsin afrikkalaisten geeniperimästä! Joten: eikös me nyt silloin olla eri rotua (tai ehkä paremminkin alalajia, jos tarkkoja ollaan!) kuin afrikkalaiset! Hä?
0Äänestä
singulariteetti123
Homo sapiensia ei ole olemassa. Se on mielivaltaisesti määritelty ihmisen luoma konstruktio. Lajirasismi on lopetettava. Millä oikeudella me puhumme "ihmisistä", "apinoista", "norsuista" jne... Törkeää luokittelua! Varsinkin kun siihen sisältyy automaattinen oletus, että ihminen on jotenkin parempi kuin apina tai norsu. Naurettava, mielivaltainen oletus.
0Äänestä
muualle.höperöimään
Mene höpöttämään noita teesejäsi helluntailaisille, muihin kaatumaseuroihin tai humanistiseen näennäis-tiedekuntaan. Matematiikassa, fysiikassa, biologiassa ja muissa luonnontieteissä pyritään kivenkovaan faktaan jotta voidaan selvittää syy ja seuraussuhteita.
0Äänestä
TimoXL
Sarkasmi on vaikee laji? ;)
0Äänestä
Alpo.Yksikivi
On se, ainakin sen ymmärtäminen. Jostain syystä tällä foorumilla minkäänlainen sarkasmi ei koskaan "mene jakeluun".
0Äänestä
Puolimustalaisia
Kuulumme itäugrainalaiseen sukuun.
0Äänestä
TimoXL
Eikä kuuluta kun itämerensuomalaisiin!
0Äänestä
singulariteetti123
Ei ole rotuja. Ei sukupuolia. Ei erilaisia kulttuureita. Ei tyhmiä eikä älykkäitä. Ei rumia eikä kauniita. Ei oikeita ja vääriä mielipiteitä.
Olkaamme kaikki yhtä ja samaa tasaista mössöä. Se on korrektia ja oikein.
Minä esimerkiksi luulin pitkään olevani suomalainen valkoinen mies. Mutta nyt tiedän paremmin. Olen henkilö. Henkilö vailla ominaisuuksia. Tilastollinen yksikkö.
Anteeksi, jos saitte tästä kirjoituksesta sellaisen vaikutelman, että olen asioista jotain mieltä. En ole. Anteeksi.
0Äänestä
SirSmokealot
Haista nyt home ja yritä viisastua:
SirSmokealot 23.5.2016 10:38
Evoluutio on toiminut ja toimii edelleen siten, ettei sillä ole mitään tavoitetta tai suuntaa. Evoluutio ja luonnonvalinta ovat toimineet myös ihmisenä tunnetun lajin kehityksessä. Evoluutioteoriassa puhutaan lajeista ja alalajeista, kuten voidaan nähdä monien samaksi lajiksi luokiteltujen lintujen ominaisuuksista.
Etelä-eurooppalainen västäräkki on hieman erivärinen kuin meidän kotoinen västäräkkimme. Monien sirkkujen nokan muoto on kehittynyt sen mukaan millaisia siemeniä sen hyödyntämässä ekolokerossa on kehittymässä. Luonto kehittyy yhtenä suurena kokonaisuutena, ei siten että vain jokin yksittäinen laji nytkähtäisi muusta luomakunnasta poikkeavasti.
Ala-lajeista kehittyy aikanaan omia lajejaan jotka eivät riittävästi eriytyessään pysty enää risteytymään, eivätkä saamaan elinkelpoisia jälkeläisiä muiden alaljien kanssa. Samalla kun uusia lajeja muodostuu entisistä alalajeista, myös joitakin lajeja saattaa kuolla sukupuuttoon. Ekolokeroissa tapahtuva muutos saattaa olla liian nopea joillekin pitkän elämänkaaren ja hitaan elämänkierron omaaville eliöille.
Erittäin hyvä esimerkki lajin sukupuutosta on saimaan norppa joka kituuttaa sukupuuton partaalla. Sen ekolokero on muuttunut nopeasti siitä jääkauden jälkeisestä tilanteesta jolloin se alkoi eriytyä yhteisestä kantamuodostaan. Ennen pitkää meidän on vain hyväksyttävä se tosiasia ettei saimaan norppaa enää voida pelastaa.
Totta helvetissä evoluutio on toiminut myös ihmislajin kehityksessä. On selvää että vaalea ihonväri on ollut se edullinen ominaisuus, joka on yleistynyt pohjoisissa ihmispopulaatiossa. Siitä on ollut selvä lisääntymisetu meillä täällä pohjoisessa. Aivan samoin tummaihoisuus on ollut lisääntymisetu päiväntasaajalla elävälle ihmiselle. Ihminen on siis selvästi eriytynyt alalajeiksi ja alalajeilla on täten erilainen geeniperimä. Jos ihminen olisi voinut eriytyä vielä muutamia kymmeniä vuosia niin on todennäköistä ettei amerikkalainen ja eurooppalainen ihminen saisi elinkelpoisia jälkeläisiä tai eivät ehkä saisi ollenkaan jälkikasvua, eivät siis risteytyisi.
Ihonväri ei ole tietenkään ainoa erottava ominaisuus, se on vain helpoiten havaittavissa. Ehkä tärkein ominaisuus on kuitenkin erilaisten tautien kestäminen ja sietäminen. Pohjoisilla ja eteläisillä kansoilla on hyvin erilainen geeniperimä mitä tulee erilaisten tautien kestävyyteen. Selvimmin tämä tautikestävyys tuli espanjalaisten ja portugalilaisten valloittaessa Etelä-amerikkaa. Suurinta tuhoa alkuperäisten Inka-kansojen keskuudessa aiheuttivat eurooppalaisten tuomat taudit, joille Inkoilla ei löytynyt minkäänlaista immuniteettia ja he kuolivat lavantauteihin ja jopa tavallisiin flunssa-viruksiin.
On täysin pölvästiä ajattelua, että lähi-idästä saapuvat maahantunkeutujat toisivat jotain parannusta pohjoiseen geeniperimään. Lajien kehittymisessä avainsana on ollut "kelpoisimman valmistus" eli evoluutio ja luonnonvalinta ovat muokanneet kuhunkin ympäristöön juuri sellaiset ominaisuudet, jotka ovat edullisia ja saavat aikaan lisääntymisedun, joka sitten leviää yleiseksi ominaisuudeksi populaatioon.
Nykyään esim. kalataloudessa pyritään välttämään siirtoistutuksia ja se onkin nykyään luvanvaraista. On nimittäin todettu että jokaisessa järvessä ja lammessa on täysin siihen sopeutunut kalakanta. Jos esim. ahven on pienikokoista niin se on vain seurausta siitä että pienikokoisuus on ollut merkittävä etu.
Rotu mielletään lähinnä ihmisen tavoitteelliseksi toiminnaksi jonkin tietyn ominaisuuden saavuttamiseksi esim. juuri koirissa. Tällainen yhden ominaisuuden huomioiminen rodunjalostuksessa on puusilmäistä touhua ja siinä jäävät täysin huomiotta ne lukemattomat muut hyvät ominaisuudet joita koiran kanta-lajille sudelle on muodostunut miljoonien vuosien evoluutiossa ja luonnonvalinnassa.
0Äänestä
fggfgjgfjfdgjgdfjgf
Kommunistit ovat määritelleet, että kotisi, autosi, vaimosi ja kaikki omaisuutesi on yhteistä ja varsinkinkin kommunistisen eliitin käytössä, kunha pääsevät sosialisoimaan kaiken.
0Äänestä
VaiMitä
Onko siis kuka tahansa maapallolla asuva ihminen teknisesti suomalainen, jos kerran lähi-idän ja afrikan sopeutumattomat ahdasmieliset kehitysmaamuslimit muuttuvat suomalaisiksi vain tulemalla tai tunkeutumalla suomeen, minusta ei ne eivät ole sitä eivätkä edes halua olla sitä. Koska mehän olemme niiden mielestä sikaa syöviä alkoholia juovia, vääräuskoisia alempiarvoisia halalihmisiä jotka noudattavat vääriä lakeja.
0Äänestä
KRIITTIKK0
Eihän tämä mikään uutinen ole ollut enää pariin kymmeneen vuoteen.
0Äänestä
tgjgöoyöi
Saksalaiset sukujuuret joten ei ruskeita silmiä ja pottunokkaa.
0Äänestä
mustaaväriä.eiole
Valkoista väriäkään ei ole olemassa, kyseessä on vain säteilevän tai heijastavan kappaleen ominaisuus lähettää sähkömagneettisen aaltoliikkeen eri aallonpituuksia joihin silmä reagoi. Silti siitä edelleen puhutaan rikosuutsien yhteydessä kuvaamaan tekijän ihoa. Mustaa sensijaan siinä yhteydessä ns. värinä ei mainista.
0Äänestä
TimoXL
Ja siitä yksinkertaiseata syystä, että mustaa varsinkaan ei ole olemassakaan, vaan tulisi puhua vain valon puutteesta! Ja varsinkin rikostapauksissa rikoksentekijän korvien välissä! :/
0Äänestä
äärisosiologit
Miksi yliopisto tarjoaa asenteelliselle indoktroivalle (kommunistinen/marxilainen asenne) professorille suojatyöpaikan vielä vuonna 2016? Eikö Yliopistot ole muka rahapulassa? Ainakin ovat panneet ihan pätevääkin väkeä ulos. Sosiologien huono arvostus johtuu juuri V Puuropään kaltaisista menneen neukkulan ja derkkulan systeemin kaupustelijoista. Kyllä ällöttää!
PERKELE!!! Putin pumppaa MEIDÄN öljyä ilman lupaa, jos noi hantit on suomenaukui kansa! Lähetääs ottaa lähteet takas noitten haltuun ni saahaan suomi nousuun! :P Ja mitä vittuu noi itä-slavit muutenkaan tuol ugrien tonteilla häärää! Painus takas Puolan tienoille mistä tuliivatkin! Venäjä kuuluu SUOMELLE! (Ja suomensukusille kansoille!)
0Äänestä
ewffwf
"Valkoista rotua ei ole olemassa"
Ei olekaan, kauaa enää nimittäin.
Sitten kaikki ruskean sävyt pyllistelevät iloisesti mutaisissa faveloissaan minareettien kutsuessa jonka jälkeen kaikki kokoontuvat kivittämään raiskatun 10v. tytön huoruudesta.
0Äänestä
ghkghkhgkhgkhg
Kuullostaa hienolta. Pitäisiköhän äänestää vihreitä seuraavaksi niin päästään tähän haluttuun pisteeseen nopeimmin.
0Äänestä
ksjdksjd
Taitaapi tuo suurmoskeija-viljanen kuitenki olla demari, no samaa paskaa kuin vihreät joten yks ja sama.
0Äänestä
Alpo.Yksikivi
>SirSmokealot:"Evoluutio on toiminut ja toimii edelleen siten, ettei sillä ole mitään tavoitetta tai suuntaa. Evoluutio ja luonnonvalinta ovat toimineet myös ihmisenä tunnetun lajin kehityksessä."
Siis, ihan puhdasta evoluutiota on ollut siihen asti kunnes maapallolle alkoi ilmestyä eliöitä jotka pystyivät ajattelemaan ja tekemään niiden perusteella johtopäätöksiä. Olen aika varma että esim bakteerit eivät siihen pysty mutta jo hiiret kykenevät, hivenen. Eliöt/eläimet jotka ajattelevat edes jossain määrin loogisesti myös toimivat siten ja ovat siis tietenkin vaikuttanet evoluutioon toimiensa kautta ja silloin mukaan kyllä tulee tavoitteet. Kun maapallolle alkoi putkahtelemaan Homo Sapiens lajiin kuuluvia nisäkkäitä niin näiden vaikutus evoluutioon on ollut erittäin merkittävää. Ihmiset ovat mm ohjailleet, estäneet, nopeuttaneet, hidastaneet evoluutiota, joissakin tapauksissa rajustikin, esimerkiksi joitakin vakavia tautejakin on kokonaan poistettu ja useiden leviäminen on estetty tehokkaasti.
Jos ajatellaan vaikka eläinlajia koira niin ihminen on valinnut erilaisia koiria risteytettäväksi ja aikaansaanut hyvinkin erilaisia koirarotuja joita luultavasti ei olisi nyt olemassa lainkaan ilman ihmisen suorittamaa valintaa, eli ihmisen tavoitteita.
Jos katsotaan ihmis-lajin eri rotuja niin tässä tapauksessa ihmiset itse ovat aikojen saatossa tehneet valintoja jälkeläistensä suhteen ja näiden valintojen takia tai ansiosta meillä on nyt aika suuri määrä eri rotuisia ihmislajin edustajia. Geenitekniikan avulla on mahdollista selvittää että alunperin erilaisia ihmislajin rotuja oli vain luokkaa viisi ... kahdeksan, riippuen siitä millä tavoin Homo Sapiens ymmärretään, se ei ole täysin yksiselitteisesti määritelty.
On mielenkiintoista että jotkin ihmislajin eri rotujen henkiset ja fyysiset ominaisuudet ovat "heikkoja" eli ne häviävät/muuttuvat herkästi ristisiitosten seurauksena kun taas jotkin toiset henkiset ja fyysiset ominaisuudet ovat hämmästyttävän "vahvoja". Esimerkiksi ihonväri muuttuu lähes lineaarisesti ristisiitosten funktiona (olipa ristisiitoksen tuloksena tyttö tai poika) mutta esimerkiksi kallon perusmuoto muuttuu vain heikosti ja yleensä periytyy isältä pojalle ja äidiltä tytölle).
0Äänestä
Puuronenonoikeassa
– Suomen Vastarintaliike (SVL) on tunnetuin suomalainen uusnatsijärjestö, joka määrittelee kotisivuillaan tavoitteekseen pohjoismaisen valtion perustamisen ja pohjoisen kansan etnisen puhtauden säilyttämisen. SVL:n kotisivuilla julkaistu materiaali antaa selvän todisteen liikkeen sitoutumisesta valkoisen rodun ylivallan puolustamiseen ja voimistamiseen.
– Perussuomalaisista tunnetuin rasisti on Jussi Halla-aho, joka on jatkuvasti rodullistanut eri etnisiä vähemmistöjä, levittänyt islamiin kohdistuvaa vihaa ja epäluuloja.
Kuinka menestyksellisesti rasistit ovat onnistuneet vakuuttamaan suomalaiset siitä, että he kuuluvat valkoiseen, ja siten ylempään, rotuun?
– Maahanmuuttokriittisiksi itsensä määrittelevät henkilöt, kuten Halla-aho, ovat onnistuneet vakuuttamaan osan suomalaisista siitä, että maahanmuuttajat ovat kykenemättömiä elämään modernissa yhteiskunnassa ja että suomalainen yhteiskunta ja kulttuuri ovat ylivertaisia verrattuna muihin kulttuureihin. Vaikka rodun käsitettä ei käytetä, on ajatus hierarkiasta ja paremmuudesta kuitenkin varsin yleinen.
Onko meidän asiallista käyttää rotu-sanaa?
– Minusta tutkimuksen näkökulmasta on hyödyllistä käyttää käsitettä rotu, sillä yhteiskunnassa on ihmisiä, jotka uskovat että rotuja on olemassa. He uskovat usein myös, että rodut ovat eriarvoisia ja toimivat uskomustensa perusteella.
– Lisäksi rotu ja siihen liitetty oletus eriarvoisuudesta on johtanut tilanteeseen, jossa ihmisiä kohdellaan eriarvoisesti heidän oletetun rotunsa perusteella. Tätä kutsutaan rasismiksi.
– Rasismi ei poistu sillä, että me luovumme rotu-käsitteen käytöstä vaan rasismin poistaminen edellyttää niiden yhteiskunnallisten käytäntöjen ja rakenteiden poistamista, jotka asettavat ihmiset eriarvoiseen asemaan toisiinsa nähden.
0Äänestä
TimoXL
Juu on se nyt niin erinomainen kirjotus jos joku ekokommari on saanu A4 verran tekstiä aikaseks et pitäähän sen aivopiereskely nyt ait floodata joka ketjuun!? :)
Läpy läpy!
0Äänestä
Totta_puhuen
Puuronenonoikeassa kirjoitti:

marxisti-leninisti Puuronen on pelkkä pelle. Siksihän sinunlaisesi mielenterveysongelmainen trollaaja siitä niin kovasti tykkääkin.
0Äänestä
realismia_kehiin

Ee hele mitä tsaibea! :-D
"– Maahanmuuttokriittisiksi itsensä määrittelevät henkilöt, kuten Halla-aho, ovat onnistuneet vakuuttamaan osan suomalaisista siitä, että maahanmuuttajat ovat kykenemättömiä elämään modernissa yhteiskunnassa"
En minä tuohon mitään Halla-Ahon vakuutteluita tarvitse. Ei tarvi, ku vilkaista ostoskeskuksissa notkuvia somalijengejä ja katsoa edes joskus uutisia tajutakseen, ettei pohjois-afrikkalaiset kykene elämään suomalaisessa yhteiskunnassa. Islam ei kuulu länsimaihin!
Minulla ei ole mitään tarpeita katsoa omaa "rotuani" muita paremmaksi. Itseäni kiinnostaa ainoastaan se, että suomalainen yhteiskunta säilyttää länsimaiset arvonsa. En halua tänne ihmisiä, jotka ajavat maahan sharia lakia! Ihan sama mitä rotua nämä henkilöt sattuvat olemaan.
0Äänestä
tummiaollaan
Niin just suomalaiset on geeniperimältään afrikkalaisia. Muutama heimo vaelsi pohjoiseen ja menetti värinsä. Pitäisikö suomalaisten pikkuhiljaa vaeltaa takaisin afrikan lämpöön, nää maat kuuluu muutenkin venäläisille.
0Äänestä
TimoXL
Ei suinkaan! Vaan juurikin päinvastoin! :) Iso osa Venäjästä kuuluu suomensukuisille kansoille!
Nykyiset venäläiset, enimmäkseen itäslaaveja, vois hilpasta hittoon sieltä tonne Puolan paikkeille josta tulivatkin!
0Äänestä
Kuinmopsijavinttikoira
Suomalaiset ovat rotu. Minä pystyn 100 % varmuudella erottamaan siomalaisen somalista kasvoja katsomalla. Ruotsalaisesta tai venäläisestäkin kasvojen perusteella Suomalaisen erottaa yli 80% varmuudella. Geenejä tutkimalla varmuus on yli 99 %. Kyllä valkoiset ihmiset ovat selvä rotu ja jopa suomalaiset ovat oma rotunsa.
0Äänestä
Rodutaisoihin
Rotu se on Suomen hevonenkin ,Suomen pystykorva ja Suomen kyytöt jnep,samoin kun itse kantasuomalaiset. Emme ole tunkeutuneet islamimaihin emmekä ottaneet somaliaa omistukseemme,kuten somalirotu yrittää suomenomistusta. Olkoot mitä rotua tahansa ,niin pysykööt kukin rotu omissa maissaan,älköökä tunkeutuko toisten rotujen maihin,jotka ei heille kuulu.Näin vältytään rasistisuudesta ja rotukiistoista.Toinen rotu ei tarvitse hyväksyä toisten rotujen väärykssien tekemistä ja tunkeutumista toisen rodun alueelle,sillä siintä ei ole hyvät seuraukset.
0Äänestä
Anonyymi00015
1. On se olemassa 2. Kuuluvatpa, terveisin geenitutkimukset ja terve järki, tarkemmin sanottuna, suomalainen perimä on lähes sama muiden pohjoiseurooppalaisten kanssa pientä määrää (>5%) siperialaista DNA:ta, ja ihan katsomalla keskivertosuomalaista näät, että aika valkoinen on, vaaleat hiukset ja sinisilmät kaupan päälle.
0Äänestä
Anonyymi00016
koira rotuja on rottweiler ja chihuahua eroavat merkittävästi toisistaan , sekä käyttötarkoituksessa.
0Äänestä
Anonyymi00017
BLM!
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 36
Vanhimmat
Koirarotujakaan ei ole olemassa. Eikä kissarotuja. Muuten Hitler!
Kyllä minusta suomalaiset ovat valkoisia, vaaleita ihonväriltään ja monilla vaalea tai ruskea tukka.
Kaikki ollaan kyllä samanlaisia homo sapiensseja. Mutta pidän kyllä itseäni enemmän suomalaisena kun suomessa syntynyttä ahdasmielistä kehitysmaamuslimitaustaista ihmistä joka lähtee isis joukkoihin taistelemaan islamilaisen kalifaatin puolesta. Sekä niiden jotka tulevat pakolaisina ja turvapaikanhakijoina ikuisenelatuksen takia suomeen ja joiden tarkoitus ei ole mitenkään itegroitua suomeen ja sen kulttuuriin vaan pyrkiä muuttamaan suomalaista yhteiskuntaa palvelemaan omaa ahdasmielistä kulttuuriaan ja uskontoaan omine sharian lakeineen päivineen. Jos tämä on rotuoppia niin mitä sitten on ahdasmielisten kehitysmaamuslimien käytös kaikkine vaatimuksineen. Onko se nyt sitä monikulttuurista kulttuurinrikastuttamista ja me kantasuomalaiset jotka olemme koko suomen itsenäisyyden ajan kehittäneet ja vaurastuttaneet tätä hyvinvointi yhteiskuntaa fasisti natsirasisteja jotka ajavat jotain rotuoppia,kun emme hyväksy näiden ahdasmielisten kehitysmaa muslimeiden käytöstä, kuten kulttuurin ja uskonnon oikeuttamia rikokset meitä vääräuskoisia haramihmisiä kohtaan. Jos nyt joku voisi pikkuhiljaa alkaa syyttelyn lisäksi kertomaan että mihin euroopan maahan ahdasmieliset kehitysmaamuslimit ovat sopeutuneet, minusta eivät mihinkään. Minä kun luulin jo että nykyään tämä kulttuurinrin rikastuttaminen ja tämä kehitysmaamuslimivyöry eurooppaan on muuttunut taakakanjaoksi, joka ei ole meidän suomalaisten aiheuttama. Se on ihan näiden fanaattisten islamilaisen rauhanuskonnon kannattajien aikaansaama pyhäsota, joka kuuluu niiden kulttuuriin ei meidän suomalaisten, ilmeisesti olin väärässä.
Ton kirjottajalla (olkoon vaan vaikka minkä professorin haastattelu tukenaan!) ei o kyl MITÄÄN havaintoa et mitä koko rotu käsite pitää sisällää!
https://fi.wikipedia.org/wiki/Rotu
Opiskelis nyt ihan ekana vaikka TON! Ei luulis olevan ylivoimasen vaikea opetella?
Ja jos ton perusteella rotuja voidaan erotella geeniperimässä olevien sarjojen erilaisuudella, niin eikös geenitutkimusten mukaan jo meillä suomalaisilla ollu verrattain homogeeninen geeniperimä, ja hyvin erilainen verrattaessa sekä länsi- että itänaapuriin! Joten ihan hyvällä syyllä voisi siis saanoa, että jopa SUOMAISET on oma rotunsa, ei pelkästään valkoiset! Ja btw: ns. Valkoisen rodun voi vallan mainiosti erottaa esim. Afrikkalaisesta siitä, et useimmilla meillä on geeniperimässämme jääbteitä neanderthalin ihmisestä, jotka taas puuttuvat tätsin afrikkalaisten geeniperimästä! Joten: eikös me nyt silloin olla eri rotua (tai ehkä paremminkin alalajia, jos tarkkoja ollaan!) kuin afrikkalaiset! Hä?
Homo sapiensia ei ole olemassa. Se on mielivaltaisesti määritelty ihmisen luoma konstruktio. Lajirasismi on lopetettava. Millä oikeudella me puhumme "ihmisistä", "apinoista", "norsuista" jne... Törkeää luokittelua! Varsinkin kun siihen sisältyy automaattinen oletus, että ihminen on jotenkin parempi kuin apina tai norsu. Naurettava, mielivaltainen oletus.
Mene höpöttämään noita teesejäsi helluntailaisille, muihin kaatumaseuroihin tai humanistiseen näennäis-tiedekuntaan. Matematiikassa, fysiikassa, biologiassa ja muissa luonnontieteissä pyritään kivenkovaan faktaan jotta voidaan selvittää syy ja seuraussuhteita.
Sarkasmi on vaikee laji? ;)
On se, ainakin sen ymmärtäminen. Jostain syystä tällä foorumilla minkäänlainen sarkasmi ei koskaan "mene jakeluun".
Kuulumme itäugrainalaiseen sukuun.
Eikä kuuluta kun itämerensuomalaisiin!
Ei ole rotuja. Ei sukupuolia. Ei erilaisia kulttuureita. Ei tyhmiä eikä älykkäitä. Ei rumia eikä kauniita. Ei oikeita ja vääriä mielipiteitä.
Olkaamme kaikki yhtä ja samaa tasaista mössöä. Se on korrektia ja oikein.
Minä esimerkiksi luulin pitkään olevani suomalainen valkoinen mies. Mutta nyt tiedän paremmin. Olen henkilö. Henkilö vailla ominaisuuksia. Tilastollinen yksikkö.
Anteeksi, jos saitte tästä kirjoituksesta sellaisen vaikutelman, että olen asioista jotain mieltä. En ole. Anteeksi.
Haista nyt home ja yritä viisastua:
SirSmokealot
23.5.2016 10:38
Evoluutio on toiminut ja toimii edelleen siten, ettei sillä ole mitään tavoitetta tai suuntaa. Evoluutio ja luonnonvalinta ovat toimineet myös ihmisenä tunnetun lajin kehityksessä. Evoluutioteoriassa puhutaan lajeista ja alalajeista, kuten voidaan nähdä monien samaksi lajiksi luokiteltujen lintujen ominaisuuksista.
Etelä-eurooppalainen västäräkki on hieman erivärinen kuin meidän kotoinen västäräkkimme. Monien sirkkujen nokan muoto on kehittynyt sen mukaan millaisia siemeniä sen hyödyntämässä ekolokerossa on kehittymässä. Luonto kehittyy yhtenä suurena kokonaisuutena, ei siten että vain jokin yksittäinen laji nytkähtäisi muusta luomakunnasta poikkeavasti.
Ala-lajeista kehittyy aikanaan omia lajejaan jotka eivät riittävästi eriytyessään pysty enää risteytymään, eivätkä saamaan elinkelpoisia jälkeläisiä muiden alaljien kanssa. Samalla kun uusia lajeja muodostuu entisistä alalajeista, myös joitakin lajeja saattaa kuolla sukupuuttoon. Ekolokeroissa tapahtuva muutos saattaa olla liian nopea joillekin pitkän elämänkaaren ja hitaan elämänkierron omaaville eliöille.
Erittäin hyvä esimerkki lajin sukupuutosta on saimaan norppa joka kituuttaa sukupuuton partaalla. Sen ekolokero on muuttunut nopeasti siitä jääkauden jälkeisestä tilanteesta jolloin se alkoi eriytyä yhteisestä kantamuodostaan. Ennen pitkää meidän on vain hyväksyttävä se tosiasia ettei saimaan norppaa enää voida pelastaa.
Totta helvetissä evoluutio on toiminut myös ihmislajin kehityksessä. On selvää että vaalea ihonväri on ollut se edullinen ominaisuus, joka on yleistynyt pohjoisissa ihmispopulaatiossa. Siitä on ollut selvä lisääntymisetu meillä täällä pohjoisessa. Aivan samoin tummaihoisuus on ollut lisääntymisetu päiväntasaajalla elävälle ihmiselle. Ihminen on siis selvästi eriytynyt alalajeiksi ja alalajeilla on täten erilainen geeniperimä. Jos ihminen olisi voinut eriytyä vielä muutamia kymmeniä vuosia niin on todennäköistä ettei amerikkalainen ja eurooppalainen ihminen saisi elinkelpoisia jälkeläisiä tai eivät ehkä saisi ollenkaan jälkikasvua, eivät siis risteytyisi.
Ihonväri ei ole tietenkään ainoa erottava ominaisuus, se on vain helpoiten havaittavissa. Ehkä tärkein ominaisuus on kuitenkin erilaisten tautien kestäminen ja sietäminen. Pohjoisilla ja eteläisillä kansoilla on hyvin erilainen geeniperimä mitä tulee erilaisten tautien kestävyyteen. Selvimmin tämä tautikestävyys tuli espanjalaisten ja portugalilaisten valloittaessa Etelä-amerikkaa. Suurinta tuhoa alkuperäisten Inka-kansojen keskuudessa aiheuttivat eurooppalaisten tuomat taudit, joille Inkoilla ei löytynyt minkäänlaista immuniteettia ja he kuolivat lavantauteihin ja jopa tavallisiin flunssa-viruksiin.
On täysin pölvästiä ajattelua, että lähi-idästä saapuvat maahantunkeutujat toisivat jotain parannusta pohjoiseen geeniperimään. Lajien kehittymisessä avainsana on ollut "kelpoisimman valmistus" eli evoluutio ja luonnonvalinta ovat muokanneet kuhunkin ympäristöön juuri sellaiset ominaisuudet, jotka ovat edullisia ja saavat aikaan lisääntymisedun, joka sitten leviää yleiseksi ominaisuudeksi populaatioon.
Nykyään esim. kalataloudessa pyritään välttämään siirtoistutuksia ja se onkin nykyään luvanvaraista. On nimittäin todettu että jokaisessa järvessä ja lammessa on täysin siihen sopeutunut kalakanta. Jos esim. ahven on pienikokoista niin se on vain seurausta siitä että pienikokoisuus on ollut merkittävä etu.
Rotu mielletään lähinnä ihmisen tavoitteelliseksi toiminnaksi jonkin tietyn ominaisuuden saavuttamiseksi esim. juuri koirissa. Tällainen yhden ominaisuuden huomioiminen rodunjalostuksessa on puusilmäistä touhua ja siinä jäävät täysin huomiotta ne lukemattomat muut hyvät ominaisuudet joita koiran kanta-lajille sudelle on muodostunut miljoonien vuosien evoluutiossa ja luonnonvalinnassa.
Kommunistit ovat määritelleet, että kotisi, autosi, vaimosi ja kaikki omaisuutesi on yhteistä ja varsinkinkin kommunistisen eliitin käytössä, kunha pääsevät sosialisoimaan kaiken.
Onko siis kuka tahansa maapallolla asuva ihminen teknisesti suomalainen, jos kerran lähi-idän ja afrikan sopeutumattomat ahdasmieliset kehitysmaamuslimit muuttuvat suomalaisiksi vain tulemalla tai tunkeutumalla suomeen, minusta ei ne eivät ole sitä eivätkä edes halua olla sitä. Koska mehän olemme niiden mielestä sikaa syöviä alkoholia juovia, vääräuskoisia alempiarvoisia halalihmisiä jotka noudattavat vääriä lakeja.
Eihän tämä mikään uutinen ole ollut enää pariin kymmeneen vuoteen.
Saksalaiset sukujuuret joten ei ruskeita silmiä ja pottunokkaa.
Valkoista väriäkään ei ole olemassa, kyseessä on vain säteilevän tai heijastavan kappaleen ominaisuus lähettää sähkömagneettisen aaltoliikkeen eri aallonpituuksia joihin silmä reagoi.
Silti siitä edelleen puhutaan rikosuutsien yhteydessä kuvaamaan tekijän ihoa. Mustaa sensijaan siinä yhteydessä ns. värinä ei mainista.
Ja siitä yksinkertaiseata syystä, että mustaa varsinkaan ei ole olemassakaan, vaan tulisi puhua vain valon puutteesta!
Ja varsinkin rikostapauksissa rikoksentekijän korvien välissä! :/
Miksi yliopisto tarjoaa asenteelliselle indoktroivalle (kommunistinen/marxilainen asenne) professorille suojatyöpaikan vielä vuonna 2016? Eikö Yliopistot ole muka rahapulassa? Ainakin ovat panneet ihan pätevääkin väkeä ulos.
Sosiologien huono arvostus johtuu juuri V Puuropään kaltaisista menneen neukkulan ja derkkulan systeemin kaupustelijoista. Kyllä ällöttää!
Tässä meidän esi-isien rotua puhtaimmillaan.
http://yle.fi/uutiset/venaja_takertuu_oljyynsa__edes_suomensukuiset_alkuperaiskansat_eivat_nae_vaihtoehtoa_oljyntuotannolle/8893901
PERKELE!!!
Putin pumppaa MEIDÄN öljyä ilman lupaa, jos noi hantit on suomenaukui kansa! Lähetääs ottaa lähteet takas noitten haltuun ni saahaan suomi nousuun! :P
Ja mitä vittuu noi itä-slavit muutenkaan tuol ugrien tonteilla häärää! Painus takas Puolan tienoille mistä tuliivatkin!
Venäjä kuuluu SUOMELLE! (Ja suomensukusille kansoille!)
"Valkoista rotua ei ole olemassa"
Ei olekaan, kauaa enää nimittäin.
Sitten kaikki ruskean sävyt pyllistelevät iloisesti mutaisissa faveloissaan minareettien kutsuessa jonka jälkeen kaikki kokoontuvat kivittämään raiskatun 10v. tytön huoruudesta.
Kuullostaa hienolta. Pitäisiköhän äänestää vihreitä seuraavaksi niin päästään tähän haluttuun pisteeseen nopeimmin.
Taitaapi tuo suurmoskeija-viljanen kuitenki olla demari, no samaa paskaa kuin vihreät joten yks ja sama.
>SirSmokealot:"Evoluutio on toiminut ja toimii edelleen siten, ettei sillä ole mitään tavoitetta tai suuntaa. Evoluutio ja luonnonvalinta ovat toimineet myös ihmisenä tunnetun lajin kehityksessä."
Siis, ihan puhdasta evoluutiota on ollut siihen asti kunnes maapallolle alkoi ilmestyä eliöitä jotka pystyivät ajattelemaan ja tekemään niiden perusteella johtopäätöksiä. Olen aika varma että esim bakteerit eivät siihen pysty mutta jo hiiret kykenevät, hivenen. Eliöt/eläimet jotka ajattelevat edes jossain määrin loogisesti myös toimivat siten ja ovat siis tietenkin vaikuttanet evoluutioon toimiensa kautta ja silloin mukaan kyllä tulee tavoitteet. Kun maapallolle alkoi putkahtelemaan Homo Sapiens lajiin kuuluvia nisäkkäitä niin näiden vaikutus evoluutioon on ollut erittäin merkittävää. Ihmiset ovat mm ohjailleet, estäneet, nopeuttaneet, hidastaneet evoluutiota, joissakin tapauksissa rajustikin, esimerkiksi joitakin vakavia tautejakin on kokonaan poistettu ja useiden leviäminen on estetty tehokkaasti.
Jos ajatellaan vaikka eläinlajia koira niin ihminen on valinnut erilaisia koiria risteytettäväksi ja aikaansaanut hyvinkin erilaisia koirarotuja joita luultavasti ei olisi nyt olemassa lainkaan ilman ihmisen suorittamaa valintaa, eli ihmisen tavoitteita.
Jos katsotaan ihmis-lajin eri rotuja niin tässä tapauksessa ihmiset itse ovat aikojen saatossa tehneet valintoja jälkeläistensä suhteen ja näiden valintojen takia tai ansiosta meillä on nyt aika suuri määrä eri rotuisia ihmislajin edustajia. Geenitekniikan avulla on mahdollista selvittää että alunperin erilaisia ihmislajin rotuja oli vain luokkaa viisi ... kahdeksan, riippuen siitä millä tavoin Homo Sapiens ymmärretään, se ei ole täysin yksiselitteisesti määritelty.
On mielenkiintoista että jotkin ihmislajin eri rotujen henkiset ja fyysiset ominaisuudet ovat "heikkoja" eli ne häviävät/muuttuvat herkästi ristisiitosten seurauksena kun taas jotkin toiset henkiset ja fyysiset ominaisuudet ovat hämmästyttävän "vahvoja". Esimerkiksi ihonväri muuttuu lähes lineaarisesti ristisiitosten funktiona (olipa ristisiitoksen tuloksena tyttö tai poika) mutta esimerkiksi kallon perusmuoto muuttuu vain heikosti ja yleensä periytyy isältä pojalle ja äidiltä tytölle).
– Suomen Vastarintaliike (SVL) on tunnetuin suomalainen uusnatsijärjestö, joka määrittelee kotisivuillaan tavoitteekseen pohjoismaisen valtion perustamisen ja pohjoisen kansan etnisen puhtauden säilyttämisen. SVL:n kotisivuilla julkaistu materiaali antaa selvän todisteen liikkeen sitoutumisesta valkoisen rodun ylivallan puolustamiseen ja voimistamiseen.
– Perussuomalaisista tunnetuin rasisti on Jussi Halla-aho, joka on jatkuvasti rodullistanut eri etnisiä vähemmistöjä, levittänyt islamiin kohdistuvaa vihaa ja epäluuloja.
Kuinka menestyksellisesti rasistit ovat onnistuneet vakuuttamaan suomalaiset siitä, että he kuuluvat valkoiseen, ja siten ylempään, rotuun?
– Maahanmuuttokriittisiksi itsensä määrittelevät henkilöt, kuten Halla-aho, ovat onnistuneet vakuuttamaan osan suomalaisista siitä, että maahanmuuttajat ovat kykenemättömiä elämään modernissa yhteiskunnassa ja että suomalainen yhteiskunta ja kulttuuri ovat ylivertaisia verrattuna muihin kulttuureihin. Vaikka rodun käsitettä ei käytetä, on ajatus hierarkiasta ja paremmuudesta kuitenkin varsin yleinen.
Onko meidän asiallista käyttää rotu-sanaa?
– Minusta tutkimuksen näkökulmasta on hyödyllistä käyttää käsitettä rotu, sillä yhteiskunnassa on ihmisiä, jotka uskovat että rotuja on olemassa. He uskovat usein myös, että rodut ovat eriarvoisia ja toimivat uskomustensa perusteella.
– Lisäksi rotu ja siihen liitetty oletus eriarvoisuudesta on johtanut tilanteeseen, jossa ihmisiä kohdellaan eriarvoisesti heidän oletetun rotunsa perusteella. Tätä kutsutaan rasismiksi.
– Rasismi ei poistu sillä, että me luovumme rotu-käsitteen käytöstä vaan rasismin poistaminen edellyttää niiden yhteiskunnallisten käytäntöjen ja rakenteiden poistamista, jotka asettavat ihmiset eriarvoiseen asemaan toisiinsa nähden.
Juu on se nyt niin erinomainen kirjotus jos joku ekokommari on saanu A4 verran tekstiä aikaseks et pitäähän sen aivopiereskely nyt ait floodata joka ketjuun!? :)
Läpy läpy!
marxisti-leninisti Puuronen on pelkkä pelle. Siksihän sinunlaisesi mielenterveysongelmainen trollaaja siitä niin kovasti tykkääkin.
Ee hele mitä tsaibea! :-D
"– Maahanmuuttokriittisiksi itsensä määrittelevät henkilöt, kuten Halla-aho, ovat onnistuneet vakuuttamaan osan suomalaisista siitä, että maahanmuuttajat ovat kykenemättömiä elämään modernissa yhteiskunnassa"
En minä tuohon mitään Halla-Ahon vakuutteluita tarvitse. Ei tarvi, ku vilkaista ostoskeskuksissa notkuvia somalijengejä ja katsoa edes joskus uutisia tajutakseen, ettei pohjois-afrikkalaiset kykene elämään suomalaisessa yhteiskunnassa. Islam ei kuulu länsimaihin!
Minulla ei ole mitään tarpeita katsoa omaa "rotuani" muita paremmaksi. Itseäni kiinnostaa ainoastaan se, että suomalainen yhteiskunta säilyttää länsimaiset arvonsa. En halua tänne ihmisiä, jotka ajavat maahan sharia lakia! Ihan sama mitä rotua nämä henkilöt sattuvat olemaan.
Niin just suomalaiset on geeniperimältään afrikkalaisia. Muutama heimo vaelsi pohjoiseen ja menetti värinsä. Pitäisikö suomalaisten pikkuhiljaa vaeltaa takaisin afrikan lämpöön, nää maat kuuluu muutenkin venäläisille.
Ei suinkaan! Vaan juurikin päinvastoin! :)
Iso osa Venäjästä kuuluu suomensukuisille kansoille!
http://piplia-fi.s3.frantic.com/2013/08/Suomen-suku-kartta.jpg
Nykyiset venäläiset, enimmäkseen itäslaaveja, vois hilpasta hittoon sieltä tonne Puolan paikkeille josta tulivatkin!
Suomalaiset ovat rotu. Minä pystyn 100 % varmuudella erottamaan siomalaisen somalista kasvoja katsomalla. Ruotsalaisesta tai venäläisestäkin kasvojen perusteella Suomalaisen erottaa yli 80% varmuudella. Geenejä tutkimalla varmuus on yli 99 %. Kyllä valkoiset ihmiset ovat selvä rotu ja jopa suomalaiset ovat oma rotunsa.
Rotu se on Suomen hevonenkin ,Suomen pystykorva ja Suomen kyytöt jnep,samoin
kun itse kantasuomalaiset. Emme ole tunkeutuneet islamimaihin emmekä ottaneet
somaliaa omistukseemme,kuten somalirotu yrittää suomenomistusta.
Olkoot mitä rotua tahansa ,niin pysykööt kukin rotu omissa maissaan,älköökä tunkeutuko toisten rotujen maihin,jotka ei heille kuulu.Näin vältytään rasistisuudesta
ja rotukiistoista.Toinen rotu ei tarvitse hyväksyä toisten rotujen väärykssien tekemistä ja tunkeutumista toisen rodun alueelle,sillä siintä ei ole hyvät seuraukset.