Siististi homma pakettiin

garson

Heipä hei. On tultu tilanteeseen että suhde tulisi lopettaa. Itselläni ei ole tunteita mutta toisella on. Päätöksen suhteen lopettamisesta olen tehnyt kauan sitten, mutta en siihen vain pysty. Haluaisin sen tapahtuvan kiva kiitti hei meiningillä. Tiedän satuttavani toista paljon. Tiedän myös olevani liian kiltti ja heltyväni. Onko liian julmaa viedä toisen tavarat kotiin ja jättää kirje?

10

542

    Vastaukset 10

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • nusnu

      vain seksi suhde ei riitä

    • Nätistikinasiatvoiilmais

      Kannattaa olla rehellinen ja kertoa, että ne omat tunteet ovat kuolleet lähinnä sille kaverilliselle tasolle. Itse olen tullut jätetyksi juurikin noin, mutta tiesin jo valmiiksi tilanteen, koska oma sukulaiseni oli nähnyt seurustelukumppanini jokin aika takaperin toisen naisen seurassa. Se on vain ikävää, että asioista kerrotaan liian myöhään ja loukataan entistäkin enemmän. Ainahan se ero satuttaa, harvemmin on sellaisia eroja, missä niitä itkuja ei itkettäisi. Ole myös itseäsi kohtaan rehellinen ja kohtaa ne omat todelliset tuntemuksesi.

      • kerrassaan

        törkeää olla ensin eroamatta ennenkuin syöksyy jo toisen perään. Hävytöntä! Lievästi sanottuna ikävää. Tuskin tota itkis, lähinnä raivostuisi. Täysin kunniaton ja selkärangaton mies.


      • Nätistikinasiatvoiilmais
        kerrassaan kirjoitti:

        törkeää olla ensin eroamatta ennenkuin syöksyy jo toisen perään. Hävytöntä! Lievästi sanottuna ikävää. Tuskin tota itkis, lähinnä raivostuisi. Täysin kunniaton ja selkärangaton mies.

        Eipä niille ihmisen tunteille mitään voi, kiehuihan sitä raivosta ja myös itki sekä kieriskeli itsesäälissä aikansa, mutta ehjäksi tulin ja lopulta kaikkea hyvää toivottelin. Aina sitä niiden muutaman koetun suhteen jälkeen on miettinyt, mitä suhde itselle on antanut kuin yhteisiä kivojakin muistoja, ainakin niin erilaisia ihmisiä kuin olla voi ja ehkä ihmisinä liiankin vaikeita tai rikkonaisia. Vasta jälkijättöisesti on löytynyt moneenkin tilanteeseen selkeys ja oppinut myös itse suhteistaan ihmisenä kasvamaan.


    • petettypuolisko

      Samoin täällä tieto tuli muualta eikä itseltään. Jos olisi itse kertonut rehellisesti muka tunteiden sammumisesta olisin voinut hyväksyä asian. Mutta mutta sain tietää kakkoseta jo monta kuukautta ennen miehen kertomaa. On säälittävä ukko no mikäs haluilleen mahtaa kun nainen vamppaa täysillä. Meneehän siinä miehellä järki. Nyt ne ovat jo eronneet ja yksi maanittelee takaisin itkun kera. Kehtaa vielä vedota siihen kun meillä oli elämä niin ihanaa helppoa! Ja paskat tiedän että sille naureskellaan joka paikassa. Kantakoot maineensa nyt. Näkeepä mitä menetti! Salasuhteet ei kanna pitkälle nähty on! Muka niin salaista kun taas kylillä tiedettiin meidän suhteesta paremmin kuin minä kotona sokeana se tässä harmittaa eniten. Avautui silmät kerralla!

    • ÄläValehtele

      Ole hänelle rehellinen ja kerro ajatuksesi. On sanonta, totuus satuttaa vain hetken, mutta valhe ikuisesti. Viestimien (tekstari/sposti/kirje) käyttö eron ns.ilmoittamisena on halpamaista ja kasvotonta etenkin pitemmässä suhteessa. Toki jos toinen on täysin epävakaa, silloin tuollaisen kasvottoman eroilmoituksen jotenkin käsittää.

      Vastaa hänen kysymyksiinsä parhaasi mukaan, ja sitten onkin parempi olla ilman yhteydenottoja käytännön asioiden hoitamisen jälkeen. Näin kertoo sinulle eräs jätetty nainen.

    • Kohtivaloa

      Itse olen ns. jättäjä eli tunteeni vaan hiipuivat ja kerroin toiselle osapuolelle kasvotusten, että tunteeni eivät riitä enää jatkamaan suhdetta. Tästä on nyt 4 viikkoa ja nyt kun näin exäni hän olikin jo löytänyt uuden naisen, vaikka hänellä vielä olisi ollut halua jatkaa suhdetta kanssani. Minun kipuiluni suhteen päättymisestä on vasta alussa, asioita olen paljon miettinyt ja omaa käyttäytymistäni ja sitä miksi tunteet vellovat vaikka tunteita ei exääni kohtaan enää ollut. Kahteen vuoteen mahtuu paljon, paljon hyviäkin asioita. Se, että oletko ns. jätetty tai jättäjä suhteessa, ei helpota erosta toipumista yhtään.

      • Parempaapäivänjatkoa

        Exäsi on vain ottanut itselleen laastarin ja nuolee haavansa hänen kanssaan sekä yrittää pönkittää vaan sitä omaa itsetuntoaan. Aina on parempi käydä ero läpi ihan itsekseen, koska sillä vaan loukkaa sitä toista osapuolta, jos vastaeronneena ja rikkinäisenä alkaa jonkun kanssa suhteeseen, johon ei ole edes valmis. Itse ajattelen sitä toisen ihmisen hyväksikäyttönä, enkä voisi itse ajatellakaan toimivani noin.


      • Kohtivaloa
        Parempaapäivänjatkoa kirjoitti:

        Exäsi on vain ottanut itselleen laastarin ja nuolee haavansa hänen kanssaan sekä yrittää pönkittää vaan sitä omaa itsetuntoaan. Aina on parempi käydä ero läpi ihan itsekseen, koska sillä vaan loukkaa sitä toista osapuolta, jos vastaeronneena ja rikkinäisenä alkaa jonkun kanssa suhteeseen, johon ei ole edes valmis. Itse ajattelen sitä toisen ihmisen hyväksikäyttönä, enkä voisi itse ajatellakaan toimivani noin.

        Niinpä, rakkauden tunteet tuskin 4 viikossa häviää. Tämä oli tietenkin tarkoitettu näpäytyksesi minulle, tottakai se kirpaisi mutta tunteitani se ei ole muuttanut, niistä olen varma. Itseään hän tässä lähinnä satuttaa, sääli. Itse jatkan selviytymisprosessiani, välillä on tosi rikkinäinen ja välillä taas näkyy valoa. Niin sen kuuluu mennäkin.


      • Kohti_mitä
        Kohtivaloa kirjoitti:

        Niinpä, rakkauden tunteet tuskin 4 viikossa häviää. Tämä oli tietenkin tarkoitettu näpäytyksesi minulle, tottakai se kirpaisi mutta tunteitani se ei ole muuttanut, niistä olen varma. Itseään hän tässä lähinnä satuttaa, sääli. Itse jatkan selviytymisprosessiani, välillä on tosi rikkinäinen ja välillä taas näkyy valoa. Niin sen kuuluu mennäkin.

        Niin.. Se jätetty on nyt säälittävä, oli sitten hänen uusi nainen laastari eli ei. Nyt kun itse "kipuilet" vielä eron suhteen, niin toisenkin pitäisi. Mitä sinä siitä toisesta enää välität, kun jätit jo hänet? Eikö hän saisi kelvata muillekkaan, jos ei sinullekkaan? Sinä olet eron miettinyt oman pääsis sisällä ja käynyt sitä jo läpi etukäteen toisen tietämättä. Ja nyt sitten eron jälkeen toista arvostelet täällä. Jotain pahaa hän on varmaan sinulle tehnyt??


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      138
      1520
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      148
      1081
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      69
      936
    4. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      272
      769
    5. 68
      733
    6. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      56
      723
    7. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      37
      619
    8. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

      Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
      Tanssii tähtien kanssa
      7
      581
    9. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      561
    10. Väleistä

      Minkälaiset välit sinulla on kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      60
      557
    Aihe