Olemme olleet mieheni kanssa 20 vuotta yhdessä. Meillä on kaksi lasta. Haluaisin vielä lisää lapsia, mieheni ei. Ikäni vuoksi lapsi pitäisi jo tehdä, eli en voi enää kauaa odotella. (mieheni kait tähän tähtääkin). Siis mitä tehdä. Suhteemme on umpikujassa. Kieltäydyin seksistä kumin kanssa, eli tänä vuonna en ole saanut kertaakaan. Olemme puhuneet ja riidelleet ja puhuneet ja riidelleet asiasta kohta vuoden verran ja nyt näyttää aika pahalta. Erotakaan en haluaisi... Toiset miehet ovat alkaneet kiinnostaa..(ei lapsentekomielessä vaan seksin) mennäkö siis aidan toiselle puolelle? kerranhan täällä ollaan ja jos oman miehen kanssa ei suju, niin jostainhan sitä on saatava? Olen pyöritellyt asiaa kuukauden verran ja ihmetellyt itseäni, että yleensä ensin mietin pettämistä, miksi en joskus vain tehnyt sen ja sitten vasta miettinyt. Tämä on aivan kamalaa, mitä teen?
Pettääkkö vai eikö?
voimaton
171482
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Ootko ihan tyhmä...ei ihme jos seksi kiinnostaa toisten kanssa, kun et omaa miestäs huoli...vitut tyhmä sekstaile miehes kanssa niin ei muut enää kiinnosta...jos petät niin olet huora teille on sentään lapsiakin...säälin sua
Älä nyt ainakaan ala pettämään miestäsi. Sehän rikkoisi teidän koko perheen ja sen jälkeen olisit vielä onnettomampi kuin nyt. En osaa neuvoa sen kummemmin muuta kuin että se, että kokonaan kieltäydyt seksistä ja näin ikäänkuin yrität kiristää miestäsi tekemään lapsia kanssasi, ei varmasti saa miestäsi muuttamaan mieltään. Mitäpä jos itse ensin antaisit periksi ja suostuisit seksiin ehkäisyn kanssa, ehkä sen jälkeen myös miehesi on valmis miettimään ja ehkä jopa antamaan periksi omissa mielipiteissään.
Tämä on ongelma joka vaatii rakkautta eikä ilkeyttä selvitäkseen. Tee työtä suhteenne eteen. Lapsia ei kannata edes harkita jos ei osaa ajatella jo olemassa olevia lapsia sen vertaa että sulkisi pettämisen mahdollisuuden pois ikiajoiksi heidän takiaan. Ja varmaan rakastat miestäsikin.
Pylly pystyyn vaan ja pikkarit pois!! Anna palaa sillä vieras kulli on aina maukasta!
Otappa ja iske kaksi kärpästä yhdellä iskulla: menet ja alat pettää miestäsi, niin saat sitä suoroa, kun kerran niin sen puutteessa olet, eikä oma ukko kelpaa. Samalla voit hankkiutua raskaaksi, niin saat lapsenkin. Helppoa ja yksinkertaista!
Se nyt on pikku juttu, jos sekoilusi takia perhe hajoaa ja menee lastesi elämä vituralleen - tärkeintähän on se, että sinä saat, mitä haluat.
Vaikea uskoa, että aikuinen ihminen voi olla noin kakara. Johtuuko sekin, että miehesi ei suostu seksiin muuten kuin kumin kanssa siitä, että hän ei luota sinuun, vaan haluaa itse varmistaa, että et hankkiudu raskaaksi vasten hänen tahtoaan?
Ehdotan ratkaisuksi vaikka puolen vuoden aikalisää.Älä petä miestäsi vaan panosta teidän suhteen parantamiseen..
-käytä ehkäisyä
-rakastele miehesi kanssa..usein :)
-ajattele teidän kahta ihanaa lasta
-ja 20v liittoa,miten olette onnellisia yhdessä
katso sitten syksyllä uudestaan tilanne koska puoli vuotta voi saada jommankumman mielen muuttumaan.
Koska jos petät miestäsi petät myös lapsiasi,etkä halua eroa,miehesi antama seksi kelpaa..
Vain se kolmas lapsi puuttuu..miksi miehesi ei halua lasta,olisiko adoptio mahdollinen??
Taloudelliset syyt,ikä??Sinunkin tulee kunnioittaa miehesi ajatuksia,olette sen toisillenne luvanneet.
Voin itse eronneena sanoa ettei kannata hätiköiden erota!!!Voit saada seuraavalta mieheltä lapsen,mutta et isää lapsellesi..
Joten huonossa lykyssä olet 2X yh,niinkuin minä.
Kiitos vastauksistanne. Odotinkin jotain tällaista.
Miesvastaajalle haluaisin sanoa, että onneksi et ole mieheni ja toivottavasti emme koskaan törmää. Sinua on ilmeisemmin petetty ja rankasti. Sanasi saa kuitenkin keittämään sen verran, että jo sen perusteella voisi lähteä yöhön. Huorathan ottavat palvelustaan maksun ja tätä en ole ajatellut. no se huora on niin helppo sanoa ja sopii hyvin miehen suuhun. Harmi ettei miehelle ole keksitty yhtä nasevaa nimikettä. mieshän saa aina sulan hattunsa pettämisestä... (niin ja pienenä sivulauseena mainittakoon, että olin ajatellut tuota syrjähyppyä naimisissa olevan miehen kanssa, joka harrastaa näitä syrjähyppyjä tuon tuosta).
Onneksi en ole kuitenkaan blondi.
Kuten alkuperäisestä viestistäni käy ehkä ilmi, niin mietin aina ensin ja sitten vasta toimin. Olemme olleet todellakin mieheni kanssa 20 vuotta yhdessä enkä ole häntä koskaan pettänyt ja ei ilmeisesti hänkään minua. Hyvin on tähän asti mennyt ja tuleva näyttää miten tästä eteenpäin.
Mukavaa viikonloppua kaikille
Miespuolinen huora on englannin kielellä:
son of a bitch (miten tuo huora nyt kirjoitetaankaan?)
Son of a bitch EI ole todellakaan yhtä naseva ja loukkaava, ainakaan suomessa, kuin huora. Ja lisäksi bitch ei tarkoita huoraa vaan narttua, siis naispuolista koiraa. Käytetään myös kyllä haukkumasanana. Ja tällä "son of a bitch"illa ei loukata suoranaisesti miestä vaan loukkaus tulee miehen äidin kautta.
Julien kielitoimisto päättää tiedotuksen. :)
Nykypäivänähän on sääntö eikä poikkeus, että pettää. Lehtien pitämistä gallupeista saa näistä lukea. samoin tv-sarjat ovat täynnä pettämistä, niin kotimaiset kuin ulkomaiset. kuten myös elokuvat. tänä päivänä on kait tyhmää olla uskollinen, kun kaikki paikat pursuaa petosta. joten siitä vaan.
Tiedät varmaankin että,miehet ovat
aina "vieraissakäyntiään" selitelleet
juuri tuolla ajatusmallillaan.
Eli kun kotona ei saa tarpeeksi ja
suhde omaan vaimoon on vähän väljähtänyt.
Huono selitys mielestäni ajatellen pitkää
avioliittoa tai parisuhdetta. Joskin nainenhan
voi ajatella (on oikeus) samalla tavalla.
Ajattele ettei se ole mihinkään ratkaisu,toden-
näköisesti saat kaiken vain pahemmaksi.
Kuitenkin ajattele omaa parastasi pidemmän
päälle. Miltäs sitten tuntuu jälkeenpäin
tuskin olet itsestäsi ylpeä. Nainenhan ei niiden
tekojen jälkeen tässä maailmassa "mitalia" saa
vaan vain sen yhden maineen. Miehellehän se
on paljon sallittavampaa (ihailtu naistenmiehen maine) vaikka se tuntuukin epäoikeudenmukaiselta
mutta niin se vain tässä maailmassa asiat menee.
Aivan kuin miehelle seksin tarve olisi paljon
luonnollisempi syy kuin naiselle. Itse olen
naisena kyllä täysin eri mieltä kyllä miestä
voi pitää samalla tavalla h......a kuin naistakin.
Mieti hyvä ihminen tarkkaan mitä teet...ja
nuo ajatukset toisesta ovat ihan normaaleja.
Monikaan ei niistä puhu eikä niitä julki tuo
mutta veikkaan että pitkän naimisissaolon aikana
niin naiset kuin miehetkin ajattelevat joskun
ehkä liiaksikin juuri "aidan toiselle puolelle
menoa". Mutta viisas vaikenee eikä puhu edes koko
asiasta kenellekkään, onneksi se menee useimmilla ohi.
Olisi hyvä ettei ko. vaiheessa vain tulisi niitä
tilaisuuksia (jotka tekevät sen varkaan)
tai olisi ihminen niin järkevä ettei itse niihin hakeutuisi.
Kyllä se ohi menee,kun ajattelee asioita järkevästi ..on liian paljon menetettävää..jne!
Muuten et voi vaatia lasta jollei toinen halua
kysy syytä miksei. Mutta lasten hankkiminen
on kuitenkin iso asia eikä yksin sinun halujen
mukaan toteutettava. Tulevan lapsen oikeus on
syntyä toivottuna niin äidin kuin isänkin
puolelta. Meilläkin muuten otetaan yhteen ja
välillä sovitaan oisin todennäköisesti halunnut
minäkin useamman lapsen (sama tilanne) muuta
olen ajatellut että oppiminen elämään yhdessä
kun molemmat lapset ovat juuri lähteneet omaan elämään vaatii aivan tarpeeksi parisuhteelta.
Siis on itsekin opittava elämään eri tavalla
yhdessä ilman lapsia. Tuntuuhan se usein oudolta
kun on tottunut 20 vuotta huolehtimaan lapsistaan
jollain tavalla varmaan vieläkin,mutta on se suuri elämänmuutos. Keksikää jotain yhteistä kivaa
jos vain mahdollista,matkustelkaa.
Niin sitähän ei kukaan voi tietää mitä tulevaisuus kenenkin elämään tuo,mutta yrittäkää
edes yhdessä siis uudella tavalla. Elämään löytyy
muutakin yhteistä sisältöä kuin lapset,kun sen
löytää on todennäköisesti se pari joka pysyy
yhdessä.
Kokeilet miltä tuntuu.
Onko seksi toisen kanssa toiveiden täyttymys ja salainen suhde, mitä tarvitsetkin.
Oletko valmis kaikkeen siihen salailuun ja pelailuun, mitä hässäkkä tuo mukanaan?
JA uskallatko?
Vastauksen saat, kun kokeilet, perusteellien harkinnan jälkeen.
Niinpä niin, sittenhän sitä vasta tietää, kun ensin kokeilee...
mutta uskaltaako vai eikö?
Pohdin tätä nykyään kokoajan ja jokapäivä. Kotona ollessani perheen kanssa mietin vain toista miestä. Onko tässä järkeä? Mihin olen menossa vai olenko menossa ollenkaan vai jäänkö tähän?
Kiitos vielä viesteistä - niistä saa uusia aatoksia ja lisää mietittävää... no aika näyttää..
Minä en suosittelisi kokeilemaan. Nimittäin sitten kun se on tehty, se todella on tehty ja sitä ei enää tekemättömäksi saa, kuten varmaan olet ajatellutkin. Sen jälkeen se on AINA teidän välissänne ja sinun mielessäsi.
Huuman jälkeen alkaa luultavasti tehdä mieli kertoa, mutta miten toinen reagoi? Kertominen puhdistaisi omantunnon mutta mutta.. Toinen pahoittaa mielensä, menettää luottamuksensa jne.. Puhun kokemuksesta, vaikka tilanteeni olikin aivan eri; ei lapsia, yhdessäoloakin takana paljon vähemmän.
Silti se oli yksi syy, mikä tappoi rakkauden. Koko ajan se asia kiersi päässä. Koti-iltoina tv:tä katsellessa, jutellessa, rakastellessa.. illalla kun nukahti miehen viereen ja aamulla kun siitä nousi. Välillä se painui hetkeksi taka-alalle, mutta vain noustakseen taas uudelleen pintaan.
Eli toivottavasti mietit asiaa vielä useaankin kertaan. Ei ruoho sen vihreämpää todellakaan ole aidan toisella puolella, jos kerran suhteennekin on noin kauan kestänyt ja olet miehen hyväksi havainnut.
on elämää . Seksi ei ole itseisarvo.
Ehkä tämä on Sinulle itsetutkiskelun mahdollisuus "hindulaisittain" "toiselle tasolle". Kyllä ratkaisu ennen pitkää löytyy. Asioillahan on tapana löytää ratkaisunsa.
Kaikkea hyvää Sinulle!
En nyt oikein ymmärrä, miksi sinun pitäisi pettää?
Mikä tekee vieraan miehen vehkeistä paremman kumin kanssa kuin oman? Siitähän tässä on kyse, ettet halua harrastaa seksiä ehkäisyn kanssa ja miehesi taas ei ilman ehkäisyä.
Jos näin on, teet todella suuren virheen hyppäämällä vieraaseen sänkyyn. Kukaan ei taida täällä muistaa mainita sitä moraalista krapulaa ja huonoa omaa tuntoa, silloin kun kuitenkin välittää toisesta.
Sen lisäksi jos jäät kiinni, olet loukannut miestäsi todella pahasti. Hän ei kelpaa kumin kanssa, mutta muut kyllä. Hänen kanssa et harrasta seksiä, koska siitä ei tule lasta, mutta vieraiden kanssa voit harrastaa seksiä vaikka siitäkään ei lasta tule.
Ennemminkin sinä olet kostamassa miehellesi siitä, että hän haluaa elää elämänsä tästä eteenpäin eritavalla kuin sinä.
Siitä saattaa saada hetkiseksi hyvän mielen, mutta se tuo paljon pahaa myös tullessaan.
Sen lisäksi että loukkaat miestäsi, loukkaat myös lapsiasi. Sinä ikään kuin lyöt heitä jokaista rätillä naamaan sen takia, että miehesi ei halua lasta ja siitä tulevat seuraukset voivat olla todella rumat ja ikävät, niin sinulle kuin muulle perheellesi.
Pettämiseen saattaa myös jäädä kiinni, se on niin jännää ja uutta, että sitä pitää saada lisää.
Vaikka olen vasta parikymppinen, en voi sanoa muuta kuin että toimit todella typerästi, jos nyt lähdet sille tielle...
Se ei auta sinua saamaan lasta eikä korjaamaan kotona olevia ongelmia.
Kostamassapa hyvinkin. En enää keksinyt muuta keinoa, mikä tepsisi. Miksi mieheni saa päättää montako lasta minä voin saada. ja miksi minun pitäisi olla tyytyväinen miehen päätökseen - ymmärtää miestä, ettei mies vain kärsi. Miksi minun pitää tästä kärsiä ja katkeroitua.
Asia on vuoden alusta tähän päivään vain kärjistynyt ja syyhän on tiedossa. Molemmilla on pinna todella kireällä. Katsotaan miten kauan kestetään. En olisi ikipäivänä uskonut joutuvani tällaiseen tilanteeseen, mutta tässä sitä ollaan eikä muuta voi.
siitä että sinulla/teillä on jo kaksi ihanaa lasta!! Kaikilla ei ole yhtäkään, vaikka kuinka haluaisivat! Tuntuu siltä, että teidän tilanteessa on takana muutakin...eli haluatko ehkä lähteä suhteesta kuitenkin ja käytät ko. asiaa "tekosyynä", haluat saada kunnon riitoja aikaiseksi, jotta eroaminen lopulta tapahtuisi!? Mieti mitä todella haluat, elää miehesi ja kahden lapsesi kanssa vai lähteä ja ehkä tehdä lisää lapsia jonkun toisen kanssa?? Oletko ehkä kyllästynyt suhteeseenne....? Tsemppiä kuitenkin, päätit miten tahansa! ps. siitähän et voi olla varma, että raskaaksi enää tulisitkaan, never know..