VENÄJÄ RIKASTUTTI, USA KÖYHDYTTÄÄ SUOMEA

Venäjä oli vielä hetki sitten, ennen natotus/Venäjävihan lietsonnan aloittamista; Suomen suurin kauppakumppani.

Itärajalla oli kymmenien kilometrien rekkajonot kuljettamassa Venäjälle tuotteita joista suuri osa oli mm. Suomalaisia maataloustuotteita. Myös muualta maailmalta Suomalaisten satamien ja lauttalinjojen kautte tapahtuva liikenne työllisti Suomessa.

Venäjältä virtasi Suomeen rutkasti tuohta, käteistä, cashia.

Sensijaan USA on maa johon Suomelta uppoa rahaa. Esim. lääkejättien "tuotokset," hornetit, alumiinIphonet, "vakoiluwindowsit" jne, jne.

Nyt Suomen taloudella menee todella huonosti: eikä muutosta parempaan näy vaikka ay-liikkeen, osakeomistajien tahi esim. vallassa roikkuvien mediasuolle yrittäisikin pitää kulisseista kaikin tavoin kiinni.

Aika on rahaa.

Tämä lama alkoi jo vuonna 2008. Nyt on 2016 jo puolessa välissä ja suunta on ollut koko ajan huonompaan.
97586
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 97

Vanhimmat

Totta. Olisi tärkeätä saada kaupankäynti naapurimaan kanssa uudelleen käyntiin.

Rauhaisa ja vauraus Pohjola on parempi kuin epävakaa, köyhä ja turvaton: joka taas saattaisi olla esim. naton perustaneen usan ja sen aseteollisuuden etu.

Äänestä
  • Ryssät vittuun tältä palstalta. Johan teitä eilen kehotettiin siirtymään muualle...

    Äänestä

  • Eikai niitä tällä palstalla ole, eikös tämäkin jo ole maksettujen usaNISTItrollien hallinNaSA?

    Äänestä

  • Stubb: Ilman muuta pakotteet jatkuvat
    EU-huippukokous puhuu illalla Venäjän talouspakotteista. Uusia päätöksiä ei tehtäne. Kreikan ve

    Stubb (kok.) pitää itsestään selvänä, että Venäjän vastaiset talous- ja henkilöpakotteet jatkuvat.

    http://yle.fi/uutiset/stubb_ilman_muuta_pakotteet_jatkuvat/7877739

    Äänestä

  • MenePois kirjoitti:

    Ryssät vittuun tältä palstalta. Johan teitä eilen kehotettiin siirtymään muualle...

    Kansalliskiihkoista sekopäistä vouhkaamista. Säälittävää.

    Äänestä

  • MenePois kirjoitti:

    Ryssät vittuun tältä palstalta. Johan teitä eilen kehotettiin siirtymään muualle...

    Myös sinäkin ryssääjä tältä palstalta sinne !!!!!!!!!!

    Äänestä

  • jhjhj kirjoitti:

    Myös sinäkin ryssääjä tältä palstalta sinne !!!!!!!!!!

    kmäå

    Äänestä

  • v....v....v....v....v kirjoitti:

    Kansalliskiihkoista sekopäistä vouhkaamista. Säälittävää.

    bkikgbg

    Äänestä

  • Mutta kun Nato ja TTIP vie meidät ennen pitkään USA:n osavaltioksi.
    Ei kansallisvaltion puolesta vaan liittovaltion eteen!

    Äänestä

  • MenePois kirjoitti:

    Ryssät vittuun tältä palstalta. Johan teitä eilen kehotettiin siirtymään muualle...

    SSSuomen kyberturvallisuuskeskus, puolustusvoimien informaatiosodankäynnin yksikkö sekä Saara Jantunen seuraavat, moderoivat ja keräävät alueen ryssätrollien viestejä sekä IP-numeroita, joilla henkilöt kirjataan omaan "Tiitisen" listaansa vieraan vallan agentteina. Odottakaas kun pääsemme Natoon, silloin Suomessa tehdään puhdistukset Turkin tyyliin.

    Äänestä

  • SSStubb kirjoitti:

    Mutta kun Nato ja TTIP vie meidät ennen pitkään USA:n osavaltioksi.
    Ei kansallisvaltion puolesta vaan liittovaltion eteen!

    Trumpin lausunto: Nato puolustaa niitä jäsenmaita jotka ovat panostaneet tarpeeksi Nato-yhteistyöhön. Lisää jäsenmaksuja tai saavat puolustaa itseään, USA:lla on muutenkin tarpeeksi menoja. Miksi esim. Viroa pitäisi tukea, se voisi maksaa koko Nato-avun kulut itse, koska niitä tarvitsee ja niistä hyötyykin.
    Myös Suomi voisi maksaa koko Nato-yhteistyön kulut itse siis satoja miljoonia euroja vuodessa.

    Äänestä

  • SSSuuriPuhdistus kirjoitti:

    SSSuomen kyberturvallisuuskeskus, puolustusvoimien informaatiosodankäynnin yksikkö sekä Saara Jantunen seuraavat, moderoivat ja keräävät alueen ryssätrollien viestejä sekä IP-numeroita, joilla henkilöt kirjataan omaan "Tiitisen" listaansa vieraan vallan agentteina. Odottakaas kun pääsemme Natoon, silloin Suomessa tehdään puhdistukset Turkin tyyliin.

    Sotatieteen tohtorit täällä seuraavat ja muokkaavat kirjoittelua. He tietävät mitä sinä kirjoitat, mutta sinä et tiedä mitä he kirjoittavat ja onko se infosotamoderointia.

    Äänestä

Kyllä ameriikkalaiset ostaa meiltä tavaraa niiden F-35 hävittäjien edestä ja muutenkin korvaaa jos luovutamme maamme Naton siipien suojaan. Tulevaisuudessa olemme etuoikutettuja kun saamme olla suomalaisia.

Äänestä

noo siis Venäjä on maa jonka kanssa kauppatase on pahasti epäedullinen. USAn kanssa positiivinen. Itseasiassa Suomi vie USAan enemmän kuin Venäjälle ja kauppatase USAn kanssa on voimakkaasti positiivinen.

On mukavaa murskata Venäjätrollin höpinät tilastollisilla faktoilla. Tässä vuoden 2015 kauppatase.

tuonti % vienti % kauppatase (miljoonaa euroa)
Saksa 8 268 15,2 7 497 13,9 -771
Ruotsi 6 200 11,4 5 522 10,3 -678
Venäjä 5 978 11,0 3 158 5,9 -2 820
Alankomaat 3 542 6,5 3 555 6,6 13
Kiina 3 967 7,3 2 536 4,7 -1 431
Yhdysvallat 2 012 3,7 3 758 7,0 1 746
Britannia 1 709 3,2 2 780 5,2 1 071
Ranska 2 068 3,8 1 505 2,8 -562
Viro 1 536 2,8 1 569 2,9 33
Puola 1 413 2,6 1 407 2,6 -6
Muut maat 17 564 32,4 20 542 38,2 2 978
Yhteensä 54 256 100 53 829 100 -427

Äänestä
  • Entä ennen pakotteita................

    Äänestä

  • Suomen viennistä USAhan siis 7,o% ja Venäjälle vain 5,9%. Venäjä on Suomen tuonnista 11, 0 % ja USA vain 3,7%. Kauppatase Venäjälle on yli 2,8 miljardia tappiollinen , kun taas USAn kanssa yli 1,7 miljardia voitollinen. USA on siis kaikkein kannattavin kauppakumppani Suomelle.

    Äänestä

  • myös ennen pakotteita Venäjän kauppa oli voimakkaan epäedullista. Silloinkin keksittiin kaikkia temppuja, kuten nyt yhtäkkiä sen Suomen rehun kanssa.

    Äänestä

  • Anteeks?! Epäedullinen?!
    Ai mistä lähtien on ollut EDULLISTA jos maasta tuodaan enemmän kuin sinne viedään?! :D (ja kyl näyttääkin sit surkeelta tää Suomen vienti?! :/ Ei ihmekään et kusessa ollaan!)

    Mees hiekkikselle leikkimään sillä aikaa kun aikuiset juttelee aikuisten asioista, jookoskookos? :)

    Äänestä

  • avataanvielä kirjoitti:

    Suomen viennistä USAhan siis 7,o% ja Venäjälle vain 5,9%. Venäjä on Suomen tuonnista 11, 0 % ja USA vain 3,7%. Kauppatase Venäjälle on yli 2,8 miljardia tappiollinen , kun taas USAn kanssa yli 1,7 miljardia voitollinen. USA on siis kaikkein kannattavin kauppakumppani Suomelle.

    Ja mistäs se johtuu?

    http://www.hs.fi/talous/a1441591268215

    Öljyn hinnan halpenemisesta! Ei aina kannattais tuijottaa vaan niitä numeroita!? Suomen kauppatase pomppas reilusti plussalle -1,5 mrd ihan siitä syystä et öljyn hinta tippu! (Eli se on sit visssiinkin öljy se roina mitä tuolta Venäjältä tuodaan?) Ja venäjän kauppataseen alijäämäsyyttä taas rokottaa vielä pahasti talouspakotteet!

    Äänestä

  • Siis Suomen kauppa on ollut Venäjän kanssa pahasti alijäämäistä jo ennen pakotteita. Venäläiset harrastaa kaupankäynnissä epäreiluja konsteja ja siksi kauppa on myös hyvin epävakaata. Venäjä on kaupankäynnissä samanlainen häirikkö kuin natsi-Saksa aikoinaan.

    Äänestä

  • Siis onko? Pahasti?

    http://www.tulli.fi/fi/suomen_tulli/julkaisut_ja_esitteet/tulliviesti/2014/AJuttu_14_2015_Kauppatase/index.jsp

    2011 saakka kauppatase oli kokonaisuudessaan ihan hyvällä mallilla, enneku kokoomus alkototeuttaa "vastuullista talouspolitiikkaa"! :)

    Ja Venäjän kanssa ollaan alijäämäsiä sen takia, että tuodaan sieltä yhä enenevissä määrin kaasua ja öljyä!

    ja jos joku käyttää epärehellisiä konsteja, niin se on suomalaiset! Esim Valio vie (tai vei. Ennen pakotteita) jotai Emmentaalia polkuhintaan Venäjälle jollain eurolla kilo, ja maksaattaa ton sit meillä suomalaisilla ottamalla meiltä siitä parikymppiä kilo (riittääkö edes nykyään?!)

    Mitään muuta kuin öljyn hinnasta aiheutuvaa epävakasuutta mä en kyl o noissa käppyröissä näkevinäni, joten mihis tietoon toi arvauksesi perustuu?

    Äänestä

  • avataanvielä kirjoitti:

    Suomen viennistä USAhan siis 7,o% ja Venäjälle vain 5,9%. Venäjä on Suomen tuonnista 11, 0 % ja USA vain 3,7%. Kauppatase Venäjälle on yli 2,8 miljardia tappiollinen , kun taas USAn kanssa yli 1,7 miljardia voitollinen. USA on siis kaikkein kannattavin kauppakumppani Suomelle.

    Unohtaa usan vastaostojen tuottoja jotka on =työttömyyttä no money!

    Äänestä

  • TimoXL kirjoitti:

    Anteeks?! Epäedullinen?!
    Ai mistä lähtien on ollut EDULLISTA jos maasta tuodaan enemmän kuin sinne viedään?! :D (ja kyl näyttääkin sit surkeelta tää Suomen vienti?! :/ Ei ihmekään et kusessa ollaan!)

    Mees hiekkikselle leikkimään sillä aikaa kun aikuiset juttelee aikuisten asioista, jookoskookos? :)

    ffjk

    Äänestä

  • tylytotuus kirjoitti:

    myös ennen pakotteita Venäjän kauppa oli voimakkaan epäedullista. Silloinkin keksittiin kaikkia temppuja, kuten nyt yhtäkkiä sen Suomen rehun kanssa.

    dtgfyufuyf

    Äänestä

Putlerin poikien jutut on niin pehmeää tavaraa, että totuutta ne ei kestä hetkeäkään.

Äänestä
  • Ja noin puhuu "Obamanisti."

    Äänestä

tyly pudotus reaalimailmaan. Painukaa ryssät koloihinne.

Äänestä
  • Ihan Suomalaisia ollaan.

    Suomen etua ajamassa.

    Kaupankäynti on saatava aikaa.

    On ajateltava Suomen etua, ei USAn

    Äänestä

  • tyhmä olet kuin saapas. Miten Suomen suuri kauppataseen ylijäämä USAn kanssa ei olisi Suomen etu? Hitto mikä tampio.

    Äänestä

  • jkjkjkjhgjkh kirjoitti:

    Ihan Suomalaisia ollaan.

    Suomen etua ajamassa.

    Kaupankäynti on saatava aikaa.

    On ajateltava Suomen etua, ei USAn

    Kyllä noin on. Naapurin kanssa on voitava käydä kauppaa. Naapurihan on vieressä eikä tuhansien kilometrien päässä valtameren takana.
    Aina kun Venäjän-kauppa on sujunut hyvin on Suomessa ollut vauraat vuodet.
    USA taas on torpannut Suomelta miljardihankkeita viimeisten viidenkymmenen vuoden aikana sekä Venäjän-kaupassa että omalal maaperällään.

    Äänestä

  • jkjkjkjhgjkh kirjoitti:

    Ihan Suomalaisia ollaan.

    Suomen etua ajamassa.

    Kaupankäynti on saatava aikaa.

    On ajateltava Suomen etua, ei USAn

    Keitä Suomalaisia olette, sukuako Kari Suomalaiselle?

    Äänestä

  • Ettekömukatiedä kirjoitti:

    Kyllä noin on. Naapurin kanssa on voitava käydä kauppaa. Naapurihan on vieressä eikä tuhansien kilometrien päässä valtameren takana.
    Aina kun Venäjän-kauppa on sujunut hyvin on Suomessa ollut vauraat vuodet.
    USA taas on torpannut Suomelta miljardihankkeita viimeisten viidenkymmenen vuoden aikana sekä Venäjän-kaupassa että omalal maaperällään.

    > Naapurihan on vieressä eikä tuhansien kilometrien päässä valtameren takana.
    Niinkuin Kiinan Demokraattinen Kansantasavalta ympäristöä tuhoavine tuotantoineen.

    - Naapuri on EU:ssakin: Saksa, Puola, Ruotsi, Portugali,...

    Äänestä

Tappamalla 100 000 suomalaista ja jättämällä satoja tuhansia invalideja ja juopoksi tulleita puolihulluja isiä Suomeen

kommunistinen kolhoosivenäjä rikastutti Suomea

Venäjän rikkaus perustuu ruuvimeisseleihin, joilla kerätään mädäntyneitä perunoita kolhoosin jäätyneestä maasta syksyllä

Ruokaa siellä ei osata viljellä eikä tehdä lääkkeitä eikä vaatteita joten rikashan tuo on kun osaavat

Kreml varastaa alkuperäisasukkaiden alueilta öljyä ja kaasua jotta johto voi huorata ja ryypätä Kremlissä

ilmiselvästi rikas maa

Äänestä
  • Venäjä olisi hieno maa jos ne siellä lakkaisivat ryssimästä ja tekisivät asiat oikein.

    Äänestä

Aloittaja on ihan oikeassa. Paljonko USA ostaa suomesta tavaraa ?
Ei kuuri mitään, mutta koittaa saada miljardien koneet myytyä pienelle maalle !

Venäjän kauppa se on ihan luonnollisesti geopoliittisistakin syistä, joka kannattaa suomelle !

EU on Suomen pahin köyhdyttäjä. Suomi nettomaksaa aina, vastaanottaa sosiaalipakolaisia, koska EU muuten nostaa etusormea, että soo soo.

EU vastaanttaa mafioidensa kanssa Afrikan miehiä ja muslimiväkeä maanosaan kokoajan. EU-mafiaa ei Euroopan turvallisuus kiinnosta.

Olen tätä mieltä eikä se johdu minkään maan inhosta tai ihailusta. Minusta maailmassa on vain ehkä 5 hyvää maata. Ne ovat Norja, Kanada, Sveitsi, (Itävalta pilaantuu nyt Vihreillä), Uusiseelanti ja Australia.

Nämä maat mielistele kenellekään eivätkä pilaa maitansa sosiaalipakolaisilla !

Äänestä
  • Niin tuossahan oli tilastotieto tarjolla, jota et tainnut foliohattu ymmärtää

    Äänestä

  • Pitää muistaa vielä se että mitä Suomi USAsta ostaa.

    Monsanton glyfosaattia jolla Suomen eli rakkaan Isänmaamme pellot on myrkytetty!

    H1N1 -rokotepatentti on USAssa rekisteröity: Suomalaiset rokottivat itsensä skvaleenipitoisella Pandemrix -rokotteella joka mm. vammauttui lapsiamme narkolepsiaan. Ja kukas sen GSK: omistakaan....

    Suomi ostaa backportattua laitteistoa windows, apple, android.... jossa gps, kamera, mikrofoni... ja näin yrityssalaisuutemme yms. tärkeät seikat Kansamme kilpailukyvyn kannalta menettävät merkityksensä.

    Jne, jne.

    Äänestä

  • Itteasias GSK taitaa pitää päämajaansa enklannissa?

    Äänestä

  • 765789678 kirjoitti:

    Pitää muistaa vielä se että mitä Suomi USAsta ostaa.

    Monsanton glyfosaattia jolla Suomen eli rakkaan Isänmaamme pellot on myrkytetty!

    H1N1 -rokotepatentti on USAssa rekisteröity: Suomalaiset rokottivat itsensä skvaleenipitoisella Pandemrix -rokotteella joka mm. vammauttui lapsiamme narkolepsiaan. Ja kukas sen GSK: omistakaan....

    Suomi ostaa backportattua laitteistoa windows, apple, android.... jossa gps, kamera, mikrofoni... ja näin yrityssalaisuutemme yms. tärkeät seikat Kansamme kilpailukyvyn kannalta menettävät merkityksensä.

    Jne, jne.

    jopas putler-trollin juttu muuttui kun totuus paljastui. Nyt se määrä ei olekaan enää ongelma vaan kaupan laatu. Juu ostan jatkossakin jenkkitietokoneen , en rysälän prutkutinta.

    Äänestä

  • Mistä sä jenkkitietokoneen saat?!? :D
    Kurkkaapas vähän mitä sen osissa lukee valmistusmaan kohdalla? ;)

    Äänestä

  • siellä lukee Putler-Venäjä

    Äänestä

  • Epäilen vahvasti?!
    Taidat nyt vaan sekottaa korealaiset tai kiinalaiset harakanvarpaat kyrillisiin kirjaimiin?

    Äänestä

  • TimoXL kirjoitti:

    Itteasias GSK taitaa pitää päämajaansa enklannissa?

    Amerikkalaiset kuitenkin omistaa osakkeet?

    Muistettakoon että GSK esim. oli Pandemrix -skvaleenipitoisten injektioiden toimittaja.

    Vanguard, JP Morgan, Wells Fargo & Company,
    https://finance.yahoo.com/q/mh?s=GSK Major Holders

    Äänestä

Älkää ostako USA:sta mitään. Itse ostin Saksassa kootun läppärin jossa aasialaiset komponentit ja käyttöjärjestelmäksi asensin ilmaisen Linuxin.

Pahinta mitä voitte tehdä on ostaa amerikkalainen auto.

Äänestä
  • > Pahinta mitä voitte tehdä on ostaa amerikkalainen auto.
    Totta minun kohdallani.
    Minulla kun ei ole ajokorttia!

    Äänestä

R aumarepolan telakka kehitti ainutlaatuisesta teräksestä valmistetun zyvänmerensukellusveneen mutta CIA kielsi tekemästä Sillä kauppaA pelossa että venäläiset saavat sen.

Äänestä
  • Ja siinä meni miljardibisnes kuin hohtimet kaivoon. Sillä keksinnöllä oli tosi hyvät markkinat tiedossa, mutta jenkit saivat sen tuhottua - suostuttelemalla Kekkonen kieltämään se hanke...

    Äänestä

Käyn ostamassa Venäjältä niitä tavaroita, mitä saan sieltä edullisesti. Tietokoneita ja niiden tarvikkeita, kameroita, päivittäistavaroita, vaatteita, kenkiä, elintarvikkeita, auton varaosia, bensaa, tupakkaa (vaikka en polta), viinaa, olutta. Kaikki saa pilkkahintaan, ruplan kurssi on suunnilleen puolet siitä, mitä oli pari vuotta sitten.
Näiden sotaharjoitusten vuoksi Venäjä kielsi suomalaisen eläinrehun tuonnin Venäjälle. USA sotkee maittemme välejä. Sotaharjoitukset pidettiin juuri Voitonpäivän ja Eurooppapäivän aikoihin. Johan on provokaatio!
Hyvä me suomalaiset?????

Äänestä
  • Milloin sotaharjoitukset kielsivät rehunviennin? Kyse on henkisesti sairaan raihnaisen pikkumies Putlerin harhoista.

    Äänestä

  • eikös rehun pitänyt olla geenimanipuloitua, valehteli vanja

    Äänestä

USAnisti väittää muuta, mutta Venäjä tuottaa huipputuotteita autoista kelloihin. Kodissani on melkein puolet tuotteista venäläisiä. Venäjä on myös avaruusteknologiassa maailman ykkönen.

Äänestä

Venäjän pitäisi antaa varastamansa Petsamo ja Karjala takaisin. Ne kuuluu Suomelle ja Suomen kansalle.

USA ei ole koskaan vallannut Suomelta maata, eikä hyökännyt Suomeen. Venäjä on Suomen vihollinen nro.1, NYT ja AINA!!

USA:n mahti ja voima on liian suuri pienelle Venäjälle ymmärrettäväksi ja nyt Venäjää kuritetaan oikein kunnolla.

Sitä paitsi jopa BRICKS-maat, sekä Vietnam ja jopa Kiinakin ovat hylänneet Venäjän. Sen kumppaneita ovat enä lähinnä rutiköyhät Valko-Venäjä ja Iran. Ja Assad.

Äänestä
  • Suomen kansa rakastaa Venäjää ja venäläisiä tuotteita. Jopa samovaari on noin 60% kodeista. Tämä johtuu Venäjän ihailusta.

    Äänestä

Valtavan kokoisella Venäjällä ei ole juuri sen enempää velkaa kuin pikkuruisella Suomella. USAlla on velkaa niin että se ei ikinä tällä maailman järjestyksellä niistä selviä: kenties juuri siksi maailman politiikka on niin kovassa myllerryksessä.

"7 Signs of a U.S. Economic Collapse in 2016"
http://www.profitconfidential.com/economy/7-signs-of-a-u-s-economic-collapse-in-2016/

"Rising national debt may be the next economic crisis"
http://abcnews.go.com/Business/story?id=8000179

Äänestä
  • Kommunistit on ennustellu USAn romahdusta 100 vuotta, silti USA on joutunut useamman kerran järjestämään Venäjälle ruoka-apupisteitä, etteivät nuo lyhytkasvuiset poloiset kuole nälkään.

    Äänestä

Kehitysapu Venäjälle lopetettava! Suomessa on omiakin köyhiä.

Äänestä
  • Ja sinne syydetyt rahat on perittävä takaisin.

    Äänestä

  • huihui

    Äänestä

@@@ RYSSÄ EI OLE IHMINEN VAAN TORAKKA JOKA PITÄÄ LISTIÄ KOKO MAAILMASTA

Äänestä
  • Hohhoijaa. Kaikenlaista. Mutta onneksi sentään vähemmistössä.

    Äänestä

Aloitus on venäjämielistä propagandaa.

Äänestä
  • Höpö, höpö.

    Kysessä on nyt Suomen etu.

    Ei USAn etu, Suomen etu.

    Äänestä

Mistä nykyinen asennevamma naapurimaatamme Venäjää kohtaan oikein johtuu?

Liekö kuitenkin niin että valtamedialla on omat agendansa: nykyvenäjähän on kuitenkin ollut Suomelle ihan ok naapuri.

Äänestä
  • Niin, mistähän mahtaisi johtua? Ei voi ymmärtää, Venäjä on käyttäytynytkin viime vuosina naapureitaan kohtaan niin hienosti! Noin rakastettavan ihana naapuri!

    Äänestä

  • mistänäitätiltujasikiää kirjoitti:

    Niin, mistähän mahtaisi johtua? Ei voi ymmärtää, Venäjä on käyttäytynytkin viime vuosina naapureitaan kohtaan niin hienosti! Noin rakastettavan ihana naapuri!

    Mitäs ne Suomelle on tehneet viime vuosina?

    Äänestä

  • Kunhankysäisen kirjoitti:

    Mitäs ne Suomelle on tehneet viime vuosina?

    Kukaan ei voi ennustaa tulevaisuutta. Jos Venäjä kykenee hyökkäämään yhteen naapurimaahan, se kykenee tekemään saman kaikille tarpeeksi pienille. Suomella on myös omakohtaista kokemusta vuodelta 1939.

    Äänestä

  • mistänäitätiltujasikiää kirjoitti:

    Kukaan ei voi ennustaa tulevaisuutta. Jos Venäjä kykenee hyökkäämään yhteen naapurimaahan, se kykenee tekemään saman kaikille tarpeeksi pienille. Suomella on myös omakohtaista kokemusta vuodelta 1939.

    Tämä tiedetään. Kysymys kuuluikin: mitäs ne Suomelle on tehneet viime vuosina?

    Äänestä

  • Monenlaista häirintää, kiusantekoa ja hybridisotaa.Missä Venäjä, siellä ongelma.

    Äänestä

  • Kunhankysäisen kirjoitti:

    Tämä tiedetään. Kysymys kuuluikin: mitäs ne Suomelle on tehneet viime vuosina?

    Esimerkiksi lähettänyt tiltuarmeijansa sotkemaan suomalaisia keskustelupalstoja. Osoitus siitä , että naapurilla on pahat mielessä. Myös erilaiset tuulesta temmatut tuontikiellot, uhkailut, lapsikiistojen ylidramatisoinnit ynnä muut perseilyt ovat olleet arkipäivää viime vuosina. Vain sota enää puuttuu.

    Äänestä

  • 32223222 kirjoitti:

    Nämä luettelemasi asiat ovat pikkuseikkoja ja diplomatian keinoin ratkaistavissa. En jaksa edelleenkään uskoa että Venäjällä olisi Suomea kohtaan pahat mielessä, sodasta nyt puhumattakaan. Mitäs hyötyä siitä olisi? Jos olisi halunnut kaapata Suomen, olisi tehnyt sen jo ajat sitten. Turha höyrytä. Jos tiltut sotkevat suomalaisia keskustelupalstoja, täytyy yrittää käyttää järkeä eikä uskoa kaikkea lukemaansa. 90% näilläkin palstoilla olevista kirjoituksista on silkkaa huuhaata, jos siihen kaikkeen alkaa uskoa on aika hukassa.

    Äänestä

  • MukavaaAjanvietettäSilti kirjoitti:

    "Nämä luettelemasi asiat ovat pikkuseikkoja ja diplomatian keinoin ratkaistavissa"

    Mutta koska Venäjä virittelee noita juttuja tahallaan ärsyttääkseen Suomea, on diplomatia siinä tapauksessa vain "diplomatiaa".

    "En jaksa edelleenkään uskoa että Venäjällä olisi Suomea kohtaan pahat mielessä, sodasta nyt puhumattakaan. Mitäs hyötyä siitä olisi? "

    Älä sinä jaksa uskoa ja elä lapsellisissa pilvilinnoissasi. Vastaavasti voisi kysyä, että mitäs hyötyä Ukrainaan hyökkäämisestä oli? Sinne ne joka tapauksessa hyökkäsivät, eikä Suomi ole sen paremmin turvassa.

    "Jos olisi halunnut kaapata Suomen, olisi tehnyt sen jo ajat sitten. "

    Suomi on liian vakaa ja järjestäytynyt yhteiskunta, joka on lisäksi huolehtinut puolustuksestaan ainakin kohtalaisen hyvin. Hybridisodallaan Venäjä toki pyrkii horjuttaamaan yhteiskunnallista vakauttamme, mutta onneksi laihoin tuloksin. Ukrainassa näimme, mitä voi tapahtua, jos yhteiskunta ajautuu kaaokseen.

    "Jos tiltut sotkevat suomalaisia keskustelupalstoja, täytyy yrittää käyttää järkeä eikä uskoa kaikkea lukemaansa."

    Kuka on sanonut, että niiden paskanjauhantoja kukaan uskoisikaan? Trollaaminen ja propagointi on silti kielteistä toimintaa, sillä se sotkee asiakeskustelun, uskoi sitä kukaan tai ei.

    Äänestä

  • 344232233 kirjoitti:

    "Älä sinä jaksa uskoa ja elä lapsellisissa pilvilinnoissasi. Vastaavasti voisi kysyä, että mitäs hyötyä Ukrainaan hyökkäämisestä oli? Sinne ne joka tapauksessa hyökkäsivät, eikä Suomi ole sen paremmin turvassa."

    Kaksi TÄYSIN erilaista tapausta.

    Äänestä

  • Sivustaseurannut kirjoitti:

    "Älä sinä jaksa uskoa ja elä lapsellisissa pilvilinnoissasi. Vastaavasti voisi kysyä, että mitäs hyötyä Ukrainaan hyökkäämisestä oli? Sinne ne joka tapauksessa hyökkäsivät, eikä Suomi ole sen paremmin turvassa."

    Kaksi TÄYSIN erilaista tapausta.

    Eivät ole erilaisia, päinvastoin. Molemmilla mailla on Venäjän kannalta merkittävä strateginen sijainti. Molemmat Venäjä kokee etupiirikseen. Ukrainan yhteiskunta toki heikompi, juuri muita erottavia tekijöitä ei ole.

    Äänestä

  • Höpö höpö!

    1. Krimillä on Venäjän laivastotukikohta, mitäs Suomessa on?
    2. Ukrainassa on ihan HELEVETISTI vanhan Neuvostoliiton aikaista Venäjän ase- ja avaruusteollisuutta, jota Venäjä ei voi päästää lännen käsiin, mitäs Suomessa on?

    Äänestä

  • XtimoL kirjoitti:

    Höpö höpö!

    1. Krimillä on Venäjän laivastotukikohta, mitäs Suomessa on?
    2. Ukrainassa on ihan HELEVETISTI vanhan Neuvostoliiton aikaista Venäjän ase- ja avaruusteollisuutta, jota Venäjä ei voi päästää lännen käsiin, mitäs Suomessa on?

    1. Laivastotukikohta oli vain tekosyy. Suomen etelärannikko olisi Venäjälle hyvin tärkeä, koska Viron rannikko on jo Naton hallussa. Suomen etelärannikko suorastaan kerjää Venäjän miehitysjoukkoja, kiitos Naton ulkopuolelle jäämisen.

    2. Ei sillä ole merkitystä mitä Suomessa on, tarvittaessa Venäjä kyllä keksii jotakin puolustamisen arvoista Suomessa. Vaikkapa venäläisten kesämökkitontit, jos ei muuta keksitä.

    Äänestä

  • Kunhankysäisen kirjoitti:

    Mitäs ne Suomelle on tehneet viime vuosina?

    Millainen on Suomen ja Kaukoidän välisten reittilentojen turvallisuus suuren ja mahtavan ilmatilassa?

    Äänestä

@@@! RYSSÄ EI OLE EDES IHMINEN VAAN TORAKKA JOKA PITÄÄ LISTIÄ KOKO MAAILMASTA.

Äänestä
  • Aika paha, ei taida enää olla ketään kotona?

    Luet liikaa iltasanomia ja iltalehteä.

    Aivan selvästi on ongelmia mutta projisoit mutta tuskin ne on Venäläisten syytä: joten herää jo harhastasi.

    Äänestä

  • Tuo on ehkä liian voimakkaasti sanottu, vaikka venäläiset ovatkin saaneet aikaan lähinnä vain ongelmia. Häpeäisin , jos olisin venäläinen, mutta en kutsuisi heitä torakoiksi.

    Äänestä

  • totta,torakoita todella lienee idässä enemmän kuin missään muualla lähialueilla,mutta ei sielläkään kaikki ihmiset ole torakoita,osa ihan ok väkeä.
    ongelmia luo ja ylläpitää maan johto ja sen alaosastot,joissa on paljon lähes torakoihin verrattavaa surkeaa väkeä. tässä totuus.

    Äänestä

  • jjjkljlk kirjoitti:

    Tuo on ehkä liian voimakkaasti sanottu, vaikka venäläiset ovatkin saaneet aikaan lähinnä vain ongelmia. Häpeäisin , jos olisin venäläinen, mutta en kutsuisi heitä torakoiksi.

    Mitä hävettävää tavallisella venäläisellä on? Pystyy vaikuttamaan asioihin ihan yhtä vähän kuin suomalainenkin tavistallaaja.
    Sitävastoin heillä on hieno kulttuuri, josta voivat olla ylpeitä.

    Äänestä

"Tosiasiassa Yhdysvallat on maailmanhistorian valtavin aggressiivinen imperiumi, jonka sotilastukikohtien kartta kautta maanpiirin huimaa katsojaa. Niistä käsin se levittää taloudellista ja kulttuurillista maailmanvaltaansa häpäisemällä, alistamalla, nitistämällä. Se rahoittaa ja aseistaa kaikissa maanosissa mieleisiään hallituksia ja sissiliikkeitä, milloin toista milloin toista, järjestää niiden kuolemanpartioita toisinajattelijoita likvidoimaan, tarvittaessa käy itse suoraan sotaan. Vanhaa ylpeää Irakia se pommittaa vuodesta toiseen, tuolloin tällöin, muistutukseksi. Se on kaikkien aikojen roistomaisin roistovaltio. Joka tuntee maailmaa ja ymmärtää kytkentöjä, voi helposti kuvitella, miten kolossaalista inhoa Yhdysvallat turmeltuneena, pöhöttyneenä, lamauttavana, tukahduttavana, herättää koko kolmannessa maailmassa - ja myös länsimaiden ajattelevassa vähemmistössä."
"Se luoti tiesi paikkansa" (26.9.2001)[3] Pentti Linkola

Äänestä

Olemme saaneet maan ilmaiseksi Venäjältä. Suomi on osa Venäjää ja mekin olemme itseasiassa venäläisiä.

Äänestä
  • tommosia horise. jos noin ajatellaan,koko maailman alueet pitää jakaa uudestaan kaikilla mantereilla.
    kukaan ei aikoinaan ole omistanut nykyalueita missään,ne on tod.näk. aina vallattu milloin mitenkin ja aina tappamalla,joka on aivan väärä keino ollut iät ajat ja on edelleen.
    .
    tajuatko ?

    Äänestä

  • Eiks se uusjako olekin parhaillaan käynnissä?

    Äänestä

  • Suomi on alunperin osa Ruotsia, ja Venäjä riisti Suomen Ruotsilta sodan seurauksena. Olimme Venäjän miehittämiä vain reilut 100 vuotta, Ruotsin vallan alla laskentatavasta riippuen ainakin 500 vuotta. Kulttuurisesti Suomi on lähes identtinen Ruotsin kanssa, toisin kuin aasialaisen Venäjän kanssa. Emme ole venäläisille edes kielisukulaisia. Huono onni vain on ajanut maamme rajanaapureiksi, sen enempää Suomella ei ole tekemistä Venäjän kanssa, ja Suomen nimittäminen Venäjän osaksi on puhdasta trollausta, suorastaan vittuilua ja provosointia ja täysin hyödytöntä.

    Äänestä

  • Ja HÖPÖ höpö!
    Suomella kansana ei ole MITÄÄN yhtäläisyyttä muiden pohjoismaisten germaanikansojen kanssa, ja jopa kielemme kuuluu ihan eri kieliperheeseen!
    Suomella ja suomalaisella kulttuurilla on paljon enemmän yhtäläisyyksiä Baltian maiden (ja toki Venäjän ugrien ja itämerensuomalaisten alueiden) kanssa kuin jonkun vitun Ruotsin!
    Ellet sä ole sit joku svinskavenska?

    Äänestä

  • XtimoX kirjoitti:

    Ja HÖPÖ höpö!

    "Suomella kansana ei ole MITÄÄN yhtäläisyyttä muiden pohjoismaisten germaanikansojen kanssa, ja jopa kielemme kuuluu ihan eri kieliperheeseen!"

    Ei tuossa väitettykään suomen kielellä olevan yhteyttä pohjoismaisiin kieliin, mutta ei sillä ole yhteyttä sen enempää venäjän kieleenkään.

    "Suomella ja suomalaisella kulttuurilla on paljon enemmän yhtäläisyyksiä Baltian maiden (ja toki Venäjän ugrien ja itämerensuomalaisten alueiden) kanssa kuin jonkun vitun Ruotsin!"

    Tämä on täyttä paskaa ja tiedät sen itsekin. Yhteiskuntamme on lähes identtinen Ruotsin kanssa. Jaamme saman kulttuurin, uskonnon ja arvopohjan. Venäjän ja Suomen rajalla on merkittävä kulttuuriraja, käytännössä siinä kulkee eurooppalaisen ja aasialaisen maailman raja.

    Äänestä

  • vdew kirjoitti:

    "Tämä on täyttä paskaa ja tiedät sen itsekin. Yhteiskuntamme on lähes identtinen Ruotsin kanssa. Jaamme saman kulttuurin, uskonnon ja arvopohjan. Venäjän ja Suomen rajalla on merkittävä kulttuuriraja, käytännössä siinä kulkee eurooppalaisen ja aasialaisen maailman raja."

    ? Et voi olla tosissasi ? Historiaan voisi tutustua syvällisemmin...

    Äänestä

  • ToinenPuhuuAsiaa kirjoitti:

    "? Et voi olla tosissasi ? Historiaan voisi tutustua syvällisemmin..."

    Niin, saattaa kuulostaa kummalliselta nuo kirjoittamani asiat sellaisen korviin, jolta on jäänyt se historiaan tutustuminen väliin.

    Äänestä

  • e-r-er- kirjoitti:

    Suomi on alunperin osa Ruotsia, ja Venäjä riisti Suomen Ruotsilta sodan seurauksena. Olimme Venäjän miehittämiä vain reilut 100 vuotta, Ruotsin vallan alla laskentatavasta riippuen ainakin 500 vuotta. Kulttuurisesti Suomi on lähes identtinen Ruotsin kanssa, toisin kuin aasialaisen Venäjän kanssa. Emme ole venäläisille edes kielisukulaisia. Huono onni vain on ajanut maamme rajanaapureiksi, sen enempää Suomella ei ole tekemistä Venäjän kanssa, ja Suomen nimittäminen Venäjän osaksi on puhdasta trollausta, suorastaan vittuilua ja provosointia ja täysin hyödytöntä.

    Jaa, Etelä-Karjalassa oltiin osa Ruotsia vähän vaille tai yli nelisensataa vuotta, mikä kylä mitenkin, Pohjois-Karjalassa vain puolentoistasataa vuotta. Ei se nyt kaikilla niin tuhatvuotinen se pohjoismainen germaaniyhteys ole.

    Äänestä

  • Puhuomastapuolestasi kirjoitti:

    Jaa, Etelä-Karjalassa oltiin osa Ruotsia vähän vaille tai yli nelisensataa vuotta, mikä kylä mitenkin, Pohjois-Karjalassa vain puolentoistasataa vuotta. Ei se nyt kaikilla niin tuhatvuotinen se pohjoismainen germaaniyhteys ole.

    slaavilaisyhteyksiä ei ole senkään vertaa. Ja nekin yhteydet ovat aina muodostuneet Venäjän väkivaltaisten hyökkäysten ja valloitusten seurauksena.

    Ruotsista meidän kansallinen identiteettimme on kuitenkin lähtöisin.

    Äänestä

Venäjäntrolli riutuu USA-alemmuuskompleksissaan.

Äänestä

!!!!! RYSSÄ EI OLE EDES IHMINEN VAAN PASKA TORAKKA JOKA PITÄÄ LISTIÄ KOKO MAAILMASTA.

Äänestä

yllä nyt pitäisi jo lopettaa kehitysapu. Nuo käyttävät rahat aseisiin, vihamielisyyteen ja miehityksiin. Ei niitä tarvitse auttaa. Jääköön viemärilapset viemäriin ja maaseutu kivikaudelle

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288736483946.html

Miksi yhä syydämme rahaa kehitysapuun Venäjälle

Äänestä

Mitä enemmän Suomen vallassa roikkuvat päättäjät nuolevat länttä, sitä köyhemmäksi elämä Suomessa menee.

Toisaalta, ei pidä nuolla myöskään toiseen suuntaan vaan pitää Suomi Itsenäisenä, vapaana, puolueettomana ja palata aitoon Kansanvaltaan, demokratiaan.

Aaa.... men.

Äänestä

Opettele kirjoittamaan oikein: 'suomalaisten', niin ehkä tuotteistasi ostetaan Suomessakin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

765768756 kirjoitti:

Venäjä oli vielä hetki sitten, ennen natotus/Venäjävihan lietsonnan aloittamista; Suomen suurin kauppakumppani.

Itärajalla oli kymmenien kilometrien rekkajonot kuljettamassa Venäjälle tuotteita joista suuri osa oli mm. Suomalaisia maataloustuotteita. Myös muualta maailmalta Suomalaisten satamien ja lauttalinjojen kautte tapahtuva liikenne työllisti Suomessa.

Venäjältä virtasi Suomeen rutkasti tuohta, käteistä, cashia.

Sensijaan USA on maa johon Suomelta uppoa rahaa. Esim. lääkejättien "tuotokset," hornetit, alumiinIphonet, "vakoiluwindowsit" jne, jne.

Nyt Suomen taloudella menee todella huonosti: eikä muutosta parempaan näy vaikka ay-liikkeen, osakeomistajien tahi esim. vallassa roikkuvien mediasuolle yrittäisikin pitää kulisseista kaikin tavoin kiinni.

Aika on rahaa.

Tämä lama alkoi jo vuonna 2008. Nyt on 2016 jo puolessa välissä ja suunta on ollut koko ajan huonompaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu