Hiljaisuus

Usean kuukauden ajan tapailtu erään naisen kanssa, molemmin puolista kiinnostusta on löytynyt. Muutama viikko sitten väärinkäsityksen vuoksi riitaa, sen jälkeen erittäin hiljaista. Hän on kertonut haluavansa miettiä ja miettiä, pystyykö enää näkemään minua. Perjantaina yöelämässä törmäsimme vahingossa, hetken juttelimme ja jällein sama vastaus, että haluaa miettiä selvinpäin.
Päätin vielä viimeisen kerran yrittää ja kysyä, että voisimmeko nähdä, tähän hän ei ole vastannut mitään.

Kauanko nainen voi oikeasti haluta miettiä tälläistä asiaa?
Vai onko tämä nyt joku "hieno" tapa päättää tämä juttu? Miksei vain voi sanoa suoraan? Siitä tuskin kukaan hernettä nenään vetäisi, mutta tällä tavalla asia vain vaivaa päivittäin aamusta iltaan.
Jotenkin vain elätän vieläkin toiveita, ehkä turhaan. Ei luulisi olevan järjin vaikeaa sanoa humalassa kasvotusten tai kirjoittaa yhtä viestiä, "kiitos, mutta ei kiitos".
10231
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Ihan normaali selkärangaton nainen. Noin se on helpoin asia hoitaa.

Äänestä

Itsellä oli yksi nettituttu nainen jonka kanssa oltiin yhteyksissä pitkään aivan etena kirjeellä... sitten tekstareilla, myöhemmin myös puhelimella ja tavattiinkin pari kertaa... sitten keskusteluaiheet olivat sellaisia jotka ei sujukaan naamatusten... ja hän oli jo naimisissakin....
Hän oli aina se aloitteellisempi kun juteltiin tekstiviesteillä... No, kerran minäkin sitten ajattelin että kysyn mitä kuuluu... kaksi viestiä vaihdettiin ja itselle tuli niin typerä olo siitä mitä sain vastauksena, että kirjoitin suoraan, että : " ANTEEKSI OLEMASSAOLONI, EN HÄIRITSE ENÄÄ".

On paljon parempi olla vaan ajattalematta mitään.... Mä olen tässä yhdelle oudolle kaverillenikin sanonut suoraan että, naiset kyllä kertoo jos niillä on asiaa... Itsellä on vaan vähän sellainen tuntu.

Äänestä

Miksei aikuinen mies voi kysyä suoraan, että onko naisella vielä kiinnostusta jatkaa tutustumista, niin kuin miehellä itsellään olisi, vai lopetetaanko tapailu kokonaan? Ja senkin voi sanoa ihan suoraan, että pidempään en odottele, joten jos nainen ei vastaa, asia on sillä selvä ja hyvää elämänjatkoa vaan.
Eli ole itsenäinen, aktiivinen ihminen ja tee aloite odottelun lopettamiseksi. Se on sun oikeutesi ja reiluakin se on, tehdä päätös, jotta päästään jatkamaan elämää. Ihan järjetöntä odotella vaan kun toinen jahkaillee, ei vastaa, pitää vaan tunteellisessa liekassaan. Älä alistu sellaiseen vaan vaadi kommunikointia! Se on sulle jo tuttu ihminen, joten kyllä sille voi kertoa mielipiteensä ihan rehellisesti ja suoraan.

Äänestä
  • Komppaan.
    Omalle ahistukselleen voi sentään tehdä paljonkin. Epäilen myös olisko erityisen ihanaa elää ihmisen kanssa joka käyttäytyy noin ailahtelevasti jo treffailuvaiheessa.

    Äänestä

Lisäsin perään, että nyt on aika puhua suoraan.
Luki viestin, ei vastannut..
Kyllä se nyt oli siinä, oma kärsivällisyyteni loppui tähän. Jossei kerran pysty vastaamaan yksinkertaiseen kysymykseen mitään, niin olkoon.

Vitutt**han se, että annetaan 3 viikkoa pientä toivoa, eikä kehdata sanoa suoraan.

Äänestä
  • Ei siis uskaltanut enää tavata eikä puhua, ei suoraan eikä kaarrellen. No, asia on sillä selvä.
    Aikansa se totta kai riepoo, onhan kyse tunne-elämän pettymyksestä, mutta aurinko tulee pian pilven takaa ja sitten ei muuta kuin elämässä eteenpäin.
    Maailma on täynnä ihmisiä, joten eiköhän tämän kesän aikana (tapahtumista/festareilta ym.) löydy sinulle uusi rakkaus. :) Häntä pystyyn ja mukavampaa kesämieltä!

    Äänestä

  • pro-itseohjautuvuus kirjoitti:

    Ei siis uskaltanut enää tavata eikä puhua, ei suoraan eikä kaarrellen. No, asia on sillä selvä.
    Aikansa se totta kai riepoo, onhan kyse tunne-elämän pettymyksestä, mutta aurinko tulee pian pilven takaa ja sitten ei muuta kuin elämässä eteenpäin.
    Maailma on täynnä ihmisiä, joten eiköhän tämän kesän aikana (tapahtumista/festareilta ym.) löydy sinulle uusi rakkaus. :) Häntä pystyyn ja mukavampaa kesämieltä!

    Olet nainen?

    Äänestä

Ei ole helppoa

Äänestä

Unohtamis prosessi sai heti eilen takapakkia, kun jälleen baarissa törmättiin.
Tällä kertaa pidin linjani ja en edes yrittänyt mennä juttelemaan. Pari kertaa kohdatessame hän oli niin kun ei haluaisikkaan huomata ja vältteli katsekontaktia.
Kuitenkin illan aikana huomasin, kuinka hän useita kertoja vilkuili minua, ehkä sielä vielä jotain kipinää olisi.

Ärsyttää, kun oma ihastumisen tasoni on niin korkealla, etten haluaisi tehdä mitään muuta, kuin olla hänen seurassaan. :/
Onko kellään kokemuksia, voiko se kipinä tälläisessä vaiheessa vielä syttyä?
Molemmat ovat kuitenkin kertoneet nauttineensa toistemme seurasta, tässä vain hiertää muutama kännissä huonosti valittu sana.

Äänestä

Kyllä se kipinä on kadoksissa jos nainen tuolla tavoin käyttäytyy. Nyt vaan uusia tuulia haisteleen ja ei mitään kontaktia tähän kyseiseen naiseen, kyllä se itse sitten yhteyttä ottaa mikäli kiinnostusta löytyy.. Muita naisia vaan kiertoon :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


turhautunuttähän kirjoitti:

Usean kuukauden ajan tapailtu erään naisen kanssa, molemmin puolista kiinnostusta on löytynyt. Muutama viikko sitten väärinkäsityksen vuoksi riitaa, sen jälkeen erittäin hiljaista. Hän on kertonut haluavansa miettiä ja miettiä, pystyykö enää näkemään minua. Perjantaina yöelämässä törmäsimme vahingossa, hetken juttelimme ja jällein sama vastaus, että haluaa miettiä selvinpäin.
Päätin vielä viimeisen kerran yrittää ja kysyä, että voisimmeko nähdä, tähän hän ei ole vastannut mitään.

Kauanko nainen voi oikeasti haluta miettiä tälläistä asiaa?
Vai onko tämä nyt joku "hieno" tapa päättää tämä juttu? Miksei vain voi sanoa suoraan? Siitä tuskin kukaan hernettä nenään vetäisi, mutta tällä tavalla asia vain vaivaa päivittäin aamusta iltaan.
Jotenkin vain elätän vieläkin toiveita, ehkä turhaan. Ei luulisi olevan järjin vaikeaa sanoa humalassa kasvotusten tai kirjoittaa yhtä viestiä, "kiitos, mutta ei kiitos".

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu