Liiton taloustyöryhmään kuuluivat vuonna 2015 Petri Karisma, Robert Brotherus, Ulla-Maija Eerola, Esa Ylikoski ja Fredlund. Brotherus erosi ryhmästä kesken vuoden, mutta eron syytä ei ole kerrottu.
Työryhmän mahdollisista tuloksista ei ole kerrottu mitään. Lieneekö kertomista? Jokainen voi päätellä asian seuraavan raportin nojalla.
Liittomaksutuloja saatiin enää vain 14.760 euroa (talousarvio: 19.000 euroa). Lahjoituksia odotettiin saatavan 3.000 euroa, mutta toimintakertomus ei mainitse niistä enää mitää. Siis pyöreä 0. Valtion toiminta-avustus ja kulttuurilehtituki jatkoivat pienenemistään.
Rahasyöppönä on viime vuosina ollut vuosittainen toimintaseminaari. Viime vuonna se Kotkassa, jonne osallistui noin 50 henkilöä. Liitto kustansi osallistujien matka-, majoitus- ja ruokailukulut. Kulujen suuruus salataan -reaktioiden pelossako?
Vuonna 2015 alijäämää syntyi -3.653,83 euroa - kolminkertaisesti talousarvioon nähden. Edellisten tilikausien alijäämä -63.221,95 euroa. Nyt kumulatiivinen alijäämä on siis jo kokonaiset -66.875,78 euroa.
Vuoden 2015 toimintakertomuksessa todetaan, että talous oli ”vakaalla pohjalla”. Usko epätosiin asioihin on näköjään nykyisin liiton mielestä osa vapaa-ajattelua. Mitä mieltä olette taloustyöryhmän tuloksellisuudesta?

Vastaukset 17
Vanhimmat
Otsikko on jälleen kerran valheellinen. Taloustilannehan on aiempaa parempi.
Tuo 3654 euron alijäämä viime vuodelta on paljon pienempi kuin vuoden 2014 suuri alijäämä. Menoja on pienennetty. Tuon kokoinen alijäämä on liiton taloudelliseen kantokykyyn nähden siedettävä.
Suuri osa liiton menoista kohdistuu yhdistysten toimintojen suoraan tukemiseen. Siihen tähtäävät myös valtakunnalliset toimintasseminaarit yhdistysten vapaaehtoistyön aktiiveille.
Käytä vaan Jori rohkeasti omaa nimimerkkiäsi.
Alijäämää paisutetaan vuosi vuodelta. Vapaa-ajattelijaliike marssii kohti kuilua vatsa täynnä seminaareissa nautittuna juhla-aterioita.
Miten taloustilanne paranee, kun kumulatiivinen alijäämä vain paisuu? Yhä enemmän näyttää siltä, että liitto vaatii uskoa olemattomaan.
Yhdistystuessa HVA sai jälleen leijonanosan. Maakunnissa tämä pantaneen merkille.
Osuva kuittaus!
Liitto on menossa rajuun kriisiin. Kysymys on vain siitä, laukeaako kriisi ensin jäsenkunnan hupenemiseen vai talouden romahdukseen.
Jäsenkunta kriisiyttää. Toisaalta voi tulla uusia asioita, kuten liiton sisäinen rahanjako.
Ketkä kaikki noista on HVA:n jäseniä? Tässäkö syy Hesan suosimiseen rahanjaossa?
Ylikoski ainakin. Pääsihteerinä hän on myös muuten saamapuolella. Lentomatkailua yms.
Helsingin yhdistys on saanut liiton toimintatukea Uskomaton-lehden julkaisun sekä MaailmaKylässä-festarilla esiintymiseen. Kuitteja vastaan. Sama periaate tuen saannissa kaikilla yhdistyksillä. Toimintakuluihin voi saada tukea.
Tallinnan kv rationalistikonferenssiin huhtikuussa mentiin kyllä laivalla. Brotherus ja Ylikoski pitivät siellä pyydetyn puheenvuoronkin.
Tuon puheenvuoron olisi voinut lähettää skypellä. Taas tuhlattiin ja taas Ylikoski saamapuolella.
Ei voi käyttää Skypeä, koska silloin olisi ilmaismatka jäänyt saamatta.
Ja Englantiin piti päästä pubiin. Kun kysyin aikoinaan, kävikö hän maistelemassa oluita, hän lopetti keskustelemasta eli taisi osua ja upota.
Mitähän se haki Virosta?
Talouskaaos jatkuu. Kuluja yhä enemmän, tuloja yhä vähemmän. Valtiontuki lehdelle poistui. Kuinka käy yhdistystuen?
Vapaa-ajattelu kuolee, kun liitossa elätteinä juhlivat ihmiset häipyvät rahahanojen sulkeuduttua. Ehkä syntyy jotain uutta terveemmälle pohjalle.