KAISANIEMI takaisin metroaseman nimeksi!

Se oli typerääkin typerämpi, kun aseman nimi muutettiin Helsingin yliopistoksi. Vastoin perinteitä Kaikki muut metroasemat on nimetty sen paikan maantieteellisen nimen mukaa missä asema sijaitsee, ja vastoin nimistöasinatuntijoiden kantaa. Kaisaniemi on kunniakas japerinteinen nimi, eikä sen syrjäyttämiselle ollut hyviä perusteita.

Liki ainoa peruste yliopiston johtoportaan itsekkyys ja oman hännän nostaminen, oman "erinomaisuutensa" juhliminen. Ja vetoamalla yliopiston synttärivuoteen saivat Hgin päättäjät päästään pyörälle ja äänestämään läpi tämän järjettömän nimimuutoksen.

Jos olisi asema vaikkapa Nokian pääkonttorin vieressä niin haluaisitteko aseman nimeksi NOKIA?

Sitä paitsi Hgin yo on hajautunut tuhannen p.llun päreiksi eri puolille kaupunkia, metroaseman kohdalla ja senvälittömässä läheisyydessä on vain uusi yo:n rakennus, kirjastoko se on?

Jos yo haluaa päteä niin tehköön sen nostamalla tasoaa ja sijoitustaa maailman yliopistojen paremmuuslistalla, nyt sijoitus lienee jossain sada korvilla.

Kaikkein huopaisinta tässä nimenmuutoksessa oli se, että kun aseman vieressä sijaitseva KaisaniemenTokmanni alkoi ihan loogisesti aseman nimen muutoksen jälkeen mainostaa itseään Hgin yo:n Tokmannina, niin yliopiston nimen muutosta Hgin yo:ksi kuin käärmettä pyssyyn ajaneet yliopiston edustajat alkoivat siitä kitistä, ja hampaitaan narskuttaa.

Sitä saa mitä tilaa!!!

Tänään kuulemma on käsittelyssä esitys aseman nimen palauttamiseksi KAISANIEMEKSI. Toivottavasti esitys menee läpi nyt kun tuo yliopiston juhlavuoden huuma ei enää päättäjien päätä sekoita.

Yhdessä metrojunassa, ainakin vaunussa 102 on muuten edelleen kuulutksena KAISANIEMI. En tiedä onko se tahallinen jekku joltain KAISANIEMEN kannattajalta vai mikä lie syy.

Sen vaihtaminen olisi kuitenkin kuulemma liian vaikeaa ja kallista. (Kuulostaa oudolta perustelulta, miksi se yhdessä vaunussa/junassa olisi sen vaikeampaa kuin muissakaan, mutta kyllä se minulle käy, että se kuulutus saa olla tuossa vaunussa niin kuin on - vanha kunnon KAISANIEMI!
9185
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

YLEn radiotoimittaja Riikka Porttila päivitteli että eikö ole parempaa tekemistä Hgin päättäjillä kuin tämä esitys alkuperäisen nimen palauttamiseksi. Porttila olisi voinut kysyä tämän kysymyksen silloin kun aseman nimi muutettiin Helsingin yliopistoksi. Niin eipä tarvis nyt taas palata nimiasiaan, jotta typerä muutos saataisiin perutuksi ja aseman alkuperäinen, historiallinen, kunniakas ja asemien nimeämisperusteista kiinni pitävä nimi takaisin.

Äänestä

Helsingin yliopisto metroaseman nimenä ihan ok!

Äänestä

Nyt saa muslimipummit takuulla oleskeluluvan, kun on kiinteät siteet Suomeen.

Äänestä

Matustation nimiehdotukseni.

Äänestä

Uskon että todella moni on tyytyväinen Kaisaniemen palautukseen, koska se on paikan nimi !!

Äänestä

Ei kai sitä vain ole palautettu Kaisaniemeksi.

Äänestä

Hyvä päätös. Minusta Helsingin yliopisto on työnantajana niin surkea paikka etenkin tila-ja kiinteistökeskus ettei kenenkään kannata hakea sinne töihin. Siellä työpaikkakiusaamista. Hyvin samantyyppistä kuin mistä motiivi-lehti kirjoitti. Todennäköisesti siirtyneet tuonne töihin sieltä Helsingin kaupungilta. Paljon parempi ettei tota lafkaa mainita missään enempää kuin mikä minimissään pakko.

Äänestä

Helsingin yliopistolle somali- ja arabikiintiöt ja suuret. Myöskin Annika Saarikon sydämen asia aloittaa imaamikoulutus maamme yliopistoissa muslimeille valtion varoilla, siihen sopisi hyvin nimenomaan Helsingin yliopisto. Sitten olisi aihetta juhlia sitä "erinomaisuutta"?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kauan.eläköön.kaisaniemi kirjoitti:

Se oli typerääkin typerämpi, kun aseman nimi muutettiin Helsingin yliopistoksi. Vastoin perinteitä Kaikki muut metroasemat on nimetty sen paikan maantieteellisen nimen mukaa missä asema sijaitsee, ja vastoin nimistöasinatuntijoiden kantaa. Kaisaniemi on kunniakas japerinteinen nimi, eikä sen syrjäyttämiselle ollut hyviä perusteita.

Liki ainoa peruste yliopiston johtoportaan itsekkyys ja oman hännän nostaminen, oman "erinomaisuutensa" juhliminen. Ja vetoamalla yliopiston synttärivuoteen saivat Hgin päättäjät päästään pyörälle ja äänestämään läpi tämän järjettömän nimimuutoksen.

Jos olisi asema vaikkapa Nokian pääkonttorin vieressä niin haluaisitteko aseman nimeksi NOKIA?

Sitä paitsi Hgin yo on hajautunut tuhannen p.llun päreiksi eri puolille kaupunkia, metroaseman kohdalla ja senvälittömässä läheisyydessä on vain uusi yo:n rakennus, kirjastoko se on?

Jos yo haluaa päteä niin tehköön sen nostamalla tasoaa ja sijoitustaa maailman yliopistojen paremmuuslistalla, nyt sijoitus lienee jossain sada korvilla.

Kaikkein huopaisinta tässä nimenmuutoksessa oli se, että kun aseman vieressä sijaitseva KaisaniemenTokmanni alkoi ihan loogisesti aseman nimen muutoksen jälkeen mainostaa itseään Hgin yo:n Tokmannina, niin yliopiston nimen muutosta Hgin yo:ksi kuin käärmettä pyssyyn ajaneet yliopiston edustajat alkoivat siitä kitistä, ja hampaitaan narskuttaa.

Sitä saa mitä tilaa!!!

Tänään kuulemma on käsittelyssä esitys aseman nimen palauttamiseksi KAISANIEMEKSI. Toivottavasti esitys menee läpi nyt kun tuo yliopiston juhlavuoden huuma ei enää päättäjien päätä sekoita.

Yhdessä metrojunassa, ainakin vaunussa 102 on muuten edelleen kuulutksena KAISANIEMI. En tiedä onko se tahallinen jekku joltain KAISANIEMEN kannattajalta vai mikä lie syy.

Sen vaihtaminen olisi kuitenkin kuulemma liian vaikeaa ja kallista. (Kuulostaa oudolta perustelulta, miksi se yhdessä vaunussa/junassa olisi sen vaikeampaa kuin muissakaan, mutta kyllä se minulle käy, että se kuulutus saa olla tuossa vaunussa niin kuin on - vanha kunnon KAISANIEMI!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu