Suomesta luokkayhteiskunta taas. se on 1918 ny

ovin oikeaan osuu välikysymyksen yhteydessä esitetty arvio, että hallituksen teot eivät vastaa keskusteluja ennen vaaleja.

http://anttipesonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/217179-suomen-suunnan-muuttaminen-vaatii-omaa-rahaa-ja-itsenaistymista

SDP esittää hyvää kritiikkiä politiikasta, jota se on itse aiemmin tehnyt. Eniten kansallisomaisuutta on myyty SDP:n ollessa johtava hallituspuolue. Esim. energiayhtiö Fortumin osinkoja maksettiin yksityisille sijoittajille muutamassa vuodessa enemmän kuin oli valtion saama yhtiön osakkeiden myyntitulo. Oma lukunsa on Kemiran lannoiteteollisuuden myynti norjalaisille, jossa 200 miljoonalla meni lannoitetuotannon lisäksi Soklin fosfaattiesiintymä. Sen arvoksi on esitetty 3-15 000 miljoonaa euroa. Monia luonnollisia monopoleja on myyty polkuhintaan ja tahallaan ulkomaisille sijoittajille. Perustellusti voidaan puhua kansallisomaisuuden ryöstöstä.

Keskusta, Kokoomus, SDP ja nyt myös Perussuomalaiset ovat suurpuolueina vuorotellen vieneet Suomea nykyiseen tilaan. Pienemmän eduskuntapuolueet ovat aiemmissa hallituksissa säestäneet.

Suomen suuntaa määrittää ratkaisevasti Euroopan unionin politiikka. Ainoana Pohjoismaana Suomi on lisäksi luopunut omasta rahastaan. Ilman itsenäistä lainsäädäntöä, omaa rahaa ja omaa ulkopolitiikkaa EU-Suomi on kuin lastu laineilla. Virta vie.

Suomen suunta on kohti suurempaa eriarvoisuutta ja kasvavia jännitteitä. Tämän tien päässä odottaa yhteiskunnallinen räjähdys.
_________
Ellei Suomen suuntaa käännetä niin pian palaamme siihen luokkajärjestelmään missä olimme silloin kun kuuluimme Ruotsiin, meillä ei ollut ihmisarvoa, olimme vain niinkuin Intian viides kasti,saastetta.

Piiat ja rengit oli olemassa vain rahantekoa varten rikkaille ja papistolle,

isännillä oli oikeus käyttää myös piikoja huorinaan ja jos nainen tuli raskaaksi hänet ajettiin ulos koska hän oli se väärintekijä.

Semmoista Suomea en halua takaisin, nouskaa kaikki vaatimaan demokratin palauttamista kansallemme, siis sitä aitoa jossa valta on kansalla niinkuin perustuslakimme määrää, nyt sitä rikotaan jatkuvasti.

Millä verukkeilla voikaan hakea turvapaikkaa
"Irakilainen Ali Al-Lami haki Suomesta turvapaikkaa. Kuukausien jälkeen hän kertoo löytäneensä maasta vain yhden negatiivisen asian." "Ali Al-Lami, 29, saapui Suomeen viime syyskuussa samaan aikaan, kun Euroopan pakolaiskriisi alkoi toden teolla näkyä myös täällä. Hän kertoo olleensa matkalla viikkoja ja maksaneensa kaikkiaan 8000 dollaria päästäkseen samaan maahan, johon hänen isoveljensä oli lähtenyt jo aiemmin." Ropaganda mediassa kerrotaan miten tuokin Ali Al-Lami saapui hakemaan ilmaista elatusta täältä ...
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14292721/suomesta-luokkayhteiskunta-#comment-84770951

lahtari

PORVARI JUHLII 1918 LAHTAAMISEN 100 vuotisjuhlaa 2018 taas kansa kuopan reunalle- tällä keerrtaa SOTE-öaitoksissa - rahaa virtaa lahtarien yrityksille- ja kansa kurjuudessa. Armomurhanvihreät vasemmistot tappaa kansa 'hoidon' nimissä tällä kertaa kuin edeltäjänsä tohtori Mengele aikoinaan...

Maahan luodaan rasismia ja epåtasaarvoa kun kansa eriarvoistuu- lahtariporvarit ei työpaikkoja tee- ja työllisyystuet on vain lahjoitus lahtariporvariliikemiehille ja vääristää kilpailua ja vie OIKEAT TYÖPAIKAT kun joka paikassa halpatyövopimat ja pätkätyöläiset, jne...

SSS on suomen tuho!

https://www.google.com/?client=firefox-b#q=illuminaatti mengele
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

punikeille on tehtävä jotakin. oisko siperiaan työleirille lähetys paras vaihtoehto?

Äänestä
  • Kun EKokoomusmafia alas ajaa Suomen hyvinvointivaltion, sen peruspalvelujärjestelmät, infran, sopimiseen perustuvan työehtojärjestelmän ja yhtiöittämisen jälkeen vielä myy Suomen luonnonvarat(litiumvarannot, metsät, pohjavedet ym.), valtion omaisuuden sekä luonnolliset monopolit ulkomaille, saadaan heikko valtio jonka hallinto ei johda, vaan meillä on ylähuone ja lääninherrat johtamassa läänityksiään. Tämä on isäntien johtama luokkayhteiskunta jossa rahvas joutuu huoraamaan monin tavoin mm. orjapalkkatyöllä selvitäkseen. Tämä on hyvinvoinnin alasajon ja eriarvoistumisen päätepiste, kun valta annetaan pienelle omistajien narsistieliitille joka vie kaiken.

    Äänestä

EKA LAUSE;

Kovin oikeaan osuu välikysymyksen yhteydessä esitetty arvio, että hallituksen teot eivät vastaa keskusteluja ennen vaaleja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Suomi1918KUNTOON kirjoitti:

ovin oikeaan osuu välikysymyksen yhteydessä esitetty arvio, että hallituksen teot eivät vastaa keskusteluja ennen vaaleja.

http://anttipesonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/217179-suomen-suunnan-muuttaminen-vaatii-omaa-rahaa-ja-itsenaistymista

SDP esittää hyvää kritiikkiä politiikasta, jota se on itse aiemmin tehnyt. Eniten kansallisomaisuutta on myyty SDP:n ollessa johtava hallituspuolue. Esim. energiayhtiö Fortumin osinkoja maksettiin yksityisille sijoittajille muutamassa vuodessa enemmän kuin oli valtion saama yhtiön osakkeiden myyntitulo. Oma lukunsa on Kemiran lannoiteteollisuuden myynti norjalaisille, jossa 200 miljoonalla meni lannoitetuotannon lisäksi Soklin fosfaattiesiintymä. Sen arvoksi on esitetty 3-15 000 miljoonaa euroa. Monia luonnollisia monopoleja on myyty polkuhintaan ja tahallaan ulkomaisille sijoittajille. Perustellusti voidaan puhua kansallisomaisuuden ryöstöstä.

Keskusta, Kokoomus, SDP ja nyt myös Perussuomalaiset ovat suurpuolueina vuorotellen vieneet Suomea nykyiseen tilaan. Pienemmän eduskuntapuolueet ovat aiemmissa hallituksissa säestäneet.

Suomen suuntaa määrittää ratkaisevasti Euroopan unionin politiikka. Ainoana Pohjoismaana Suomi on lisäksi luopunut omasta rahastaan. Ilman itsenäistä lainsäädäntöä, omaa rahaa ja omaa ulkopolitiikkaa EU-Suomi on kuin lastu laineilla. Virta vie.

Suomen suunta on kohti suurempaa eriarvoisuutta ja kasvavia jännitteitä. Tämän tien päässä odottaa yhteiskunnallinen räjähdys.
_________
Ellei Suomen suuntaa käännetä niin pian palaamme siihen luokkajärjestelmään missä olimme silloin kun kuuluimme Ruotsiin, meillä ei ollut ihmisarvoa, olimme vain niinkuin Intian viides kasti,saastetta.

Piiat ja rengit oli olemassa vain rahantekoa varten rikkaille ja papistolle,

isännillä oli oikeus käyttää myös piikoja huorinaan ja jos nainen tuli raskaaksi hänet ajettiin ulos koska hän oli se väärintekijä.

Semmoista Suomea en halua takaisin, nouskaa kaikki vaatimaan demokratin palauttamista kansallemme, siis sitä aitoa jossa valta on kansalla niinkuin perustuslakimme määrää, nyt sitä rikotaan jatkuvasti.

Millä verukkeilla voikaan hakea turvapaikkaa
"Irakilainen Ali Al-Lami haki Suomesta turvapaikkaa. Kuukausien jälkeen hän kertoo löytäneensä maasta vain yhden negatiivisen asian." "Ali Al-Lami, 29, saapui Suomeen viime syyskuussa samaan aikaan, kun Euroopan pakolaiskriisi alkoi toden teolla näkyä myös täällä. Hän kertoo olleensa matkalla viikkoja ja maksaneensa kaikkiaan 8000 dollaria päästäkseen samaan maahan, johon hänen isoveljensä oli lähtenyt jo aiemmin." Ropaganda mediassa kerrotaan miten tuokin Ali Al-Lami saapui hakemaan ilmaista elatusta täältä ...
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14292721/suomesta-luokkayhteiskunta-#comment-84770951

lahtari

PORVARI JUHLII 1918 LAHTAAMISEN 100 vuotisjuhlaa 2018 taas kansa kuopan reunalle- tällä keerrtaa SOTE-öaitoksissa - rahaa virtaa lahtarien yrityksille- ja kansa kurjuudessa. Armomurhanvihreät vasemmistot tappaa kansa 'hoidon' nimissä tällä kertaa kuin edeltäjänsä tohtori Mengele aikoinaan...

Maahan luodaan rasismia ja epåtasaarvoa kun kansa eriarvoistuu- lahtariporvarit ei työpaikkoja tee- ja työllisyystuet on vain lahjoitus lahtariporvariliikemiehille ja vääristää kilpailua ja vie OIKEAT TYÖPAIKAT kun joka paikassa halpatyövopimat ja pätkätyöläiset, jne...

SSS on suomen tuho!

https://www.google.com/?client=firefox-b#q=illuminaatti mengele

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu