Olin lähes kaksi vuotta kaukosuhteessa leski-yh-naisen kanssa. Hänellä työ ja minulla opiskelu eri paikkakunnilla. Nyt opiskeluni on ohi ja olisin ollut valmis muuttamaan samalle paikkakunnalle, mutta hän ei sitten enää halunnutkaan, että muutan samalle paikkakunnalle. Hänen pikkupoikansa hyväksyi minut ja tykkäsi minusta hyvin paljon. Minä tykkäsin pojasta hyvin paljon. Pojan äidistä tuli suhteen jatkuessa mustasukkainen, kun hänen pojallaan ja minulla oli liian hyvät välit.
Loppujen lopuksi nainen ilmoitti puhelinsoitolla, ettei halua enää tavata minua. Ja nyt kun ollaan oltu erossa puolitoista kuukautta, nainen ei halua tavata minua enää koskaan eikä anna minun tavata enää hänen poikaansakaan koskaan.
Tunnen itseni todella tyhmäksi. Suorastaan vihaan itseäni, että välitän heistä niin paljon, kun nainen ei kuitenkaan välitä minusta. Ja miksi yleensä välitän ? Kun nainen jätti minut, enkä minä heitä.
Miksi kiinnyin kumpaankin jo niin paljon, että nyt on vaikea edes elää ? Ja vaikka poika ei ole edes oma lapsi, tuntuu aivan kauhealta, etten saa enää koskaan poikaa nähdä enkä pojan kanssa olla. Ja vaan siitä syystä, että pojan äiti ei oikeasti rakastakaan minua ja on mustasukkainen minulle siitä, että poika viihtyi niin hyvin kanssani.
Ymmärrän kyllä hyvin sen, että joku voi luulla minua itsekkääksi, mutta kun poika hyväksyi minut lähelleen enkä kertaakaan käyttäytynyt poikaa kohtaan huonosti. Tiedän sen itse oikein hyvin, että jos poika olisi edes vähänkin kärsinyt siitä, että minä olin hänen kanssaan, ymmärtäisin asian välittömästi. Silloin minulla ei olisi mahdollisuutta olla pojan kanssa.
Pojan äiti siis rakastui minuun, mutta ei rakastanut lainkaan. Minä rakastuin häneen syvästi oikeasti, rakastin häntä syvästi oikeasti ja rakastan vieläkin häntä syvästi oikeasti, kaikesta huolimatta.
Sydämeni kuoli hänen sanoihinsa "en halua tavata sinua enää" ja "en halua, että tapaat poikaani enää". Tämä oli "kiitos" aitoudestani ja oikeasta rakkaudestani.
Mistä saan voimia jatkaa elämää ?
Loppujen lopuksi nainen ilmoitti puhelinsoitolla, ettei halua enää tavata minua. Ja nyt kun ollaan oltu erossa puolitoista kuukautta, nainen ei halua tavata minua enää koskaan eikä anna minun tavata enää hänen poikaansakaan koskaan.
Tunnen itseni todella tyhmäksi. Suorastaan vihaan itseäni, että välitän heistä niin paljon, kun nainen ei kuitenkaan välitä minusta. Ja miksi yleensä välitän ? Kun nainen jätti minut, enkä minä heitä.
Miksi kiinnyin kumpaankin jo niin paljon, että nyt on vaikea edes elää ? Ja vaikka poika ei ole edes oma lapsi, tuntuu aivan kauhealta, etten saa enää koskaan poikaa nähdä enkä pojan kanssa olla. Ja vaan siitä syystä, että pojan äiti ei oikeasti rakastakaan minua ja on mustasukkainen minulle siitä, että poika viihtyi niin hyvin kanssani.
Ymmärrän kyllä hyvin sen, että joku voi luulla minua itsekkääksi, mutta kun poika hyväksyi minut lähelleen enkä kertaakaan käyttäytynyt poikaa kohtaan huonosti. Tiedän sen itse oikein hyvin, että jos poika olisi edes vähänkin kärsinyt siitä, että minä olin hänen kanssaan, ymmärtäisin asian välittömästi. Silloin minulla ei olisi mahdollisuutta olla pojan kanssa.
Pojan äiti siis rakastui minuun, mutta ei rakastanut lainkaan. Minä rakastuin häneen syvästi oikeasti, rakastin häntä syvästi oikeasti ja rakastan vieläkin häntä syvästi oikeasti, kaikesta huolimatta.
Sydämeni kuoli hänen sanoihinsa "en halua tavata sinua enää" ja "en halua, että tapaat poikaani enää". Tämä oli "kiitos" aitoudestani ja oikeasta rakkaudestani.
Mistä saan voimia jatkaa elämää ?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Odota ja valmistaudu siihen, että saat tilalle uuden rakkauden - se karkoittaa vanhan.
Kunpa kaikki olisikin niin helppoa.
Nyt on puolitoista kuukautta kulunut, enkä ole vieläkään päässyt yhtään yli katkenneesta suhteesta. Kauhea ikävä joka päivä ja ikävä vaan kasvaa. Varsinkin on aivan kauhea ikävä poikaa. Hän oli niin eläväinen ja iloinen, nautin joka hetkestä hänen kanssaan, oli hän sitten iloinen tai huonollakin päällä. Kaipaan kauheasti kaikkea sitä, mitä heidän kanssaan oli.
En voi tunteilleni mitään. Välitän heistä kaikesta huolimatta todella paljon.
Enkä voi lähteä uuteen suhteeseen näin, suremalla leskeä ja hänen poikaansa.
Ystäväni ei johtunut haavasi siitä
Vaan haavoista haavojemme päälle
On meidät ikään kuin kokoon pantu
Tai paremminkin sanoen hajoitettu
Repäisi terä se joka sinuun koski
Auki haavan varhaisemman tai
Monetkin haavat jotka koskevat
Mutta ei se mitä tapahtui ollut syy
Ellei ole jo surrut kylliksi haavojaan
Ne aukeamistaan aukeavat märkien
Eikä minkään niistä lyömä suru laannu
Jotta elämä saattaisi taas kukkia
Siksi on surtava kaikki haavat pois
Uusimmista vanhimpiin edeten hitaasti
Tuskallista tietä kulkien ja madellen
Ja yhä tuskallisemmiksi käyvät haavat
Mutta tietä johtaa sittenkin toivo
Se että jonakin päivänä tunnet haavasi
Ja ettet enää vuoda eikä sinua enää koske
Jos se on elämän mittainen matka se on
En tiedä miten näistä haavoista voi koskaan enää parantua, olen toivon jo menettänyt.
Tämänkin suhteeni alkaessa ja suhteen edetessä tuntui hyvin pitkään todella hyvältä. Mutta sitten taas asiat toistuivat, minua loukattiin henkilökohtaisille loukkauksilla ja vielä ilman syytä. Taas haavat aukesivat, ei ole jäljellä kuin suru ja tuska, kaipuu, joka ei hellitä, vaikka aika kuluu.
Minulle se on varmaankin elämän mittainen matka, tuntuu siltä. Vaikka haluaisikin kohtalon muuttuvan.
Olet yhtä kokemusta rikkaampi. Aika auttaa.. Vaikka onkin kulunut fraasi, pitää se paikkansa. Tsemppiä!
Kiitos myötätunnosta !
En kyllä tiedä, voiko edes aika auttaa tässä asiassa. Tunnen itseni todella voimattomaksi tämän asian edessä. Aina vaan paha olo kasvaa kun aikaa kuluu.
En kestä tällaisia kokemuksia enää yhtään lisää. Enkä voi päästää ketään enää näin syvälle sydämeeni kuin lesken ja hänen poikansa päästin. Olin todella sydän avoinna heille. Nyt tuntuu kuin sydän olisi revitty kokonaan irti.