Motonet otti rajun linjan – Näin näpistelijä saadaan istumaan
Koko Suomen Motonetit ottivat mallia Partolasta näpistelytapausten hoidossa.
Pirkkalan Motonet on lähtenyt taisteluun liian helpolla rötöksistään pääseviä näpistelijöitä vastaan, kertoo tavaratalopäällikkö Jari Kaarniaho.
Kaupunkilehti Tamperelainen kirjoitti viime viikolla, että tamperelaiset kauppiaat ovat suivaantuneita lisääntyneeseen näpistelyyn. Pääsyy on se, että näpistelijät tietävät selviytyvänsä pikkusakolla, joka ei päädy edes ulosottoon.
Eihän tässä ole kenenkään kannalta mitään järkeä.”
Pirkkalan Motonetissä on tiukka linja. Liikkeessä ilmoitetaan, että näpistelytapauksissa ei suostuta poliisin paikalla kirjoittamaan sakkoon.
– Kaikki kauppiaat eivät edes tiedä, että tällainen on periaatteessa mahdollista. Myöskään näpistelijät eivät tätä ymmärrä.
Kun näpistelijä jää kiinni, neuvoo Kaarniaho tekemään neljä valintaa. Sakkoon ei suostuta, mutta vaaditaan näpistelijälle rangaistusta. Kirjallinen menettely käy. Lisäksi vaaditaan korvausta asianselvittelykuluista.
– Näin asia menee poliisille tutkittavaksi ja sitä kautta syyttäjälle. Käräjäoikeudelle pitää vielä myöhemmin toimittaa kirjallinen vaatimus, joissa käytännössä toistetaan nuo asiat.
Oleellista on Kaarniahon mukaan se, että käräjäoikeuden antama sakkotuomio on ulosottokelpoinen.
– Ja jos sakkoa ei maksa, niin näpistyksestäkin voi joutua istumaan.
Vaikka käräjäoikeus antaa tuomion useimmiten kirjallisena menettelynä, eikä käräjille tarvitse lähteä istumaan, työllistää protokolla paperibyrokratioineen ja poliisikuulusteluineen myös kaupan väkeä.
– Minun mielestäni kaupalla ei ole mitään muuta järkevää toimintatapaa. Meillä käytäntöjä on hiottu viime vuodet niin, että kaikki paperipohjat ovat jo valmiina. Käytäntö on käytössä nyt koko Motonet-ketjussa. Meillä näpistykset ovat vähentyneet, kun sana varkaiden keskuudessa on kiertänyt.
Motonetissä myymälävarkaudet ovat lähes viikoittaisia. Muuntorangaistuksen poistuminen vuonna 2008 on ollut iso päänvaiva.
Kaarniaho myöntää, että toimintatapa on kaikkien kannalta työläs. Yhteistyö poliisin kanssa on kuitenkin toiminut hyvin, kiittää tavaratalopäällikkö.
Tausta-ajatuksena on se, että jos muutkin ottavan tavan käyttöön, huomataan käräjille päätyvien näpistysjuttujen määrä lopulta myös päättäjien keskuudessa.
Yhteiskunta maksaa muun muassa poliisin esitutkintakulut, syyttäjän asiaan käyttämän ajan, lakimiesten ja oikeusavustajien korvaukset, todistajapalkkiot ja käräjäoikeuksien postituskustannukset. Rahan lisäksi kuluu aikaa.
– Eihän tässä ole kenenkään kannalta mitään järkeä. Uskon, että tämä jonain päivänä kantaa hedelmää ja muuntorangaistus palautetaan takaisin.
http://www.tamperelainen.fi/artikkeli/397678-motonet-otti-rajun-linjan-nain-napistelija-saadaan-istumaan

Vastaukset 71
Vanhimmat
Vihervasurit haluavat suojella ydinkannattajiaan joten eiköhän tuo käytäntö muuteta että kauppiaalla ei ole enää mahdollisuutta käyttää käräjiä. Ei riistäjäkauppiaalla ole oikeutta estää vasemmistoaktiivia sosialisoimasta tarvitsemaansa.
Tuija Brax rikollisten hyysäyksen pää päsmäri. Että silleen.
Eiköhän Suomessa ollut porvarihallitus jo vuonna 2008. Että sellanen tapaus.
Paljos varastit: yhheksän!
Tuloerojen kasvatuksen seurausta. Paremmalla sosiaaliturvalla ihmisten ei tarvitsisi hankkia elantoaan varastelemalla. Porvarikapitalistikin hyötyisi, kun maksavia asiakkaita olisi enemmän ja hävikki pienentyisi.
Kommunismi on teoriassa hyvä aate. Kaikille tarpeidensa mukaan ja kukin kykyjensä mukaan jne. Ikävä kyllä ihmiset ovat laiskoja ja ahneita, vain tuo alkuosa tuntuu onnistuvan. Paremmalla sosiaaliturvalla varastelu lisääntyisi entisestään.
"Paremmalla sosiaaliturvalla varastelu lisääntyisi entisestään."
Miksi? Jos rahat riittää kaikkeen tarpeelliseen, niin silloin ei tarvitse varastaa.
Amerikan mallihan on sellainen, että sosiaaliturvaa ei juuri ole ja porukkaa pidetään vankiloissa. Ei ole ilmaista sekään.
Jenkkien vankiloissa on 1/4 maailman vangeista..
http://www.piksu.net/keskustelunaihe/usa-pitää-1-työvoimastaan-suljettuna-vankiloihin
Tuskin ne loispaskat nälkäänsä varastavat Motonetistä
Älä nyt, juuri söin lounaaksi lenkkiavainsarjan. Päälle hörppäsin moottoriöljyä.
Monesti näppärit rahoittavat päihteiden tai huumeidenkäyttöönä, joten on aivan sama, kuinka paljon sosiaalirahaa tällaisille henkilöille syydettäisiin.
Kenenkään kauppiaan velvollisuus ei ole kustantaa huumehörhöilyä ns. suoraan hyllystä. Hörhön laittaminen oikeuskäsittelykierteeseen on ihan OK. Hörhö kuuluu yhteiskunnan hoideltaviin. Eikä jonkun yksityisen niskoille. Satunnaisesti. Taidanpa tehdä tukimielessä jonkun ostoksen Motonetissä. Ihan vaan sen tukemiseksi, että ovat osaltaan hoitamassa asiaa.
Eiköhän Suomessa ollut porvarihallitus jo vuonna 2008. Että sellanen tapaus..
Paljo meinaat varastaa?
Pakko näpistellä, kun työt on viety Kiinaan ja perusturva ei riitä edes ruokaan. Näpistely on vasta alkamassa, etten sanoisi kysynnän ja tarjonnan lain pano käytäntöön.
Viherpunikeille voi syytää loputtomasti rahaa eikä paska poistu näiden päästä. Katkaistaan varkaalta käsi kuten sivistyneimmissä kulttuureissa tehdään.
Kusettajakauppias tilaa kiinasta roipetta ja myy suomalaiselle kymmenkertaiseen hintaan, kukahan se roisto on???
Perusturva ei riitä valkoisille koska sompuille ostellaan autotkin sossurahoilla ja arabien ruokkiminen on kallista sisäfileineen.
Hae sitten itse ne romppeet Kiinasta.
Tilaan kiinasta roipetta ja huijarikauppiaat saa haistaa pitkät paskat.
Ja myy myös väärennettyjä autonosia moottoriöljyistä vasta kärähtivät ei ne kauppiaatkaan pulmusia ole myyvät pahkaa kiinalaista pahkaa.
Mutta näköjään ei se tavara niin huonoa ole, etteikö sitä tekisi mieli varastaa.
Eiköhän Suomessa ollut porvarihallitus jo vuonna 2008. Että sellanen tapaus...
Ei tule mieleenkään sellaista vaihtoehtoa, että paraskaan kommarihallitus voisi olla parempi kuin huonoin porvarihallitus. Kommaritouhut ovat jo pelkästään hengelle sen verran hubaa.
Kommarihallituksia on pelkästään huonoja.
..vihreiden säätämiä typeriä ja toimimattomia lakeja..
mitä vihreet ei virheisi
Eiköhän Suomessa ollut porvarihallitus jo vuonna 2008. Että sellanen tapaus!
Vihreiden juttuja kuiteskin nuo hyysärijutut. Turha pyhistellä.
Että juoksukalja pitäis kirjata perusoikeuksiin?
Kielletään rahtihameet niin hävikki puolittuu.
Ei hienoa kulttuuria voi kieltää, suomi tarvitsee full-member-prosenttihameita.
"Miksi? Jos rahat riittää kaikkeen tarpeelliseen, niin silloin ei tarvitse varastaa."
Jos ihminen ei ole tyytyväinen nykyiseen elintasoonsa ei hän ole tyytyväinen korkeampaankaan elintasoon. Näin se vain menee. Jos pitää saada lisää omaisuutta, niin sitä pitää saada aina vain lisää vaikka sitä olisi jo sata miljardia.
Miksi meillä on leipäjonoja?
Koska leipärahoilla voi ostaa viinaa ja tupakkaa. Enkä kiellä etteikö olisi todellisessa tarpeessa olevia, vähemmistössä ovat kuitenkin. Kuten historioitsija Teemu Keskisarja yhdessä artikkelissa kirjoitti, leipää jonotetaan siksi että se on ilmaista.
Miksi jonotetaan muoviämpäreitä? Muutakin kamaa niissä on, jonottajat eivät taatusti ole huono-osaisia. Entäpä elektroniikkamyymälöiden avajaiset? Huono-osaisia eivät ole nekään jonottajat.
tuo ylläolevan viestin sisältö niin rapakon taakse sopivalta.
Rapakon ja rapakon. Ei se ole uutinen, että Pitkänsillan teillä puolen mieluusti nähtäisiin varkaustuomiot keveinä. Muuten loppuu juoksukaljakulttuuri.
Työttömyysongelmahan ratkeaa palkkaamalla työttömät jahtaamaan rosvoja. Silloin säilyy yhteiskunnassa myös kuri ja järjestys.
Osa työttömyysongelmasta ratkeaisi palkkaamalla työttömät ns. rottajahtiin sopivalla korvauksella ja peruspalkan lisäksi jokaisesta rotannahkasta maksettaisiin lisäbonus.
Eiköhän alkaisi myymälävarkaudet vähentyä hyvin nopeasti ja käytännössä niitä ei enää tapahtuisi.
Tässä on vaarana se, että jos ihminen ei saa elantoaan väkivallattomasti, niin viime kädessä on turvauduttava henkensä pitämiseksi väkivaltaan.
Kannattaa alkaa haalimaan Securitaksen ja muiden turvayhtiöiden osakkeita. Kohta ollaan tilanteessa, jossa vähänkin varakkaammat tarvitsevat turvallisuutensa takaamiseksi henkivartijoita. Rehelliset työttömät saattaisivat sopia siihen ammattiin.
Rehellinen työtön ei rupea herranketjuja suojelemaan mistään hinnasta.
Rehellistä työtöntä ei ole edes olemassa. Laiskottelevat vaan ja nostavat korvauksia sillä verukkeella etteivät mukamas ole töissä. Sitä kun oppii yhteiskuntaa huijaamaan, niin parantuminen on epävarmaa.
Eikös työttömnyysongelma ratkea anna työttömille ihan mita _TAHANSA_ töitä?! Valtiontaloutta tuskin pelastaa moiset "rottajahdit", koska epäilen et harva yksityisyrittäjäkään olis valmis alkamaan moisen yrittäjäksi? :)
Ja siks toisekseen, oikeus pidättää kuuluu Suomessa VAIN virkakunnalle, eli poliisille, joten mitään ameriikkalaistyylistä bounty hunter hommaa tänne on turha edes alkaa haaveilemaan!
Ja rehellistä yrittäjää kin on vaikea löytää huijareita ovat sekundaa kalliilla.
Niin että sillä sitten varastelet. Ressu.
Myymälävarkailla on ihan aina selityksiä aakkosjärjestyksessä, miksi tuli varastettua. Tai kuinka tavaraa ihan vahingossa meni sarjassa reppuun ja nyörit kiinni. Ei vaan kassan kohdalla yhtään muistunut mieleen.
Ei muuta kun: rosikseen!
Muuntorangaistusta oltiin jo palauttamassa, mutta Oikeusministeriö torppasi.
Ja oikeusministerihän on---Persu:/
Kaiken pahan alku ja juurion tietysti lehmien lehmä ja suomen Kansan vihollinen Tuija Brax.
Eikös sitä oltu palauttamassa jo viime (tai toissa? Eli ei ton Stubbin hallituksen irvikuvankaan aikaan!) hallituksen aikaan?! Ja ei TAKUULLA ollu persu oikeusministeri! :) (Näyttäs olleen RKPn Hendrikssonni)
Eiköhän Suomessa ollut porvarihallitus jo vuonna 2008. Että sellanen tapaus....
Mikähän se porvarikin oikeesti on?
Takahuoneeseen ja läski mustumaan.
Jos sinulta "näpistetään", niin vaadi aina rangaistusta - antaa vahingon kiertää.
Suomen kansalaisella on oikeus vaatia viranomaisilta, että hoitavat varkaat. Periaatteessa yrittäjilläkin on velvollisuus hoidella asia riittävän järeästi osaltaan. Eli viranomaiskäsittelyyn. Vaikka sitten pisimmän kaavan mukaan. Pehmoilemalla kauppiaat aikaansaavat sen, että varas jatkaa uraansa nousujohteisena. Vuorostaan muiden kimpussa.
varkaalle tulisi määrätä välittömästi ilman mitään naurettavia oikeudenkäyntejä tuntuva sakko ja viikon mittainen reissu työleirille.
Kyllähän syy varastamiselle tulee selvittää. Eihän kukaan huvin vuoksi rötöstele.
Kun syy saadaan poistettua, niin varastelukin loppuu. Kokonaistaloudellisesti tämä on halvin ratkaisu. Työllistämismielessä tietysti vankilatoiminta sitoo enemmän resursseja.
Ehkäpä vankilat voitaisiin vielä yksityistää, jolloin saataisiin kokoomuksen ja kepun veljille siirrettyä lisää veronmaksajien rahaa. Persuthan saataisiin tekemään vankiloihin duunia, oikeusministeri Lindorfhan on jossain haastattelussa ilmoittanut kannattavansa kuolemanrangaistustakin. Kuolema ei tietysti työllistä kuin hetken aikaa haudankaivajia.
Kultaisen keskitien löytäminen on haastava tehtävä. Työvoimapulaan tarvitaan tekijöitä ja toisaalta työttömistäkin pitäisi päästä eroon. Köyhät varastelevat rikkailta ja rikkaat yhteiskunnalta kiertämällä veroja. Keskiluokasta taitaa löytyä ne rehellisimmät ihmiset.
Kyllä niitä on, jotka rötöstelevät ihan huvin vuoksi. Kaikki eivät halua taipua minkäänlaisiin sääntöihin olivatpa säännöt sitten millaisia tahansa.
kyllä vuoden pituinen hikityöleiri siperiassa opettaa paatuneimmallekin anarkistille että varastelu ei kannata.
"Poliisi kommentoi Motonetin uutta näpistyslinjaa: ”Ymmärrän hyvin, että on hermo piukalla”"
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/196291-poliisi-kommentoi-motonetin-uutta-napistyslinjaa-ymmarran-hyvin-etta-hermo-piukalla#comments
Käytä oikeuttasi.
Australiassa joissain laitettaan näpistelijöiden valvontakamerakuvat ikkunaan näytille.
Ihan ookoo. Kun ei kukaan vahingossa varasta. Pitää tehdä etukäteen valinta, haluaako ikkunaan kuvinensa.
varkaat pitäs laittaa vuodeksi kunnon hikitöihin siperiaan. eiköhän oppis olemaan varastamatta.
tommonen pleikkaritaustainen nörde tai huumehörhö mihinkään toihin pysty
No ei, jos sitä paapotaan ja hyysätään elämänsä. Aina annetaan periksi. Lapiolla syötetään. Sitten se surkimus, kun ei saa työtä eikä siis tiliä, paaluttaa itteelleen leebensraumia myymälän hyllyillä ja keksii epäuskottavia syitä, miks on muka periaatteess ihan oikein varastaa. Että on oikeesti muka jonkun suuremman äärellä kun näpistää usbijohtoja ja pelin.
Kun rahtihame heilahtaa,kohta hameen alla moottoriöljy keinahtaa.......
Mustilaisen vittukin haisee motonetin moottoriöljyltä!
Mitä laki sanoo moottorisahojen säilyttämisestä vitunposkien välissä?
Kysyn vaan kun porissa mustilaisella oli hameenalunen täynnä moottorisahoja, oöljyä ja kahvetta, eikö elintarvikkeiden varastointi samaantilaan moottoriöljyjen kanssa ole laissa kielletty?
Vinkkinä: "Saa tutkia repun, mutta minäkään en osta teiltä täältä - palautan tavarat". Hyvitys ostoksista ja toiseen kauppaan.
Myymälävarkaita pitää kurmuuttaa kunnolla.
Nykyajan nössökasvatetut on aika surkimuksia kyllä. Hirveet marttyyrit ottavat päälle kun käry käy. Mutta onneksi ei Motonetin hlöstö lähde nössöjen roolileikkeihin enää. Linna odottaa, jos ei maksua löydy.
Minusta myös tärkeätä, että myymälävarkaan tekosista tulee leima rekisteriin. Ihan vaan sen vuoksi, että tulee virkamiehien käyttöön rosvosta historiaa, jos tulee toistekin potkittua aisan yli.
Maksava asiakas voi itse valita kauppansa.
Huppariväki pälyilee vain siellä, missä on enemmän katveita hyllyjen välissä.
Suomessa on ollut porvarihallitus jo vuonna 2008. Että sellanen tapaus.
Ja kekkulilla on kekkulin puheet myös 2016. Paljonko sait kietastua?
Ei vielä mitään. Se on vasta menossa.
Myymälävarkaalle ekana sakko. Jos ei maksa niin muuntona vankilaa. Uusitusta rikoksesta suoraan viikko vankilaa.
Aika vähiin hupenisi sen jälkeen vastikkeeton shoppailu.