Ne ovat Vapaa-Ajattelijat Ry sekä Uskonnon Uhrit ry.
Suomessa saa näet ajatella ihan vapaasti ilman tuota Vapaa-ajattelijaporukkaa joiden ainoa todellinen työ on siinä että he väsäävät raha-anomuksia törsätäkseen ne niiden keulaporukoiden kosteilla biletyksillä.
UU on taas pelkkä kirkon kassara kilpailevien pienuskontojen lyömiseksi.
Jokainen vähänkin ssioista perillä oleva tietää tämän. Ja veromarkoillahan tuokin sakki mässäilee.
Suomessa on oikeuslaitos hyvä ja toimiva ja sieltä saa kyllä apua kuka tahansa joka tuntee joutuneensa uskontonsa kaltoin kohtelemaksi, ja sitäpaitsi meillä on uskonnonvapauslaki joten jokaisella on oikeus lähteä litomaan siitä uskonnosta johon on pettynyt. UU on siis täysin turha ruikuttajajien kerho.
Ja mistäköhän sekin johtuu että UU ei ole moittinut sanallakaan Isisläisiä tai muita todellisia pahantekijäuskontoja?
Siis ihan tarpeeton sakki.
Suomessa saa näet ajatella ihan vapaasti ilman tuota Vapaa-ajattelijaporukkaa joiden ainoa todellinen työ on siinä että he väsäävät raha-anomuksia törsätäkseen ne niiden keulaporukoiden kosteilla biletyksillä.
UU on taas pelkkä kirkon kassara kilpailevien pienuskontojen lyömiseksi.
Jokainen vähänkin ssioista perillä oleva tietää tämän. Ja veromarkoillahan tuokin sakki mässäilee.
Suomessa on oikeuslaitos hyvä ja toimiva ja sieltä saa kyllä apua kuka tahansa joka tuntee joutuneensa uskontonsa kaltoin kohtelemaksi, ja sitäpaitsi meillä on uskonnonvapauslaki joten jokaisella on oikeus lähteä litomaan siitä uskonnosta johon on pettynyt. UU on siis täysin turha ruikuttajajien kerho.
Ja mistäköhän sekin johtuu että UU ei ole moittinut sanallakaan Isisläisiä tai muita todellisia pahantekijäuskontoja?
Siis ihan tarpeeton sakki.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Samaa mieltä, mutta tiesitkö, että Uskonnon uhrit Ry syntyi Luterilaisen kirkon suojissa?
Jyrbä aivopiereskelee itsensä kanssa. Noinko koville ottaa Jyrbä kun Jehovan todistajien taikauskolahkon härski moraalittomuus jälleen kerran todistettiin?
Muistakaamme toki että Jyrbä itsekin on kyseisen kusetuskultin uhri. Minkä Jyrbä sille voi että on synnynnäisen herkkäuskoisuutensa ja vuoksi tullut höynäytetyksi JT-taikauskolahkoon.
Nyt hän tyhmyyttään syytää vähäisiä ropojaan Jehovan todistajien liikemiehille Jenkkeihin, jotka nauravat Jyrbän kaltaisille ryhmille lampaille matkalla pankkiin.
Niin, sen ensimmäinen puheenjohtajahan oli pappismies ja sen alkutoiminta oli kirkon rahoittamaa eikä suinkaan keskitytty kirkon uhreihin vaan koko UU:n mediahistoria on lähinnä surkean tasotonta räpeltämistä jossa hyökätään pienuskontojen kimppuun jonkin yksittäisen rötöstelijän törttöilyn perusteella jota takuulla tuo ko. uskonlahkokaan ei varmasti hyväksy.
Seuratkaapa vain Uu:n kirjoittelua niin näette että asia on hyvin usein juuri näin.
Eli UU todellisuudessa vähät välittää uhreista, se pitää heitä mieluumminkin vain hyväksikäytettävinä aseina joilla media saadaan usein vääristyneesti milloin minkäkin pienuskonnon kimppuun.
Siis sen sijaan että UU todella auttaisi uhreiksi itsensä tuntevia eheytymään se vain pahentaa tilannetta haastamalla riitaa ja lietsomalla lisää eripuraa uhrin ja hänen uskontonsa välille.
Olen itse luopunut pettyneenä uskonnostani mutta silti olen onnistunut säilyttämään lämpimät välit moniin entisiin uskontovereihini, ja pidän sitä erittäin hyvänä asiana. En ikinä haluaisi että UU tulisi riitelemään meidän välillemme niinkuin sen päätehtävä tuntuu olevan. Siis tosi kristillistä riidanhaastamista.
Siis tuo järjestö ei ole vain tarpeeton vaan se on todellisuudessa riitaisuutensa vuoksi vahingollinen.
Minusta on kyllä hyvä että uskontojen uhreille on olemassa joku tukiryhmä.
Olen samaa mieltä mutta nykyinen UU on todellisen tukiryhmän irvikuva.
Mikä tahansa hyväntekeväisyysorganisaatio muuttuu ajan kuluessa väistämättä hyväntekijästä hyväksikäyttäjäksi.
Jep. En anna enää rahaa edes SPR:lle koska sen tilikirjojen mukaan keräysvaroista vain 20 % menee itse keräyskohteen hyväksi ja 80 % menee keräilyjen järjestelijöiden "kuluihin".
Luin juuri jostakin että UU sekä Vapaa-ajattelijat ovat homojen mielijärjestojä joihin on pesiytynyt sekä umpihomoja, kaappihomoja että varsinkin biseksuaaleiksiitsensä avoimesti tunnustautuvia evolutionisteja.
Tosi erikoista.
Mikähän tuohon on syynä? Vertaistukiko? Siis noilla järjestöillähän ei ole minkäänlaista moraalia joten sinne noiden on helpoa sulautua.
Saako ehdottaa:
"Mikähän tuohon on syynä?"
Vaikkapa tapa, jolla sinä valikoit "luin jostakin" -tietolähteesi.
Mitämitä..... etkö muka ole huomannut että suurin osa tämänkin palstan evokeista on oko täys-tai osahomoja jollakin %:lla?
Tuokin on totta vain pienen porukan harhaisissa kuvitelmissa. Myönsit itse jo ensimmäisen väitteesi perättömäksi, kun siirryit vikkelästi ihan toiseen asiaan.
Pitäisi perustaa sellainen ryhmä joka varoittaa selkeästi vaikkapa jehovan todistajien vaaroista ja kiertää vaikkapa kouluissa kertomassa siitä miten esmes lapsiin sekaantumista jehovissa peitellään viranomaisilta. Myös kreationismista tulisi kertoa ja painottaa sitä miten kreationismi on vain satua.
Tuollaiset aatteelliset ryhmät saisivat luvan tulla toimeen omillaan. Ei tuollaisiin tyhjänpäiväisiin saivartelijaryhmiin saisi käyttää meidän kaikkien yhteisiä verorahoja.
Sama koskee kirkkojakin. Tulkoot tomeen omillaan niin nähdään että mikä niistä on sellainen että se saa kannatusta.
Vapaa-ajattelijat ry:n perusti edesmennyt edesmennyttä Neuvostoliittoa nuoleskellut kommunistinen puolue vastustamaan kirkkoa ja siinä oli jotakin hyvääkin, mutta sittemmin se on ollut olemassa vain itseään varten, eikä juuri edes julkisuudessa näyttäydy minkään sortin mielenmuokkaajana joten ihan turhaa noita loisia on veromarkoilla elättää.
Joo, kunhan karsiminen ulottuu kirkkoon asti, niin menkööt.