Kun rasistit pääsee valtaan, on vain monoislam

Miks me vanhat olemme huolissamme Suomen islamisoitumisesta?

Mehän kuolemme ennenkuin islam meitä paljonkaan ehtii riipii.

1. Meidän suomalaisten lapset joutuu kärsii ellei käänny muslimien tahtoon!

2. "Miten ne pärjää ilman meitä?"

3. Veikkaan että 20 - 30 vuoden kuluttua ei Suomessa ole yhtäkään ihmistä eikä filmiä eikä kirjaa kertomassa mitä on rauha ja suomalaisuus.

4. Suvakit ja islamilaiset ovat tuhonneet kaikki Spede-leffat ja muutkin suomalaisuuden merkit, joista kukaan koulussakaan historiankaan tunnilla ei pukahda sanaakaan, kaikki opetus on vaan islamia. Jos joku kysyy suomalaisuudesta jotain se päättää päivänsä siihen.

Tulevaisuuden lapset elää samanlaisessa sotahelvetissä mitä islamilaisissa maissa nyt on. Tuo kaikki kauheus klitoriksen poistoineen ym alistamisineen on niiden tavallista elämää eikä ne koskaan edes tajua, että entisessä Suomessa ei sellaisista tarvinut kärsiä.

Tulevaisuuden päättäjät kääntää vielä kerran rasistisen takkinsa ennenkuin meikä kasvaa horsmaa. Tulevaisuuden päättäjille on ihan jokamiehen oikeus tappaa ja tuhota suomalaisia, vääräuskoisia, se on tavallista kivaa parasta huvia, kuten hurreille on aina tähänkin asti ollut.

Tämmöisen helvetín lopun nää 90-luvun kamelit meille sit äänesti.
Kenen syy, kenen vastuu? Mulla on siihen yksi lääke, *****

Luulisi että edes opettajat ja sivistyneistö ymmärtäisi, millaisen maan ne Suomesta tekee. Sitä mä en ymmärrä miski suomalaisuus piti tappaa ja tuhota kuoliaaksi. Kaikki rasisteiksi haukkuminen on niin sairasta valhetta ettei mun pää jaksa käsittää, miten suomalaiset ovat sen hyväksyneet - oman kulttuurin tuhon! Miten oman kulttuurin puolustaminen on rasismia. Miten oman kodin maan puolustaminen on rasismia? Miten oman olemassaolemisen puolustaminen on rasismia?

Päättäjien mielestä muslimit voi kyllä puolustaa omaa kamaluuttaan,
mutta suomalaisuuden puolustaminen on rasismia, varsinkin kun on tiedossa että islam tuhoaa suomalaisuuden aivan täydellisesti, loppuun ja 100%
376
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Päättäjille Suomen islamisointi on nyt tärkeintä. Päättäjät tuhoaa suomalaisuuden - eikä se edes ole rasismia, tuhota kokonainen 5 miljoonainen kansa ja sen kulttuuri ja historia ja kaikki.

Sitten päättäjät vielä pyytää puhaltaa yhteiseen hiileen!

Hän mikä vtun yhteinen hiili - tappaa suomalaisuus! Sekö on Sipilän (ja Kataisen ja Stubbin) hallitusten yhteinen hiili johon suomalaisten pitää puhaltaa. "Hei tuhotaan kaikki suomalaisuus ja on ihanaa, ettei olla rasisteja" -hallitus.

Sori mua oksettaa Suomen päättäjät ja suvakkipolitiikka!

Kaikista parasta olisi oikeasti lopettaa kaikki noiden äänestäminen.
Haluatteko te todellakin ottaa vastuun tällaisesta politiikasta! Te äänestitte meille kuoleman! Haluatteko jatkaa vielä äänestää meille lisää kuolemaa.
Mä en usko että ihmiset halusi tuhota Suomen, suomalaisuuden ja Suomen kansan, mutta sen äänestämisenne vaan teki! Se joka haluaa olla suomalainen on rasisti. On täs maailman kirjat sekaisin. Ei täs ole järkeä. Kuin panajaista eläisi.

Äänestä

Mä en ymmärrä näitä puheita:
"Maahanmuuttajien johdolla maamme tulee nousemaan vielä kukoistukseen. Joten, suvaitsevaisuutta, hyvät ihmiset."

Tähän asti muslim-maahanmuuttajat ovat tuhonneet omat maansa ja Euroopan sekä Suomen!!!

Mikä ihmeen taikakeino niillä olisi nyt tehdä yhtään mitään
saatikka vieraassa kulttuurissa, jota ne oikeasti vihaa sielunsa pohjasta

Mikä suvaitsevaisuus muslimeilta, jotka ei suvaitse mitään ....

Suomalaiset ovat nostaneet oman maansa Venäjän täystuhon jäljiltä, joten vain suomalaisilla on 100% näyttöä onnistumisesta nostaa Suomi suosta kukoistukseen

ja vain muslimeilla on on 100% näyttöä epäonnistumisesta kaikessa


Hurrit Suomen tuhosi rasismillaan suomalaisia kohtaan! Vei kaikki voittorahat caymansaarille tai Ruotsiin ja pelasi ja hummasi käytti suomalaisia hyväkseen, orjuutti.

Yksi maa, yksi kansa - se elää, muuten kuolee.

Äänestä

Jasssoooo olipa taas pläjäys

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Jaana.Mäkinen kirjoitti:

Miks me vanhat olemme huolissamme Suomen islamisoitumisesta?

Mehän kuolemme ennenkuin islam meitä paljonkaan ehtii riipii.

1. Meidän suomalaisten lapset joutuu kärsii ellei käänny muslimien tahtoon!

2. "Miten ne pärjää ilman meitä?"

3. Veikkaan että 20 - 30 vuoden kuluttua ei Suomessa ole yhtäkään ihmistä eikä filmiä eikä kirjaa kertomassa mitä on rauha ja suomalaisuus.

4. Suvakit ja islamilaiset ovat tuhonneet kaikki Spede-leffat ja muutkin suomalaisuuden merkit, joista kukaan koulussakaan historiankaan tunnilla ei pukahda sanaakaan, kaikki opetus on vaan islamia. Jos joku kysyy suomalaisuudesta jotain se päättää päivänsä siihen.

Tulevaisuuden lapset elää samanlaisessa sotahelvetissä mitä islamilaisissa maissa nyt on. Tuo kaikki kauheus klitoriksen poistoineen ym alistamisineen on niiden tavallista elämää eikä ne koskaan edes tajua, että entisessä Suomessa ei sellaisista tarvinut kärsiä.

Tulevaisuuden päättäjät kääntää vielä kerran rasistisen takkinsa ennenkuin meikä kasvaa horsmaa. Tulevaisuuden päättäjille on ihan jokamiehen oikeus tappaa ja tuhota suomalaisia, vääräuskoisia, se on tavallista kivaa parasta huvia, kuten hurreille on aina tähänkin asti ollut.

Tämmöisen helvetín lopun nää 90-luvun kamelit meille sit äänesti.
Kenen syy, kenen vastuu? Mulla on siihen yksi lääke, *****

Luulisi että edes opettajat ja sivistyneistö ymmärtäisi, millaisen maan ne Suomesta tekee. Sitä mä en ymmärrä miski suomalaisuus piti tappaa ja tuhota kuoliaaksi. Kaikki rasisteiksi haukkuminen on niin sairasta valhetta ettei mun pää jaksa käsittää, miten suomalaiset ovat sen hyväksyneet - oman kulttuurin tuhon! Miten oman kulttuurin puolustaminen on rasismia. Miten oman kodin maan puolustaminen on rasismia? Miten oman olemassaolemisen puolustaminen on rasismia?

Päättäjien mielestä muslimit voi kyllä puolustaa omaa kamaluuttaan,
mutta suomalaisuuden puolustaminen on rasismia, varsinkin kun on tiedossa että islam tuhoaa suomalaisuuden aivan täydellisesti, loppuun ja 100%

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu