Teemu Munasarjan kiinnostuksenkohde numero 1

Hänen väitöskirjansa käsitteli eläimiinsekaantumista 1700-luvun Suomessa.[3]

Noin kertoo Wikipedia. Taitaa olla nha jätkä. Pitäkää koiranne hihnassa.
575
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Eläimiinsekaantujia mestattiin aikanaan enemmän kuin noitia, tosin noitavainot olivat 1700 -luvulla jo ohi. Osa eläimiinsekaantujista tunnusti teon vaikka ei ollut sekaantunut eläimeen, koska se oli yksi tapa tehdä itsemurha. Itsehän sitä ei voinut tehdä, koska silloin joutui kadotukseen mutta kun tunnusti rikoksen jota ei ollut tehnyt, ei synti ollut niin iso että sen takia joutui kadotukseen. Ja hengestään pääsi, siinä lisäksi pappi puhdisti mestattavan sielun ennen toimitusta.
Oli niitä oikeitakin eläimiinsekaantujia, joka kylässä ei ollut sellaista mummoa joka olisi kaikille jakanut riittävästi. Mutta oli se suvunjatkamiskyvyn menettäneiden mummojen kulta-aikaa, kylän pojat kävivät mielellään pukilla. Monelta meni poikuus sillä lailla.

Äänestä

"Taitaa olla nha jätkä.............?

Äänestä

Mistäs se väitöskirja olisi pitänyt kirjoittaa? Kiinnostavampi tuollaista on lukea kuin taas uutta tutkimusta Ruotsin kuninkaista.

Äänestä

No onhan tuo outo aihe. Eläimiinsekaantuminen. Veikkaan ettei moni edes tuolloin ymmärtänyt mitä se merkitsi.Ilmiannettiin ihmisiä jotta päästiin niistä eroon. Vähän kuin Siperiaan aikoinaan passitettiin ikäviä naapureita.

Äänestä
  • Ei kai se noin mennyt? Kai siitä piti ainakin ottaa kännykällä kuva että uskotaan?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


HelsinginYliopisto kirjoitti:

Hänen väitöskirjansa käsitteli eläimiinsekaantumista 1700-luvun Suomessa.[3]

Noin kertoo Wikipedia. Taitaa olla nha jätkä. Pitäkää koiranne hihnassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu