Onko linjalla ketään hermafrodiittia eli kaksineuvoista? Siis sellaista, joka ymmärtää sekä oopperaa että musikaalia? Kehtaako tätä edes tunnustaa: kävin katsomassa elokuvan "Oopperan kummitus". Olin kyllä tietoinen heikoista arvosteluista, joiden punainen lanka on, että näyttämömusikaali ei toimi elokuvana. Halusin kuitenkin nähdä ja kuulla, kuinka Webberin mielessä ooppera ja musikaali ottavat mittaa toisistaan.
Sikäli kun ymmärrän, niin Webberin (ja kummituksen) sanoma on, että musikaalin laulanta on luonnollista laulamista, vastakohtana oopperan groteskeille intervallihyppelyille ja koloratuurikuvioille. Webber parodioi oikukkaita primadonnia ja kaivoi naftaliinista Chalumeau-nimisen säveltäjän, jonka historia ehti jo armeliaasti unohtaa. Kun primadonna menettää äänensä, nuori Christine saa tilaisuutensa. Hänen laulunsa kuulostaa tietysti paljon luonnollisemmalta, mutta hän laulaakin aivan eri sävellystä. Vaikka oopperanjohtajat sanovat, että ”lauletaan aaria kolmannesta näytöksestä”, eli eri paikasta kuin mitä primadonna äsken yritti, on selvää, että primadonnan ja Christinen aariat eivät voi olla samasta teoksesta.
Suurin ongelmani on Webberin musiikin ääretön triviaalisuus. Uruilla soitettavan kummitusaiheen jälkeen seuraavaksi paras melodia oli annettu soittorasialle, ja ihmisten melodiat olivat yhtä ja samaa kehtolaulua kaksi ja puoli tuntia. Ja sitä samaa kehtolaulua tarjottiin tilanteessa kuin tilanteessa. Kun kaksi nuorta rakastuvat toisiinsa oopperan katolla tai kun kummitus on kaapannut Christinen murhattuaan juuri kymmeniä viattomia katsojia, niin musiikki on aivan samaa. Duetoissakin ihmiset vain laulavat samaa melodiaa eri korkeudelta. Ainoa ”oikea” yhtyekohtaus, jossa kolme ihmistä laulaa eri melodiaa, on välienselvittely luolassa kummituksen, Christinen ja Raoulin kesken. (Naamiaistanssiaisissa oli hetken ajan hyvähköä Tshaikovskin tyyppistä musiikkia.)
Entäs kummituksen kirjoittama ooppera ”Don Juan voitokkaana”? Miksi senkin musiikki on sitä samaa Webberin kehtolaulua? Mitä tuo musiikki karakterisoi? Ja mitä tarkoittaa, että koko elokuvan/musikaalin tunnusomainen musiikki on tässä pantu lähtemään monsterin kynästä? Kun rouva Giry (?) sanoo, että kummitus on nero, niin miksi tämän oopperan musiikki ei lainkaan konstrastoidu elokuvan/musikaalin muuta musiikkia vasten? Ja jos kyseessä on ooppera ”Don Juan voitokkaana”, niin miksi näyttämän keskellä palavat helvetin lieskat, joihin Don Giovanni Mozartin oopperassa joutuu?
Eikös Webber kirjoittanut myös Catsin? Siinä sentään erilainen musiikki karakterisoi erilaisia persoonallisuuksia. Oopperan kummitus oli musiikillisessa mielessä valtava pettymys.
Historiallinen kuriositeetti: elokuvassa tulipalo lähtee liikkeelle kaasuvaloista vuonna 1871, mutta Pariisin Garnier-oopperaan, ainakin näyttömölle, asennettiin sähkövalot Meyerbeerin Profeetta-oopperaa varten. Lähteeni ei kerro minä vuonna, mutta asiayhteydestä käy ilmi, että tämä tapahtui Meyerbeerin eläessä. Hän kuoli 1864.
Sikäli kun ymmärrän, niin Webberin (ja kummituksen) sanoma on, että musikaalin laulanta on luonnollista laulamista, vastakohtana oopperan groteskeille intervallihyppelyille ja koloratuurikuvioille. Webber parodioi oikukkaita primadonnia ja kaivoi naftaliinista Chalumeau-nimisen säveltäjän, jonka historia ehti jo armeliaasti unohtaa. Kun primadonna menettää äänensä, nuori Christine saa tilaisuutensa. Hänen laulunsa kuulostaa tietysti paljon luonnollisemmalta, mutta hän laulaakin aivan eri sävellystä. Vaikka oopperanjohtajat sanovat, että ”lauletaan aaria kolmannesta näytöksestä”, eli eri paikasta kuin mitä primadonna äsken yritti, on selvää, että primadonnan ja Christinen aariat eivät voi olla samasta teoksesta.
Suurin ongelmani on Webberin musiikin ääretön triviaalisuus. Uruilla soitettavan kummitusaiheen jälkeen seuraavaksi paras melodia oli annettu soittorasialle, ja ihmisten melodiat olivat yhtä ja samaa kehtolaulua kaksi ja puoli tuntia. Ja sitä samaa kehtolaulua tarjottiin tilanteessa kuin tilanteessa. Kun kaksi nuorta rakastuvat toisiinsa oopperan katolla tai kun kummitus on kaapannut Christinen murhattuaan juuri kymmeniä viattomia katsojia, niin musiikki on aivan samaa. Duetoissakin ihmiset vain laulavat samaa melodiaa eri korkeudelta. Ainoa ”oikea” yhtyekohtaus, jossa kolme ihmistä laulaa eri melodiaa, on välienselvittely luolassa kummituksen, Christinen ja Raoulin kesken. (Naamiaistanssiaisissa oli hetken ajan hyvähköä Tshaikovskin tyyppistä musiikkia.)
Entäs kummituksen kirjoittama ooppera ”Don Juan voitokkaana”? Miksi senkin musiikki on sitä samaa Webberin kehtolaulua? Mitä tuo musiikki karakterisoi? Ja mitä tarkoittaa, että koko elokuvan/musikaalin tunnusomainen musiikki on tässä pantu lähtemään monsterin kynästä? Kun rouva Giry (?) sanoo, että kummitus on nero, niin miksi tämän oopperan musiikki ei lainkaan konstrastoidu elokuvan/musikaalin muuta musiikkia vasten? Ja jos kyseessä on ooppera ”Don Juan voitokkaana”, niin miksi näyttämän keskellä palavat helvetin lieskat, joihin Don Giovanni Mozartin oopperassa joutuu?
Eikös Webber kirjoittanut myös Catsin? Siinä sentään erilainen musiikki karakterisoi erilaisia persoonallisuuksia. Oopperan kummitus oli musiikillisessa mielessä valtava pettymys.
Historiallinen kuriositeetti: elokuvassa tulipalo lähtee liikkeelle kaasuvaloista vuonna 1871, mutta Pariisin Garnier-oopperaan, ainakin näyttömölle, asennettiin sähkövalot Meyerbeerin Profeetta-oopperaa varten. Lähteeni ei kerro minä vuonna, mutta asiayhteydestä käy ilmi, että tämä tapahtui Meyerbeerin eläessä. Hän kuoli 1864.
Vastaukset 4
Vanhimmat
En tiedä, minulla on levyllä pari kappaletta, laulelmaa, ei suinkaan aariaa,( kyseisestä musikaalista), kuten eräs kuluttaja kerran classic-radiossa luuli.
Sama häpeällinen tunnustus täytyy tehdä, minä erehdyin myös menemään. Ja tuplahäpeä: nukahdin ja olin kuulemma kuorsannut (voi kauhistuksen kanahäkki!) läpi kaamean pitkän hautausmaakohtauksen, jossa jollotuksesta ei tullut loppua millään.
Hirveä kokemus.
Olinpa vähän uudempana miehenä 1980-luvulla työmatkalla BeNeLux-maissa. Väliviikonloppuna oli sunnuntai luppoaikaa Amsterdamissa.
Käytin tilaisuutta hyväkseni. Lähdin taidemuseokierrokselle
- Rijksmuseum: 2 tuntia
- Stedelijk Museum: 2 tuntia
- Vincent van Gogh Museum: 2 tuntia
Kaikki olivat kävelymatkan päässä toisiaan, mutta oltuani 6 tuntia yhtä mittaa jalkojen päällä oli pakko päästä istahtamaan ja tankkaamaan.
Minulla oli hotellihuoneessa laukussani voileipätarpeet ja kokopullo valkoviiniä. Niillä olo korjaantui niin paljon, että jaksoin kävellä vielä Concertgebouwille (jota kehutaan toiseksi Euroopan kahdesta akustiikaltaan parhaasta konserttisalista). Sain lipun konserttiin, joka alkoi melkein saman tien.
Täytyy tunnustaa, että käväisin minuutin verran unessa sinä aikana, kun joku nuorimies rääkkäsi Brahmsia flyygelillään. Loppuosan aikana piristyin taas kuuntelemaan. Hienostihan se sali soi, ei siinä mitään! Kappaleita en enää muista.
Mutta en minä enää kaupungille jaksanut. Hotellihuone ja vuode odottivat heti kohta konsertin päätyttyä.
Mielestäni Lloyd Webberin musiikki on enemmän Broadway-tyyppistä viihdemusiikkia, joka ehkä joidenkin artistien tulkinnasta johtuen on joskus oopperaäänellä esitettyä. Kyse ei taida olla kuitenkaan oopperamusiikista ollenkaan.
Pointtihan on siinä, että tapahtumat -ilmeisesti pohjautuen myös Gaston Lerouxin tutkimuksiin- sijoittuvat elokuvassa oopperataloon olematta kaiketi sen enempää tekemisissä itsensä oopperamusiikin kanssa. Elokuvassa vain esitetään musikaalina ihmisten tunteita ja tapahtumia oopperatalossa.
Onhan totta, ettei ehkä kaikki elokuvassa täsmää -ajallisesti, oopperassa oopperalaulua jne.-, mutta ei se pistänyt minua liikaa hermoon, sillä tulin kuuntelemaan Anrew Lloyd Webberin nerokasta musiikkia enkä siis oopperaa. Ja kokonaisuus oli mielestäni musiikillisesti ja show-mielessä hyvinkin ansiokasta ja toimivaa. Viihdyin myös ennen kaikkea lahjakkaiden näyttelijöiden tulkinnan ja työn ansiosta.
Kävin katsomassa elokuvan kolme kertaa ja menisin vielä useamman muunkin kerran. Ylitti alitajuisetkin odotukseni aivan 6-0. Istui omaan mielikuvitukseeni paremmin kuin mikään pitkään aikaan. Mielestäni elokuvateatterissakaan harvoin istutaan niin hiljaisina ja keskittyen kuin näissä näytännöissä on yleisö tehnyt. Vai kuvittelenko tämän vain, tiedä häntä.
Mutta eihän kaikki elokuvat täytä kaikkien odotuksia. Siksi parempia kuvia odotellen... =0)