Olemme seurustelleet rakkaan vaimoni kanssa 18 vuotta ja tuolta ajalta luoja on suonut meille kolme ihanaa lasta, kaksi poikaa ja tytön. Tähän asti on meidän parisuhde ollut kuin rakkauselokuvasta. 10 vuotta olemme olleet naimisissa. Nyt kuitenkin vaimoni on tullut kylmäksi ja jotenkin kaukaiseksi. Väittää että hänellä on jonkinlainen kriisi ja masennus! Olemme molemmat työssä käyviä ihmisiä ja kohtalaisen hyvin toimeentulevia. Asumme omakotitalossa ja kaiken pitäisi mielestäni olla kohdallaan. Yrityksistä huolimatta vaimoni ei tahdo edes keskustella asiasta, vaan pyytää että antaisin hänen olla, kyllä tämä tästä ohi menee! Mutta meneekö? Ja milloin?
Jotenkin vain tuntuu uskomattomalta että niin suloisesta ihmisestä tuli yht`äkkiä niin kaukainen
ja vieraalta tuntuva ihminen. Mistähän mahtaa johtua? Onkohan joku kolmas kuvioissa?
Olemme aikaisemmin keskustelleet pettämisistä ja muiden tuttavien avioeroista. Molemmat ovat pahasti pettämistä vastaan. Olen sanonut vaimolleni että jos hän aikoo vaikka joskus lähteä jonkun muun matkaan niin kertoo siitä ensiksi minulle. Ei ihmistä voi omistaa mutta rehellinen täytyy toiselle olla. Itsekään en ole koko yhdessä olo aikana pettänyt vaimoani kertaakaan enkä aio tehdä niin tulevaisuudessakaan.
Pidän kotitöiden tekemisestä ja lapsien kanssa olemisesta, joten niistäkään ei luulisi olevan kysymys.
Rakkauselämämme on ollut aktiivista, mutta viime viikkojen aikana on ollut melko hiljaista.
Vaimoni aloitti kyllä syömään uudenlaisia ehkäisypillereitä Diane Nova? , jos oikein kuulin nimen, niin olisiko tällä vaikutusta asiaan.
Jos kellään olisi pienintäkään hajua mistä voisi kiikastaa niin otan mielellään vihjeitä vastaan.
Olemme molemmat noin 35 v. Mikäköhän kriisi silloin vaivaa??

Vastaukset 6
Vanhimmat
En tiedä mistä on kyse, mutta minä olen nykyisen naiseni kanssa sopinut että ehkäisypillerit eivät kuulu suhteeseemme, ehkäisy hoidetaan muilla konstein. Aikaisemmissa naissuhteissani huomasin miten suloisestakin naisesta saattoi tulla aika monsteri tai alakuloinen maailman murskaama ihmispolo ehkäisypillereiden myötä ja useinkin seksielämä kärsi tai hävisi kokonaan. Jotenkin sellainen näppituntuma että ehkäisypillerit muuttaa naista ja yleensä huonoon suuntaan.
Pillereistä voi tulla todellakin tuollaisia ongelmia - niin tuli mullekin.
Ne saa kaiken läheisyyden ja pelkän koskettelunkin tuntumaan ällöttävältä eikä vois kuvitellakaan rakastelevansa edes sen oman rakkaan ja ihanan kumppaninsa kanssa.
Pahinta siinä on se, ettei itsekään ensin ymmärrä, mikä vaivaa. Haluis kyllä hirveesti, mutta ei vois kuvitellakaan mitään...
Toiseksi tuli mieleen, että jos vaimollasi on joku asia sydämellään, mitä ei voi edes sulle sanoa. Huoli joka painaa...pelkää jotain asiaa...
Itse ainakin silloin reagoisin noin.
Tsemppiä....
ainakin itse söin pari vuotta kyseisiä pillereitä eikä siinä vaihees kiinnostanu oikeen mikään.. mutta sitte ku lopetin niin alkoi ihan uus vaihe elämäs.. pyydä naistas vaikka lopettaa pillereiden syönti tai vaihtaa pillereitä..
Masennus voi iskeä kehen vaan vaikka asiat olisi kuinka hyvin. Se ei katso aikaa eikä paikkaa. Hänellä voi olla vaikka työuupumuksesta johtuva masennus. Puhukaa asioista ja koita olla hänen tukena äläkä sinä etäänny hänestä. Kannattaa ottaa selvää johtuuko se pillereistä mutta mielestäni kuulostaa masennukselta. Masennus ei tarvitse syytä ja kaikkein pahinta jos syyttää itseään puolison masennuksesta. Se vain pahentaa.
Voimia ja puhukaa tunteistanne!
T. Terapeutiksi opiskeleva
Ota tosissaan vaimosi masennus. Masennuksen voi laukaista e-pilleritkin, mutta myös ihan normaali elämä. Älä syyttele itseäsi, mutta yritä parhaasi mukaan olla vaimosi tukena.
Mä olen syönyt myös noita kyseisiä pillereitä ja lopetin ne sen jälkeen kun vanha ystäväni huomautti että olen ollut kuin p*** ammuttu karhu. Eli mulla nousi kyllä aggressiot ylös ja halut tippu alas.