Joskus mietin kuinka ihanaa olisikaan jos ei tarvis aamulla nousta ollenkaan ja pääsisi kauas kauas täältä ja lintujen lailla olisin vapaa... mutta mitä siitä seuraisi ystävät ja perhe itkis ja niin itsekäs ihminen en osaa olla. ehkä juuri se on pitäny minut vaikeina aikoina elossa kun mietin että vaikka kuinka olisin väsynyt ja aivan loppu ja kaikki tuntuu turhalta. ehkä myöskin se että minä pelkään kuolemaa ylikaiken ja että joudun vieläkin pahempaan paikkaan mitä tämä elämä on. minä en usko jumalaan tai mihinkään paitsi siihen että ehkä kerrankin minä osaan taas elää ja enkä ole kuin kuollut puu joka vain seisoo muttei saa lehtiä lainkaan. elämä on joskus aivan kammottavaa ja joskus toivon että en olisi silloin pelastunut ja olisin silloin saanu mennä sairauden avulla... mutta pelastuin mutta muistot jäi. se kaikenlainen kammo on jääny sairaalaan kohtaan ja en halua enää ikinä käydä sairaalassa.
En jaksa hymyillä
Olen_omituinen
3111
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Rehellisenoloinen kirjoitus. Ei elämä ole herkkua, jos joka aamu herätessään tuntee noin. Itsellä on ollut joskus erittäin vaikeita jaksoja ja silloin toivoin ja odotin kuolemaa. Katselin jopa kateellisena iäkkäitä, että heillä tämä kurimus on pian ohi. Olisin varmaan kuollut, jos en olisi uskonut Jumalaan, ja ettei olemassaolo pääty kuolemaan. Tiedän että on täältä pois lähdettyä kaksi vaihtoehtoa.
Ymmärsin tuolloinkin, että vaikeuksilla on tarkoitus ja osaltaan olin tehnyt tietoisesti typeriä valintoja.
Minäkin olen ollut lapsena lähellä kuolemaa ja nuorena oli pari "läheltä piti"-tilannetta.
Vaikutat masentuneelta, mikäli pahaan oloon ei ole syynä konkreettiset vaikeudet.
Kyllä elämä voi saada käänteen. Nautin todella elämästä ja en edes raaskisi poistua vielä täältä, vaikka tiedän, että Taivaallisen Isän majoissa on sanoinkuvaamattoman ihanaa. Onhan tämä sittenkin lyhyt, ainutlaatuinen kokemus ja toista ei enää tulla tähän olotilaan.
Sinun kannattaisi jotenkin käydä vielä läpi, mitä sairaalakokemukseen liittyy.
Tuttu tunne. Minun pitäisi hymyillä, koska minulla on kolme ihanaa lasta (eivät asu kanssani, koska sairastan skitsofreniaa). Minulla oisi syytä hymyillä, mut lääke väsyttää. Olekko sinä saanu apua lääkkeistä? Minä nukun lääkkeillä aika hyvin.
Hei nimimerkki, Olen_omituinen
Minä ajattelen, ettet ole lainkaan omituinen, elät vaan sellaista elämänvaihetta, joka on raskas. Elämään kuuluu niin monenlaista, meillä jokaiselle, kuten nimimerkki "sinullehyvääelämää" kertoi omista kokemuksistaan. Aina ei tosiaan jaksa hymyillä. Mietit kuoleman vapautta ja sitä, että jos sinä kuolet moni jää suremaan. Se on totta. Läheiset surevat ja kaipaavat kun perheenjäsen kuolee. Mutta sinulla on tulossa erilainen elämänvaihe. Luota siihen. Hae ja ota vastaan apua. Kukaan meistä ei selviä elämässä yksin, me tarvitsemme toisiamme. Ja vuorollamme me saamme olla tukena muille. Nyt sinun kannattaa ajatella itseäsi ja sitä kuinka pääset tuosta vaikeasta vaiheesta yli. Pääset kyllä. Sairaalakammo on ikävä asia. Sekin varmaan ajan kanssa haalenee.
Tsemppiä sinulle,
Pirkko-pappi