Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Kova mahakipu, ummetusta ja lämpö nousee. Mitä vit

eh_äh

24-vuotias perusterve nainen, jolla on lapsesta asti aina välillä ummetuksen kanssa ongelmia ja nyt viimeaikoina virtsatietulehduksia.

Viimelauantaina tuli taas selkeitä virtsatietulehduksen oireita, joten sunnuntaina haettiin Omega 7 intiimivoidetta (epäilin jo emättimen kuivuneita limakalvoja jatkuvien tulehduksien syiksi) ja karpalokapseleita. Ne oireet helpottivat heti, mutta sen sijaan n. 3-4 tuntia myöhemmin alkoi vatsaa vääntää (keski- ja alavatsa etenkin). Ensin epäilin näläksi, puoliso laittoi ruokaa, syönnin jälkeen epäilin että olin syönyt liikaa ja siitä tuli ähky. Mutta yölläkin vain jatkui kipu ja ulostaminen oli hyvin vaikeaa.

Olen ottanut ummetuslääkettä, juonut Samariinia, närästyslääkkeitä jne. ei tunnu mikään auttavan. Nyt sitten nukuin vain muutaman tunnin viimeyönä, kun kipu piti hereillä. Aamupäivästä jaksoi käydä lenkillä, mutta nyt en yksinkertaisesti jaksa liikkua ja alkoi paleltaa vaikka on lämmin aurinkoinen päivä.

Eli oireet lyhyesti summattuna: ummetusta, pistävää/jomottavaa jatkuvaa kipua keski- ja alavatsassa aivan sama seisonko, istunko vai makaanko, välillä jomotusta selässä ja raajoissa (ei jatkuvaa), lämpökin alkoi nousta (viimeksi mittasin oli 37), ruoka ei maita ja sen sijaan olen juonut nesteitä, enimmäkseen vettä.

Tavallinen vatsatautihan tämä ei voi olla, koska silloin pitäisi olla hirvee ripuli ja oksettaa. Ja totta kaihan on se pelko et nyt on pamahtanut vahingossa raskaaksi, vaikka kondoomia ollaan käytetty. Aion kuitenkin varalle ostaa raskaustestin piakkoin. Googlettamalla tietenkin saa niitä pahimpia vaihtoehtoja kuten suolitukoksen jne. Mutta jos suolitukoskin olisi niin pitäisi taas oksettaa/muuta pahoinvointia ja kipu olla pahempaa.

Mitä ihmettä tämä siis voisi olla ja mikä siihen auttaisi? Voiko tällä olla mitään tekemistä tuon virtsatietulehduksen kanssa? En tahtoisi lähteä taas päivystykseen, kun vasta kuukausi tai kaksi sitten ramppasin siellä aiemman virtsatie/virtsarakkotulehduksen takia. Apua?

2

140

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • eh_äh

      Ai niin, unohtui mainita se myös, että ulkoisesti keski- ja alavatsaa painettaessa kämmenellä ne tuntuvat välillä tosi kovilta, varsinkin kun seison. Ja painaminen sattuu.

    • oppeliini1

      Jätäppä kaikki gluteiinipitoiset viljatuotteet (lue huolellisesti pakkausten sisältö) ruokavaliostasi pois. Aluksi kuukaudeksi. jos olosi paranee, tiedät mikä oli syy.
      Samoin maitotuotteet.

      Varmista ettei sinulla ole loisia.

      Närästykseen autta kahvin ja kaiken alkoholin jättäminen sekä ruoka-annosten pienentäminen ( paljon vähempi syominen) plus probiootti kapsuli kerran päivässä.
      Kokeile, ei maksa maltaita ja saattaa olla että saat tuosta apua.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      93
      2454
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2153
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      82
      1808
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1601
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1566
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      11
      1535
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      33
      1488
    8. 54
      1350
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      89
      1309
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      31
      1227
    Aihe