NATOon liittymisestäkö kansanäänestys, ja paskat..

Sanon minä.
Noin tärkeään asiaan on aivan turha tyhmien mielipidettä kysellä, ne päättävät jotka on päättämään valittu.
Itse olette valinneet joten turvat tukkoon ja NATOon mars mars......

Ja ne päätökset täytyy tehdä nyt kun vielä ollaan vapaita niitä tekemään, sitten kun ollaan Ukrainan tilanteessa on jo vähän myöhäistä.
Yrittäkää nyt ymmärtää että ainoastaan NATO-jäsenenä voimme olla varmoja siitä että naapuri tulee rajan yli henkilöautoilla ja ilman aseita, eikä tankeilla ja aseistettuna.
15141
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Aivan sama päätöksien teostahan niille palkkaakin maksetaan, tehköön nyt sitten palkkansa eteen.

Äänestä

Aloittaja puhuu asiaan. Näin tärkeästä asiasta on aivan turha kysyä Amerikkaa vihaavien punikkien ja tiltujen mielipidettä. Koko ajatus kansanäänestyksestä on typerä ja naurettava.

Suomen tulee liittyä NATOon heti eikä viidestoista päivä.

Äänestä
  • Juurikin näin, eduskunnan enemmistöhän edustaa kansan enemmistöä joten oikeinhan se silloin menee, oli tulos mikä tahansa.

    Äänestä

Ukrainan tapaus on kyllä surkea. Ne vain eivät ehtineet Natoon. Toisaalta venäjä jatkuvasti laulaa veljeskansojen ystävyydestä. Nyt siellä "turistit tankilla".

Äänestä

Miksi sinun mielipidettä on turha kysellä? Mutta toisaalta, eihän sinun ole mikään pakko mennä kansanäänestyskeen, jos koet että mielipiteesi on turha.

Äänestä
  • Taisi aloittaja tarkoittaa teikäläisiä, mutta mistäpä sinä sen ymmärtäisit kun ei siinnä ollut kuviakaan?

    Äänestä

Kyllä kun kansa,pääministeri ja presidentti ovat joskus mahdollisen natotuksen kannalla niin mikäpä siinä. Nyt ei koko asia ole millään asialistalla joten bye bye :)

Äänestä
  • Painu sinä punikkipaska imemään Putlerin kyrpää.

    Äänestä

  • "Jyrkkä.KYLLÄ.Natolle"
    Sullahan onkin pää niin syvällä Obaman perseessä, ettei tidä mistä Obama alkaa ja mihin dildo loppuu.

    Äänestä

  • Jenkit-sikailee kirjoitti:

    "Jyrkkä.KYLLÄ.Natolle"
    Sullahan onkin pää niin syvällä Obaman perseessä, ettei tidä mistä Obama alkaa ja mihin dildo loppuu.

    Pidätkö useinkin dildoa perseessäsi, onko se teillä punikeilla tapana?

    Äänestä

Luulisi hallituksenkin noin selvän asian klaaravan???

Äänestä

Niin kauan kuin Suomessa on yleinen asevelvollisuus, on helkkarin tärkeää, mihin maan asevelvollisia sotketaan.

Nykytilannetta on perusteltu ettei meillä muutakaan ole koska olemme liittoutumattomia ja maailmassa siksi niin yksin.

NATO-jäsenyyden vallitessa se argumentti poistuisi, ja yleisen asevelvollisuuden tarvetta olisi yhä vaikeampi perustella ainakaan varusmiehelle.

Äänestä
  • Totta, mutta muuttaisiko NATO-jäsenyys tilannetta niin paljon että yleisen asevelvollisuuden tarve poistuisi kokonaan?

    Äänestä

Kansan selvän tahdon mitätöinti kuvastuu aloituksesta.Vain eliitti ja yläluokka saisi päättää näin tärkeästä asiasta aloittajan mielestä.EU:hun mentiin propagandarummutuksen samaa yritetään nytkin.Kansanäänestys järjestetään ja sillä selvä.

Äänestä
  • Zsot zsot tuulihattu ei täällä Suomessa sentään tehdä niin kuin Venäjällä, ei tosin tarvita mitään typeriä kansanäänestyksiäkään.
    Asian saavat päättää demokraattisilla vaaleilla valitut edustajat, eikä siihen ole kellään mitään valittamista, paitsi jollain puolijauhoisella itälutkalla mutta sitähän ei lasketa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Haaveilu.loppuu.nyt kirjoitti:

Sanon minä.
Noin tärkeään asiaan on aivan turha tyhmien mielipidettä kysellä, ne päättävät jotka on päättämään valittu.
Itse olette valinneet joten turvat tukkoon ja NATOon mars mars......

Ja ne päätökset täytyy tehdä nyt kun vielä ollaan vapaita niitä tekemään, sitten kun ollaan Ukrainan tilanteessa on jo vähän myöhäistä.
Yrittäkää nyt ymmärtää että ainoastaan NATO-jäsenenä voimme olla varmoja siitä että naapuri tulee rajan yli henkilöautoilla ja ilman aseita, eikä tankeilla ja aseistettuna.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu