http://yle.fi/uutiset/palkaneen_seurakunnan_entiselle_talouspaallikolle_ehdollista_vankeutta/8920578
Kanta-Hämeen käräjäoikeus on tuominnut Pälkäneen seurakunnan entisen talousjohtajan viideksi kuukaudeksi ehdolliseen vankeuteen virka-aseman väärinkäyttämisestä.
Talouspäällikkö teki Pälkäneen seurakunnan virassa toimiessaan seurakunnan nimissä Fici-Copy Ky:n hyväksi lukuisia vuokrasopimuksia, joiden arvot vaihtelivat 8 000 euron ja 250 000 euron välillä. Sopimuksilla seurakunnalle liisattiin useita kopiokoneita, joita kaikkia ei koskaan toimitettu Pälkäneelle. Osa haettiin pois myöhemmin.
Käräjäoikeus katsoo, että talouspäällikkö haki henkilökohtaista hyötyä itselleen. Hän rikkoi ohjesäännöissä asetettua 5 000 euron hankintarajaa solmimalla 24 rahoitussopimusta virkavelvollisuuksiensa vastaisesti.
Talouspäällikkö oli saanut kopiokonefirmalta parin vuoden aikana lahjakorttien lisäksi mm. matkat F1-kisoihin Italian Monzaan ja Espanjan Valenciaan sekä jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin.
http://eroakirkosta.fi/

Vastaukset 1
Vanhimmat
Helkkari ihmiset on tyhmiä. Jonkun matkan takia alkaa lapioimaan rahaa yrittäjän kassaan.