Huokaus

Tapailin yhtä miestä pari kk. se korosti heti tutustuttuamme, ettei halua ainakaan vuoteen kenenkään kanssa mitään vakavempaa, koska ei ole vielä päässyt edellisen suhteensa yli. Sovittiin, et tapaillaan, ei vakavampaa. Se alkoi kuitenkin hiljattain tulla mustikseks, jos baarissa juttelin jonkun toisen miehen kaa. Lisäks se ei tykännyt, et olen tekemisis ex:äni kaa. Itse se kuitenkin kehuskeli entisillään, niiden ulkonäköä ja muuta. Viime la oltiin baaris ja soitin ex:lle (meillä yhteinen lapsi ja 12 v historia takana) lörpöttelin sen kanssa. Tää mies lähti kai suuttui, ei suostunut pahemmin enää puhumaan ja alkoi haukkua mua siellä tutuilleen. Kun yritin käydä selittämässä (taas kerran tän saman asian)ettei mulla ja ex:llä ole mitään se ei halunnut kuunnella. Kovaan ääneen naureskeli mun läskejä kavereilleen ja vaikka mitä muuta ja häipy. Lopulta sain sen puhelimitse kiinni ja se ilmoitti kaiken olevan ohi meidän väliltä. Vaikka aina oli korostanut, ettei meidän välillä ole mitään vakavaa, ollaan kavereita. Sitten se sanoi (oli aika kännissä), ettei vois koskaan rakastua muhun ja rakastaa ex:äänsä ja palaa sen luo. Sanoi, että suurin vika mussa on lihavuuteni. Olen 170 cm ja painan nyt 70 kg ja lihoin viime kesänä vaikean elämäntilanteen takia 10 kg. Toi loukkas älyttömästi. Mulla on muutenkin tosi huono itsetunto. Mitä ootte mieltä tapauksesta? Oon ihan maassa!
51105
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

aika pahalta mitä sanoi. Mutta jos kerran tiesit mustasukkaisuudesta, niin miksi soitit. Eikä teillä ollut vakavaa niin miten se sinua voi sanoilla loukata? Jos ette olleet tosissanne...

Äänestä
  • No, se korosti, ettei halua vakavampaa. Mä olisin halunnut ja ehdin ihastua. Olin kertonut sille miehelle jo monta kertaa, ettei mun ja ex:äni välillä ole enää mitään. Ja kun toi mies hoki vielä, ettei halua vakavempaa niin en ymmärrä miksen sais ex:äni kanssa puhua, jos on asiaa.
    Oon aivan maassa ja tunnen itseni vastenmieliseksi naiseksi.

    Äänestä

Eipä tosta muuta mieltä voi olla ku et oli idiootti. Jokanen mies joka haukkuu naista on idiootti. Ei kannnata jäädä roikkuu siihe. Sitäpaitsi jos on yhteinen lapsi ni sillo pitääki olla yhteydes ja viel parempi jos voi olla iha ystävä linjalla sen lapsen toisen vanhemman kans

Äänestä

no olihan se väärin että se lähti haukkumaan sua muille, ja vielä tollasesta asiasta,
kaippa sillä oli jotain tunteita suakohtaan kun se kerran noinkin hermostu, voipi olla että se käsitti väärin sen puhelin-keskustelun, jollakin tapaa, monasti jos on oikeen jurrissa saattaa hermot mennä helposti, ja käsittää väärin.
ethän sinä nyt kyllä kuulosta miltään kauhean lihavalta!, mutta voihan olla, että se ei sen takia ole alkanut mihinkään vakavampaan!

Äänestä

ethän sä oo mikään läski! pois tuommoiset murheet!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jätetty läski :( kirjoitti:

Tapailin yhtä miestä pari kk. se korosti heti tutustuttuamme, ettei halua ainakaan vuoteen kenenkään kanssa mitään vakavempaa, koska ei ole vielä päässyt edellisen suhteensa yli. Sovittiin, et tapaillaan, ei vakavampaa. Se alkoi kuitenkin hiljattain tulla mustikseks, jos baarissa juttelin jonkun toisen miehen kaa. Lisäks se ei tykännyt, et olen tekemisis ex:äni kaa. Itse se kuitenkin kehuskeli entisillään, niiden ulkonäköä ja muuta. Viime la oltiin baaris ja soitin ex:lle (meillä yhteinen lapsi ja 12 v historia takana) lörpöttelin sen kanssa. Tää mies lähti kai suuttui, ei suostunut pahemmin enää puhumaan ja alkoi haukkua mua siellä tutuilleen. Kun yritin käydä selittämässä (taas kerran tän saman asian)ettei mulla ja ex:llä ole mitään se ei halunnut kuunnella. Kovaan ääneen naureskeli mun läskejä kavereilleen ja vaikka mitä muuta ja häipy. Lopulta sain sen puhelimitse kiinni ja se ilmoitti kaiken olevan ohi meidän väliltä. Vaikka aina oli korostanut, ettei meidän välillä ole mitään vakavaa, ollaan kavereita. Sitten se sanoi (oli aika kännissä), ettei vois koskaan rakastua muhun ja rakastaa ex:äänsä ja palaa sen luo. Sanoi, että suurin vika mussa on lihavuuteni. Olen 170 cm ja painan nyt 70 kg ja lihoin viime kesänä vaikean elämäntilanteen takia 10 kg. Toi loukkas älyttömästi. Mulla on muutenkin tosi huono itsetunto. Mitä ootte mieltä tapauksesta? Oon ihan maassa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu