Ollaan oltu 10vuotta naimisissa, lapsia 4. Miehel aikuisiällä diagnosoitu adhd ja masennus. Hyvät ammatit molemmilla ja työssä käydään. Ongelma onse, että minulle jää lähestulkoon kaikki kotityöt. Kaikki arjen organisointi jää minun harteille, päivähoitopöivät, koulujutut, harrastukset, kerhot, ruuat, pyykit,siivoukset ja pihatyöt. Mies ei jaksa tehdä niitä, kun hänen pitää saada levätä tarpeeksi. Minunhan ei tarvitsekaan koskaan levätä, kun minulla ei ole diagnoosia. Mies tekee töitä ja vaikka ylitöitäkin, mutta kotitöitä eivaan voi tehdä. Sitten pitää aloittaa aivan ihmeellisiä rakennusprojekteja jotka jää aina kesken. Kaikenlisäksi saan aina huudot ja haukut kun pyydän osallistumaan arkeen ja kun kerron etten jaksa kaikkea yksin. Olen mulkku ja kusipää ja mä en tajua mistään mitään. Mies ei siivoa omia jälkiään, astiat jää pöytään syötyään, likaset vaatteet heittää lattialle pyykkikorin viereen, vessassa käydessään ei vedä vessaa saati pese käsiään... tässä muutamia esimerkkejä mainitakseni..
Olen kyllästynyt.. oisko vinkkejä antaa..!?
Olen kyllästynyt.. oisko vinkkejä antaa..!?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Hanki ulkopuolista kotiapua.
Hei reija12apu.
Jo nimimerkissäsi käytät sanaa 'apu'. Elämäntilanteenne onkin nyt sellainen, että jotain apua ja muutosta siihen on saatava.
Miehesi diagnoosit eivät tarkoita, etteikö hän voi tehdä mitään perheen hyväksi. Hän kenties tarvitsee tukea ja ohjausta oman elämänsä sopeuttamiseen, mutta sinä et voi ruveta kantamaan kaikkea taakkaa perheestänne yksin. Olet hänen vaimonsa ja olette tasaveroisia kumppaneita. Haukkumista ja solvaamista ei tarvitse eikä saa sietää. Miehesi on vain opeteltava uusia keinoja ilmaistakseen esim. omia tunteitaan, hän ei voi kaataa sitä suodattamattomana sinun niskaasi.
Oletteko masennusdiagnoosin saatuanne saaneet terveydenhoidosta keskusteluapua? Jos ette, kannattaa lähteä pyytämään perheellenne tukea. Masennuksen hoitoon on erilaisia tukimuotoja tarjolla, on mielenterveysyhdistyksiä, mielenterveyskuntoutujien vertaistukea yms. Myös seurakunnan diakoniatyöltä voi kysellä onko paikkakunnallanne tarjolla mt-kuntoutujille ryhmiä tai muuta toimintaa.
Kannustan teitä hakemaan apua, jotta perheenne voisi elää mahdollisimman tasapainoista elämää. Diagnoosinne eivät tarkoita, että elämä on pelkkää kärsimystä. Haasteita tosin on, mutta voitte niistä selvitä löytämällä sellaisia vaihtoehtoja, joissa kumpikin tulee kuulluksi. Usein ulkopuolinen keskusteluapu sekä vertaistuki ovat tärkeitä purkupaikkoja. Yksin ei tarvitse elämässä kantaa taakkaa kokonaan.
Merja, diakoni
Kerronpa minäkin tarinani. Tuli mieleen tuosta miehen käyttäytymisestä. Pitkän avioliiton aikana olemme toki muuttuneet. Mutta pääasiassa hyvin on mennyt. Juuri 50 kynnyksellä mies alkoi oirehtia. Kun huolestuneena kyselin syytä aina sama vastaus: työstressi. Työt lisääntyivät ja paljon. Nyt kun taaksepäin muistelen olisi pitänyt arvata syy. Eli toinen nainen. En edes tiedä kuinka kauan tuo oli jatkunut. Mutta käytös muuttui huutamista ihan typeristä asioista, yhtä äkkiä en osannutkaan tehdä mitään oikein mistä ei olisi sanomista. Kun yritin keskustella turhista mieliala vaihdoksistaan sama vastaus: työstressi. Sitten alkoi keskustelut meidän suhteesta. Mies halusikin jutella. Vau olin onnessani koska pidän keskusteluista. Mutta mihin ne johtikaan. Ainoastaan minun tekemiä virheitä (mitä en edes tiennyt että olisivat virheitä) kuinka nämä virheet olivat kuulemma sammuttaneet miehen tunteet minua kohtaan. En ollut uskoa korviani. Enkä tuntenut yhtään miestä jonka kanssa olin ollut pitkään. Sitten tuli selitys kaikkeen. Salasuhde toiseen. Jäi kuitenkin kiinni ainoastaan ulkopuolisen narattamana. Tunnusti kyllä. Nyt ymmärsin tuon käytöksen. Annoin tehdä ratkaisun itse. Kumpi oli tärkeämpi sille. Nyt sitten ymmärrän miksi muka" tunteet oli sammunut oli aikeissa erota. Hyvä syy erota. En tiedä mitä tapahtui yllättäen ilmottikin jäävänsä. Kun myöhemmin sain tietää tuolta toiselta mitä oli tapahtunut ja kuinka kauan niin olisin tehnyt toisen päätöksen. Kuinka raukkamainen tuo mies voi olla? Toki totuutta en tiedä ja kuinka totta tuo toinen puhui. Nyt kuitenkin olen puun ja kuoren välissä enkä tiedä mitä minun tulee tehdä? Kuuntelen siis omaa sydäntä ja jatkan siitä?toki teillä eri syyt käytökseen mutta jakamista sinnekin!
Olis ihan kiva tietää miten ihmeessä olet sitten naimisiin mennyt ja lapsia pykäissyt tuollaisen miehen kanssa? Tuskin on muuttunut niin että aiemmin olisi ollut hyvä puoliso, hommat hoitava jne! En tarkoita pahalla, mutta täysin sokeahan sinä olet ollut ja nytkö vasta silmäsi avautui?