"Väestöliiton tuoreimman FINSEX-tutkimuksen tulokset kertovat suomalaisten sukupuolielämän muutoksesta, jota Väestöliitto itse kuvailee mullistavaksi. Tutkimus nimittäin paljastaa, että yhä useammat naiset ovat seksuaalisesti kiinnostuneita toisista naisista.
Vuonna 2015 noin 35 prosenttia alle 30-vuotiaista naisista kertoi tuntevansa seksuaalista vetoa oman sukupuolensa edustajiin. Ennen 2000-lukua näin vastasi vain noin viisi prosenttia tutkimukseen osallistuneista.
Muutos koskee erityisesti naisia, jotka ovat ensisijaisesti kiinnostuneita miehistä, mutta tuntevat vetoa myös muita sukupuolia kohtaan. Sen sijaan esimerkiksi pelkästään omaan sukupuoleensa vetoa tuntevien naisten määrässä ei havaittu juurikaan kasvua.
Tutkimukseen osallistuneista nuorista naisista noin joka viides kertoi harrastaneensa seksiä toisen naisen kanssa. 1990-lukuun verrattuna näin vastanneiden määrä on jopa kaksinkertaistunut."
http://www.iltalehti.fi/seksuaalisuusjasuhteet/2016053121655633_se.shtml

Vastaukset 6
Vanhimmat
Sitä se homoilu vallankumous teettää.
Minusta kysymys on seksuaalisuuden vapautumisesta ja kokeilunhalusta. Tuskin kysymys on lesbouden lisääntymisestä. Naiset ovat olleet tunnetusti pidättäytyviä seksin seksin suhteen ja nyt kun tuota lesboilua on niin kauheasti tuotu julkisuuteen, niin rohkeimmat haluaa kokeilla myös sitä.
Aivan, jo aiempien arvioiden mukaan ns. biseksuaalisuus on arvoitua tavallisempaa. Aivan varmasti nuorilla myös kokeilunhalu on suurempaa, koska siitä ei enää tuomita.
”…miesten osalta vastaavaa muutosta ei havaittu.”
http://www.iltalehti.fi/seksuaalisuusjasuhteet/2016053121655633_se.shtml
Aiempien tutkimusten tuloksissa on ollut nähtävissä myös se, että kun ikää karttuu, moni biseksuaali suuntautuu enemmän heteroseksuaalisuuteen. Mutta uusia tutkimuksia odotellessa.
Kirkko on aina ollut ihmistä alistava paskiainen. Nyt itseään ylimielisesti arvojohtajana pitävä kirkko on hiljaa, koska muuten menisi tulopuoli, joka on kirkolle kaikista tärkein arvo. Kirkko, tuo kuuluisa arvojohtaja, on rahanpalvoja.
Kirkko on saatanan kirkko.
Milloin katsot, että isäntä vaihtui?