Suomen taloushistoria ennätys -7,8miljardin tappio

Microsoft Mobile teki viime vuonna Suomen historian suurimman, lähes 7,8 miljardin euron liiketappion. Tappiosta suurin osa syntyi liikearvoon, aineettomiin hyödykkeisiin ja käyttöomaisuuteen kohdistuvista alaskirjauksista. Microsoft siis tunnustaa, ettei ostettu liiketoiminta tuota niitä summia, joilla kauppahintaa perusteltiin.

Vaan eipä Microsoft Mobilen varsinainen liiketoimintakaan sujunut. Yhtiön liiketappio oli noin kaksi miljardia euroa vaikka alaskirjaukset jätettäisiinkin huomiotta.

Nokiasta siirtyi vuonna 2014 Microsoft Mobilen palvelukseen 25 000 työntekijää.
Microsoft on parin vuoden aikana tehnyt kaksi suurta irtisanomiskierrosta.
Vuonna 2014 yhtiö ilmoitti vähentävänsä 12 500 työntekijää tehtaissa ja asiantuntijapalveluissa, ja kesällä 2015 se kertoi 7 800 henkilön vähennyksestä globaalisti. Väenvähennys huipentui nyt toukokuussa, kun Microsoft kertoi myyvänsä peruspuhelinten valmistuksen taiwanilaiselle Foxconnille. Kaupassa yhtiöstä poistuu 4 500 työntekijää.
779
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

hyvin meni

Äänestä

Jokainen kusiruutta nauroi muutama vuosi sitten paskaista naurua, kun Microsoftin Pellet ostivat sikahinnalla Nokian ikuisesti tappiolliset matkapuhelinliiketoiminnat.

Vielä paskaisemmat naurut räjähtivät ilmoille, kun kauppojen jälkeen muutama analyytikko väitti kauppasummaa liian pieneksi ja väittivät Nokian hävinneen kaupoissa.

Äänestä

Olipa nopea alasajo.

Äänestä

Onko Relanderin ennätys mennyt rikki.

Äänestä

varmaan alasajon Suomen ennätys myös

Äänestä

Kyllä+Suomessa+ennätykset+rikkoontuu.+Vielä+muutama+vuosi+eteenpäin+niin+julkinen+sektori+imee+80%:tia+kuormasta+ja+loput+maa-+ja+metsätaloudelle.+Se+oikea+yksityinen+sektori+jää+kokonaan+syrjään+ja+aletaan+elämään+kokonaan+laina-+ja+tukirahoilla.+Kyllä+sekin+voidaan+lukea+ennätykseksi+kun+koko+valtio+elää+muiden+rahoilla,+ihan+niin+kuin+kreikassa.

Äänestä

..kiitos vaan Bill Gates ja kumppanit! Tästä eduskunta palkitsee Microsoftin sillä, että eivät enää "koskaan osta microsoftia".
Uskomaton, hinttimäinen heitto! mutta, suomi on nykyään tällainen paikka...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Suomen_ennätys kirjoitti:

Microsoft Mobile teki viime vuonna Suomen historian suurimman, lähes 7,8 miljardin euron liiketappion. Tappiosta suurin osa syntyi liikearvoon, aineettomiin hyödykkeisiin ja käyttöomaisuuteen kohdistuvista alaskirjauksista. Microsoft siis tunnustaa, ettei ostettu liiketoiminta tuota niitä summia, joilla kauppahintaa perusteltiin.

Vaan eipä Microsoft Mobilen varsinainen liiketoimintakaan sujunut. Yhtiön liiketappio oli noin kaksi miljardia euroa vaikka alaskirjaukset jätettäisiinkin huomiotta.

Nokiasta siirtyi vuonna 2014 Microsoft Mobilen palvelukseen 25 000 työntekijää.
Microsoft on parin vuoden aikana tehnyt kaksi suurta irtisanomiskierrosta.
Vuonna 2014 yhtiö ilmoitti vähentävänsä 12 500 työntekijää tehtaissa ja asiantuntijapalveluissa, ja kesällä 2015 se kertoi 7 800 henkilön vähennyksestä globaalisti. Väenvähennys huipentui nyt toukokuussa, kun Microsoft kertoi myyvänsä peruspuhelinten valmistuksen taiwanilaiselle Foxconnille. Kaupassa yhtiöstä poistuu 4 500 työntekijää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu