Yleinen ilmiö

Miksi Suomi nainen alkaa rupsahtaa pidemmässä suhteessa ja varsinkin lapsen/lapsien saannin jälkeen. Kaikki naiset eivät kyllä rupsahda ja haluavat näyttää hyvältä niin oman kuin vieraankin miehen silmissä mutta katukuvassa tulee vastaan naisia jotka liikkuvat perheensä kanssa niin suurin osa on joko lihavia/ylipainoisia tai ainakin hyvin tukevia. Oma kumppani lihoi myös aika reilusti tietyssä vaiheessa ja sitten ihmetteli kun minä en halua seksiä. Ei kysynyt syytä mutta varmaan arvasi kun oltiin oltu yhdessä vuosikausia. Tosin sai jonkin virikkeen keväällä ja alkoi treenata salilla ja käy kävelyllä päivittäin...Nyt alkaa näkyä, pakarat ovat tiukentuneet, läskiä on lähtenyt, rinnat ovat terhakoituneet...itse asiassa poimin ne kouriini vaimon pyynnöstä ja täytyy sanoa että täyttä tavaraa olivat. Kyllä tasapainossa oleva naisvartalo on ilo silmälle tosin kuin läskinen tai ylipainoinen ei varmasti sytytä ketään. Ei miestä sen enempää kuin naistatakaan.
26391
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Lapsien saanti, hormonit ja nestetasapaino vaikuttaa tietysti naisen kroppaan suunnattomasti. Tosiasia on silti, että miehet ovat ylipanoisempia kuin naiset.

Äänestä

Niille käy samoin kuin pienten lasten isillekin. Vai väitätkö, että katukuvassa on paljon pienten lasten vanhempia, jossa on läski äiti ja timmi isä?

Äänestä
  • Kyllä usein miehetkin muuttuu ajan saatossa, kun vain istutaan pleikkaria pelatessa ja tietokoneen ääressä istuen.
    Aikamoista syyllistämistä Ap:ta , että naiset vaan rupsahtaa ,vai oletko ap pysyny itse kokoajan samana siloposkisena koko elämäs.

    Äänestä

Jos kuviossa on mukana vielä alkoholi ja tupakka ja suurkulutuksen merkeissä, niin sitten on jo rupsahdus turbo päällä, oli mies tai nainen. Kyse on yleensä myös perinnöllisista tekijöistä, vaikutukset ei ole pelkästään ravinto ja liikunta tottumuksissa, tähänkin vaikuttaa yleensä monen asian summa. Jotkut esim. vanhenee geneettisesti nopeammin kuin toiset ja vanheminen tietenkin vaikuttaa heikentevästi myös ihmisen aiheenvaihduntaan jne.

Äänestä

Yksi syy on teidän suomalaisten miesten, jotka ette osaa huomioida naistanne. Olen itse hyvännäköinen, hoikka ja nuorekas 40 vuotias nainen. Olisi kiva tuntea, että oma mies ihailee ja huomioi. Olisi kiva kuulla, että näyttää hyvältä, kun on viimeisen päälle tälläytynyt tai että mies sanoisi, että onpas sinulla upea seksikäs kroppa. Mutta ei, niin ei.. ei koskaan.. ihan sama onko sitä räjähtäneen näköinen vai viimeisen päälle tälläytynyt, niin ei tule mitään kommenttia ja mitään reaktiota ei miehessä näy.

Olen kertonut miehelleni kuinka kaipaisin tämmöistä huomiota mieheltäni ja että se vaikuttaisi positiivisesti suhteeseemme ja seksuaalisuuteen. Mies vaan sanoo, että kyllä hän ajattelee kauniita asioita minusta, mutta niitä on niin vaikea sanoa!! On tosi vaikea naisena käsittää, että miksi sille omalle kumppanille on niin vaikea sanoa niitä kauniita asioita.

Kun ollaan jossain liikkeellä, niin miehenikin tajuaa, että hänellä on upea nainen. Varsinkin ulkomaille miehiltä saa huomiota ja ihailua. En yhtään ihmettele, että suomalaiset miehet rakastuvat turkkilaisiin miehiin. He osaavat kyllä osoittaa naiselle rakkautta sanoin ja teoin. He osaavat olla romanttisia ja he saavat naisen kukoistamaan.

Se että suomalaiset naiset ovat läskejä ja eivät välitä ulkonäöstään, niin kyllä se on isolta osalta myös miesten syytä. Nainen näivettyy jurrikan kumppanin kanssa, joka ei osaa ruokkia naisen naiseutta yksinkertaisilla asioilla. Tämän takia myös monet parisuhteet päätyvät eroon.

Äänestä
  • Tuo oli hyvin kirjoitettu. :-)
    Täytyy sanoa että suomalaisessa miehessä taitaa olla hyvin pitkälti asuinseudusta riippumatta sitä pohojalaasta jäyhyyttä; eiks se riitä jos kerran sanoo että oot kaunis, tai että tykkää.... "kylä mää sitte ilimootan jos tilanne muuttuu". ;-)
    Joo paljon on kiinni geeneistä, ravinto- ja liikuntatottumuksista. Itse olen sitä lajia että ikääntyessä hoikistuu, vaan ei ole sitten juuri muotojakaan. Geenit on sellaiset että lihomisesta ei ole vaaraa mutta ryppyjä riittää vaikka muille jakaa. Mieluummin olisin vaikka vähän pyöreämpi mutta silonahkaisempi. Kaikkea ei voi valita.

    Äänestä

  • Täysin totta. Suomalainen mies ei ymmärrä naisen seksuaalisuutta tai kauneutta, eikä halua edistää sitä millään tavalla. Siksi naisia huomioivilla miehillä on Suomessa vientiä. Jos ulkonäöstään ei saa koskaan positiivista palautetta tai laittautumisesta jopa valitetaan, niin sehän pitää tulkita niin, että mies ei ole kiinnostunut naisen ulkonäöstä tai ei arvosta laittautumista. Tästä tulee negatiivinen kierre, joka heijastuu seksiin ja parisuhteeseen.

    Äänestä

  • >>>Varsinkin ulkomaille miehiltä saa huomiota ja ihailua. En yhtään ihmettele, että suomalaiset naiset rakastuvat turkkilaisiin miehiin. He osaavat kyllä osoittaa naiselle rakkautta sanoin ja teoin. He osaavat olla romanttisia ja he saavat naisen kukoistamaan. >>>

    Voi jokainen suomalainen nainen yrittää onneaan turkkilaisen ihanan miehen kanssa. Alku tuntuu valloittavalta ja taivaalliselta, mutta saatuaan sinut pihteisiin on kohtalosi sama mitä näkee turkin matkoilla, naiset pidetään piilossa ja hyvin peiteltynä lakanoin. Heidän asemansa on islamin sharialain puitteissa olla miehen alamainen viimeisen päälle. Niin romanttista!! Näistä tapauksista on suuri määrä todistuksia, miksei kannata hypätä itä/islam uskoiseen sukuun. En puhu nyt länsieurooppalaisista miehistä (aidoista ranskalaisista). Ranskalaiset miehet jos ketkään panostavat naiseensa oikein. Sehän tunnetaan heidän kulttuuristaan. Välttäkää eksoottisia muslimimiehiä !

    Äänestä

Kauneus on katsojan silmissä. Lisäksi sekä mies että nainen voi olla oikein hyvän näköinen ylipainosta huolimatta. Ihmisen asenne elämään näkyy naamasta. Jos liikkuu tuolla ulkona asenteella "voi miten rupsahtaneita ihmisiä näenkään", voi olla varma, ettei itsekään ihanalta näytä.

Äänestä

Niin, ja vielä. Katsopas telkkarista jotain amerikkalaista life style ohjelmaa. Esim. Hurjassa remontissa niin mimmit kuin heebotkin ovat järjestäin ylipainoisia, todella reilustikin. Silti heistä säteilee sellainen elämänilo, jota harvemmin näkee.

Äänestä
  • Hei kamoon kyllä sielläkin arki koittaa tv ohjelmat varsinkin ameriikan on ihan näyteltyjä vaikka tosi teeveetä ovatkin etkai sinä nyt luulle että ovat sellasia 24/7? Tulee mieleen lomailiat voi kun tällä ois niin ihanaa asua verratuna koti maahan joo lomalla mut sit ku muutat ja joudut töhin yms. arki koitaa niin ei se olutkaan niin ihqua taas kun unelmoitiin.

    Äänestä

Kyllä se pääkopasta lähtee monella kun ei liikuta kyllä siinä naisilla perse leviää ja läskiä kertyy jo aika varhaisessa vaiheessa ei tarvii edes lapsia olla. Jo 15 - 18 vuotiailla teineillä siis naisilla on reilusti hyllyvää...näkyy varsinkin näin lämpimällä kun on vähän vaatetta. Kun istutaan kotona töitten tai koulun lisäksi ei kannata ihmetellä kun ollaan rapakunnossa. Olen mies, ikää 46...käyn aktiivisesti treenaamassa salilla ja harrastan ulkoilua ja kroppa on tikissä. Ja vaikka olen avoliitossa ja koettanut saada naisenikin innostumaan niin ei, TV ja herkut on mukavampi yhdistelmä ja painoa kertyy. Ja tuo väite että miehiä on enemmän kuin ylipainoisia naisia on pötyä, suosittelen tutkimaan THL tehtyä tutkimusta lihavuudesta ja syistä.

Äänestä
  • Miehet+ovat+Suomessa+naisia+lihavampia+THL:n+tutkimuksen+mukaan.+Tiedoksi+sinullekin,+joka+väitit+toisin.Yli+puolet+aikuisista+on+vähintään+ylipainoisia+(painoindeksi+vähintään+25+kg/m2),+ja+joka+viides+voidaan+luokitella+lihavaksi+(painoindeksi+vähintään+30+kg/m2).Työikäisten+miesten+keskimääräinen+painoindeksi+on+27,1+kg/m2.Miehistä+vähintään+ylipainoisia+on+66+%+(painoindeksi+25–30+ja+30+).Miehistä+lihavia+on+20+%+(painoindeksi+30+tai+enemmän).Työikäisten+naisten+keskimääräinen+painoindeksi+on+26,0+kg/m2.Naisista+vähintään+ylipainoisia+on+46+%+(painoindeksi+25–30+ja+30+).Naisista+lihavia+on+19+%+(painoindeksi+30+tai+enemmän).Lähteet:FINRISKI+2012+-väestötutkimusSuomalaisten+lihavuus+ennen+ja+nyt.+THL+/+Tutkimuksesta+tiiviisti+4/2012.

    Äänestä

  • dfghjk kirjoitti:

    Miehet+ovat+Suomessa+naisia+lihavampia+THL:n+tutkimuksen+mukaan.+Tiedoksi+sinullekin,+joka+väitit+toisin.Yli+puolet+aikuisista+on+vähintään+ylipainoisia+(painoindeksi+vähintään+25+kg/m2),+ja+joka+viides+voidaan+luokitella+lihavaksi+(painoindeksi+vähintään+30+kg/m2).Työikäisten+miesten+keskimääräinen+painoindeksi+on+27,1+kg/m2.Miehistä+vähintään+ylipainoisia+on+66+%+(painoindeksi+25–30+ja+30+).Miehistä+lihavia+on+20+%+(painoindeksi+30+tai+enemmän).Työikäisten+naisten+keskimääräinen+painoindeksi+on+26,0+kg/m2.Naisista+vähintään+ylipainoisia+on+46+%+(painoindeksi+25–30+ja+30+).Naisista+lihavia+on+19+%+(painoindeksi+30+tai+enemmän).Lähteet:FINRISKI+2012+-väestötutkimusSuomalaisten+lihavuus+ennen+ja+nyt.+THL+/+Tutkimuksesta+tiiviisti+4/2012.

    Sitä on moni taivastellut, että miksi naisillakin on iso vatsa iäkkäämmilläkin ja heillä erityisesti. Katunäkymiä katsellessa tosi monen vatsa alkaa heti rintojen alta ja luulisi että on viimeiset raskauskuukaudet menossa. Kun katsoo naista tarkemmin, niin huomaa että ei voi olla raskaana, on siihen liian iäkäs.
    Miehillä samaa "vikaa". Mies katsottuna takaapäin näyttää soukalta mutta kun näkee vatsapuolen mies kantaa jättipalloa sisällään.
    Joillakin on ylipainoa, mutta paino on jakautunut tasaisesti, eikä ole omenamahaa. Varmaan heillä, jotka kuntoilevat paljon.

    Äänestä

Monella naisella on elämässä liikaa kaikenlaista yhtaikaa suoritettavana. Pitää perustaa perhe ja olla hyvä äiti ja miehellekin hyvä vaimo. Omat vanhemmat alkaa olemaan samaan aikaan sen ikäisiä, että tarvitsevat enemmän apua ja aikaa lapsiltaan. Sitten olis vielä urakehitys, jota moni nainen yrittää tehdä siinä lapsien pienenäkin ollessa, työtä, koulua... Kotona pitäis olla monessa roolissa, halukas seksipimu, ehtoisa emäntä ja äiti, taxikuskina jne. Miehen kanssa ei ole enää aikaa ja parisuhde voi huonosti, tapellaan ja sekin kuluttaa. Tulee uniongelmat. Ja kun on uniongelmat, ei jaksa liikkua ja makea maistuu. Hormonitoiminta muuttuu.
Raskaudet ja imettämiset kuluttaa elimistöä ja kilpirauhanen huutaa hoosiannaa. Siitä elämän ilo vasta kaikkoaakin ja läskit kertyvät.Toiset laihtuu ja toiset lihoo. Ollaan mukavasti böönautin partaalla. Enää ei pysty liikkumaan vaikka haluaisikin, eikä jaksa katsoa syömisiään. Tällaista oravanpyörää. Ei kuulosta kivalle, mutta varmastikin monelle todellisuutta. ja jos on vielä ikänsä ollut kiltti ja raatanut, tehnyt, mahdollistanut kaiken muille, niin tuloksena on vain tämä plösö, jota täällä keskustelupalstoillakin haukutaan ja ihmetellään, että kuinka on rupsahtamaan päässyt. Älkää vaan koskaan naiset olko liian kilttejä. Siitä nyt ei saa muuta palkkaa, kuin miehen mulkoilut ja yleisön buuauksen. Itsekkyyttä vaan peliin!

Äänestä
  • Todellisuutta on. On todella hankalaa löytää energiaa siihen, että jaksaa laskea omia kaloreita ja huolehtia omasta syömisestä ja liikkumisesta, kun aamusta iltaan saa juosta paikasta toiseen, ensin töissä, sitten kotona ja vapaa-aikana, et kaikilla muilla perheen jäsenillä olisi asiat hyvin. Harvemmin kotona edes ehtii istua alas ja syödä rauhassa omaa ateriaa. Yleensä se on töitten jälkeen äkkiä kotiin, iso sämpylä mukaan ja viemään lapsia harrastuksiin. Odotan todella, et lapset kasvaa aikuisiksi. Sitten mä oon itsekäs ja laihdutan nämä läskit pois.

    Äänestä

  • okopokopkpk kirjoitti:

    Todellisuutta on. On todella hankalaa löytää energiaa siihen, että jaksaa laskea omia kaloreita ja huolehtia omasta syömisestä ja liikkumisesta, kun aamusta iltaan saa juosta paikasta toiseen, ensin töissä, sitten kotona ja vapaa-aikana, et kaikilla muilla perheen jäsenillä olisi asiat hyvin. Harvemmin kotona edes ehtii istua alas ja syödä rauhassa omaa ateriaa. Yleensä se on töitten jälkeen äkkiä kotiin, iso sämpylä mukaan ja viemään lapsia harrastuksiin. Odotan todella, et lapset kasvaa aikuisiksi. Sitten mä oon itsekäs ja laihdutan nämä läskit pois.

    Laihduttamiseen ei tarvita aikaa, vaan se on valintakysymys. Teet itse valinnan mitä syöt ja jos haluat laihtua, niin jätät vaan jotain pois. Aikaahan se ei vie yhtään enempää, vaan päinvastoin säästää syömisen käytetyn ajan muulle. On pelkkä tekosyy väittää, että lapset ja kiire tekisi lihavan. Liikunta ei riitä hoikkana pysymiseen, eikä ole mitenkään olennainen asia laihduttamisessa. Edellinen viesti kuvastaa hyvin, että lihavuus on ennen kaikkea mielenterveyden sairaus. Syömisellä paikataan jotain puuttuvaa osaa elämästä, se tuo mielihyvää, vaikka sen voisi saada muulla tekemisellä. Yhden sämpylän syöminen ei ole syy lihomiseen, vaan kyllä täytyy vetää pari suklaapatukkaa ja pari sämpylää ym. rasvaista että oikeasti lihoo. Ja sehän on hulluutta, että jättää esimerkiksi lounaan väliin ja syö mieluummin jonkun rasvaisen pikaruoka-aterian.

    Äänestä

  • Niin totta. Nämä ovat valintoja kaikki siinä arjessa.

    Äänestä

Voi herran helkkari sentään. En oikein koskaan ole ymmartänyt että naisille pitäisi koko ajan olla kertomassa kuinka hyvä, kaunis, rakastettava, timmi jne jne hän on. Ovatko naiset siis vielä aivan lasten tasolla vuonna 2016?? Mikäli näin todella on niin eiköhän se ole pitkälti niin että on niin huono itsetunto että ruinaa hyväksyntää asialle kuin asialle. Yrittäkääpä nyt hyvät naiset aikuistua ja tulla tälle vuosikymmenelle.

Äänestä
  • Kyllä oma käsityskykysi on lapsen tasolla jos noin reagoit voimakkaasta naisten haluun kuulla kohteliaisuuksia. Se ei tarkoita sitä, että pitää KOKO AJAN olla kertomassa jotain; tätähän ei varmasti kukaan nainen halua vaan ihan tavallista ja ystävällistä huomioimista, jota tosin fiksuilta ja aikuisilta miehiltä naiset saavatkin.

    Hyväksyntä ja itsetunto eivät nyt oikein liity aiheeseen mitenkään vaikka ne usein valttikortteina vedetäänkin esille kun ei oikein tiedä mitä sanoa.

    Äänestä

  • Sama ymmärryksen puute vaivaa myös minua!
    Saman asian voi, ja miestäni on syytäkin, osoittaa puheissaan välillisesti ja osoittaa käytännön toimilla.
    Ei niin, voi jestas kun olet ihana, kaunis, hoikka, tyylikäs, seksikäs, houkutteleva yms. lässytystä vaan jos on tarvetta ja ennen kaikkea syytä, niin voi todeta jonkun tekemisen onnistumista tai erinomaisuutta.

    Äänestä

  • Ja luultavasti vaivaa myös tulevaisuudessa, tuo ymmärryksen puute.

    Kohteliaisuus ja kiva palaute on aivan eri asia kuin lässytys mutta jos tuota ei osaa, kaunis puhe muuttuu merkityksettömäksi lässytykseksi. Taitolaji, taitolaji kuten yleensäkin ihmissuhteet.

    Äänestä

Minä tiedän tämän. Siksi kun mies hajottaa naisensa itsetunnon niin totaalisesti. Tämän olen nähnyt ja kuullut. Kas kumma, jos nainen eroaa miehestään ja/tai kohtaa miehen, joka arvostaa ja kunnioittaa, niin naisen itsetunto kohoaa ja hän puhkeaa taas kukkaan.

Äänestä

Eikös ole sanonta...olet sitä mitä syöt...suola, sokeri, rasva = LÄSKI

Äänestä

" Kyllä tasapainossa oleva naisvartalo on ilo silmälle tosin kuin läskinen tai ylipainoinen ei varmasti sytytä ketään. "

Kuule. Jokaisen OMIEN korvien välissä on se "sytytin", ei missään muualla.

Äänestä

Noh. Naisessa on enemmän rasvakudosta kuin miehessä. Laihtuminen on vaikeampaa naisella kuin miehellä. Siihen vaikuttaa ennen kaikkea hormonaaliset seikat. Kuten myös lapsen odotus ja synnytys. Naiset kuluttavat keskimäärin vähemmän kaloreita kuin miehet ja lihovat "paremmin" kuin miehet. Silti miehet ovat lihavampia kuin naiset. Naiset niinikään arvostelevat mielitiettynsä ylipainoa paljon nätimmin kuin miehet, josko nyt yleensä arvostelevat ollenkaan. Vaikka miehen ylipaino johtuu usein ainoastaan oluen litkuttelusta. Sitä voisi todella arvostella! Monet miehet myös arvostavat vaimonsa tukevuutta, ja pikemminkin kieltävät vaimoaan laihtumasta. Useille miehille, vanhemmille ja nuoremmille lihavuus se on suorastaan fetissi.

Ne naiset, joiden lihavuutta mies arvostelee, ja haukkuu - ottakaa hatkat. Ihan turha sietää typerää miestä. Jotain rajaa siis.

Tiedoksi vain, että itse kuulun höyhensarjaan kaikin puolin. Näin siksi, että olen intohimoinen liikkuja - ollut lapsesta asti. Nuorempana meni pitkään fanaattisuuden puolelle, ja anoreksian. Nykyisin mielenkiintoinen (intohimoinen) istumatyöni on vienyt mennessään. Kaikki illat menee liikuntaharrastusten parissa - ja mikä ikävintä - paino tuppaa silti nousemaan, vaikka syön vain hiukan enemmän kuin hiiri. Käyn joka päivä vaa'assa, ja jos paino on noussut tietyn lukeman yli, paastoan päivän pari. Muuten en olisi näin nipo painoni suhteen, mutta minulla on suurentunut diabetes riski. En halua tautia. Jos se tulee, niin eipähän ainakaan ylipainon vuoksi. Tosin en kyllä missään nimessä halua anoreksiaakaan takaisin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


oma_hyvinvointi kirjoitti:

Miksi Suomi nainen alkaa rupsahtaa pidemmässä suhteessa ja varsinkin lapsen/lapsien saannin jälkeen. Kaikki naiset eivät kyllä rupsahda ja haluavat näyttää hyvältä niin oman kuin vieraankin miehen silmissä mutta katukuvassa tulee vastaan naisia jotka liikkuvat perheensä kanssa niin suurin osa on joko lihavia/ylipainoisia tai ainakin hyvin tukevia. Oma kumppani lihoi myös aika reilusti tietyssä vaiheessa ja sitten ihmetteli kun minä en halua seksiä. Ei kysynyt syytä mutta varmaan arvasi kun oltiin oltu yhdessä vuosikausia. Tosin sai jonkin virikkeen keväällä ja alkoi treenata salilla ja käy kävelyllä päivittäin...Nyt alkaa näkyä, pakarat ovat tiukentuneet, läskiä on lähtenyt, rinnat ovat terhakoituneet...itse asiassa poimin ne kouriini vaimon pyynnöstä ja täytyy sanoa että täyttä tavaraa olivat. Kyllä tasapainossa oleva naisvartalo on ilo silmälle tosin kuin läskinen tai ylipainoinen ei varmasti sytytä ketään. Ei miestä sen enempää kuin naistatakaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu