Puolan puolustusministeri: Baltiaan ja Puolaan neljä Nato-pataljoonaa
Baltian maissa ja Puolassa olevat Nato-liittolaisten joukot moninkertaistuvat. Asiasta päätetään virallisesti Naton huippukokouksessa heinäkuussa.
Sotilasliitto Nato sijoittaa neljä pataljoonan kokoista taisteluosastoa jäsenmaihinsa Puolaan ja Baltian maihin, kertoi Puolan puolustusministeri Antoni Macierewicz. Hän keskusteli asiasta eilen Varsovassa Naton pääsihteerin Jens Stoltenbergin kanssa.
Macierewiczin ilmoituksesta kertoi muun muassa Newsweek. Ministerin mukaan Puolaan, Liettuaan, Latviaan ja Viroon sijoitetaan kuhunkin yksi pataljoona. Joukot tulisivat rotaatioperiaatteella useammasta Naton jäsenmaasta.
Joukkoja ovat luvanneet Baltiaan Puolan lisäksi Tšekki, Slovakia ja Unkari – yhteensä 600 sotilasta. Pääosa joukoista tulee kuitenkin Yhdysvalloista, Britanniasta ja Saksasta.
Komppanioista pataljooniksi
Yhteen pataljoonan taisteluosastoon kuuluun noin 800 sotilasta. Tällä hetkellä kussakin Baltian maassa ja Puolassa on komppanian verran, eli noin 150 sotilasta, amerikkalaisia joukkoja. Ne ovat nimellisesti harjoituksissa, mutta olleet jatkuvasti paikalla parin vuoden ajan.
Yhdysvallat lähetti joukkoja Baltiaan sen jälkeen, kun Venäjä oli asevoimin liittänyt Ukrainalle kuuluvan Krimin alueisiinsa ja kriisi kärjistynyt muutenkin. Baltian maat ovat pyytäneet koko ajan Natolta lisää joukkoja turvaksi Venäjän uhkaa vastaan.
On ollut melko kauan tiedossa, että lisäjoukoista päätetään Naton huippukokouksessa heinäkuussa. Pääsihteeri Stoltenberg ei ole vielä halunnut sanoa tarkasti, paljonko joukkoja sijoitetaan ja tarkalleen mihin.
Suwalkin käytävän suojaksi
Kartta Suwalkin käytävästä
Kuva: Yle Uutisgrafiikka
Myöskään ministeri Macierewicz ei kertonut, mihin pataljoonat sijoitetaan. Virolaisen Delfi-uutissivuston mukaan hän kuitenkin sanoi, että niiden pitää olla valmiita puolustamaan niin sanottua Suwalkin käytävää.
Suwalkin käytävä on Puolan ja Liettuan rajaseutu, joka erottaa Venäjälle kuuluvan Kaliningradin alueen Valko-Venäjästä. Puolassa ja Baltiassa oletetaan, että sotatilanteessa Venäjä yrittää avata maayhteyden Kaliningradiin, joka on sen tärkeä tukikohta-alue.
Delfin mukaan Puolan puolustusministeri sanoi myös, että Puolaan ja Baltiaan ollaan tuomassa enemmän kuin 4 000 sotilasta, joka siis vastaisi suunnilleen neljää pataljoonaa. Yhdysvallat on päättänyt siirtää Eurooppaan lisää maajoukkojaan, joita on tarkoitus kierrättää eri puolilla Itä-Eurooppaa.

Vastaukset 26
Vanhimmat
Natoon välittömästi
R...än nuolijat paniikissa
Erinomainen juttu Natomaiden toimet saa r..än uhon piipitykseksi. Putten sanoin r...ä ei pärjää Natolle
hyökkäyskynnyksen nostamiseksi.
Venäjä joutuu väistämättä taisteluun useita Nato-maita vastaan nopean kaappauksen asemesta.
Kaikkien Nato-maiden ilmavoimilla on toimintakyky Baltian suuntaan.
Lisää maavoimia on päivän-parin marssin päässä.
Natoon heti
Stoltenberg vahvistaa: Nato lähettää Baltiaan ja Puolaan neljä pataljoonaa
Sotilasliiton pääsihteerin Jens Stoltenbergin mukaan suunnitelma hyväksytään tällä viikolla Naton puolustusministerikokouksessa.
Natoon
Nato vahvistaa puolustustaan idän aggresiota vastaan
Natoon
Natoon
Erinomainen vastaus r..än uhalle.
Varsovassa sovitaan myös EU:n ja Naton yhteistyön lisäämistä, joka tulee olemaan esimerkiksi hybridiuhkien tunnistamista ja niihin valmistautumista.
Natoon
Natoon
Natoon
Hyvä Nato
Itä hännystelijat paniikissa koittaa valehdella kun Balttian puolustus vahvistuu.
Natoon
itä vinkujat paniikissa
Vain Naton riittävä sotilaallinen läsnäolo turvaa Baltian Venäjän uhalta.
Tämä on nyt raaka tosiasia.
Lisää Natojoukkoja Baltiaan.
EI ole kyse siitä, että pystyvätkö Baltiassa olevat joukot ESTÄMÄÄN miehityksen!
Niiden olemassaolo ja paikan päällä olo TAKAA SEN, että jos Venäjä hyökkää rajan yli se joutuu tulitaisteluun Nato-joukkojen kanssa ja on ilmisodassa mm. USA:n kanssa ILMAN NATOAKIN!
Venäjä voi mahdollisesti vallata Baltian maat, mutta silloin se aloittaa jotakin sellaista, jonka tien päässä on Venäjän OMA TUHO!
Myös Putte tietää tämän vaikkei asia ole Venäjän Tiltuille kirkastunut!
"Muutama neuvonantaja" ei riitä.
Natojoukkoja pitää olla Baltiassa riittävästi. Venäjälle on tehtävä selväksi, ettei Natomaita kannata uhkailla. Uhkailusta seuraa lisää joukkoja.
Tiltu ei tunnu ymmärtävän näitä asioita??!! EI ole kyse siitä, että pystyvätkö Baltiassa olevat joukot ESTÄMÄÄN miehityksen!
Niiden olemassaolo ja paikan päällä olo TAKAA SEN, että jos Venäjä hyökkää rajan yli se joutuu tulitaisteluun Nato-joukkojen kanssa ja on ilmisodassa mm. USA:n kanssa ILMAN NATOAKIN!
Venäjä voi mahdollisesti vallata Baltian maat, mutta silloin se aloittaa jotakin sellaista, jonka tien päässä on Venäjän OMA TUHO!
Myös Putte tietää tämän vaikkei asia ole Venäjän Tiltuille kirkastunut!
Putin voi nyt hyökkää vain valko-venäjälle tai Suomelle, kaikki muut maat ovat jo varautuneet. Jopa hyökkäys Ukrainan jo tekee Venäjästä lopun.
Outoa?
Alottaja puhuu että Trump lupaa Balttiaan 1000 miehen vahvuisen joukko osaston.
Ja tuossa Trump haistattaa Baltit helvettiin Puttinin puhelin keskustelussa..
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-2000005065325.html