mulla on sellanen ongelma että joskus puolitoista vuotta sitten lainasin ystävältäni hameen(jostain ihmeen syystä sen lainasin vaikka se oli mielestäni ruma) häihin, ja hame oli tekokuitua jonka hänen äiti oli hänelle ommellut.Ja nyt on käynyt niin että siskoni oli sen ottanut vahingossa vaatekaapistani omien vaatteittensa mukana ja myöhemmin käydessään läpi vaatteitaan hän oli katsonut kyseisestä hametta että ,mikä kauhea ruma rätti hänellä täällä on ja heittänyt uffi laatikkoon.kerroin ystävälleni että hame on kadonnut ja pahoittelin ja sanoin että se korvataan. ystäväni suuttui ja haluaa siitä 50e tai että etsin tismalleen samanlaisen kankaan ja maksan hänen äidilleen 20e ompelusta, siinä oli vaihtoehdot ja minä totesin että ei se ole 50e arvoinen ja ei minulla ole sellaista summaa maksettavana ja hän alkoi kiristää ja uhkailemaan että hän ottaa maksun sitten muulla tavalla ja mä toivon etten koskaan olisikaan edes tutustunut häneen. ja nyt olemme sitten riidoissa, minä rupesin maksamaan sitä nyt osissa pois ja en halua kyllä enään olla missään tekemisissä tämän ihmisen kanssa. ei minun mielestä kiristäminen ja uhkailu ole oikein vaikka kävikin nyt pahasti että hame katosi.minun mielestä haiskahtaa vain rahan ahneudelta....teenkö nyt okikein että tyydyn siihen summaan ja maksan pois ja en enään dsitten ole tämän ihmisen kanssa missään tekemisissä?hmh...mielestäni ehkä kyllä mutta kuitenkin epäröin..hänen ahneutensa, agressiivisuutensa ja koston himo saa minut kiehumaan ja samaten se että hän heittää ystävyyden menemään hameen takia...ei se taida sitten kovin aitoa ystävyyttä olla.
suututtaa
susu
5550
0Äänestä
Vastaukset 5
Vanhimmat
itselläni on jonkin verran kokemusta häiriintyneestä ystävästä. Hän oli ihana ihminen, mutta jos ei asiat sujunut aina hänen mielensä mukaan niin kohtaus siitä syntyi. Sain pari varoitusmerkkiä, joita en tahtonut uskoa ajoissa. Sitten tilanne meni pahaksi ja sain kuunnella vuoden monenlaista häiriköintiä. Jos kävelee kadulla vastaan niin riita syntyy, ellen ehdi väistää. Asiasta kuin asiasta.
itsetehty vaate on yllättävän kallis. vaikea sanoa millainen tunnearvo asialla on. Voi siis olla muutakin kuin rahanahneutta. Minusta toimit oikein kun maksat erissä ja otat sitten reippaasti etäisyyttä. Ei ystävyys saa olla rahasta/vaatteista kiinni. Todennäköisesti jos alkaa sekoilla tuosta niin sitten kohta muustakin.
Menetät toki rahaa, mutta mielenrauha on tärkeämpää. Miksi siis riidellä summasta enempää. Ikävä että tuollaisiin tyyppeihin törmää toisinaan.
Kyllähän sitä luulisi hiukan pinnallisellekin tuttavalle mokoman voivan anteeksi antaa. Joku on vain saanut jostakin huonoa esimerkkiä.
Enemmän tai vähemmän hyvien kavereiden jäljille on maailman sivu jäänyt vaatteita tai kirjoja sekä lainarahaakin. Mutta eivät oikeat ystävät niistä rupea suremaan tai tuttavuushan loppuu!
Ystävyys on rakkautta ja ystävän kanssa muutaman hassun euroneuvostoliiton ruplan arvoiset kamat ovat tarvittaessa yhteisiä.
Oikea ystävä tai pinnallinenkin tosi tuttava ymmärtäisi tapahtuneen vahingoksi jolle ei mitään voi.
Mihis sisko jäi? Siskon moka mun mielestä, mitäs menee toisen kaapille, pyydä kertomaan "ystävällesi" asiasta. jos ei usko>anna moisen ystävän olla. On niitä aviomiehiäkin ystävien mukaan mennyt, mitä nyt yks ruma rätti, pientä sanon mää.
Mut sano siskolles jotain.
Kyllä teet aivan oikein!Maksa hame kiltisti ja sen jälkeen älä ole yhteydessä enää tuollaiseen "ystävään"!
Jos hameen olet lainannut jo puolitoista vuotta sitten, ja kun ystäväsi kuulee, että hame on kadonnut ja alkaa vaatia korvausta, niin eiköhän hän selvästikkin halua vain rahaa.Ei hän hameesta välitä!
Ehkei kyse ole niin maallisesta arvosta vaan sillä että sillä mekolla oli hänelle tunnearvoa...tunnearvoa ei korvaa oikeasti mikään summa...hhmm..sanotaan näin..minulta katosi taannoin luokkasormus...ei se ollut kuin 20 markan arvoinen vanhassa rahassa...jos sitäkään....mutta korvaisiko 20 markkaa sen...tai edes uusi sormus...ei se olisi se sama...mikään ei korvaa sitä sormusta...
eikä se 50 korvaa hänelle sitä mekkoa...uuden voi tehdä mutta kangas maksaa...olisit pitänyt parempaa huolta siitä...turhaan tuomitset "ystävääsi"