Ruotsi toimi kuin Naton jäsen, Suomi ei

Ruotsi mobilisoi nopeasti koko armeijansa maaliskuussa sotilasliitto Naton CMX-karttaharjoituksessa.

Ruotsi mobilisoi nopeasti koko 60 000 sotilaan armeijansa sotilasliitto Naton CMX-karttaharjoituksessa maaliskuussa. Harjoituksessa reagoitiin Venäjältä tulevaan sotilaalliseen uhkaan, kertoo Dagens Nyheter.

CMX-harjoitukseen ei osallistu sotilaita, vaan Naton jäsenmaat ja kumppanit harjoittelevat yhdessä päätöksentekoa erilaisissa kriisitilanteissa.

Ruotsi päästi myös Naton lentokoneet ja sota-alukset alueelleen.

Ruotsi ja Suomi olivat ainoat Natoon kuulumattomat maat, jotka osallistuivat harjoitukseen. Sotilasliiton ennen harjoitusta antaman lehdistötiedotteen mukaan kaksikko toimi harjoituksessa "jäsenmaiden rinnalla".

Harjoituksessa Naton jäsenmaat joutuivat hybridisodan kohteeksi. Niihin kohdistui koko joukko sotilaallisia, puolisotilaallisia ja siviiliuhkia, joita kehittyi samaan aikaan sekä Pohjois- että Etelä-Euroopassa. Itämeren alueen valtiota uhkasi itäinen suurvalta, jota ei diplomaattisista syistä harjoituksessa kuitenkaan kutsuttu Venäjäksi.

Ruotsissa harjoitukseen osallistui korkeita virkamiehiä ulko-, oikeus- ja puolustusministeriöstä. CMX-harjoituksessa tehtyjä päätöksiä voidaan näin DN:n mukaan pitää tärkeänä merkkinä siitä, miten Ruotsi toimisi todellisessa tilanteessa.

Ruotsin ja Suomen osallistuminen harjoitukseen on ollut tiedossa, mutta miten ja millaiseen uhkaan maat ovat siinä varautuneet, ei ole kerrottu.

Presidentti Sauli Niinistö on todennut, että toisin kuin sotilasharjoituksissa, Naton karttaharjoituksissa linjataan ja roolitetaan Suomen asema Nato-kumppanina.

EDIT: Jutun kuva vaihdettu.


STT
367
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

olla lähempänä jäsenyyttä kuin Suomi?

Äänestä

Natoon

Äänestä

mobilisointi - varsinkin teoriassa - on huomattavasti yksinkertaisempaa kuin asevelvollisen. Sen voi aina kuitata varotoimena tai harjoituksena.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


MeJeesSweden kirjoitti:

Ruotsi mobilisoi nopeasti koko armeijansa maaliskuussa sotilasliitto Naton CMX-karttaharjoituksessa.

Ruotsi mobilisoi nopeasti koko 60 000 sotilaan armeijansa sotilasliitto Naton CMX-karttaharjoituksessa maaliskuussa. Harjoituksessa reagoitiin Venäjältä tulevaan sotilaalliseen uhkaan, kertoo Dagens Nyheter.

CMX-harjoitukseen ei osallistu sotilaita, vaan Naton jäsenmaat ja kumppanit harjoittelevat yhdessä päätöksentekoa erilaisissa kriisitilanteissa.

Ruotsi päästi myös Naton lentokoneet ja sota-alukset alueelleen.

Ruotsi ja Suomi olivat ainoat Natoon kuulumattomat maat, jotka osallistuivat harjoitukseen. Sotilasliiton ennen harjoitusta antaman lehdistötiedotteen mukaan kaksikko toimi harjoituksessa "jäsenmaiden rinnalla".

Harjoituksessa Naton jäsenmaat joutuivat hybridisodan kohteeksi. Niihin kohdistui koko joukko sotilaallisia, puolisotilaallisia ja siviiliuhkia, joita kehittyi samaan aikaan sekä Pohjois- että Etelä-Euroopassa. Itämeren alueen valtiota uhkasi itäinen suurvalta, jota ei diplomaattisista syistä harjoituksessa kuitenkaan kutsuttu Venäjäksi.

Ruotsissa harjoitukseen osallistui korkeita virkamiehiä ulko-, oikeus- ja puolustusministeriöstä. CMX-harjoituksessa tehtyjä päätöksiä voidaan näin DN:n mukaan pitää tärkeänä merkkinä siitä, miten Ruotsi toimisi todellisessa tilanteessa.

Ruotsin ja Suomen osallistuminen harjoitukseen on ollut tiedossa, mutta miten ja millaiseen uhkaan maat ovat siinä varautuneet, ei ole kerrottu.

Presidentti Sauli Niinistö on todennut, että toisin kuin sotilasharjoituksissa, Naton karttaharjoituksissa linjataan ja roolitetaan Suomen asema Nato-kumppanina.

EDIT: Jutun kuva vaihdettu.


STT

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu