Tuli mieleen asia joka itsellä ei nyt ajankohtainen, mutta tuli mieleen kahdestakin eri näkökulmasta. - sen syvempää analyysiä.
Jos joutuisit saattohoitoon, niin kenet kohtaamasi ihmisen haluaisit viimeiseksi omalle kuolinvuoteellesi?
jos ois aikakone ja saisi asioita toiseen asentoon, niin tietäisin kyllä.... mutta muuten en tunne ketää sellaista jolle kutsua laittaisin. Toisaalta on karua kuolla yksin ja olla viikkoja sängyssä hajonneena ja kunnes joku löytää.
Jos joutuisit saattohoitoon, niin kenet kohtaamasi ihmisen haluaisit viimeiseksi omalle kuolinvuoteellesi?
jos ois aikakone ja saisi asioita toiseen asentoon, niin tietäisin kyllä.... mutta muuten en tunne ketää sellaista jolle kutsua laittaisin. Toisaalta on karua kuolla yksin ja olla viikkoja sängyssä hajonneena ja kunnes joku löytää.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Hei
Onpa hyvä kysymys, kiitos siitä! Sitäkin vaikeampi on vastata tähän. Itse toivoisin, että perheenjäseneni olisivat paikalla ja pitelisivät minua kädestä.
Mietin vain sitä, että joskus ajan viisaria todellakin voi kääntää taaksepäin. Vaikka erosta tai välirikosta olisi aikaa, on aina mahdollista pyytää ja saada anteeksi. Edellyttäen, että se ihminen on itse vielä elossa. Vaikkei entiseen voikaan palata, ihmissuhteita on mahdollista eheyttää myöhemminkin. Joskus se vaatii aikamoista nöyrtymistä, oman ylpeyden nielemistä. Ja joskus se toinen osapuoli ei vastaa niin kuin toivoisi, mutta silloinkin voi itsellä olla parempi mieli ja omatunto.
Lämmöllä,
pappi Elisabet
Suosittelen sinulle,että samalla kun nöyrryt,niin käännä katse aina eteenpäin.
Ei kannata menneitä mokia murehtia,se on vain varmin tapa toistaa ne.
Kaikki on anteeksi annettu.
Hyvin sanottu. Olen samaa mieltä siitä, että kaikesta huolimatta katse eteenpäin. Joskus se ei onnistu ennen kuin katsoo hetken aikaa taaksepäin.
Pappi Elisabet
Ei ole jälkikasvua, vanhemmat ovat kuolleet. Jos lähden pitkäaikaisen sairauden riuduttumana, niin olisi varmaan kiva, jos ystäviä kävisi juttelemassa ja vaikka hyvästelemässä. Onkohan sillä sitten väliä, istuuko vierellä ketään viimeisen henkäyksen hetkellä. Tärkeintä on olla asiat kunnossa jälkeenjäävien kanssa ja elämä annettu Jeesuksen Kristuksen kautta Jumalalle. Yksin synnytään ja yksin lähdetään. Ei siinä enää ystävät voi paljoa tehdä kun elämän lanka katkaistaan.
Sillä on yhtä vähän merkitystä kuin sillä kun käyt nukkumaan ja nukahdettuasi poistut tästä päivästä.
Hyvin onnistuu sekin ihan yksin.
Ketjun alkajan ajatus .
Itse olen päälle 45v ja mitään hätää tällä hetkellä ei ole. Toivon, että elän vielä reilusti yli 10v, enhän silloinkaan ele vielä 60, mutta eletään päivä kerrallaan.
Ihmisä joita olen kohdannut ja joita kaipaan on olemassa. On olemassa ihminen jossain yli 20v takana tästä päivästä.... vaikka itse olin se joka en pystynyt ottamaan hänen tarjoustaan vastaan ja torjuin hänet, niin hän on aina sydämessä. Sitä sanotaan, että jokainen elää niin pitkään kuin elää se joka hänet muistaa.
Mutta todellakin. Mellä joilla ei ole ketää rinnalla elämässä, ei ole lapsia ei enää omia vanhempia, niin ei ole ketää jota pyytää silloin viimesenä hetkenä tulemaan luokse juttelemaan. Se on todella karua, että ihminen kuolee yksin. Se on todella karua jos ihminen kuolee kotiinsa yksin ja on siellä vaikka parikin päivää tai viikkoja, eikä kukaa ole huomanut että sinä puutut laumasta.
Eikö olisi tärkeä että olisi läheisiä ja niitä arjen jakajia elinvuosina ennen sitä kuokemaa. Kun yksinäiselle se lähtö alkaa ilmoitella tulostaan, niin usein itse tai joku vaikka hoitohenkilökunta rullaa sairaalaan. Hoitohenkilökunta pyrkii olemaan kuolevan vierellä, jos ei ole omaisia. Olen ollut hoitotyössä ja tiedän sen. Kun kuolema tulee yllättäen kuin puun takaa, niin siinä ehdi potea saattajapulaa. Äitini kuoli kodissaan yövuoteella, isäni lähtiessä kyläpaikasta setänsä pihalla, josta hänet löydettiin heti elottomana. Kuolinhetkellä ei heillä ollut ketään vierellä ja olisiko siitä ollut apua.