Miten Niinistö, Stubb ja Soini lahjottiin

On ilmiselvää että CIA on luvannut Soinille ja Niinistölle luentokiertueita USA:n yliopistoissa (siis lahjuksia) jos ajavat USA:n etuja Suomessa.

1 miljoona per luento. Kymmenen luentoa jo luvattu.
757
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Voi olla, mikään muu ei tuota käytöstä kyllä selittäisi!

Äänestä

Niinistö voi jopa päätyä Goldman Sachsin johtokuntaan.

Silloin aukeaa Saulille rahahanat.

Suomen kansan etu ei silloin paljon paina.

Everstiluutnantti parka saa vain pikkuisia leivänmuruja.

Äänestä

Meille luvattiin maa-alue Murmanskista Moskovaan.

Katsos kun tuhmille ryssille alkaa kurinpItokampanja ja NATO / USA / Niinistö lähettää kaikki ryssät vankileirille Siperiaan niin ryssän maat sitten jaetaan kavereiden kesken.

Kaliningrad menee puoliksi Puolalle ja Liettualle. Krim palautetaan tietenkin Ukrainalle joka saa myös isot maa-alueet Venäjän puolelta.

Kuriilit ja Vladivostokin seutu menee sitten Japanille.

Että näin on sovittu, ryssänmulkku!

Äänestä
  • Siperia menee Kiinalle

    Äänestä

Nyt sinä kyllä sekoitat venäläisen ja länsimaisen toimintatavan keskenään. Se mikä teillä Venäjällä on normaalia ei välttämättä ole muualla.

Äänestä
  • Aivan herää kysymys Urkki ja Neuvostoliitto, tai Aho ja venäjä eli mikä yhdistäääääääääääääääääää...

    Äänestä

Baltia, Suomi, Romania ja Puola menevät Venäjälle kun USA taas tapansa mukaan on saanut turpiinsa.

Kiina ottaa Kalifornian ja Filippinit.

Presidentti Hillary Clinton tekee itsemurhan bunkkerissaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Bellingdog kirjoitti:

On ilmiselvää että CIA on luvannut Soinille ja Niinistölle luentokiertueita USA:n yliopistoissa (siis lahjuksia) jos ajavat USA:n etuja Suomessa.

1 miljoona per luento. Kymmenen luentoa jo luvattu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu