elu
26.6.2015
Clare: Jumala siunatkoon teitä, Youtube-perhe. Antakaa meille anteeksi noin yhden päivän poissaolomme, odottaminen oli sen arvoista. Jumalalla on meille tänään kauniita asioita jaettavana. Me päätimme, Ezekiel ja minä, tehdä Taivaskeskustelun, koska hänelle ja minulle on tapahtunut paljon. Sisällytämme keskusteluun myös joitakin asioita – näkyjä ja kokemuksia JA turhautumisia, joita useilla meidän kuuntelijoillamme on ollut!
Joten – aloittaaksemme sinusta, kulta (Ezekiel). Haluatko jakaa kokemuksiasi Jumalan kanssa?
Ezekiel: Haluan tervehtiä kaikkia, ”hei”. En ole ollut täällä vähään aikaan, teen yhä ”tausta”työtä. Mutta arvostan kaikkien teidän rukouksia ja rakkauttanne. Ja minä ERITYISESTI arvostan tapaa, jolla te kaikki autatte toisianne ja kommentoitte toistenne viesteihin. Se todella, todella tuo perheen tunnun.
Clare: Aamen sille. Nyt viime päivinä on ollut tietynlainen ääni, vai mitä?
Ezekiel: Kyllä.
Clare: Jumalalla on ollut.
Ezekiel: Niin. Tämä on pisin aika minun kohdallani, jolloin en ole oikein nähnyt tai aistinut tai tuntenut tai kuullut Jumalaa…
Clare: …sillä tavalla sinulta kysytään enemmän uskoa.
Ezekiel: Mutta Hän on tullut suullisemmaksi. Hän on puhunut erityisesti kahdesta asiasta – tai no ehkä kolmesta. Ja se on avioliittomme Häneen, Hänen puolisonaan, uudelleen ja uudelleen. Ja siihen liittyen se, kuinka syvästi ja läheisesti Hän rakastaa meitä Morsiaminaan, Hänen Morsiaminaan. Ja Hääjuhla – itse Avioliitto ja Hääjuhlat.
Oli kiinnostavaa yhtenä päivänä, kun eräs tilanne tuli puskista– olen kuunnellut joitakin vanhempia klassisia valsseja – koska pääsen ikään kuin lähemmäs Häntä luistelemalla hiukan, tanssien Hänen kanssaan hetkisen. Ja valssi todella sopii tähän tarkoitukseen. Olin siis saanut kaikki nämä rheema-tekstit avioliitosta ja Karitsan Hääjuhlasta… Korkea Veisu, tiedäthän, rakkaani. Tilanne tuli puskista, minulla on 26 kappaleen soittolista erilaisista valsseista ja marsseista ja sen sellaisista, ja soitin oli äänettömällä. Kun painoin nappia saadakseni äänet– tarkoitan, tämä tapahtui SEKUNTIEN päästä Raamatun laskemisesta käsistäni. Painoin soittimen nappia, luultavasti numeron 12 kohdalla tai jotain: Häämarssi! Tiedättehän dum, dum ta dum, dum dum ta dum.
Clare: Ja sinulla oli ollut, niin kuin kerroit, epäilyksiä ja pelkoja ja kaikkea ylöstempaukseen liittyen, vai mitä? Hääateriasta ja ylöstempauksen tapahtumisesta?
Ezekiel: Oli, tuolla HETKELLÄ sanoin, ’Jumala, aiotko todella tulla yhä luoksemme ja puhua kanssamme? Aiotko itse asiassa yhä tulla luoksemme pian, niin kuin tapanasi on sanoa?’ Ja vakuutan teille, tilanne tuli puskista, painoin heti nappia saadakseni äänet päälle – listan 26 kappaleen joukosta… Häämarssi alkoi soida!
Clare: Ihmeellistä… ihmeellistä!
Ezekiel: Toinen asia, mistä Hän on puhunut PALJON, on tietysti ylöstempaus. Hän on sanonut, että Hän on tulossa, ja minä tiedän, että joillekin meistä tämä aihe on loputtoman kiinnostava – ja joillekin meistä se on loputtoman turhauttava. Koska ajattelemme MLLOIN? MILLOIN?? Mutta tiedättehän, siinä on jotain, että käy kamppailun ja kivun läpi, joka tuo ilon. Ja jumalanpalvelustekstimme – pidämme jumalanpalveluksen joka päivä - jumalanpalvelustekstimme ovat viimeisen kolmen päivän ajan olleet Kristuksen Kärsimykseen liittyviä. Puutarha. Jeesuksen pidätys, kärsimys ja ristiinnaulitseminen. Ja sen KAUTTA meidän tuomisemme ylösnousemuksen iloon.
Clare : Niin – on ollut aika monia… Minulla on jaettavaa teille tuosta asiasta, joillekin on ollut turhauttavaa, etteivät he vain pysty kuulemaan Jumalaa, ja huolimatta siitä, kuinka monta tuntia he viettävät rukouksessa. Ja puhumme tästä hetken kuluttua. Mutta yksi sähköposteistamme, yhdeltä meidän kuuntelijaltamme… hän kirjoittaa:
”Minulla on yhä suuria vaikeuksia lähemmän suhteen luomisessa Jumalaan. Olen kuunnellut kaikki teidän videonne ja olen käyttänyt teidän musiikkivalikoimaa sekä omaani ja olen omistanut kokonaisen päivän varmistaakseni, ettei mikään keskeytä minua. Ja…ei mitään. Mitään ei tapahtunut.”
Mutta hän sanoi, että kun hän otti esiin Bible Promises –kirjan ja aukaisi sen, Jumala antoi hänelle sanan Kärsivällisyys.
”… ja siten, yritän olla kärsivällinen. Mutta tosiasiassa toisinaan tuntuu siltä, kuin sydämeni olisi särkymässä. Minä kyllä sanoin Jeesukselle, että kantaisin osan Ristiä, jotta ne, jotka tuntevat ISIS:in vihan jossain muodossa, saisivat hengähdytauon. Tämä voisi olla syynä.”
Ohhoh, se todella voisi olla!
Ezekiel: Kyllä, todellakin se voi olla syynä.
Clare: Ja Hänen surunsa koko pahan toiminnan takia. No, kaiken kukkuraksi, tiedättehän – ISIS:in lisäksi on myös korkein oikeus ja homoliittolain hyväksyminen tänään. Tämä on todellinen kärsimys, ja tänään näin Jumalan… me olimme yhdessä tänään. Ensin Hän oli pukeutuneena orjantappurakruunuun ja veri virtasi alas YHDESTÄ piikistä, joka oli Hänen oikean kulmansa yläpuolella, alas Hänen poskelleen. Ja Hän oli vain HYVIN hiljaa, ja hyvin ahdistunut.
26.6.2015
Clare: Jumala siunatkoon teitä, Youtube-perhe. Antakaa meille anteeksi noin yhden päivän poissaolomme, odottaminen oli sen arvoista. Jumalalla on meille tänään kauniita asioita jaettavana. Me päätimme, Ezekiel ja minä, tehdä Taivaskeskustelun, koska hänelle ja minulle on tapahtunut paljon. Sisällytämme keskusteluun myös joitakin asioita – näkyjä ja kokemuksia JA turhautumisia, joita useilla meidän kuuntelijoillamme on ollut!
Joten – aloittaaksemme sinusta, kulta (Ezekiel). Haluatko jakaa kokemuksiasi Jumalan kanssa?
Ezekiel: Haluan tervehtiä kaikkia, ”hei”. En ole ollut täällä vähään aikaan, teen yhä ”tausta”työtä. Mutta arvostan kaikkien teidän rukouksia ja rakkauttanne. Ja minä ERITYISESTI arvostan tapaa, jolla te kaikki autatte toisianne ja kommentoitte toistenne viesteihin. Se todella, todella tuo perheen tunnun.
Clare: Aamen sille. Nyt viime päivinä on ollut tietynlainen ääni, vai mitä?
Ezekiel: Kyllä.
Clare: Jumalalla on ollut.
Ezekiel: Niin. Tämä on pisin aika minun kohdallani, jolloin en ole oikein nähnyt tai aistinut tai tuntenut tai kuullut Jumalaa…
Clare: …sillä tavalla sinulta kysytään enemmän uskoa.
Ezekiel: Mutta Hän on tullut suullisemmaksi. Hän on puhunut erityisesti kahdesta asiasta – tai no ehkä kolmesta. Ja se on avioliittomme Häneen, Hänen puolisonaan, uudelleen ja uudelleen. Ja siihen liittyen se, kuinka syvästi ja läheisesti Hän rakastaa meitä Morsiaminaan, Hänen Morsiaminaan. Ja Hääjuhla – itse Avioliitto ja Hääjuhlat.
Oli kiinnostavaa yhtenä päivänä, kun eräs tilanne tuli puskista– olen kuunnellut joitakin vanhempia klassisia valsseja – koska pääsen ikään kuin lähemmäs Häntä luistelemalla hiukan, tanssien Hänen kanssaan hetkisen. Ja valssi todella sopii tähän tarkoitukseen. Olin siis saanut kaikki nämä rheema-tekstit avioliitosta ja Karitsan Hääjuhlasta… Korkea Veisu, tiedäthän, rakkaani. Tilanne tuli puskista, minulla on 26 kappaleen soittolista erilaisista valsseista ja marsseista ja sen sellaisista, ja soitin oli äänettömällä. Kun painoin nappia saadakseni äänet– tarkoitan, tämä tapahtui SEKUNTIEN päästä Raamatun laskemisesta käsistäni. Painoin soittimen nappia, luultavasti numeron 12 kohdalla tai jotain: Häämarssi! Tiedättehän dum, dum ta dum, dum dum ta dum.
Clare: Ja sinulla oli ollut, niin kuin kerroit, epäilyksiä ja pelkoja ja kaikkea ylöstempaukseen liittyen, vai mitä? Hääateriasta ja ylöstempauksen tapahtumisesta?
Ezekiel: Oli, tuolla HETKELLÄ sanoin, ’Jumala, aiotko todella tulla yhä luoksemme ja puhua kanssamme? Aiotko itse asiassa yhä tulla luoksemme pian, niin kuin tapanasi on sanoa?’ Ja vakuutan teille, tilanne tuli puskista, painoin heti nappia saadakseni äänet päälle – listan 26 kappaleen joukosta… Häämarssi alkoi soida!
Clare: Ihmeellistä… ihmeellistä!
Ezekiel: Toinen asia, mistä Hän on puhunut PALJON, on tietysti ylöstempaus. Hän on sanonut, että Hän on tulossa, ja minä tiedän, että joillekin meistä tämä aihe on loputtoman kiinnostava – ja joillekin meistä se on loputtoman turhauttava. Koska ajattelemme MLLOIN? MILLOIN?? Mutta tiedättehän, siinä on jotain, että käy kamppailun ja kivun läpi, joka tuo ilon. Ja jumalanpalvelustekstimme – pidämme jumalanpalveluksen joka päivä - jumalanpalvelustekstimme ovat viimeisen kolmen päivän ajan olleet Kristuksen Kärsimykseen liittyviä. Puutarha. Jeesuksen pidätys, kärsimys ja ristiinnaulitseminen. Ja sen KAUTTA meidän tuomisemme ylösnousemuksen iloon.
Clare : Niin – on ollut aika monia… Minulla on jaettavaa teille tuosta asiasta, joillekin on ollut turhauttavaa, etteivät he vain pysty kuulemaan Jumalaa, ja huolimatta siitä, kuinka monta tuntia he viettävät rukouksessa. Ja puhumme tästä hetken kuluttua. Mutta yksi sähköposteistamme, yhdeltä meidän kuuntelijaltamme… hän kirjoittaa:
”Minulla on yhä suuria vaikeuksia lähemmän suhteen luomisessa Jumalaan. Olen kuunnellut kaikki teidän videonne ja olen käyttänyt teidän musiikkivalikoimaa sekä omaani ja olen omistanut kokonaisen päivän varmistaakseni, ettei mikään keskeytä minua. Ja…ei mitään. Mitään ei tapahtunut.”
Mutta hän sanoi, että kun hän otti esiin Bible Promises –kirjan ja aukaisi sen, Jumala antoi hänelle sanan Kärsivällisyys.
”… ja siten, yritän olla kärsivällinen. Mutta tosiasiassa toisinaan tuntuu siltä, kuin sydämeni olisi särkymässä. Minä kyllä sanoin Jeesukselle, että kantaisin osan Ristiä, jotta ne, jotka tuntevat ISIS:in vihan jossain muodossa, saisivat hengähdytauon. Tämä voisi olla syynä.”
Ohhoh, se todella voisi olla!
Ezekiel: Kyllä, todellakin se voi olla syynä.
Clare: Ja Hänen surunsa koko pahan toiminnan takia. No, kaiken kukkuraksi, tiedättehän – ISIS:in lisäksi on myös korkein oikeus ja homoliittolain hyväksyminen tänään. Tämä on todellinen kärsimys, ja tänään näin Jumalan… me olimme yhdessä tänään. Ensin Hän oli pukeutuneena orjantappurakruunuun ja veri virtasi alas YHDESTÄ piikistä, joka oli Hänen oikean kulmansa yläpuolella, alas Hänen poskelleen. Ja Hän oli vain HYVIN hiljaa, ja hyvin ahdistunut.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Eräs sisar kirjoitti meille Jumalan kyynelehtimisestä ja suremisesta. Hän kirjoittaa:
”Kuulin uutiset homoliittolain läpimenosta kaikissa osavaltioissa, ja minä vain istuin mykkänä keittiössä, katsoen seinällä olevaa kuvaani Jeesuksen pyhistä kasvoista, jotka ovat niin elävät minulle. Sanoja ei puhuttu – katse kertoi kaiken. Ja kyyneleeni vain valuivat poskiltani, minulla oli NIIN paha olo Jumalan vuoksi. Sitten yksi sana tuli minulle: Oikeus.”
Vau. Se on pelottava sana.
Ezekiel: Mm-m…
Clare: Tarkoitan, olemme saaneet Hänen Armonsa… mutta Oikeus on jotain muuta.
Ezekiel: Niin.
Clare:
”Mutta en sanonut juuri mitään. Ulkona oli kaunis ilma, joten Jeesus sanoi, ’Mikset menisi ulos ja nauttisit vähän ulkoilmasta?’ Koska aurinko paistoi. Istuin siis varjoisassa paikassamme olevaan kiikkuun ja rukoilin siinä rukoukseni, tuntien Jumalan läsnäolon kaikkien kauniiden puiden ja muun ympäröimänä. Rukoilin monta rukousta ja minulle oli hankalaa keskittyä. Joten aloin sanoa niitä hitaammin, ja se auttoi minua. Mutta itkin yhä, en löytänyt sanoja, joita sanoa Hänelle. Istuin ja Jeesus tuli lähelleni ja Hän istui viereeni."
"Ja minä katsoin Häneen ja Hän laittoi kätensä vyötäröni ympärille ja päänsä vasemmalle olalleni ja itki kättäni vasten, nyyhkyttäen. Ja tunsin Hänen ruumiinsa, kun Hän nyyhkytti. Ja sanoin Hänelle, ’Anna näiden kyynelten valua sydämeeni.’ Ja minä siirsin Hänen päätään lähemmäs kaulaani ja olkapäätäni pitääkseni Häntä, kun Hän itki, ja pääni lepäsi Hänen päänsä päällä, kyyneleitteni valuessa Hänen hiuksiinsa. Olen yhä kyyneleissä, kun ajattelen tätä vielä nyt. En sanonut mitään… tuijotin vain tyhjää. Liian turta puhuakseni tai tunteakseni. Mutta Hän nyyhkytti. Tämä oli hyvin selvänä näyssäni. Tämä jatkui noin minuutin ajan.”
Hän lohdutti Jumalaa ja sitten, kun minä tanssin Hänen kanssaan, veri valui Hänen poskeaan pitkin. Tämä oli siis hänen kokemuksensa Jeesuksen kärsimyksestä. Ja vain pari päivää ennen tätä, hän oli ollut ulkona kuistillaan rukoilemassa ja sanoi, ”Jumala, oletko tulossa pian?” Ja salama iski 3 metrin päähän siitä, missä hän istui. Ja hän tunsi jälleen Jumalan Oikeuden. ”Kyllä, Minä Olen tulossa ja Minun mukanani tulee Oikeus.”
Ezekiel: Vau…
Clare: Tämä on se sama kuuntelija. Tässä oli siis surulliset asiat, jotka ovat tulleet eteemme. Mutta meillä on myös joitakin kauniita asioita. Yksi kuuntelijoistamme sai ylöstempausunen ja se oli kaunis.
”Kun rukoilin Jumalaa musiikilla ja ylistyksellä, ”, hän sanoi, ”minä vajosin hiljaa syvään uneen. Jumala antoi minulle voimakkaan ylöstempausunen. Näin monia ihmisiä kaduilla hoitamassa päivittäisiä askareitaan, aivan kuten normaalina päivänä. Olin katsomassa ihmisiä ja seisoin ihmisjoukossa ja yhtäkkiä – ilman varoitusaikaa – kaikkialla ympärilläni oli kaaos. Tuho, kaikkialla! Ja ihmisiä juoksemassa edestakaisin.”
”Yhtäkkiä tunsin kirjaimellisesti, kuinka kehoni oli jonkinlaisessa metamorfoosissa – aivan kuin ruumiini iho olisi sulanut pois ja minut muutettiin täysin uudeksi, muuttuneeksi ruumiiksi. Se todella oli vapauttava kokemus, ja se tuntui niin TODELTA unessani. Kun tämä oli tapahtunut, tunsin ruumiini kirjaimellisesti sinkoavan ylös taivaalle, missä pilvissä oli valtava aukko.”
”Kun tämä alkoi tapahtua, näin niiden surulliset ja pettyneet kasvot, jotka eivät tulleet temmatuiksi ylös. Ja he potkivat hiekkaa sanoen itselleen, ’MIKSI en kuunnellut varoituksia?’ Pari tällaista ihmistä yritti tarttua jalkoihini, kun olin nousemassa ylös – mutta nousuvoimani oli niin suuri, etteivät he pystyneet vetämään minua takaisin alas. Ruumiini ampaisi ylös taivaalle kuin raketti ja se tapahtui hyvin nopeasti. Sitten tunsin itseni matkustamassa valkoisten pilvien läpi. Ja pystyin kuulemaan tuulenpyörteen äänen, kun kuljin noiden kauniiden valkoisten pilvien läpi.”
”Mikä matka! Tämä oli niin epätodellista!! Seuraava asia, jonka näen on, että olen automaattisesti Taivaassa Jumalan luona. Ja Hän laittaa minut maalaamaan erään pyhien ryhmän kanssa. Maalasimme ja koristelimme rakennuksia ulkopuolelta monimutkaisilla kuvioilla, kuten Jumala oli säätänyt. Hän on NIIN luova!”
Ilmiselvästi Hänellä on taiteellinen taipumus!
”Ja siellä oli hyvin paljon ihmisiä, joita en edes tuntenut! Meillä oli todella hauskaa saadessamme päätökseen projekteja, joihin meidät oli määrätty ryhmissä. Me kaikki palvelimme Jumalaa iloiten ja Taivaassa oli hyvin paljon rauhaa.”
Ja se oli unen loppu. Kaunista, eikö? Ja sinulla oli ylöstempausuni, joka oli hyvin samankaltainen kuin tämä. Se, missä sanoit pystyväsi tuntemaan kehosi muuttumisen?
Ezekiel: No, minulla on ollut varmaan neljä tai viisi unta tähän mennessä, viiden vuoden aikana.
Clare: Viime aikoina. Tämä oli suunnilleen viimeisen puolentoista viikon aikana…
Ezekiel: Kyllä, viimeisen puolentoista viikon aikana – luulenpa että mainitsit yhden, jossa oli erilaisia viivoja ja värikkäitä viivoja, melkein kuin Elämän virta kulkemassa ohi.
Clare: Ai niin! Okei, se liittyi tähän. Okei.
Ezekiel: Ja sitten Jumala oli keskellä ja kun Hän tuli minua kohti toisen kerran, Luojan kiitos, koska ensimmäisellä kerralla yritin pakottaa sen. Tunsin, että minut vedettiin Hänen ruumiiseensa, mutta pystyin tuntemaan kehoni täydellisen läpikotaisen muuttumisen – ihan kuin se aukeaisi ja uusi ruumis oli tulossa esiin.
Clare: Vau, ihmeellistä. Minusta kuulostaa siltä kuin todellinen ihminen, TODELLINEN minämme on sisäinen minämme. Ja ulkoinen minämme on vain asumus – aivan kuin asumuksemme otetaan pois ja henkiminämme vapautetaan. Tiedättehän? Ja uusi henkiruumis annetaan.
Minulla oli tänään rukouksen aikana hyvin kaunis kokemus. Ja haluaisin todella jakaa kanssanne opetuksen, mutta Jumala ei ole oikeastaan antanut minulle opetusta. Mutta Hän antoi minulle kokemuksen ja minusta tuntuu, että se on meille kaikille Morsiamille, eri tasolla. Nämä ovat joitain niistä asioista, joita tulemme kokemaan hyvin pian.
Minulla oli todella rankka päivä, koska tunsin syyllisyyttä eräistä asioista ja olin viettänyt jonkin aikaa katumisessa ja itkien – tällä tavoin tulin tavallaan rukoukseen. Pyhä Henki saapuu aina koristeltuun armeijauniformuun sonnustautuneena – valkoiseen, viralliseen uniformuun, jossa on koristeita. Ja Hän saapui näkyyni, kun rukoilin, ja kutsui minut tanssiin. Minulle oli aika vaikeaa keskittyä, mutta muutaman minuutin päästä oloni parani. Tanssin Jumalan kanssa, joka oli pukeutunut pitkään pehmeään valkoiseen tunikaan. Meillä molemmilla oli yllämme valkoista. Ja Hän toi minut ovelle, jossa roikkui jalokivinauhoista tehty verho, joka ulottui lattiaan asti.
Ja kun Hän siirsi riippuvat jalokivet pois, Hän jakoi ne kahdelle puolelle ja me kävelimme huoneeseen… se näytti joltain roomalaiselta kylpylältä, joita näkee elokuvissa. Se oli kuin hyvin, hyvin pitkä kauniiden koristeellisten tiilimuurausten ympäröimä allas. Lattiassa oli aivan ihastuttavia kuvioita. Ja kasvit – vehreitä kasveja kaikkialla, ja vesi oli kristallinkirkasta. Ja allas oli koristeltu, jopa sisäpuolen tiilissä oli kuvioita. Ja Hän käski minun kävellä veteen, joten aloin kävellä allasta kohti ja näin hyvin suuren enkelin jokin palmunoksa kädessään. Hän laittoi sen veteen ja hän sekoitti vettä. Ja minä kävelin veteen, jota oli sekoitettu, ja minä kävelin koko matkan syvään päähän ja menin pinnan alle ja sitten tulin takaisin.
Ja Jumala katsoi minuun, ylhäältä alas ja sanoi, ”Mene takaisin veteen.” Niinpä minä käännyin ympäri ja aloin kävellä allasta kohti ja kun olin kävelemässä, enkeli sekoitti taas vettä. Ja minä kävelin syvään päähän asti ja tällä kertaa vietin enemmän aikaa vedessä ja tulin takaisin. Ja olen varma, että tämä on jonkinlainen symbolinen puhdistustapahtuma, jota todella tarvitsin tuolla hetkellä, koska olin tehnyt parannusta synneistäni.
Kun tulin altaasta, seisoin Hänen edessään ja tulin välittömästi kuivaksi. Ja enkeli tuli suuren koristellun lasipullon kanssa. Jumala irrotti pullon korkin ja asetti sen poskelleni ja keräsi kyyneleet, jotka olivat poskillani, ja sitten Hän sulki jälleen pullon. Ja Hän sanoi, ”Se on täynnä.” Ja minä ajattelin, ’Vau, se on täynnä. Tämän on pakko tarkoittaa, että Tulet pian.’
Jälkeenpäin Hänelle ojennettiin kruunu ja se asetettiin minun päähäni. Ja se oli kaunis kruunu, jossa oli ametisteja viinirypäletertun muodossa. Ja meistä KAIKILLA , ihmiset, tulee olemaan nämä kruunut. Kruunun ulkonäkö ja tyyli tulee olemaan elämäsi elämän mukainen ja sen mukainen, millaista iloa tuotit Luojalle.
Tulette siis vastaanottamaan puhdistuksen, ja tulette saamaan kruunun. Ja sitten Hän puki minut jonkinlaiseen erityiseen vaatteeseen… jonkinlaiseen koristeltuun vaatteeseen, ja Hän esitteli minut ihmisille Hänen Morsiamenaan. Jumala tulee esittelemään aivan jokaisen meistä ihmisille, kun saavumme Valtakuntaan. Ja meitä tervehtii Todistajien Suuri Joukko. Koska tässä olemme: Morsian, joka otetaan Maasta pois. Ja se tulee olemaan kaunista, ihmeellistä aikaa, erityisesti niille meistä, jotka ovat kärsineet hyvin paljon vainoa ja torjuntaa perheissä ja lastemme kanssa. Se tulee olemaan aivan ihmeellistä aikaa, missä perheemme viimeinkin syleilee meitä Taivaassa.
Tämä siis oli se kaunis näky, jonka sain tänään, ja tämä vain muistuttaa minua enemmän siitä, että asiat tulevat tapahtumaan hyvin pian.
Ezekiel: Niin… Toinen kuuntelija kirjoitti, että Jumala oli tanssinut hänen kanssaan useiden päivien ajan. Ja Hän ei missään vaiheessa näyttänyt sanovan tai tekevän paljoa. Hän pystyi näkemään Hänet ja aistimaan Hänet ja tuntemaan Hänet ja Hän oli hyvin rauhallinen ja tyytyväinen ja onnellinen. Ja teki hänet hyvin rauhalliseksi, tyytyväiseksi ja onnelliseksi. Ja useiden tuntien ajan he vain tanssivat, joka päivä. Ja puhuminen ei tuntunut tärkeältä. Oikeastaan Hän aloitti pari päivää aikaisemmin kutsumalla hänet tanssisaliin, ”Tavataan tanssisalissa.” Ihan kuin kappale kirjassamme. Tämä siis jatkui parin päivän ajan…
Clare: Hän todella on ollut sen tarpeessa. Hän on tarvinnut keskeytystä asioista, jotka ovat horisontissa.
Ezekiel: Varmasti! Varmasti… viimeisenä päivänä, voi pojat – hän sai elämänsä yllätyksen! Sen sijaan että olisi alkanut tanssimaan hänen kanssaan heti, he päätyivät kauniin palatsin taakse, joelle. Siellä oli paljon kutsuvieraita, se oli kuin Hollywood Bowl, iso ”kuppimainen” esiintymislavan tyyppinen alue. Ja Isä Jumala oli siellä kauniilla koristeellisella alttarilla. Joitakin eläimiä kuljeskeli ympäriinsä ja Jumala oli aukean yhdellä reunalla ja hän oli toisella – ilmiselvästi hääpuvussaan ja Hän Hänen. Kauniit alkusoitot alkoivat soida siellä täällä. Ja joka kerta kun hän katsoi, he lähenivät alttaria, kunnes Hän kirjaimellisesti otti häntä kädestä kiinni, toi hänet alttarille, jossa Isä Jumala piti kauniin hääseremonian heille – virallisen hääseremonian. Oli kukkia ja … en tiedä oliko se riisiä vai mitä heitettiin, mutta kaikki juhlivat. Kaunis vaunu odotti heitä. Heti kun vaunu – Tuhkimon hevosvaunujen tapainen – lähti liikkeelle, se nousi ylös ilmaan.
Clare: Vau…!
Ezekiel: Ja he alkoivat ikään kuin pyöriä päiden yläpuolella, palatsin ja kutsuvieraiden yläpuolella, ja olivat aaltoilevassa liikkeessä.
Ja tämä jatkui ja jatkui ja jatkui ja näytti kuin Hän olisi vienyt hänet pitkän, kauniin päivän läpi, jollainen heidän häämatkansa tulee olemaan. He tanssivat ja menivät viidakkojen ja merien ja rantojen ja kauniiden viehättävien pienien kreikkalaisten maalaiskylien läpi. Heillä oli itse asiassa pientalo siellä, pieni vuokrattu talo – he pystyivät lähes haistamaan kalastajien venemoottorit ja he pystyivät kuulemaan puheen telakoilla ja pienissä ravintoloissa. Ja, tarkoitan, Hän todella avasi hänelle kaiken! Ja hän pysyi ja pysyi ja pysyi siinä.
Hän ei ollut varma tämän jakamisesta, mutta Jumala kertoi hänelle, että Hän halusi tätä, lopulta. Tämä oli ennakkoesitys. Ja hänelle annettiin tämä armo.
Tiedän että monet teistä ovat rukoilleet KUUKAUSIA!! Jeesus sanoi, ”Te ette valinneet Minua, Minä valitsin teidät.” Tiedättehän, ympäri maailmaa on ihmisiä, jotka ovat jättäneet kaiken – eläneet 40 ja 50 vuotta luostareissa, tämänkaltaisissa paikoissa, mutta eivät vieläkään välttämättä näe tai kuule Jumalaa tavalla, josta me puhumme. Mutta se tapahtuu USKOSSA. En voi painottaa tätä liikaa! SE TAPAHTUU USKOSSA! He uskovat ja aistivat Hänen läsnäolonsa. He uskovat, että Hän on läsnä ja että heidät on kutsuttu pitämään Hänelle seuraa.
Tarkoitan, nämä ihmiset, jotka menivät luostariin ehkäpä kaksikymppisenä ja elivät siellä kahdeksankymppiseksi. Ja vain siksi että saisivat olla Jumalan kanssa. Voitteko kuvitella? Joka päivä 40, 50 vuoden ajan? Mutta siitä tulee heidän elämänsä rakkaus, koska HÄN on heidän elämänsä Rakkaus. Mutta se tapahtuu HÄNEN aikataulunsa mukaan, ei meidän.
Clare: Niinpä, niinpä.
Ezekiel: Minun ja Clarenkin kohdalla. Tämä ei alkanut vain yhtäkkiä tapahtua meille muutama kuukausi sitten, kun aloitimme materiaalin julkaisun. Lähes kolmen vuosikymmenen ajan Jumala on tehnyt työtä meidän elämissämme – lasten KANSSA, tehtävissä, päivätyössä ja normaalissa perhe-elämässä. On tasapaino, tiedättehän. Neuvoisin teitä olemaan kärsivällisiä älkääkä luovuttako. Asioilla on järjestyksensä.
Clare: Niin, kun on perhe, tiedättehän, ei ole mahdollista viettää niin monia tunteja rukouksessa. Ja Jumala ei TAHDO sitä – siinä olisi epäjärjestys. Tarkoitan, minulla oli ehkä vain kaksi tuntia päivässä, kun kasvatin neljää lastani ja opetin heitä kotikoulussa yksinhuoltajaäitinä. Nousin aikaisin aamulla… tietysti tämä tarkoitti, että menin nukkumaan hyvin aikaisin. Olin unessa 22:00 mennessä, tai jopa 21:00 mennessä. Heräsin kello 5:00 ja vietin pari hyvää tuntia Jumalan kanssa ja sitten aloitin päiväni.
Joten, kaikessa on oltava tasapaino. Ja jos jokin ei ole tasapainossa ja torjut lapsesi tai puolisosi, Jumala pidättäytyy. Koska Häntä ei miellytä se, tiedättehän.
Ezekiel: Asioissa on jumalallinen järjestys, ja me annamme Jumalalle rukousajan, ensihedelmät. Mutta sen jälkeen menemme fyysisesti Hänen luokseen vaimoissamme, miehissämme ja lapsissamme. Jos meillä on perhe emmekä ole kokopäiväisessä pappeustyössä, missä Jumala on… tiedättehän, missä olemme luopuneet kaikesta ja Hän on valtuuttanut meidät menemään maailmaan uskossa – jos elämme normaalia perhe-elämää, jonka Hän on säätänyt, meidän on tuettava perheitämme. Jumala tukee työtämme, mutta Hän haluaa saada meidän kätemme likoon. Sinun ei siis välttämättä tarvitse edes nauttia työstä. Hän voi tehdä siitä nautittavaa. Te miehet siellä, teidän on todella astuttava esiin ja suojeltava vaimojanne ja lapsianne ja pidettävä joku ammatti ja tulonlähde.
Clare: Ja Jumala antaa teille mahdollisuuksia todistaa uskoanne muille ihmisille.
Ezekiel: Ehdottomasti, ehdottomasti.
Clare: On todellinen nöyryyden teko tehdä työtä, josta et välttämättä pidä, vaan koska olet omistautunut perheellesi – mikä on Jumalan oikea järjestys.
Ezekiel: Hän ei olisi antanut sinulle sinun vaimoasi: sydänystävääsi, auttajaasi, sielunkumppaniasi – eikä näitä kauniita lapsia, jos Hän ei olisi tarkoittanut heidän auttavan myös sinua sielusi muotoutumisessa eikä sinun auttavan heitä heidän sielujensa muotoutumisessa. ’Kuka siis on se uskollinen ja ymmärtäväinen palvelija, jonka hänen herransa on asettanut pitämään huolta palvelusväestään, antamaan heille ruokaa ajallansa? Autuas se palvelija, jonka hänen herransa tullessaan havaitsee näin tekevän!’
Clare: Aamen. Yksi asia, jonka olen huomannut on se, että jotkut meistä on todella kutsuttu kantamaan Simonin Ristiä. Kuten eräs nainen, joka kirjoitti meille ja kertoi, kuinka on hyvin turhautunut… ja sitten lisää sivuhuomautuksena, ”No, kun olemme tässä asemassa – ja luulenpa, että monet ihmiset, jotka ovat rukoilleet voideltuja rukouksia sairauteen, todella voideltuja rukouksia, ja joilla on vahva usko ja jotka ovat nähneet parantumista aiemmin elämässään – mutta jostain syystä Jumala ei ole täysin parantanut heitä… monet näistä ihmisistä on kutsuttu olemaan Simoneita. Kantamaan Jumalan Ristiä Hänen puolestaan. Simonin Ristiä ja tarjoamaan paastouhrin Jumalan tervehdyttämisen odottamisen muodossa. Hänen ajoituksensa odottaminen, Hänen valmiutensa parantaa heidät. Sillä välin he kantavat hedelmää – he eivät makaa horroksessa ja hyödyttöminä.
Ezekiel: Totta.
Clare: He kantavat hedelmää. Jotkut meistä – Jumala kertoi meille tämän viime viikolla: me tulemme näkemään intensiivisempää kärsimystä ylöstempauksen lähestyessä.
Ezekiel: Ja se on puhdasta kultaa. Tiedättehän, Hän ei vain mennyt Puutarhaan, kuollut Ristillä, noussut kuolleista ja se siitä. Hän kärsi. Kirjoituksissa sanotaan, että Hän oli kärsimyksen mies, Surun ja Kivun lisäksi. Hän otti epäoikeudenmukaisuutemme päälleen, Hän otti syntimme päälleen. Hän ei sanonut, että tämä elämä tulisi olemaan helppo. Hän sanoi…
Clare: Kiellä itsesi. Kanna ristiäsi. Seuraa Minua.
Ezekiel: Totta. Maailmassa teillä on ahdistus; mutta olkaa turvallisella mielellä: minä olen voittanut maailman.
Clare: Kärsimys on paholaisesta lähtöisin, mutta Jumala käyttää sitä hyväkseen.
Ezekiel: Siis sen lähdettä.
Clare: Niin, sen lähdettä. Mutta jos käytät Bible Promises –kirjaa, jotkut kirjoituksista, joihin tulet kääntämään sivun kun Jumala pyytää sinua olemaan esirukoilijana ja kantamaan Simonin Ristiä… Jotkut teistä saavat Vanhempien Tehtävät, kun avaatte Bible Promises –kirjan rukouksessa. Muistaen tietenkin kahlita Valehtelevan hengen ennen kuin avaatte kirjan. Mutta saatte Vanhempien Tehtävät ja se tarkoittaa sitä, että Jumala tahtoo teidän olevan hengellisiä vanhempia joillekin näistä ihmisistä, jotka kärsivät. Tai saat sanan Pelastuminen, tai voit myös saada termin Ikuinen Elämä. Olemme saaneet noita, kun tiesimme että Jumala kutsui esirukoukseen. Emme tienneet, olisiko pitänyt mennä ensiapupäivystykseen vai istua ja odottaa visiota. Joten käytimme Bible Promises –kirjaa ja avasimme sivuille Kärsivällisyys ja Vanhempien Tehtävät… Joten tiesimme, ’Okei, tämä on kärsimys, johon on tuotava Evankeliumi, tai auttaa sielun kääntymisessä Hänen vastaanottamisessaan. Joten se on okei – se tulee tiellemme. Meidän ei tarvitse juosta teho-osastolle.
Ezekiel: Niin… Haluaisin myös määritellä jotain. Yhtenä päivänä Clare mainitsi – ehkä viime opetuksessa tai sitä edellisessä… emme käytä koko Raamattua, me käytämme Bible Promises –kirjaa. Se ei tarkoittanut, ettemme käytä Raamattua – me KÄYTÄMME! Tämä tietty opetus, jonka hän antoi, koski valaistunutta sanaa, rheemaa, ”sanaa aikanansa” – koska aina ei ole aikaa käydä läpi… se ja se aiheutti sen ja sen, tiedättehän. Vanha Testamentti voi olla aika pitkä ja hieman hämmentävä.
Mutta arvioinnissa ja rukouksessa on syvempiä tasoja, joissa TULEE käyttää Raamattua, Uutta Testamenttia – Evankeliumit ovat minun mielestäni helpompia arvioinnissa – koska se on itse Jeesuksen puhetta. Mutta Jumala saattaa puhua sinulle suoraan psalmeissa. Pääasia on se, ettet tee siitä opiskelua, vaan mille tahansa sivulle avaatkin, luultavasti noilla edessäsi olevilla kahdella sivulla tulee olemaan jotain, joka nousee esille joka tavallaan tarttuu sydämeesi ja tunnet sen.
Mutta Hän varoittaa meitä olemasta laiskoja ja kehottaa olemaan tunnollisia. Sananlaskut 27:23. Tiedä tarkoin, miltä pikkukarjasi näyttää; pidä huoli laumoista. No, me kaikki emme ole pappeja tai lähetyssaarnaajia tai uskonopettajia, mutta me todellakin kannamme…
Paavali sanoi, ”Minä teidät synnytin evankeliumin kautta Kristuksessa Jeesuksessa.” Me emme ainoastaan kanna hedelmää Jumalalle, me synnytämme lapsia, synnytämme uudestisyntyneitä sieluja. Me synnytämme pelastuskokemuksia Hänen Armonsa kautta. (Hän tuo pelastuksen mutta Hän pyytää meitä tekemään yhteistyötä Hänen kanssaan.) Ehkä rukoilemaan, ehkä paastoamaan ja rukoilemaan. Mitä tahansa. Mutta me olemme vastuussa noista sieluista, koska he ovat vasta lapsia. Jos olemme naimisissa Hänen kanssaan, jos olemme Hänen Puolisonsa, nuo ovat niitä lapsia, joita Morsian ja Jeesus synnyttävät yhdessä. Ja kuka tahansa vaimo tukee miehensä liiketoimintaa, joka numero yksi: auttaa heitä huolehtimaan heidän yhteisistä lapsistaan.
Clare: Ehdottomasti!
Ezekiel: Pitäkää siis silmällä lampaita ja karitsoja ympärillänne, vaikka he näyttäisivätkin epäuskoisilta. Hän rakastaa heitä ja Hänellä on Merkkinsä ja Kätensä heidän päällään viimeiseen minuuttiin asti. Tiedättehän, on HÄNEN tahtonsa, ettei KUKAAN joutuisi hukkaan. Ja on paljon mahdollisuuksia käytännöllisillä tavoilla – ei vain todistaminen tai Raamatun kirjoitusten lainaaminen ja tämänkaltaiset asiat, vaan myös… palveluksen tekeminen jollekin. Viekää kauppaan, vierailkaa hoitokodeissa.
Clare: Jumalan hyväntahtoisuuden näyttämistä.
Ezekiel: Jeesuksena oleminen, Jeesuksen käsinä ja jalkoina oleminen kärsivälle ja hämmentyneelle maailmalle. Ja se, kenen puoleen käännyt, Paavali sanoo, saattaa olla enkeli, tietämättäsi. Mutta vakuutan teille, monesti se on Jeesus ovella.
Clare: Ehdottomasti. Kuten Äiti Teresalla oli tapana sanoa, ”ahdistavassa köyhän valepuvussa.” Ja siksi hän oli niin ihmeellinen köyhien kanssa, koska hän todella näki kärsivän Jeesuksen kuoren alla, ahdistavan köyhän valepuvun.
Ezekiel: Jumala, me yksinkertaisesti tulemme eteesi kiittäen Sinua siitä, että Rakastat meitä läpikotaisemmin kuin voimme kuvitella. Me emme aina aisti emmekä tunne sitä, mutta se tapahtuu Uskossa. Sinä sanot sen meille yhä uudestaan, mutta olemme hyvin onnekkaita. Maapallon muihin ihmisiin verrattuna suurimmalla osalla meistä on enemmän ruokaa ja vaatetusta ja suojaa, kuin mikä on tarpeen. Meillä on NIIN paljon, joten anna meille kiitollisuuden sydän, Jumala.
Suojele meitä, pidä meidät vahvoina koettelemusten ja kiusausten aikana. Suojele meitä viholliselta, pidä peitteesi ja suojasi päällämme, aivan niin kuin teit israelilaisille tulipatsaasi kanssa, Suojeluksesi ja Totuutesi kanssa. Kiitos ja ylistys Sinulle, me kohotamme kätemme vastaanottaaksemme tuon sormuksen, jonka laitat sormeemme tullaksemme Puolisoksesi, ollaksemme Puolisoitasi myötä- ja vastoinkäymisissä.
Isä, kiitos Pojastasi Jeesuksesta ja Hänen Morsiamestaan, jonka valmistit Hänelle ja jolle osoitat Rakkauttasi, Isä. Ja Jeesus, kiitos Rakkaudestasi Isääsi kohtaan ja siitä, kuinka todella ihailette toisianne. Ja Pyhä Henki, kiitos siitä, kuinka toimit meissä ja meidän kauttamme antaaksesi meille elämän, yltäkylläisemmän elämän.
Pyydämme näitä kaikkia asioita jälleen kiitoksessa, Jeesuksen nimessä.
The Bride's Joys and Sorrows Intensify, Heaven Talk 6-26-15 https://www.youtube.com/watch?v=bvf2Sja04N8