penkki ei kulje

apea

Olen usean vuoden tauon jälkeen taas treenannut muutaman kuukauden ja huomannut saman kuin ennenkin että penkissä kehittyy todella hitaasti.Selkäliikkeissä pystyn käyttämään suuria painoja puhtaasti ja kehitys on nopeaa,mutta penkki on aina junnannut.Suorastaan hävettää käydä treenaamassa sitä yleisillä paikoilla treenaan yleensä noin kolme sarjaa per lihasryhmä paitsi rintaa 5 sarjaa ja jalkoja.Rintalihakset kyllä kehittyvät mutta rautaa ei pysty lisäämään.Täytyy kai ostaa penkki kotiin

10

3989

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pro Staff

      Kuullostaa jotenkin paljolti samanlaiselta kuin itselläni. Mäkin oon aika säännöllisesti käyny salilla muun urheilun ohessa useamman vuoden ja tuntuu, että kaikki muu on kehittyny paljon paremmin kuin varsinainen penkki,- etenkin punnerrus sillä tangolla; käsipainoilla on sentään jotain kehitystä tullut.

      Vaikka penkki eikä voimanosto yleensä ole minulla mitenkään erityisessä keskiössä, niin kyllä ne rintalihakset kuitenkin kerran viikossa tulee tehtyä, mutta tuntuu, että tulos ei tosiaan nouse. Taidan sen 80-90 työntää parhaimmillani ja sen melkein sain tyrkättyä jo pari vuotta sitten. Kyykyssä ja mavessa hommat menee huomattavasti paremmin.
      Moni muu kaveri, joka ei paljon edes salilla treenaa niin nuo samat lukemat penkistä tyrkkää.
      Tekniikassa en usko vian olean, sillä olen kyllä näissä hommissa ihan jonkinlainen asiantuntija sekä sellaisten kanssa on tullut myös treenattua..

      • apea

        Tänään katselin kun vanha laiha ukko veteli penkiltä 90 kilolla ja itsellä otin 4 sarjaa 50-60 kilolla pikkasen nolottaa.alataljaan saaakin sitten heittää heti reikään nro 13 ja silläkin menee helposti 15 sarjoja ja hauikseen saa myös laittaa paljon painoja.yhden käden soutuja olen ottanut käsipainoilla 45 kilolla,mutta se penkki ei vaan toimi.eikä ole koskaan toiminut.Itsellä on kanssa maksimi ollut joskus 100 paikkeilla

    • Korsto

      Mites paljon sää otat maksimivoima/pikavoima-treenejä penkissä, mitä sivuliikkeitä...etc?

      Suositeltavia vaihtoehtoja, mikäli tahtoo saada maksimiaan penkissä ylös, on treenailla lattia-punnerrusta(siis penkkipunnerrusta lattialta), lankkupenkkiä, kapeaa penkkiä..

      • apea

        Mun on pakko sanoa että en tiedä mikä on lankkupenkki tai penkkipunnerrus maasta.Mä treenaan yleensä vain normaalipenkin ja levitykset koneella ja otan noin 6 toistoa per sarja.välillä vinopenkin missä menee ihan samat painot kuin normaalilla ja pystypunnerrukset edestä istuen tai seisten ja koitan tehdä kaikki liikkeet puhtaasti.Mä treenasi aikoinaan pari vuotta putkeen ja ei silloinkaan penkki kulkenut mitenkään hyvin.Kaikki treenikaverit kehittyi penkissä nopeammin,tosin itsellä kehittyi hauis ja selkäliikkeet nopeammin kuin muilla.Kai sitä vaan on jotenkin toispuolinen.Se on kumma että lihasmassaa tulee tosi helpolla,piti oikein mitata hauis ja olen saanut 5 senttiä lisää 2 kuukaudessa mitenkään edes panostamatta erityisemmin käsiin.On aika noloa kun äijällä on aika isot lihakset ja kun hyppää penkille niin puolta pienemmät äijät nostaa puolta enemmän.Olen nyt treenannut reilu pari kuukautta ja treenaan kaikki lihasryhmät samana päivänä 2 kertaa viikossa ja kokeilin maksimia 28 pvä joulukuuta ja 75 kiloa meni eli surkeesti.Kunto on muuten erinomainen ja hapenottokyky kun on tullut treenattua aerobista säännöllisesti jo ennen punttitreenin aloitusta.Täytyy taas kokeilla vaikka ensi viikolla onko yhtään tullut kehitystä,kun sais edes sen satkun ylös niin ei tarttis yöllä treenata penkkiä.Aikaahan siihen tulee menemään varmasti pari vuotta.

      • voimailija
        apea kirjoitti:

        No jos se penkki ei kulje tee 8 viikkoa sarjat 4x4 samalla painolla, ja toisena päivänä kapea penkki niin ikään 4x4.Ojentajille ranskalainen punnerrus otsalta levytangolla 4x5 niin on se perkele jos ei ala voimaa tulla!!

      • apea
        voimailija kirjoitti:

        Siis mitä tarkoitat samalla painolla.Ei lisää painoa eri sarjoihin vai?

      • voimailija
        apea kirjoitti:

        Siis mitä tarkoitat samalla painolla.Ei lisää painoa eri sarjoihin vai?

        Samalla painolla. voima kehittyy parhaiten 70-85% painoilla maksimista ja kun teet 4x4 se osuu tähän haarukkaan takuuvarmasti siinä se idis.

      • Jesse26
        voimailija kirjoitti:

        Samalla painolla. voima kehittyy parhaiten 70-85% painoilla maksimista ja kun teet 4x4 se osuu tähän haarukkaan takuuvarmasti siinä se idis.

        Toi on hyvä sarja.. itse olen tehnyt sellasta että 5 x 5 samalla painolla.. niin kauan siis samalla painolla että saat sen 5 x 5.. ja sit ku saat ton niin lisäät taas 2,5 kg.. ja taas 5 x 5 niin kauan että menee.. ja taas lisäät 2,5 kg.. ja voin taata että TOIMII !! ja maksimit nousee yllättävän nopeesti.. oheisliikeet juuri kuten voimilija vinkkasi..

      • apea
        Jesse26 kirjoitti:

        Otin nyt 4 kertaa 4 toiston sarjoja ja kokeilin aluksi ekan sarjan 60 kilolla,sitten 65 ja kaksi sarjaa 70 kilolla.Kapeaa penkkiä en oikein voi ottaa kun vanha olkapää vamma muistuttaa heti jos ote liian kapea.
        Pitää ensi kerralla kokeilla ottaa kaikki sarjat 70 kilolla,lämmittelyn jälkeen.Laitan tänne sitten väliaika tietoja miten lähtee kulkemaan.

        Millaista vauhtia yleensä olette kehittyneet penkissä pitkien taukojen jälkeen? eli mikä on normaali kehitystahti.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

      Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain
      Maailman menoa
      60
      7492
    2. Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava

      valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak
      Maailman menoa
      123
      2916
    3. Minkälaisen viestin

      Laittaisit ikävöinnin kohteelle, jos rohkenisit?
      Ikävä
      142
      1766
    4. Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous

      saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha
      Maailman menoa
      65
      1649
    5. Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi

      Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim
      Maailman menoa
      115
      1458
    6. Miten voit olla niin tyhmä

      että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle
      Tunteet
      167
      1394
    7. Missä vaiheessa

      Päätit irl luovuttaa minun suhteeni?
      Ikävä
      130
      1134
    8. Millaisena uskot

      Kaivattusi kokevan tunteensa?
      Ikävä
      73
      827
    9. Kyriake=Kirkko

      Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko
      Kaste
      47
      802
    10. Mitä haluat eniten

      Kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      51
      707
    Aihe