Kun suomalainen on kusessa ei tehdä muuta kuin ehkä annetaan sakko jostain mukamas sopimattomuudesta. Mutta kun on kysymys moniosaajista niin sitten asiaan puututaan ihan toisella tasolla.
Miksi Orpo teki selvityspyynnön irakilaisperheestä
sellaista.sitten
20203
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Aika kaksinaamaiseltahan tuo tuntuu, kun itse kuitenkin on tiukennuksia perheenyhdistämisiin huseeraamassa. Sitten on kovasti yllättyvinään ja vaatii selvitystä.
Orpo pyysi selvityksen sen takia, että kun media kysyy häneltä käännytyksen syistä, niin hän osaa sitten kertoa ne syyt medialle. Häneltähän on luonnollisesti eri tahot asiaa varmaan jo monta kertaa kysyneet.
Mikä siinä sinun on niin vaikea ymmärtää?
Melko erikoiselta tuo päätös kuulostaa. Toisaalta eipä isää ja vauvaakaan mitenkään kyllä estetä palaamasta kotimaahansam.
Mitä erikoista on laittomasti ja ilman perusteita ns. "tuvapaikanhakija/pakolaisstatukselle" pyrkivien sieluttomien saatananpalvojien takaisin käännyttämisessä?
Kysynpähän vaan.
Orpo nuoleskelee ählämin persettä, että olisi hyvä mies ja joku toinen Urpo äänestäisi puheenjohtajaksi Suomen ählämien kookominen ry:n
Mitä siitä, että virkamiesten migrissä on nyt entistä vaikeampi toimia sääntöjen mukaan.
Tarjoaisi nyt vielä asuntoansa ja vaimoansa mamujen käyttöön niin pikkumies saisi paljon hyysäreiden ääniä.
Orpohan ajaa nimenomaan perheenyhdistämisiä vaikeuttavaa lakia, joista mm. vihervasemmisto häntä arvostelee.
Vastustatko sinä siis sisäministerin vetämää erittäin tiukkaa linjaa näissä mamuasioissa kuten vihervasemmisto, vai mikä sinun ongelmasi oikein on? Orpohan on tehnyt enemmän kiristyksiä mamupolitiikkaan , kuin kukaan aikaisempi sisäministeri Suomen historiassa, kuten mm. MV- lehdessä todetaan: http://mvlehti.net/2015/11/13/lukija-mv-lehdessa-on-ollut-hyvin-paljon-sisaministeri-orpoa-haukkuvia-juttuja/
Luojan kiitos että meillä on Orpon kaltainen tolkullinen sisäministeri, joka tekee täysin halla-ahoalaista politiikkaa. Sen vuoksi hän onkin kokoomuslaisten suosikki, ja myös kaikkien mielestä paras hallituksen ministeri: http://www.turkulainen.fi/artikkeli/367570-paras-ministeri-tulee-turusta-orpo-menestyi-hsn-arvostelussa
Tuo on persujen politiikkaa jonka Urpo joutuu sisäministerinä lukemaan kansalle. Hyvä niin. Kun Sipilä tarjosi asuntoansa matuille se oli suunnattoman typerä lupaus, jonka sitten pettikin.
Kun Urpo äänien toivossa sotkee kommenteillaan virkamiesten työskentelyä on se ihan yhtä typerää.
Sitä paitsi miksi Urpo ei sano mitään vapautetusta pedofiili raiskaaja murhaaja somalista joka tallustelee jossakin keskuudessamme. Se ei ole yhtä kivaa. Tosin seuraavas raiskattua/tapettua se ei lämmitä yhtään.
se isä voi myös vauvan kanssa poistua samaan osoitteeseen äidin ja sen toisen lapsen kanssa, hakekoot turvaa jostain toisesta länsimaasta.
Sosiaaliapua saa muualtakin kuin suomesta, taitaa vain suomessa olla avokätisimmät tuet, siksi pummit hinkuvat tänne.
Monoa vain perseelle koko perheelle, ei tule sääli eikä ikävä.
Toivottavasti tämä nuija valitaan kokkareiden puheenjohtajaksi , siitä se sitten alkaa lopullinen alamäki !
Ai että kun kansan suosikkiministeri tulee kokoomuksen johtoon, niin siitä alkaa puolueen alamäki?
http://yle.fi/uutiset/ylen_ministerikysely_orpo_suosikki_toivakka_huonoin_berner_muiden_kuin_omien_mieleen/8894260
Orpo vetää tiukkaa mamupolitiikkaa, mistä kansa antaa hänelle korkeat pisteet.
"Orpo vetää tiukkaa mamupolitiikkaa, mistä kansa antaa hänelle korkeat pisteet."
Siis täh, tiukkaa matupolitiikkaa?
Vain kauniiden ihmisten kykypuolueen hysteerisfanaattinen kannattaja voi olla tuota mieletöntä mieltä.
Orpo-Urpo, jos jotain linjaa vetää niin ei vedä kuin matutarhausbisnestä tukevaa ja halpatyövoima-agendoivaa linjaa.
Orpo saisi lopettaa yksittäisten turvapaikanhakijoiden suosimisen
En yhtään ihmettelisi vaikka tämä yksittäistapasn suosiminen olisi niin "SUURI ASIA", että jopa Ylenantajan uutisissa sitä suvakkitiedotussuunniteltuna kansalle indoktrinoitaisiin...
Maikkarin uutisissa juttua
Maikkarin tyyliin haastateltiin vain suvakkeja
Siksi koska joku keksi piipittää lapsen erottamisesta äidistään, vaikka lapsi on vapaa lähtemään äitinsä mukaan. Lapsella on tosin mahdollisuus jäädä myös isänsä luo suomeen mutta ei mikään pakko. Taas Irakilaiset lyö somalityyliin kolmikuukautisen vauvan kiilaksi oven väliin. Suomen pitää sanoa tuollaiselle touhulle tiukka EI.
Jos tää perhe oikeesti jää Suomeen loisimaan niin en usko enää ollenkaan Suomen oikeusjärjestelmään. Aika heikkohan tän maan laki on jos hesarin haastattelu sen kaataa.
koska iran alkaa elättää suomalaisia yksinhuoltajia???
Paljon on avoimia kysymyksiä. Viimesin kersa syntynyt ilmeisesti suomessa, koska saa jäädä eli saanut suomen kansalaisuuden. vanhin lapsi syntynyt missä? Irakissa? Onko ukko siis käyny siellä vaikka on saanut turvapaikan sortsien takia.