Anoppi on ihan liikaa kiinni pojassaan eli miehessäni. Aina kun joku asia pitää hoitaa/anoppi tarvitsee apua hän soittaa aina miehelleni. Ihan kuin minun mieheni olisi anopin mies. Minä en enää jaksa. Ajan lisäksi meiltä kuluu paljon rahaa anopin passaamiseen ja tietenkään mieheni ei osaa kieltäytyä mistään. Eroko ainut vaihtoehto? Mieheni kanssa asiasta ei voi puhua tai hän ei suostu puhumaan.
En jaksa enää
sasha
72330
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Ja paljon muustakin:
Minusta on sairasta, että miehesi antaa anopin roikkua.
Ja mitä tulee itseesi; miehensä voi valita, sukulaisiaan ei.
Tuossa tilanteessa on miehesi valinta, että laitatteko rahaa jne. Mitä jos vaihdat tosiaan miestä, ellei tämä mies anoppeineen ole mieleisesi?
sukulaisiaan ei voi valita, mutta voi valita onko heidän kanssaan tekemisissä ;D
Yleensäkään ei kannata olla sellaisten ihmisten kanssa, joiden seurassa on epämiellyttävä olla...jos ei aivan pakko ole.
Sukulaisuus ei ole velvoite kanssakäymiselle.
Minulla on ihan sama tilanne. Olen jo kauan harkinnut jättää mieheni. Mieheni on todellakin naimisissa äitinsä kanssa. Tiedän, että hän on riippuvainen äidistään ja ei tee mitään päätöksiä ilman äitiä. Se on tavallaan riippuvaisuussuhde eli sairaus. Anoppi valvoo kaikkea, rahankäyttöä, ostoksia jne.
En minäkään enää jaksa.
Kuten täällä joku on joskus kirjoittanut ei voi muuta toivoa kuin anopin kuolemaa.
Minkälaisia pohjanpahnoja te olette oikein valinneet. Eikö intti tai työnteko ole yhtään miehistänyt? Tai pitääkö juosta, että saa rahaa eikä töihin tarvitse mennä. Ei täällä miehet käy valittamassa, että vaimo juoksee joka risahduksesta auttamaan appea ja varmaan kiinnipitäviä isiäkin löytyy, mutta sille on ilmeisesti tehty jotain.
Älkää syyttäkö anoppia, jos mies ei osaa napanuoraa katkaista, täysikäiset osaavat ihan itse sen leikata.
Älkää hyvät ihmiset toivoko toisen ihmisen kuolemaa. Vihastua voi, suuttua avoimesti, purkaa mieltään, murjottaa, katkaista välit, panetella, mutta tuntuu hirvittävältä toivoa isoäidin eli anopin KUOLEMAA. Onhan hän sen sentään puolison ÄITI. Jokaisella on oikeus elää, vaikka kuinka inhottavalta tyypiltä meidän näkökulmastamme tuntuisikin. Tuollainen "murhanhimo" tärvelee toivojan oman mielen ennenkaikkea!
Tämä kirja olisi miehesi hyvä lukea. Kirjoittaja Tommy Hellsten
Itselläni oli juuri tämän tyylinen mies. Mies 37-vuotias ja kävi joka päivä äitinsä luona. jos joskus lähdimme reissuun anoppi soitti kolmekin kertaa päivässä, missä ollaan, mitä tehdään, jne. Mieheni mielestä äiti teki kaiken paremmin kuin minä. Hoiti lapsiammekin paremmin kuin minä. Mutta kun minä tarvitsin apua esim. puun kaatamiseen niin mies kyllä siinä vaiheessa tuumasi, että tee itse. Mutta kun äiti halusi apua niin kyllä lähti. Äitiä autettiin joka asiassa ja minua ei. Tällä miehen äidillä on mies, joka olisi kyennyt kyllä auttamaan, mutta äidin poika olisi se joka oli paras apu. Joten lähdin lätkimään ja katunut en päivääkään, nytpähän saavat olla keskenään. Mun elämä on helpottunut.