Kevään viimeiset jaksot ja päätösjakso

Esittäkää myös omia arvioita kevään viimeisistä jaksoista. Päätösjakso esitetään siis 15. kesäkuuta eli ensi viikon keskiviikkona. Päätösjakson nimi on Yllätys!, siis ei yllätys, vaan Yllätys!. Toivon asiallisia kommentteja, eikä mitään outoja arvioita.

- Ilja löytyy mutta sosiialitantta Moilanen ilmoittaa, että Ilja otetaan huostaan. Toinen olisi, että Ilja löytyy kuolleena.

- Camilla palaa, ja kuulee Sebastianin omistavan Amandasta toisen puolen. Tämä ei Camillalle jostain syystä sovi. Camilla kuulee myös Gunnarin seurustelevan Ullan kanssa, ja tämäkään ei Camillalle sovi.

- Anton sortuu huumeisiin.

- Kristiinan ja Akin välit lämpenevät. Ismo näkee, kun Aki ja Kristiina suutelevat.

- Elias ilmoittaa saaneensa opiskelupaikan Lontoosta ja lähtee Pihlajakadulta. Samalla myös Lari ilmoittaa lähtevänsä hänen mukaansa.

- Sergei kuulee Sebastianin ja Mariannan keskustelut, ja hän kuulee Mariannan lapsen oikean isän, eli Sebastian on hänen isä. Kun Sebastian saapuu Mariannan kanssa Sebastianin asuntoon, ampuu Sergei kohti Sebastiania, mutta luoti osuu Mariannaa.

Osa näistä onkin totta, mutta jotkut taas minun keksimiä. Voisivatko nämä olla kaikki tottakin?
1180
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Tuo Iljan juttu on totta, että jompikumpi tapahtuu. Gunnarilla on myös uutisia Camillalle, jotka ovat huonot. Ismon tunteet kuumenevat. Sergei kyllä heiluu aseen kanssa. Itse olen nähnyt jakson, koska isäni on studiolla editoimassa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


viimeisiäviedään kirjoitti:

Esittäkää myös omia arvioita kevään viimeisistä jaksoista. Päätösjakso esitetään siis 15. kesäkuuta eli ensi viikon keskiviikkona. Päätösjakson nimi on Yllätys!, siis ei yllätys, vaan Yllätys!. Toivon asiallisia kommentteja, eikä mitään outoja arvioita.

- Ilja löytyy mutta sosiialitantta Moilanen ilmoittaa, että Ilja otetaan huostaan. Toinen olisi, että Ilja löytyy kuolleena.

- Camilla palaa, ja kuulee Sebastianin omistavan Amandasta toisen puolen. Tämä ei Camillalle jostain syystä sovi. Camilla kuulee myös Gunnarin seurustelevan Ullan kanssa, ja tämäkään ei Camillalle sovi.

- Anton sortuu huumeisiin.

- Kristiinan ja Akin välit lämpenevät. Ismo näkee, kun Aki ja Kristiina suutelevat.

- Elias ilmoittaa saaneensa opiskelupaikan Lontoosta ja lähtee Pihlajakadulta. Samalla myös Lari ilmoittaa lähtevänsä hänen mukaansa.

- Sergei kuulee Sebastianin ja Mariannan keskustelut, ja hän kuulee Mariannan lapsen oikean isän, eli Sebastian on hänen isä. Kun Sebastian saapuu Mariannan kanssa Sebastianin asuntoon, ampuu Sergei kohti Sebastiania, mutta luoti osuu Mariannaa.

Osa näistä onkin totta, mutta jotkut taas minun keksimiä. Voisivatko nämä olla kaikki tottakin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu