Olen jo yli 3 vuotta tapaillut erästä lähihoitajaa joka tekee kolmivuorotyötä. Meillä on ikäeroa peräti 16 vuotta niin päin että nainen on minua vanhempi, hänellä on 2 lasta joiden kanssa asuu ja hänen ex-miehensäkkin on ilmeisesti aktiivisesti mukana lastensa elämässä.
Ymmärrätte varmaan että me emme voi seurustella julkisesti mutta itsellä on kauhea kaipuu ja polte nähdä enemmän naisystävääni ja meille on tullut paljon riitaa siitä kun me ei voida nähdä kuin noin kerran kuukaudessa ja joskus sitäkin harvemmin siitä huolimatta vaikka välimatkaa meidän välillä ei ole kuin 60 kilometriä.
Itse siis asun omassa kämpässä eri paikkakunnalla ja olen työtön joten aikaa olis kyllä mielinmäärin tapaamisille mutta hänellä ei ole kun työt, lapset ja muut asiat vie kaiken ajan hänen elämästään. Hän tietysti matkustaa aina minun luokse koska hänen luona emme voisi missään tapauksessa tavata. Niin ja hänen lapsensa ovat nyt 12 ja 13 vuotiaita mutta kuitenkin vielä niin nuoria että ovat kovin riippuvaisia äidistään.
Oliskohan tähän asiaan vielä olemassa mitään toimivaa ratkaisua että saisimme "varastettua" lisää aikaa suhteellemme eikä loppukin energia menisi pelkkään riitelyyn siitä kun ei saada viettää tarpeeksi aikaa yhdessä. En vain millään haluaisi luopua naisystävästäni kun meillä on kuitenkin aina tosi ihanaa yhdessä silloin harvoin kun voimme tavata. Tämä meidän juttuhan oli aluksi ihan pelkkä seksisuhde mutta sitten siinä kuitenkin kävi niin että tunteetkin astui mukaan. Tätä tilannetta on nyt jatkunut jo niin pitkään että joku ratkaisu tähän olisi saatava. Olisin kiitollinen jos joku pystyy auttamaan tässä ongelmassa.
Mahdoton yhtälö?
7
310
Vastaukset
- ratkaisunhetket
Ihan teidän täytyy keskenänne ratkaista tämä yhtälö. Miksi ette voi julkisesti seurustella? Olisiko se mahdollista että muuttaisit lähemmäs naisystävääsi, jotta voisitte tavata useammin, jos siis kummallakin on tahtoa siihen?
- VaikeaTilanne
"Miksi ette voi julkisesti seurustella?"
No siihen on monta syytä, vaikea edes selittää.
"Olisiko se mahdollista että muuttaisit lähemmäs naisystävääsi, jotta voisitte tavata useammin, jos siis kummallakin on tahtoa siihen?"
No tuotakin olen miettinyt mutta se ei kuulemma kelpaa hänelle kun ei me voitaisi ainakaan samalla paikkakunnalla missä hänen lapsensakkin asuvat tavata salaa se kun ei suht pienellä paikkakunnalla varmaankaan onnistuisi.
En tiedä onko sitten myös siittä kiinni ettei naisystävälläni jostain syystä ole tahtoa olla enempää tekemisissä minun kanssa ja hänelle riittää että tavataan harvoin. Olen kyllä yrittänyt keskustella asioista hänen kanssa avoimesti mutta kun hän ei oikein suostu keskustelemaan ja sitten tilanne menee jankkaamiseksi. Vaikea tilanne niinkuin sanoin.
- näintekisin
Etkö voisi mennä lähemmäs johonkin hotelliin yöpymään ja voisitte tavata toisella paikkakunnalla kuitenkin, ellei naisystävän sovi esim. yöpyä, voihan sitä olla yhdessä mihin aikaan vuorokaudesta tahansa.
- VaikeaTilanne
Pitää miettiä olisko tuo mahdollista. Kiitos kuitenkin ideasta.
- oletpano
se nainen vain seksia haluu, etsiitoista
Mietin kanssa, että tämä kuulostaa kyllä siltä, että nainen on edelleen kanssasi seksisuhteessa, eikä seurustelusuhteessa, eikä sinusta sen enempää halua.
Voi myös olla, että hän lämmittelee suhdettaan uudelleen exäänsä (tai johonkin toiseen) omalla paikkakunnallaan ja tämän takia sinä et saa mistään hinnasta olla kuvioissa enemmän mukana. Sinulta haetaan sitten läheisyyttä ja seksiä, kun halutaan vaihtelua.- jokainentavallaan
just noin sille se kuulostaa, itse miehenä olis jo juossut
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,252134Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.921955Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e881931MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,131623Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu241507Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.4881496Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S11484Mikä ihme teitä lieksalaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa?491290Mistä juttelit viimeisen kerran
Mistä juttelitte viimeisen kerran ikävöinnin kohteen kanssa? Irl tai viesteillä.731164Kemet lomautukset
Onkohan tuo oikein lain mukaista toimintaa jatkaa jo lomautettuina olevien uudelleen lomautusta yhdenvertaisuuden ja tas351159