Tässä kun ollaan naiseni kanssa oltu yli 20 vuotta yhdessä ja seksielämä on alkanut tuntua puuduttavalta ja noudattaa sitä samaa kaavaa ja kerrat oli vähentyneet ehdotin peppu seksiä. Vastauksena yllättävä ilme ja olankohautus ja kumppani sanoi että voishan sitä kokeilla. Tuumasta toimeen, liukuvoidetta hankittuna ja sellainen rauhallinen hetki, häiriötekijät poissa rauhallisesti itse asiaan. Siinä sitten hitaasti alkuun, katselin naiseni kasvon ilmeitä mitä nyt osasin tulkita. Kumppani oli välillä silmät kiinni välillä auki ja otsa välillä vähän kurtussa, ilmeisesti tuntemukset ei parhaat mahdolliset. Edettiin rauhassa ja siihenhän se päättyi että laukesin ja naiseni valitteli että hiukan aristi. Aktin jälkeen oli kuulemma vielä arka hivenen, muutama kerta harrastettiin myöhemmin mutta kumppani ei oikein tykännyt...Kuulemma tuntui hiukan kipeältä ja vielä jälkeenkin oli aristusta, joten sekään ei piristystä tuonut minä kyllä miehenä tykkäsin. En tiedä mahtaako naiset aidosti haluta anaalia tai moniko suostuu vaan miestä miellyttääkseen. Tulipa sekin koettua.
Halusin kokeilla
ei_enää_kakkoseen
19524
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Miestä miellyttääkseen, sinäpä sen sanoit. Eivät tunnusta, mutta kiva, kun sinulla on rehellinen vaimo. Yhtä kivaa voi olla, kun on kyykkysissä kohdillaan, kun sinä makoilet seljällään.
Vinkkinä voisin sanoa, että naisen tarvitsee olla kiihottuneessa tilassa, että peppuseksi tuntuisi hyvältä eli hanki ensin naiselle orgasmi tavallisesti ja vasta sen jälkeen siirry pepun puolelle ja silloinkin lämmittele hyvin kielellä ja sormella ja liukkaria. Varmasti takaa paremman lopputuloksen ja ehkä nainenkin haluaa vielä uudestaan.
En halua anaaliseksiä. Oksettaa ajatuskin ja lisäksi sattuu. Herkkuperseeni on myös kovin herkkäperse :D.
Älä tuomitse ennen kuin kokeilet asiaa sellaisen miehen kanssa joka osaa homman :)
Mitäs peppumies sanoo siihen, että onko tullut mieleen, miten kiva kihomatoja on kielellä lirputtaa toisen peffasta? Ja niitä ei silmällä saata edes nähdä?
Kuulepas peppumiesihminen. Se on sellainen juttu, että jokaisella ihmisellä on itsemääräämisoikeus kehostaan. Asiaa, jonka tuntee epämiellyttäväksi tai etenkin suorastaan vastenmieliseksi ei missään nimessä pidä kokeilla. Ihmisen täytyy olla hyvä itselleen, suojella itseään ja omia rajojaan.
Kokeile jonkun homomiehen kanssa. Niiden luulisi osaavan.
Minulla on herkkä peräreikä enkä ikimaailmassa halua perseseksiä. Senkään vuoksi. Vain sukuelimet, toistensa vastakappaleet on seksiä varten - sitä vartenhan ne ovat luotu. Peräaukko on ulostamista varten. Jossain vaiheessa persepanot keksittiin sen vuoksi, että niin yritettiin ehkäistä raskautta. Naisen nautintoahan ei pitänyt ajatella silloinkaan, ei ollenkaan.
Homoseksissä käytetään peräaukkoa useimmin - mutta se on tasa-arvoisempaa. Tietysti vain silloin, jos on...
Niin ja suu on puhumista ja ruokailua varten eli suuseksikin on sinulla varmaan ihan out.
Homotkin käyttää eniten suuseksiä. Peräreikä ei kestä kellään vuosikausia ja voi tulla haavaumia ja sulkijalihas veltostuu ja viimeistään iäkkäänä valuu p:t ulos eikä voi pidättää... monet kerrat ollut telkun erilaisissa ulkomaiden lääkäriohjelmissa jne...
Suulla puhutaan, mutta huulet ovat erogeeninen alue.
Olen luopunut peppuseksistä ihan käytännön syistä. Kun mies laukeaa sisälle, sperma toimii kuin peräruiske. Lisäksi ihan kliinisesti peppuseksi voi pitkässä juoksussa vaikuttaa sulkijalihaksen toimintaan. Ei sitä tallaisia asioita ennen ajatellut, mutta iän myötä kyllä.
Kieltämättä välillä tekee mieli, mutta puolisoni ei ole "peppumiehiä", joten päätös on sinänsä helppo. Nuorempana kyllä tykkäsin, niinä hetkinä se oli kiihottavaa.
Joudut hommaamaan poikaystävän ja niin joutuu vaimosikin, nyt kun käännyit homoksi.
Mutta saathan sinä seksielämääsi uuden aspektin.
Naisena en kyllä ymmärrä miesten himoa työntyä kakkarööriin. Olen joskus nuorempana kokeillut ja siihen se jäi... Ellei suu ja pimppa riitä niin mun puolestani saa olla sitten kokonaan ilman. Ei ole kyllä mieheni peppupanoja vonkannutkaan.
Mulle miehenä riittää vaimon antama normiseksi. Kyllähän tuo ryppyreikä siinä vähän kuin tarjottimella on kun takaapäin työntelee ja joskus on mielessä käynyt että miltä tuntuis mutta perimmäinen tarkoitus vie halut pois.
Kun aloitin seskielämää nykyisen naiseni kanssa sain heti alkuun kuulla et peppupanoja en tule saamaan joten ei ole tarvinnut edes ehdotella.
Mulla on ollut pari naista, jotka ovat oikein itse pyytäneet peppuun. Nykyistä naista totutan pikku hiljaa. Olen ollut siis 1,5 v yhdessä, enkä ole vielä kalua sinne työntänyt.
Minullakin on ollut. Se hetki kun nainen kysyy, että "haluaisitko tulla peppuun" niin se on kuin musiikkia korville :)
Ai että oikein totutat?
Sinä siis manipuloit naista, käytät psyykkistä väkivaltaa, hienoista sellaista. On olemassa monenlaista väkivaltaa. Onko naisesi vielä nuori?
Pedofiilitkin käyttävät ''totuttelua'', kivaa viatonta leikkiä, käytetään kuukausitolkulla aikaa, kun lasta manipuloidaan sitä tarkoitusta varten mikä oli koko ajan päämäärä: Miehen seksuaalisten halujen purkaminen.
Näin siis silloin kun ei ole tarvetta kiirehtiä , on aikaa ''totutella''.