ulkonäköön ihastutaan ja

luonteeseen rakastutaan... vai miten se menee? Mulla kaikki suhteet menneet sitä rataa että ensin olen(ilmeisesti sillä meikillä on helppo huijata) ihastunut siihen meikki sotamaalaukseen ja usean kuukauden mennyt hyvin... kunnes alkanut se perus arki. ruoka ei ole tarpeeksi hyvää, vaikka koitan pitää paikat siistinä, löytyy jokapaikasta aina jotain nipotettavaa...tai jos ei löydy niin nipotetaan sitten siitä että miksen voinut tehdä eritavalla sitä tai tätä... ystävissänikin jotain vikaa, mikään ei ole oikeasti hyvin. vaikka olenkin 8h arkisin työssä(mistä voisin kuulemma tienata enemmän) mistä pidän ja haluan pitää myös huolta/olla kumppanin tukena, ei se tarkoita että jaksan 24/7 hymyillä ja olla puuhapete supersankari... olo oli kaikkien säätöjen ajan kuin kotiorjalla, piti olla mies ja joku hemmetin puudeli samaan aikaan. siinä oli vika tikki kun viimeisimmässä suhteessa nainen eka arvosteli nenänvartta pitkin kaikkea ja kun piti jeesata toista hädässä( niin yleensä mun mielestä pitää tehdä) niin kysymys kuului että miten voin viihtyä sellasten ja sellasten kanssa ja kuinka se vaikuttaa naisen imagoon... päätin että jos ei ihminen kestä perus arkea ja sitä että "rapa lentää" ja mies on mies niin pitäköön tunkkinsa. nyt en ole yli kymmeneen vuoteen ihastunut kehenkään... en halua enää tietää että millainen psykopaatti sen pakkelikerroksen alta paljastuu.