Bussipysäkkiraportit

Ex----------PUA

Arvoisat palstalaiset, miehet ja naiset, oman elämänne sankarit.

Koska minä, Ex PUA, sitä kun olen pirlotukkainen persujuntti ja tuen yksityisautoilua parhaani mukaan, ihan kuten kaikki EUROOPPALAISET nuoret miehet tukevatkin, niin tästä syystä bussipysäkille joutuessa aina sattuu ja tapahtuu.

Minulla onkin nyt teille jaettavana kaksi, ainutlaatuista bussipysäkkiraporttia.

Toinen tapahtui sivutuotteena, kun olin menossa kuuluisille feministitreffeille (erittäin suosittu raportti, etenkin palstan feministit huusivat kuorossa sen luettuaan: )

Toinen taas tapahtui siten, että olin viihtellä, ja pysähdyin koulujen päättäjäisviikonloppuna kahden nuoren naisen luokse, joista toinen oli tuore ylioppilas.

Molemmat tulen kertomaan tässä ketjussa.

Ensimmäinen bussipysäkkiraportti:

Kohti sudenpesää/ The New Hope

Kun olin odottamassa bussia treffeille, kävi niin, että menin toiselle pysäkille, kuin mikä olisi ollut varsinainen pysäkkini.

Syynä tähän se, etten käytä bussia kovin usein, ja nyt tällä kertaa oli käynyt jälleen niin, että olin myöhästynyt kaksi minuuttia. Se riitti. Arvoisa palstalainen, se riitti.

Sen sijaan seuraava, hieman kauempana olevalle pysäkille tulisi jokusen minuutin päästä uusi ja tuore bussi.

Sinne siis.

Olin ollut hetken paikallani pysäkillä, jonka jällkeen siihen tulee nuori merkkivaatteissa oleva, hyvinkin nuori nätti blondi.

Kysyin häneltä oitis kellon aikaa (ei tarvetta puppeiluille, pua-pelleilylle - nainen joko valitsee sinut tai ei).

Hän vastasi, ja tästä kuin huomaamatta ryhdyimme jutustelemaan.

Sain viedä juttua etenkin alussa eteenpäin, mutta kun se lähti menemään, saimme havaita että meillä oli paljonkin yhteistä tilanteessa; hän nimittäin normaalisti menee pyörällä keskustaan, mutta tällä kertaa kun oli laittautunut, hän menisi bussilla.

Siinä sitten manasimme aikatauluja, jotka eivät koskaan pitäneet paikkaansa, ja sitä miten paljon tulisi odottelua ja kuinka toinen osapuoli saisi taas jatkaa odotteluaan.

Vitsailin sopivasti aiheesta, ja hän nauroi jutuilleni.

Lopulta kun bussi tulee, selvisi että se oli ollut vaatimattoman vartin myöhässä.
(Blondi sanoi, että hän vielä voi selittäää olevansa naisellisen vartin myöhässä, ja totesin yrittäväni samaa. Täydellinen lohkaisu!).

Sitten alkaa tapahtua.

Hän päästi minut edellään bussiin.

JA kun menin edellä, hän ei vain tule perässäni vaan myös ISTUU VIEREISELLE PAIKALLE!

Arvoisat palstalaiset, hän halusi sitä, siksi antoi kohteliaasti minun mennä ensin sillä pelkäsi etten istuisi hänen viereensä.

Tästä jutustelu jatkui, jopa siten, että hän ei antanut tulla hiljaista hetkeä, vaan piti juttua yllä nyt itse.

Hän myös nuorten naisten tapaan flirttaili ja toi esiin nuoren ikänsä: "Olen vielä niin nuori etten tiedä muita juomia kuin rommikolan baarissa"

Arvoisat palstalaiset, mikä selkeä kiinnostuksen merkki nuorilta naisilta!

Ja kun otin aurinkolasi pois, hän katsoi minua silmiin lumoutuneena, jopa siten että vielä puheensa jälkeen hän jäi tuijottamaan minua unenomaisesti.

Arvoisat palstalaiset - kuten näette, palstatotuus odottaa nurkan takana ja onni voi olla omassa bussissa!

Vaivaa ei juurikaan tarvitse.

Avaa -> pääse juttuun ja käytä huumoria -> ala saada kiinnostuksen merkkejä.

Tämä kellonajankysymisestä juontuva sosiaalinen kokeeni antoi hyviä merkkejä.

Tästä on hyvä lähteä rakentumaan kohti uusia ulottuvuuksia ja tasoja.

Pian kokeilinkin tämän toistamista, mutta siitä edempänä lisää.

87

697

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ex----------PUA

      Sori, unohdin linkin mainostamaani feministiraporttiin, joka siis oli tavallaan jatko-osana tälle ensimmäiselle bussiraportille - voi sanoa, että treffeille mentäessä oli hyvä fiilis, mutta kyllä se kääntymään saatiin (ja sitten uuteen voittoon, kun poistuin voittajana). Tässä siis se linkki: http://keskustelu.suomi24.fi/t/14319274/raportti-feministit-kayvat-oveliksi

      Näin ollen nämä voisi jakaa raporttiosiin:
      Alku: Bussipysäkkiraportti 1.
      Keskivaihe: Feministitreffiraportti
      Loppu: Bussipysäkkiraportti 2.

      (Tuona viikonloppuna tosin tapahtui yhtä sun toista, naisiin liittyvää muutakin, mutta nämä ovat kaikkein mainitsemisen arvoisimmat.)

    • Tämä oli jo hyvä. Harmi, ettei kukaan samanlaisella paneutumisella oikeasti tarkastele nuorten naisten maailmaa expuan kanssa.

      • Ex----------PUA

        Kiitoksia! :)

        Tässä palasin alkuperäiseen palstalle tulemiseni teemaan; etsi sitä mikä toimii naisten (nuorten etenkin) kanssa ja testaa itse. Klassikko raportti siis.

        Tuo toinen sisältää myös lisää samaa kauraa, ja myös enemmän vinkkejä, sekä selitykset siihen että miksi jokin meni kuten meni.

        Myös siinä ilmennän että miten jonkun asian tekeminen, johtaa tiettyyn lopputulokseen.

        Tässä kasuaalissa "eettis-luomus-iskennässäni" kuten sitä voisi kutsua, on se etu, että kukaan ei voi syyttää sinua iskemisestä, koska se menee niin tutkan ali, mutta jos seuraat tilannetta, voit tällöin tehdä liikkeesi kun valo palaa vihreänä. :)

    • Ex----------PUA

      Bussipysäkkiraporttii 2. - Uuden alun paluu, paluun uusi alku. 2N1M ACTION!

      Pysähdyin siis kysymään tulta bussipysäkille - tämä on erinomainen taktiikka, parempi kuin se että pummii tupakkaa, tulta jokainen antaa, tupakkaa ei läheskään kaikki esim. minulta tultiin pummimaan, enkä antanut, jämät tosin jätin sillä se on kohteliasta, ja miinä sitä kun olenkin kiltti ja kunnollinen mies ja aina kohtelias kaikille, melkein.

      He olivat hyvinkin neutraaleja nuoria naisia, nättejä ja raikkaita.

      Mukavia kylläkin, ja nauroivat jutuilleni. Sekä passiivisen vastaanottavia.

      Erittäin oppikirjamaisia tapauksia naisen tavasta pariutua.

      Molemmat totta kai nättejä, toinen ylioppilaslakki päässään ja toinen oli saanut sen edellisenä vuotena.

      Tämä joka oli saanut sen edellisenä vuotena oli Jessica Alba kakkonen - vaalealla pigmentillä, kiharoilla vaaleilla hiuksilla ja uskomattomilla vihreillä silmillä, sekä täydellisellä hammasrivistöllä. Kohdeainesta.

      Kysyin tulta, tätä oli Jessica Alballa.

      Hän ottaa käsilaukkunsa esiin.

      Kommentoin: Onko tuo kutistunut pesussa?!
      - Tarkoitatko näitä?! Hän sanoi, ja osoitti pieniä tisujaan (terhakoita!)
      Naurahdin: - En. Vaan tuota sinun käsilaukkuasi, se on melkein saman kokoinen kuin lompakkoni. (Nuoret naiset suosivat näitä miniatyyrikäsilaukkuja).

      Tämä kevensi mukavasti tunnelmaa, ja päätin jäädä tupakan ajaksi siihen.

      Toinen havainto oli, että kun olin aikani siinä, sanoi valkolakkipäinen alban jessicalle: Tuo sinun bussissi tuleekin tuolta..

      Alba: "Nääh, en mä viitsi mennä sillä, mä tuun samalla kun sä".

      Laskin käden hänen olkapäälleen, lähes ottaen hänet kainalooni, hän ei vastustellu. Sanoin, että tälläisiä ne hyvät ystävät ovat, saattavat aina kotiinkin saakka.

      Näin olin kuin huomaamatta mukana porukassa.

      Mitä tämä siis opettaa, on sen että:
      - PUA-yhteisön suosiminen negaus ei ole tarpeen, sillä nuoret 100% YTN-tason naiset tulevat vanhempien miesten (YTM:ien) kohdalla itsetietoisiksi tämä siis silloin kun he "katsovat sinua ylöspäin", ja miettivät kelpaavatko. Tämä aktivoi hypergamisen mekanismin, jonka kurpat kyllä tietävät, ja yrittävät kurppapropaganallaan estää kokonaan sen, että miehet lähestyvät nuoria naisia, sillä kuten palstatotuus sanoo: miehen MA on nousussa kuten nuoren naisenkin, mutta YTN:itkin tulevat itsetietoiseksi miesten kohdalla. TIetysti voi olla puppe joka menee karvainen silinterilakki päässää negaamaan parkkiintuneita, ja pahasti kurppaantuneita jännäjennoja, mikä aiheuttaa tietysti tahattomia yhteensattumuksia kun kynäkaulainen fanipoika menee puhumaan naiselle, jonka kaikki exät ovat sikaniskaisia tappajia, tatuooituja jännämiiehiä joiden kansssa nainen sai tuntea rakkauden (versionsa siitä); tunteen että tuo mies voi minä hetkenä hyvänsä pahoinpidellä, tai karata toisen naisen kanssa.
      - Kurppapropagan oli täten taas väärässä, ja palstatotuus oikeassa. Samoin PUA-opit osoitettiin varsin tarpeettomiksi yllä kerrotulla.
      - Kuten näitte, kiinnostuksen merkit myös pätevät; hän ei halunnut lähteä enää, kun olin tullut siihen, ja hän ei vastustellut "kainaloon ottoakaan". Olen opettanut, että vastoin kuin PUA-yhteisö opettaa, että mennään klähmimään naisia, niin kosketus on ok, ja jo sen perillemeno on kiinnostuksen testaamista, mutta kosketuksen voi toteuttaa vain jos nainen on kiinnostunut.
      - Kerroin että tiput olivat passiivisia. Päätin koittaa erilaista lähestymistapaa kuin yleensä, eli aloin itseironiseen tapaan puhua: "Tämä suomalainen small talk-kulttuuri on kyllä maineensa veroista" heitä alkoi huvittamaan se, sillä etenkin alkukankeuksissa se oli nimenomaan kankeaa. Tyypillistä, pistetään mies tekemään työ ja katsotaan mitä se tekee. Näin vedin heidät mukaan samaan soppaan. :D JOlloin koko tilanteesta tuli pikemminkin tilannekoominen. Tämä vinkki yksin on miljardien ja taas tuhansien biljardien arvoinen ja sitä et löydä mistään PUA-opuksesta, etkä itseään liian vakavasti ottavien feministien määrittelemistä ohjeista - tämän vinkin saat vaiin ja ainoastaan EX PUAN RAPORTISTA!!

    • Unilukemistavain

      Muuten hyvä mutta näistähän tietää varmuudella ettei näitä tarinoita ole ikinä oikeasti tapahtunut, sillä et kertoisi tänne mitään mistä sinut voisi yhdistää oikeaan sinään irl, eli mistä sinut voisi tunnistaa varmasti.

      • Ex----PUA

        Todista.

        Ei kun todistithan sinä: Koska en kerro mitään mikä paljastaisi minun tai muiden identiteetin, raportti on sinun mukaasi totta.

        Muuten taas on kyllä aikalailla vitsit vähissä jos ainoa argumenttisi raportteja vastaan on 100% todisteeton "tuo ei ole totta väite" - sellaisena väittäminen tekee sinusta patologisen valehtelijan.

      • MuutenOkStooriMutta
        Ex----PUA kirjoitti:

        Kyllähän tuolla kommentoijalla on pointti.

        Olethan sinä tunnistettavissa, jos nuo kyseiset neitoset ja se femakko sattuisivat lukemaan tätä palstaa. En usko, että saman kaltaisia tapauksia ihan pilvin pimein on.

      • Ex----------PUA
        MuutenOkStooriMutta kirjoitti:

        Ei muuta kuin perusteluja sitten pöytään ja todistuksia.

        1. profiloi minut tuolta pohjalta (tuntomerkit esim.)
        2. osoita ne kohdat jotka oikeuttavat kyseiseen profiiliin

        Muuten tuo oli vain sinulta backfired yritys kumota jälleen yhtä kurppapropagandan kumoamista.

        Tai patologisen valehtelijan automaattinen reaktio kun totuus sattuu.

        PS: JAkäytä nyt vain sitä yhtä ja samaa nimimerkkiä, äläkä tue itseäsi kuin mikäkin reppana multinikillä. :D Aika heikoilla jäillä olet jo lähtökohtaisesti.

      • MuutenOkStooriMutta
        Ex----------PUA kirjoitti:

        Olen käyttänyt yhtä ja samaa nimimerkkiä.

        Siis ymmärsin, että nimimerkki unilukemistavain tarkoitti juuri samaa kuin minä, että nuo naiset voisivat tunnistaa sinut palstalta. On ne sen verran erikoisia, ettei joka päivä tapahdu, jos et yhtään liioitellut.

        Minä en tietystikään tiedä kuka olet, enkä ole sellaista väittänytkään... No ehkä kohtaamme joskus vielä ja sinä raportin siitä raapaiset tänne. Uskoisin tunnistavani sinut silloin.

        "Minä en tietystikään tiedä kuka olet, enkä ole sellaista väittänytkään... No ehkä kohtaamme joskus vielä ja sinä raportin siitä raapaiset tänne. Uskoisin tunnistavani sinut silloin."

        Ehkä.

        Tosiaan, minulla on tietty vastuu jonka näissä tunnen, eli siksikään en kertoile mitään paljastavaa tai henkilökohtaista itsestäni, enkä myöskään raporttini henkilöistä. Välttellen jopa liian tarkkoja dialogien jäljentämisiä.

        Jos joku raporttini henkilö taas tunnistaisi itsensä, ja "astuisi areenalle", olisi se hänen päätöksensä tehdä itsensä tunnistetuksi. Minua se ei tosin paljastaisi tietenkään, sillä kukaan ei voi todistaa antamani tiedon pohjalta että henkilö raportissa olin minä.

        Toki, olen jotain viitteitä antanut esim. ulkonäöstä, mutta en ole kertonut keneltä julkkikselta näytän niin paljon, että tuntemattomatmiehet ja naisetkin tulevat siitä antamaan mainintaa. Olen kyllä kertonut miltä muilta ei-niin-tunnistettavilta-julkimoilta näytän, sillä koen että siitä ei ole samanlaista vaaraa.

        Mutta siitä huolimatta nuo raporttiesi henkilöt tietää (jos sattuvat lukemaan näitä) että "ai tuo oli se, jonka kanssa viimeviikonloppuna kävin treffeillä / kohtasin bussipysäkillä." Ihan sama kerrotko heistä tai itsestäsi tunnistetietoja, kyllä he tunnistavat itsensä ja sinut, jos tarinoissa on totuutta edes siteeksi.

        He tietävät että se olet sinä. Tietävät missäpäin asut ja mikä nimesi on. Voivat pistää levitykseen tarinasi ja voivatpa kertoa oman versionsa asioista. Somessa asiat leviää kulovalkean tavoin... Mutta sehän on toki ihan oma vapaa valintasi, jos haluat altistaa itsesi tällaiselle, eikä se minua periaatteessa edes kiinnosta. Ainoastaan halusin sanoa, että unilukemistavain -nimimerkillä oli pointti tuossa kommentissaan, ja perustelin miksi olen samaa mieltä hänen kanssaan.

        Ehkä tunnistavat ehkä eivät, mitä sitten?

        "He tietävät että se olet sinä. Tietävät missäpäin asut ja mikä nimesi on. Voivat pistää levitykseen tarinasi ja voivatpa kertoa oman versionsa asioista. Somessa asiat leviää kulovalkean tavoin... Mutta sehän on toki ihan oma vapaa valintasi, jos haluat altistaa itsesi tällaiselle, eikä se minua periaatteessa edes kiinnosta.."

        Sitteen he tekevät sen myös itselleen, se on kahden kauppa.

        Kuten sanottua, se on erittäin epätodennäköistä.

        Esim. voiko joku sanoa, että sinä päivänä kun olin feministin kanssa treffeillä, kukaan muu feministi ei ollut treffeillä?

        Voiko kukaan edes sanoa sitä päivää, koska en sitä maininnut?

        Se feministi voi sanoa, jos treffit tosiaan olivat niin ikimuistoiset ja muissa ravintolassa olijoissakin huomiota herättävät. Ainakin sanoit ihmisten kääntyneen katsomaan teitä.

        Jos joku tunnistaa itsensä tarinoistasi, hän voi pitää sitä hassuna, varsinkin kun se on suomi24 sinkut -palstalle raportoituna. Ihan huumorin vuoksi asia voi siis lähteä kiertoon. Tai jos joku tuntee tulleensa kohdelluksi - tai täällä kommentoiduksi sinun toimestasi - asiattomasti. Et voi koskaan olla täysin varma, mitä ihmisen mielessä liikkuu, sanoi hän mitä hyvänsä ja käyttäytyi miten hyvänsä. Sinun vaikka jopa ihan oikeutetustikin oleva tulkintasi siitä, että esim. tuo bussipysäkin neiti oli mielissään kosketuksestasi, voi olla väärä. Sisimmässään hän saattoi kokea asian ihan toisella tavoin. Et voi loppujen lopuksi tietää. Nykyään ihmiset levittelee asioitaan somessa muutenkin, joten syitä voi olla monia, ettei naisia itseään haittaa jos tulevat esiin kun pistävät sinun tarinasi levitykseen...

        Mutta kuten sanoin - aivan sama minulle, omapa on valintasi ja kommenttini koski lähinnä tuon toisen kommentoijan sanomaa asiaa.

        No mitä naiset, mukaan lukien femakot tekisivät, niin ne kirjoittaisivat johonkin blogiin, oman valheellisen ja vääristellyn versionsa, tai vaihtoehtoisesti suoraan SoMeen (FB:n statuskenttä on aika suosittu) ja sitä levitettäisi kanamaisen hyväsiskokerhon toimesta kuukausitolkulla, ja uhriuduttaisi oikein porukalla, siitä kun YTM-tason miehet eivät oikein suostu alistumaan feministille.

    • MuutenOkStooriMutta

      Jotakin outoa on ihmisessä, joka ventovieraalle alkaa puhua tisseistään... Ei sellaisia vitsejä vaan heitellä ilmaan. Vielä lisäksi Suomessa oltaessa tuntuisi oudolta, että nainen antaa ventovieraan miehen koskea itseensä tuollaisessa tilanteessa. Jossain lähmimis -kulttuurin piirissä se varmaan olisi ok. mutta ei täällä, jossa se henkilökohtainen tila on paljon isompi kuin muilla kansoilla. Erityisen kummalliseksi tuon tekee se, että neitoset olivat aluksi sanojesi mukaan passiivisia, eivätkä halukkaita jutustelemaan kanssasi sen kummemmin. Se on suomalaisten hienovarainen tapa sanoa, että "voisitko poistua..." näin toimin itsekin. Yleensä maanmiehet ja -naiset sen tajuaa. Ulkomaalaiset ei, vaan jäävät höpisemään ja tunkevat iholle, mikä on lähinnä vastenmielistä ja ahdistavaa. Siinäkin tapauksessa, että henkilössä ei olisi mitään varsinaisesti epämiellyttävää (likainen, pahan hajuinen jne...), mutta jos en tunne ihmistä, niin en tosiaan halua tulla kosketuksi. En tietystikään litsaria vedä naamaan jos ei nyt tisseihin ja perseeseen käydä kiinni, vaan kosketus on olevinaan neutraali ystävällisyyden osoitus. En minä silti siitä pidä.

      • Ex----------PUA

        "Jotakin outoa on ihmisessä, joka ventovieraalle alkaa puhua tisseistään... Ei sellaisia vitsejä vaan heitellä ilmaan. "

        Oletko sinä tyhmä vai etkö osaa lukea? Vaiko vain sairas valehtelija joka yrittää huijata jokaista, vaikka teksti josta hän valehtelee on kaikkien nähtävissä.

        Arvokas oppitunti femakkoista, ja heidän luotettavuudestaan! ;)

        "Erityisen kummalliseksi tuon tekee se, että neitoset olivat aluksi sanojesi mukaan passiivisia, eivätkä halukkaita jutustelemaan kanssasi sen kummemmin. Se on suomalaisten hienovarainen tapa sanoa, että "voisitko poistua..." näin toimin itsekin."

        Tuo kurppapropaganda on myös kumottu tekstissä.

        Oletko sinä tyhmä vai etkö osaa lukea?

        " Ulkomaalaiset ei, vaan jäävät höpisemään ja tunkevat iholle, mikä on lähinnä vastenmielistä ja ahdistavaa. Siinäkin tapauksessa, että henkilössä ei olisi mitään varsinaisesti epämiellyttävää (likainen, pahan hajuinen jne...), mutta jos en tunne ihmistä, niin en tosiaan halua tulla kosketuksi. En tietystikään litsaria vedä naamaan jos ei nyt tisseihin ja perseeseen käydä kiinni, vaan kosketus on olevinaan neutraali ystävällisyyden osoitus. En minä silti siitä pidä."

        Tyypilinen karmaisevan näköinen femakko, joka elää kuvitelmissa että kaikki miehet haluaisivat häntä, mutta kukaan ei halua.

        Tästä syystä sitten levitetään disiinformaatiota, kurppapropagandaa ja vahditaanmuiden pariutumista, kun itselle sitä ei tapahdu: https://saboteur365.files.wordpress.com/2016/04/fat-ugly-feminist2.jpg

        Jälleen eräs asia minkä raporttini kumosi.

        No sanoiko se vai eikö se sanonut tissiensä pienuudesta jotain, kun sinä puhuit hänen käsiveskastaan? Minusta normaali ihminen ei kommentoi omia tissejään ventovieraalle tuollaisessa tilanteessa. Vähintäänkin se olisi lumppumaista käytöstä, jos nyt ajattelemme ettei neito ollut päästään vajaa tai aineissa... Mutta ehkä se niissä sinun hienostuneemmissa piireissä on normaalia alkaa small talkia sivistyneen eurooppalaisesti vetämään tissien, pimppien ja siittimien koosta. Seuraavaksihan tavarat voi vetäistä tiskiin siinä bussipysäkillä ja esitellä toisilleen, josko jotain syvällisempää jutun juurta vielä löytyy. Onhan eri asia nähdä se kuin vain puhua... Minä suomalaisena junttina tosin pidän tuollaista omituisena, enkä siinä tapauksessa haluakaan olla eurooppalainen ja sivistynyt koskaan.

        En minä kuvittele että kaikki miehet haluaa minua. Itseasiassa minulle on jokseenkin yhdentekevää haluaako yhtään kukaan minua. Eikä minua kiinnosta muiden pariutumiset. Pariudu kuule Expua ihan vapaasti valitsemasi naisen kanssa. Ei se minua kiinnosta. Lähinnä ihmettelen mikset ole jo pariutunut, kun sulla tuota vientiä tuntuu riittävän ja naiset on aina jessica alboja, tai muita hollywood -tason kaunottaria - tosin vielä viehkompia versioita heistä, joita oikeasti ei kadulla vastaan tule koskaan. Ainakaan muilla kuin sinulla.

        Ja jokseenkin kummallisista vastauksistasi minulle, voisin kysyä että osaatko itse lukea? Entä ymmärrätkö lukemaasi?

        Miksi sinä kirjoittelet näitä raportteja, jos et keskustelua halua? Eikö näitä saa ja pidä kommentoida, antaa mitään huomioita tai eri näkökantoja? No jos näin on, niin ehkä jätän sinut keskustelemaan ihan itseksesi.

        "No sanoiko se vai eikö se sanonut tissiensä pienuudesta jotain, kun sinä puhuit hänen käsiveskastaan? Minusta normaali ihminen ei kommentoi omia tissejään ventovieraalle tuollaisessa tilanteessa. Vähintäänkin se olisi lumppumaista käytöstä, jos nyt ajattelemme ettei neito ollut päästään vajaa tai aineissa..."

        Kuten sanoin, lue raportista.

        Syy miksi nainen tekee noin, on siinä että hän tuli itsetietoiseksi koska koki minun olevan korkeampaa tasoa, ja täten ajatteli että arvostelin hänen rintojaan.

        Toinen vaihtoehto, melko samanlaisella funktiolla olisi, että hän halusi tuoda huomion niihin (moni kiinnostuksen merkki naisilla toimii juuri näin; hän alitajuisesti tuo herkullisiin kohtiinsa huomion).

        Tämän mainitseminen hyödyttää moniapalstalaisia miehiä, joilta nämä voivat mennä tutkan ali, ja heidän ahdinkonsa voi siksi jatkua vaikka ei ole tarvis.

        Lopulta kyseessä on se, että nainen valitsee ja sitä valintaa kunnioitetaan - mutta että kunnioitetaan myöskin itseään, ettei lähdetä valloittamaan jäävuorta, alentumaan naiseen joka ei sinusta ole kiinnostunut.

        "Pariudu kuule Expua ihan vapaasti valitsemasi naisen kanssa. Ei se minua kiinnosta. Lähinnä ihmettelen mikset ole jo pariutunut, kun sulla tuota vientiä tuntuu riittävän ja naiset on aina jessica alboja, tai muita hollywood -tason kaunottaria - tosin vielä viehkompia versioita heistä, joita oikeasti ei kadulla vastaan tule koskaan. Ainakaan muilla kuin sinulla. "

        Kiitos vain, teen sen kylllä myös ilman lupaasikin.

        Samoin en ole sanonut missään että tuo nainen olisi ollut alkuperäistä Albaa kauniimpi, samoin en ole sanonut että ne olisi (aina) hollywood-tason naisia.

        Joukossa voi olla todellisia helmiäkin.

        "Ja jokseenkin kummallisista vastauksistasi minulle, voisin kysyä että osaatko itse lukea? Entä ymmärrätkö lukemaasi? "

        Vastaa sinä ennen kun turvaudut itte oot-defenssiisi.

        "Miksi sinä kirjoittelet näitä raportteja, jos et keskustelua halua? Eikö näitä saa ja pidä kommentoida, antaa mitään huomioita tai eri näkökantoja? No jos näin on, niin ehkä jätän sinut keskustelemaan ihan itseksesi."

        Kirjoitan niitä monesta syystä.

        Se ei ole asiallista keskustelua, että yritetään suoranaisesti vääristellä toisen kirjoituksia ja pistää sanoja tämän suuhun.

      • IhanOkStooriMutta

        No minähän luin raportista! Sinä puhuit hänen käsiveskastaan, hän osoitteli tissejään ja kommentoi "ai nää vai?" tai muuta vastaavaa. Sinun mielestä hän tuli itsetietoiseksi. Ehkä näin, mutta minusta siinä tapauksessa on vielä kummallisempaa alkaa kommentoimaan itse omia tissejään. Normaali viiskytlukulaisen siveä maalaisneito, kuten allekirjoittanut olisi naama punaisena ajatellut mielessään että "voihan *piiiiiip* (siveä neito ei kiroile edes mielessään!) tarkoittiko se minun pieniä tissejä?! Kylläpä nyt hävettää..." ja vetänyt hartioita kyyryyn, mennyt lukkoon ja sulkeutunut täysin. Siinäpä olisit sitten small talkannut vaikka maailman tappiin, eikä neito olisi enää suutaan avannut, kuin katsellut jurona kengänkärkiään.

        Missä kohti minä olen vääristellyt tai pistänyt sanoja suuhusi? Minusta neidon käytös oli kummallista, ja samaa mieltä olen edelleen.

      • Ex----------PUA
        IhanOkStooriMutta kirjoitti:

        Kuten selitin, se johtuu kiinnostuksesta pohjimmiltaan, oli syynä sitten testaaminen että säikähdänkö ja alan perua paniikissa puheitani (selvensin kyllä sitä hänelle, mutta naurahten ja normaalisti)/itsetietoisuus/ihan vain kiinnnostuksen osoitus.

        Tuon ikäiset nuoret naiset harrastavat tuota paljon.

        Tuo tissien esittely on tapahtunut minulle aiemminkin.

        Eräs alkoi aina venytellä niin, että sillä on takuulla tisut pystyssä.

        Toinen taas - joka antoi minulle numeronsa - puhuessa aina nosti sen valtavat ryntään esille pitämällä käsiään niiden alla puuskassa.

        On totta kai häveliäämpiäkin tapoja ja keinoja.

        Mutta kehonkieli on olennaista osata.

        PIeni osa, etenkin naisten kanssa, kommunikoinnista on sanoja.

        No sano mitä sanot, mutta minun mielestä kaikki tuollainen tissien esittely on lumppumaista. En arvosta sellaista käytöstä.

    • Eijaksaisnäitä

      Sä oot vaan niin tylsä näiden satujesi kanssa. Mitä jos pitäisit vaikka sellaisen kuukauden tauon 24/7 palstailusta ja lähtisit ihan oikeasti koneen äärestä elävää elämää ihmettelemään. Vai eikö hoitajat päästä?

      • Ex----------PUA

        JA sinä reppana silti luet ja kommentoit niitä? :D

        Kyllä huomaa ettei sinunkaan päätä olla käytetty muuta kuin jännämiehen päärynäpallona ja ajoittaisena suikkariautomaattina.

        Olet hyvä esimerkki keskusteluparasiitista, joka et tuo mitään keskusteluun mutta arvostelet niitä jotka tuo.

        Vaan, taas kerran oppitunti kurpista ja femakoista - raporttini vpaauttaa miehet valheista, ja sekös teitä haaskoja riepoo. :D

      • sanonpavain

        Tää pasta on paljon parempi ilman sun keskusteluun tuomia lisiä.
        Tervemenoa pois.

      • sanonpavain
        sanonpavain kirjoitti:

        Tää pasta on paljon parempi ilman sun keskusteluun tuomia lisiä.
        Tervemenoa pois.

        pasta tarkoittaa palstaa tässä tapauksessa

    • Vähästä on keski-ikäinen setämies onnellinen. Hyvähän se tosin on. :-)

      • Ex----------PUA

        Niin, siihen et tarvitse muuta kuin japanilaisen kuminuken. :D

      • Ex----------PUA kirjoitti:

        Niin, siihen et tarvitse muuta kuin japanilaisen kuminuken. :D

        Aivan, autuaita olemme me vähään tyytyväiset. Perustetaanko joku kerho tähän yhdistysten luvattuun maahan?

      • Ex----------PUA

      • Ex----------PUA
        Ratikkakuski kirjoitti:

        No siis minähän olen monta kertaa sanonut, että minulla ei ole kumista, eikä lihaisaa vaan mielikuvitusvaimo. Eli sitä suuremmalla syyllä olemme veljekset kuin ilvekset! :-)

        No noo, voithan sinä nyt meille palstalaisille kertoa kuminukestasi, ei se siiitä pahastu, kerronhan minäkin naisista jotka ovat sentään ihmislajin edustajia vieläpä - ajattele niin, että minä joudun kuuntelemaan niiiden puheita ja katselemaan niitä huonoinakin päivinä, mutta kuminukesta voi ottaa ilmat pihalle ilman laillisia seurauksia, eikä se puhu turhuuksia. :D

        Syvimmät sympatiani on puolellasi.

      • Ex----------PUA
        Ratikkakuski kirjoitti:

        Syvimmät sympatiani on puolellasi.

        Myös kuminukke on sinun puolellasi. ;D

      • Ex----------PUA kirjoitti:

        Myös kuminukke on sinun puolellasi. ;D

        Ja näin siis kommentoi kortsuja räjäyttelevä 45-vuotias setämies. :-)

      • nytsanohyvin
        Ratikkakuski kirjoitti:

        Ja näin siis kommentoi kortsuja räjäyttelevä 45-vuotias setämies. :-)

        Ai perkele :D

      • Ex----------PUA
        nytsanohyvin kirjoitti:

        Ai perkele :D

        Käytä nyt ratikka sitä omaa nimimerkkiäsi. ;)

      • Ex----------PUA
        Ratikkakuski kirjoitti:

        Ja näin siis kommentoi kortsuja räjäyttelevä 45-vuotias setämies. :-)

        Jälleen matkiminen on suurinta ihailua näemmä, ja valehtelu viimeinen oljenkorsi, kun osu ja upposi. ;D

        Mutta älä huoli, sinun nöpölläsi varustettu neitsytsetä ei tuskin saa nukkeaan puhki, joten voit leikkiä perhettä myös jatkossakin. ;)

      • Ex----------PUA kirjoitti:

        Jälleen matkiminen on suurinta ihailua näemmä, ja valehtelu viimeinen oljenkorsi, kun osu ja upposi. ;D

        Mutta älä huoli, sinun nöpölläsi varustettu neitsytsetä ei tuskin saa nukkeaan puhki, joten voit leikkiä perhettä myös jatkossakin. ;)

        Kiitos tästä mahdollisuudesta! :-)

      • Ex----------PUA
        Ratikkakuski kirjoitti:

        Kiitos tästä mahdollisuudesta! :-)

        Älä minua kiitä, kiitä sitä kirpputoria mistä sen hankit. ;)

      • Ex----------PUA kirjoitti:

        Niin, siihen et tarvitse muuta kuin japanilaisen kuminuken. :D

        ITTE OOT -DEFENSSI!!!!!!!!!!

      • Ex----------PUA
        RaivoavaKurppa kirjoitti:

        ITTE OOT -DEFENSSI!!!!!!!!!!

        Matkiminen on suurinta ihailua, ja kurpparaivoklishee, vaikka et edes tiedä reppana mikä on itte oot-defenssi. :D

      • Ex----------PUA kirjoitti:

        Matkiminen on suurinta ihailua, ja kurpparaivoklishee, vaikka et edes tiedä reppana mikä on itte oot-defenssi. :D

        Ratikkakuski: Vähästä on keski-ikäinen setämies onnellinen. (hän tarkoitti sinua koska teit tämän aloituksen)
        Ex----------PUA: Niin, siihen et tarvitse muuta kuin japanilaisen kuminuken. :D (viittasit Ratikkakuskiin kun puhuttiin keski-ikäisestä setämiehestä)

        Eli: Ratikkakuski sanoo sinua keski-ikäiseksi setämieheksi. Vastauksena sinä sanot häntä keski-ikäiseksi setämieheksi.

        Ei todellakaan ole itte oot-defenssiä.

        Koska ratikkakuski on sellainen, tyhmä haaska! :D

        Jos joku sitä käytti, se oli ratikka, jonka jokainen tietää olevan setämies, kun taas minun ikääni ei kukaan tiedä.

        Osoitit täten ettet tiedä mitä itte oot-defenssi tarkoittaa, sinä säälittävä vanha kullilutku. :D Mutta yrität päteä minun luomasta termistä minulle, se on yhtä sääläittävää kuin tuo sinun raivoaminen siitä kun et kestä minkälainen vanha mummeli olet.

        Esim. sanon sinua kurpaksi, niin sinä turvaudut itte oot-defenssiin ja matkimiseen "SÄÄ SITÄ ITSE OLETKIN VANHA!!!!!!!", kun et keksi mitään mistä vittuilla minulle, ja niin minä voitan. :) Sinä hakkaat päätäsi seinään, mikään mitä sanot ei tehoa minuun koska mikään ei ole totta. Et voi häpäistä toista siitä mitä tämä ei ole. Mutta minä taas osun sinuun.

        Samoin, sinä matkit jälleen minua, mikä merkitsee kurpparaivoa ja suurinta ihailua.

        "kun taas minun ikääni ei kukaan tiedä."

        Eiköhän se ole jo kaikkien palstalaisten tiedossa että sinä olet 58-vuotias.

      • Ex----------PUA
        RaivoavaKurppa kirjoitti:

        "kun taas minun ikääni ei kukaan tiedä."

        Eiköhän se ole jo kaikkien palstalaisten tiedossa että sinä olet 58-vuotias.

        Osu ja uppos! :D Et pystynyt vastamaaan vaan puheenaiheen vaihto, kun tyhmä huora taas nöyryytti itseään yrittämällä päteä.

        Todista ikäni. Nyt vain todistat, että sinusta palstatotuus on 100% totta ja 58 vuotiaat ytmit saavat 20vuotiaita ytnejä, eli se on voitto minulle jo sinänsä.

        Sinun ikäsi ja käyttöasteen me jo tiedämmekin:
        43-vuotias = vanha
        16 miehen käyttämä = huora
        Taso: HC-ATN

        :D

        Sittenhän Raivoava Kurppa on sinua nuorempi. :-)

        58v ei voi olla ytmi jos se on ruma ja kaveriton neitsytsetä joka kärsii vieläpä autismista :D

      • Ex----------PUA
        Ratikkakuski kirjoitti:

        Sittenhän Raivoava Kurppa on sinua nuorempi. :-)

        Todista.

        Kaikki tietää, että sinä ja vanha huora olette palstan vanhimmat ja se on fakta. :)

        Tietysti, hauska nähdä tuo epätoivoinen "byäää, sää sanoit mua vanhaksi joten mä sanon että iitte ootkin vielä vanhempi"-raivoamisenne. :D

      • Ex----------PUA
        RaivoavaKurppa kirjoitti:

        58v ei voi olla ytmi jos se on ruma ja kaveriton neitsytsetä joka kärsii vieläpä autismista :D

        0% todistetta. :D
        100% "byäää, sää sanoit mua vanhaksi joten mä sanon että iitte ootkin vielä vanhempi"

        Ja 58v. nimenomaan voi olla YTM sillä miehen MA nousee iän myötä, ja sitähän sinä et kestä, eikä kummakaan:

        43-vuotias = vanha
        16 miehen käyttämä = huora
        Taso: HC-ATN

        :D

    • turpeaspermakulli

      Hyvä tarina ja kurpat alkoivat heti dissata! Näin luodaan disinformaatiota että tuota ei voi tapahtua!

      • Ex----------PUA

        Kiitos!

        Ja hyvin huomasit mistä on kyse.

        Disinformaation ideana on:
        - Estää miehiä tietämästä mikä toimii/pitää heitä tietämättömyydessä asioiden oikeista laidoista, jotta he eivät edes yritä muutosta
        - Jättää heidät kurppien armoille, näin ollen sulaneen MA:n omaavat kurpat saavat vielä pidettyä seksuaalisen vallan jäänteistä kiinni, samalla kun miehet pidetään dininformaatiossa,jotta heistä saisi jonkun kivan ekin tai timpan itselleen, kun mies ei tiedä paremmasta

    • hshahaahaahaahha

      SUN MIELIKUVITUKSES ON EHTYMÄTÖN!

      Kirjoita kirja näistä fantasioista joita keksit päin aikana.

      Kaikki tietää että Ex-pua on hirveä neitsytsetä, mutta juttu lentää.

      • Ex----------PUA

        Kurppapropaganda kumottu -> osu ja uppos -> disinformaatiota sisältävä kurpparaivo on alkanut = totuus sattuu. :D

        Todista väitteesi, vanha huora.

        Samoin, kerro vielä minkä ikäinen olet ja miten moni mies on käyttänyt sinua kurppa, niin katsotaan mistä tuo älähdys oikeasti johtuu. ;)

    • resrstrsfdsgfdsg

      Alennuit vittuilemaan Darkkikselle.. Pari päivää asiaa mietittyäni.. -olet pyörätuolissa! Sen takia kahvilan nainen hymyili & jutteli sinulle ystävällisesti -pyörätuoliporukalle ihmiset ovat aina yliystävällisiä. Platoninen säätösikin halaa sinua.. Sen takia kokemusta seksistä ei ole -mikään ei pelitä.. Se esti myös perheen perustamisen, ja normaalin elämän. Sinulla on myös aikaa tarkkailla muita. Loputtomasti. Riehu rauhassa -nyt ymmärrän.. Itsekin riehuisin asemassasi. Se lienee ainoa keino olla ELOSSA. (Olen 80 miehen käyttämä -kiitos heille mielenkiintoisesta elämästä!)

      • jännäjenna

        (Jätä Darkkis rauhaan.. Muuten sun älyvapaat sönkötykset ei kiinnosta paskaakaan. En jaksa niitä edes lukea.)

      • Arvaanko

        Se on kuitenkin joku maahanmuuttaja, siksi naiset on sille ystävällisiä ja tunkee seuraan. Suvakkien lempilapsi. Jos ne tarinat vaan olisi tosia. xD

    • oleellinenkysymys

      Joko vihdoin sait pillua?

      • Ex----------PUA

        Minkä ikäinen olet ja miten moni mies on käyttänyt sinua?

      • 13plus2
        Ex----------PUA kirjoitti:

        Minkä ikäinen olet ja miten moni mies on käyttänyt sinua?

        Kiusalliseen kysymykseen vastaaminen vastakysymyksellä: Kysymys osui arkaan paikkaan, joten poikuus on visusti tallella vielä ;)

      • Ex----------PUA
        13plus2 kirjoitti:

        Kiusalliseen kysymykseen vastaaminen vastakysymyksellä: Kysymys osui arkaan paikkaan, joten poikuus on visusti tallella vielä ;)

        Ei vastausta,eli olet vanha huora. ;)

        Lisäksi olet myös tyhmä sellainen, sillä sinun logiikallasi tuollaisen kysymyksen heittäminen täysin ohi aiheen toiselle henkilölle osoittaa, että olen osunut kysymyksen esittäjää arkaan paikkaan, ja nyt yritetään kostaa.

        Ja se fakta ettet vastannut osoittaa sen mikä arka paikka on kyseessä. ;)

        Muuten taas totta kai minä vastaan vittuiluun yms. vittuilulla, oletko sinä oikeasti noin vajaaälyinen, sen lisäksi että olet ruma ja vanha? :D Eikö se ole vielä valjennut sinulle kaiken pään seinään hakkaamisesi jälkeenkään? :D

      • 10plus6

        "Ei vastausta,eli olet vanha huora"
        "Ja se fakta ettet vastannut osoittaa sen mikä arka paikka on kyseessä"

        Kerroppas minullekkin se, että mihin sinuun esittämään kysymykseen minä en ole vastannut.

      • Ex----------PUA
        10plus6 kirjoitti:

        "Ei vastausta,eli olet vanha huora"
        "Ja se fakta ettet vastannut osoittaa sen mikä arka paikka on kyseessä"

        Kerroppas minullekkin se, että mihin sinuun esittämään kysymykseen minä en ole vastannut.

        Ikirästi: Minkä ikäinen olet ja miten moni mies on käyttänyt sinua?

    • Oliko kaupunki Helsinki ja ex-Pualla puvuntakki ja siniset farkut? Näin hieman samanlaisen episodin bussipysäkillä.

      • Ex----------PUA

        En kommentoi.

      • 3523

        Näköjään kommentoit kuitenkin.

      • Ex----------PUA
        3523 kirjoitti:

        Näköjään kommentoit kuitenkin.

        ;-)

      • Ex----------PUA
        3523 kirjoitti:

        Näköjään kommentoit kuitenkin.

        Turvallista kommentoida kun olen keksinyt nuo kaikki stoorit päästäni ;-)

      • Ex----------PUA
        Ex----------PUA kirjoitti:

        Turvallista kommentoida kun olen keksinyt nuo kaikki stoorit päästäni ;-)

        Totuus sattuuu, jopa niin että pitää ihan nimimerkki varastaa ja antaa väärä tunnustus. ;)

    • RedPillMan

      Vittu mitä puppeilua tuollaiset cocky&funny kinoeskalaatio spedeilyt. Aito redpill-mies olisi leväyttänyt lompakkonsa auki paljastaen suuret setelit ja naiset huoramaiseen tyylinsä olisivat alkaneet siinä vaiheessa ottamaan poskeen pysäkillä. Olet ihan puppespede kun lähdet tuohon pelleilyyn naisten kanssa mukaan, etkä mene suoraan asiaan.

      • Ex----------PUA

        Awww, onko siellä suuttunut fanipoika ulisemassa kun puppeilut eivät toimi, ja minä pystyn osoittamaan sen sanoissa ja teoissa? :D

        Mitä meinaat tehdä poikuudellesi?

      • Hahahahah
        Ex----------PUA kirjoitti:

        Awww, onko siellä suuttunut fanipoika ulisemassa kun puppeilut eivät toimi, ja minä pystyn osoittamaan sen sanoissa ja teoissa? :D

        Mitä meinaat tehdä poikuudellesi?

        No ethän sä saanut pillua taaskaan, joten millä logiikalla sun juttu toimii? :)

      • Ex----------PUA
        Hahahahah kirjoitti:

        No ethän sä saanut pillua taaskaan, joten millä logiikalla sun juttu toimii? :)

        Aivan, joo, neitseellinen fanipoika ajatteli että olisin nussinut niitä bussipysäkillä ja tietysti kiinnostuksen merkit nainen antaa vasta seksin jälkeen, eikä ennen sitä. :D

        No nyt meillä on varsinainen panomies täällä! :D

        Tai sitten autisti jälleen kukoistaa, olet kyllä uskomattoman tyhmä. ja piinkova neitsyt-setä.

        No, saitko sinä sitten tinsaa?

        Tai teen tämän helpommaksi, oletko sinä koskaan jutellut edes ytnille? ;)

        Rästikysymys: Mitä meinaat tehdä poikuudellesi?

        Poikuudestani oon päässyt jo 13 -vuotiaana saman ikäisen kauniin neitsyttytön kanssa. Muutaman muunkin kaunottaren oon korkannut. :)

        Vajakki ei ymmärrä siellä sit yhtään mitään taaskaan... Kuka sanoi että bussipysäkillä olis pitänyt naida? Naiset EI ILMEISESTI HALUNNEET lähtee sun mukaan vitun luuseripelle! :D Jos ne olis sua halunneet ja pitäneet muunakin kuin luuseripellenä, ne olis lähteneet sun mukaan ja sä oisit nainut vähintään toista niistä. Panomies olis nainut molempia. Mutta eihän se neitsytsedällä leikkaa että noin pitkälle olisit pystynyt ajatteleen. Mieleen tuli vaan että miten sitä bussipysäkillä nyt naitais, kun joku vois vaikka nähdä... :D

        No mutta totta kai, noilla saavutuksilla onkin täysin loogista joutua turvautumaan puppekultin saavutuksiin, ja sitten esiintyä palstalla fanipoikana joka osoittaa ettei hänellä ole hajuakaan siiitä, miten sosiaaliset suhteet ja naiset toimivat. :D

        Naiset lähteä mukaani?

        Tuo on yhtä tyhmä väittämä, oi neitseellinen autisti, kuin tuo että sinä odotit meidän panevan bussissa tai bussipysäkillä. Huomaa että sinun käsityksesi naisista on saatu pornosta ja pua-videoista. :D Ihme jos sinä olet edes puhunut koskaan ytneille joista puhun tässä.

        Esim. Toisessa tapauksessa esim. olin menossa treffeille. Mitä sinä oikein kuvittelit?

        Samoin, jos olisit oikeasti koskaan saanut naista, sinä tietäisit että panon saaminen edellyttää kiinnostuksenmerkkejä, ja läheskään kaikki panot eivät toimi siten, että mennään paikan pääältä höyläämään. Tämä nimenomaan osoitti, että he kiinnostuivat minusta ja minä puolestani näytin miten nuoret naiset saa kiinnostumaan itsestäni.

        Jos sen sijaan haluaisit poikuudestasi eroon, sinä lukisit raporttejani ja koittaisit oppia niistä jotain. Ellet sitten ole nin HC-ATM että itsekin tiedät olevasi toivoton tapaus, mikä muuten luultavasti oletkin. ;)

        Voi niiitä naisparkoja, joita syöksyt nylkyttämään jossain karvasilinterissä ja kynsilakoissasi bussipysäkille. "määpäs näytänkin Ex PUA:lle että mä sitä kun olenkin osaava fanipoika!" :D

    • Parametaboli

      Aikamoista puppeilua tosiaan!

      Jos et heti alkuun leveillyt rahalla tai statuksella niin miten muka on mahdollista, että nainen sinusta kiinnostui omia teesejäsi mukaillen?
      Ulkonäölläkö sinä niitä naisia siis isket? Oletko joku komistus?

      • Ex----------PUA

        Hyvä kysymys.

        Ulkonäkö totta kai voi vaikuttaa, mikä sopisi palstatotuuteen.

        Mutta on siinä tietysti sekin palstatotuus, että miehen MA nousee iän myötä, jolloin nainen kiinnostuu - nuori nainen.

        Supliikki? Sitä toki oli, mutta se oli pikemminkiin tuollaista lähes normaalia rentoa jutustelua, eikä suinkaan puppeilua mikä on täynnä niksejä ja keskustelutekniikoita.

        Kokemus myös auttoi, että homma tuli kuin selkärangasta. Mikä auttoi myöskin edellisen kohdankin onnistumisen kanssa.

      • Pilluton

        No mitä eroa siinä on, onko keskustelutaidot jotain opetettuja tekniikoita, vai itse oman kokemuksen kautta opittuja? Sama asiahan se on - joku oppii itse, jollekin toinen kertoo, joka tapauksessa tekniikoita kaikki tyynni.

        Ja myönnä nyt reilusti vaan, että oot vanha. Et sinä rahalla naisia saa, etkä statuksella. Ulkonäköäkään sulla ei ole, koska jos olisi, sinä olisit ollut kiistaton ytmi yläasteelta lähtien, etkä silloin olisi puppeillut koska sulla ei olisi ollut tarvetta sellaiseen. Et myöskään tietäisi edes tämän palstan olemassaoloa, kun pillua tulisi ovista ja ikkunoista siihen tahtiin, ettet ehtisi muuta tekemäänkään kun nussimaan, eikä sulla olisi mitään motivaatiota kirjoitella tänne. Ainut palstatotuuksien mukainen keino millä joku sun kaltainen voi naista saada on erittäin korkea ikä. Alat kai olla jo lähemmäs 60 -v? Vähintään reilu 40.

        "Kokemus myös auttoi, että homma tuli kuin selkärangasta. Mikä auttoi myöskin edellisen kohdankin onnistumisen kanssa."

        Eli ne tuhannet eurot, jotka aikanasi sijoitit siihen puppeiluun sittenkin kantoivat hedelmää sinulle komistukselle? Nice.

        Juu u, odotellaan vaan kun kesä lähtee kunnolla käyntiin niin näemme varmasti pilvin pimein parikymppisiä hottiskissoja yli viisikymppisten ukkojen seurassa joka puolella.. kunpa itsekin olisin sitä jo ainakin 20v vanhempi niin flaksini olisi varmasti jotain aivan uskomatonta!

        Kyllä siinä nuoret kollit jäävät kuin nallit kalliolle kun seksikkäästi harmaantunut hopeakettu gubbesetämies vie kaikki niiden kissat!

      • Ex----------PUA
        Pilluton kirjoitti:

        No onhan sillä eroa.

        Jos PUA opettaa sinulle toimimattomia keskustelutekniikoita, niin et vain mene merta edemmäs kalaan, vaan tällöin jopa eksyt siitä mikä olisi toiminut.

        Tässä tapauksessa aloitin keskustelunkin varsinaisella klisheellä, eli "mitä kello on".

        Jutustelin hänelle olemalla oma itseni.

        Toki, koska olin menossa treffeille, oli vaatetus tavallista parempi, muttei mikään nyt niin ihmeellinen.

        Enemmän tässä tuntuikin olevan kyseessä se, että keskustelun sai virtaamaan.

        Sitä on vaikea opettaa tekniikoin muutenkaan.

        Se pitää omatoimisesti kokea ja oppia, ja siihen eivät puppemateriaalin opiskelut juuri auta. Tiedän kyllä, sillä olen omaksunut sitä niin paljon, eikä sillä saa tuollaista pahemmin aikaiseksi.

        "Ja myönnä nyt reilusti vaan, että oot vanha. Et sinä rahalla naisia saa, etkä statuksella. Ulkonäköäkään sulla ei ole, koska jos olisi, sinä olisit ollut kiistaton ytmi yläasteelta lähtien, etkä silloin olisi puppeillut koska sulla ei olisi ollut tarvetta sellaiseen. Et myöskään tietäisi edes tämän palstan olemassaoloa, kun pillua tulisi ovista ja ikkunoista siihen tahtiin, ettet ehtisi muuta tekemäänkään kun nussimaan, eikä sulla olisi mitään motivaatiota kirjoitella tänne. Ainut palstatotuuksien mukainen keino millä joku sun kaltainen voi naista saada on erittäin korkea ikä. Alat kai olla jo lähemmäs 60 -v? Vähintään reilu 40."

        Todista että olen vanha, minulla ei ole rahaa eikä statusta, eikä ulkonäköä.

        Ainoa mitä tiedät minusta on tulokseni: ne eivtä valehtele.

        Sen sijaan, tuo mitä sanot minusta pätee suoraan sinuun, sinä olet puppe joka et omaa rahaa, ulkonäköä ja statusta, etkä ilmeisesti supliikkia ja naisiakaan, sillä et ole vain joutunut turvautumaan puppeiluun, vaan olet ihan samalla palstalla kuin minä. ;) Oletko joko neitseellinen fanipoika tai neitsytsetä.

      • Ex----------PUA
        Parametaboli kirjoitti:

        "Kokemus myös auttoi, että homma tuli kuin selkärangasta. Mikä auttoi myöskin edellisen kohdankin onnistumisen kanssa."

        Eli ne tuhannet eurot, jotka aikanasi sijoitit siihen puppeiluun sittenkin kantoivat hedelmää sinulle komistukselle? Nice.

        Juu u, odotellaan vaan kun kesä lähtee kunnolla käyntiin niin näemme varmasti pilvin pimein parikymppisiä hottiskissoja yli viisikymppisten ukkojen seurassa joka puolella.. kunpa itsekin olisin sitä jo ainakin 20v vanhempi niin flaksini olisi varmasti jotain aivan uskomatonta!

        Kyllä siinä nuoret kollit jäävät kuin nallit kalliolle kun seksikkäästi harmaantunut hopeakettu gubbesetämies vie kaikki niiden kissat!

        Tuhannet eurot? Puhu vaiin omasta puolestasi. Sinähän tässä se puppe olet, en minä.

        Tiedät hyvin että olen kertonut etten ole laittanut PUA-teollisuudelle latin latia, aikaani kylläkin.

        Muuten taas PUA ei ollut ainoa tapa harjoitella taimuuten saada kokemusta naisten kanssa.

        Se tosin oli tapa saada kokemusta, jos ei muusta, niin siitä lähinnä mikä ei pelaa.

        "Juu u, odotellaan vaan kun kesä lähtee kunnolla käyntiin niin näemme varmasti pilvin pimein parikymppisiä hottiskissoja yli viisikymppisten ukkojen seurassa joka puolella.. kunpa itsekin olisin sitä jo ainakin 20v vanhempi niin flaksini olisi varmasti jotain aivan uskomatonta!

        Kyllä siinä nuoret kollit jäävät kuin nallit kalliolle kun seksikkäästi harmaantunut hopeakettu gubbesetämies vie kaikki niiden kissat!"

        Totta.

        Mutta kuten tiedämme ei nuoret naiset tee aloitteita, joten siksi meidän pitää informoida vanhempia miehiä ottamaan se minkä he saavat.

      • 0000000010

        Älä viitsi valehdella. Olethan myöntänyt aiemmin laittaneesi aiemmin tuhansia euroja pua-teollisuuteen. Ja myöhemmin huomanneesi ettet osannut tulkita niitä opetuksia oikein, ja siksi olet nyt katkera.. ja elättelet toivoa, että piakkoin eläkkeellä ollessasi saisit vielä nuorehkoa naista.

    • aikasöpis

      Nää Ex---Puan raportit on aika söpöjä. Siis silloin kun hän malttaa olla huorittelematta puolta maailmaa yms. riman alituksia trollailussa. Vähän kuin lapsi joka opettelee ajamaan pyörällä. "Kato äiti!!! Ilman appareita!"

      • 11plus20

        Varsinaisen pommin ExPUA kuitenkin pudotti jo 1-2 kk sitten kun pystyi suhtautumaan yli 30-vuotiaaseen naiseen positiivisesti. "Ei rinkelöintitaustaa" yms. Normaalistihan hän antaa jopa 25-vuotiaiden naistan kuulla kunniansa.

      • Ex----------PUA

        Sinulta me taas emme näe edes raportteja, vaan sinä puolestasi olet sellainen vanha rässitty polkupyörä, joka on heitetty ojanpientareelle, kun jokainen kyläkolli on rässinyt sinulla. Ei ihme jos sinua nuorempien ajelut herättävät tuollaista kurpparaivoa. :D

      • Ex----------PUA
        11plus20 kirjoitti:

        Varsinaisen pommin ExPUA kuitenkin pudotti jo 1-2 kk sitten kun pystyi suhtautumaan yli 30-vuotiaaseen naiseen positiivisesti. "Ei rinkelöintitaustaa" yms. Normaalistihan hän antaa jopa 25-vuotiaiden naistan kuulla kunniansa.

        Missä muka?!

      • aikasöpis
        Ex----------PUA kirjoitti:

        Sinulta me taas emme näe edes raportteja, vaan sinä puolestasi olet sellainen vanha rässitty polkupyörä, joka on heitetty ojanpientareelle, kun jokainen kyläkolli on rässinyt sinulla. Ei ihme jos sinua nuorempien ajelut herättävät tuollaista kurpparaivoa. :D

        Tää oli ihan vilpitön kehu multa. Näistä teksteistäsi, joissa ei niin paljon trollata, ja kylvetä vihassa. Ihan viihdyttäviä jotkin niistä. Kuten tämä aloitus.

        Oletko muuten Turun suunnalta kotoisin? Missään muualla en ole kuullut käytettävän tuota rässimistä....

      • 16plus11

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      172
      1147
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      867
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      793
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      738
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      37
      561
    6. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      549
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      296
      538
    8. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      216
      500
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      50
      494
    10. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      45
      492
    Aihe