Muistatteko vielä ne uudet hampaat?

Muistatteko? Pieni lapsi löytyi hukkuneena rannalta ja koko maailma itki. Pakolaislapsiparka! Totuus paljastui kuitenkin pian: irakilaisisä oli vain lähtenyt hakemaan itselleen Saksasta uudet hampaat, mutta tulikin hukuttaneeksi koko perheensä. Niin että sellaisia pakolaisia!
11146
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Kun luin sille isukille tehdyt haastattelut niin ei tarvinnut olla kummonen Serlokki
Holmes kun tajusi ettei äijä puhunut edes puoliksikaan totta. Kannattaa etsiä juutupesta video missä se äijä paljastuu kaiken lisäksi itse salakuljettajaksi.

Äänestä

Juu, ne hampaat ovat takuulla maailman kalleimmaksi tulleet hampaat sekä aineellisesti (länsimaiset ihmiset tilasivat sen lapsen kuvasta liikkuttuneena miljoona partaäijää syömään yhteiskuntansa hyvinvoinnin), että sen seurauksena sama siirtolaisten lastenhukuttamisohjelma pyörii päivittäin, eikä loppua näy.

Jos silloin olisi sokean suvakkiuden sijaan määritelty, ketkä kaikki ovat turvapaikkaan oikeutettuja, niin koko afrikan ja lähi-idän elintason perään hinkuva väki ei olisi tänne ihmissalakuljettajia rikastamaan lähtenyt. Kovastihan tämä tilanne tuntuu Merkelin rouvaakin vain hymyilyttävän, itse en kyllä unta saisi, jos hänenä olisin.

Jossain ulkomaan kanavalla oli ohjelmapätkä Kreikasta, miten nuoret siirtolaispojat myyvät puistossa persettään, että saisivat rahaa palata kotiin. Kait niille nyt voisi ihan lentolipun joku ostaa, kun ei tää niin halpaa lystiä ole muutenkaan ollut.

Äänestä

Nämä kaikki pakolaiset valehtelee. Ne on paatuneita valehtelijoita. Mutta kun he ovat kotiutuneet niin tuntuu siltä että valehtelevat vielä enemmän.

Äänestä

Islam ei kuulu sivistysvaltioihin.

Äänestä

Lisäksi tappoi itse lapsensa. ylpeänä salakuljettajana lähti matkaan ilman pelastusliivejä, kun vene siten upposi, oli ottanut liivin lapseltaan !

Äänestä

onko linkkiä?

Äänestä
  • Kyllä se oli purtilon, perämiehen kakara joka kellu ranta hietikolla!

    Äänestä

Heräs kysymys oliko edes oma lapsi , täytyy olla paatunein ihminen ja täys eli ihan tyhjäpää jos oman perheensä hukuttaa . Lasten suojakilvellä ne on joka aidalla jos ei muuten yli pääse , mulkut!!!!!!!!!!!

Äänestä

Se pikkupoika joka makasi siinä rantahiekassa oli siirretty siihen jotta saataisiin paremmat kuvat. Avarampi kohta.

Äänestä

Väärin, Suoli24-vajakit, rasistit ja natsit eivät itkeneet. Heidän suurta hupia oli pilkata pientä lasta, munat ei riitä mihinkään muuhun. Pitää haukkua ja ilkkua kaikkein pienimpiä.

Äänestä
  • Eikähän tuossa haukkumisessa haukuta pohjimmiltaan sitä, että kuollutta lapsiparkaa käytetään hyväksi propagandassa, kun ei muut argumentit riitä.

    Kyllä jokainen olisi sille ja monelle muullekin lapslle suonut pitemmän elämän, mutta ahneet vanhemmat eivät antaneet tilaisuutta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ei-enää-pakolaisia kirjoitti:

Muistatteko? Pieni lapsi löytyi hukkuneena rannalta ja koko maailma itki. Pakolaislapsiparka! Totuus paljastui kuitenkin pian: irakilaisisä oli vain lähtenyt hakemaan itselleen Saksasta uudet hampaat, mutta tulikin hukuttaneeksi koko perheensä. Niin että sellaisia pakolaisia!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu