Suomessa järjestäytynyttä rikollisuutta

Ja nämä rikolliset ovat eläinaktivisteja! Toistuvia tuhotöitä, kotirauhan rikkomista sekä eläintautihygienian vaarantamista muka hyvällä tarkoituksella (tilakuvaukset), lisäksi he ovat kylmäverisiä tappajia, koska mm. Närpiössä toteutettiin isku jossa tuhottiin mm. ison kanalan ilmastointilaitteita jolloin tuhansia kanoja koki julman ja tuskallisen tukehtumiskuoleman sisällä kanalassa.
Erilaisia turkiseläimiä he ovat myös laskeneet luontoon horjuttamaan ekosysteemiä, lisäksi monet turkiseläinpoikueet ovat jääneet kuoleman omiksi ilman hoitoa emon paetessa turkistarhan turvallisuusuhkana pitämiään vieraita ihmisiä.

Minkä määrän he ovat saaneet aikaan tuhoa ja taloudellisia tappioita, nyt on poltettu busseja. He ovat toistuvasti iskeneet tuhoaikeet silmissään toisten elinkeinoon rakentavan toiminnan sijasta, ajamaan omia vääristyneitä ääriarvojaan hyökäten niiden "oikeuttamana" toisen omaisuuteen.

Miksi Suomesta vielä löytyy ihmisiä jotka hyväksyvät nämä rikolliset?
14162
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Pappa betalar?

Äänestä
  • veronamksaja betalar,nyt kun linja autotkin on poltettu on varmaa että matkojen hinnat tuskin ainakaan halpenevat,vihernarsistit terrorisoivat kaikkien elämää.

    Äänestä

Eläinsuojelu on kiellettävä ja siinä toimivat rikkolliset vangittava.

Äänestä
  • Eläinsuojelu on lakisääteistä toimintaa. Sen lisäksi eläinsuojelua harrastusluontoisena toimintana suorittavat paikalliset eläinsuojeluyhdistykset. Tämä on lähinnä kulkukissoihin keskittynyttä pelastustyötä sekä erilaista eläinsuojelua koskevaa valistustoimintaa.

    Ja Hesyn tapauksessa keskinäistä tappelua ja toisista rikosilmoitusten tekemistä. :)

    Sillä ei ole mitään tekemistä eläinoikeusaktivismin kanssa. Kannattaa selvittää asioiden perusteet ennen kuin lähtee niitä kommentoimaan!

    Äänestä

oe,ssa ja animaliassa pyörii samaa porukkaa,jopa toiminnanohjaaja tuomivaara on oikeutta eläimille perustajajäsen ja kettutyttö mia sallin luonnetodistaja aikoinaan sekä kettupoika joni purmosen ex heila. eli käsi kädessä mennään.
tarkoituksenahan tässä on se että rikollisia keinoja käyttävä oikeutta eläimille hankkii käsiteltyjä kuvia ja animalia ns. lakia noudattavana tuomitsee kuvat mustamaalaten samalla tuottajia.

Äänestä

Eipä niitä kuvia tarvi juuri "käsitellä". Monia, ihan samoja puutteita on havaittu myös ministeriön tarkastajien toimesta. Tuottajien asenteet ovat monasti "hällä väliä", erityisesti turkistuotannossa. Kerta toisensa jälkeen on raportoitu samoista puutteista. Eikä ole edes mistään vaikeasti korjattavasta asiasta. Yleisin puute on, ettei eläimillä edes kesähelteillä ole vettä!

Äänestä
  • Jos eläimet eivät ole saaneet tarpeeksi vettä, niin vedenpuutteen huomaa eläinten silmistä. Jos vettä ei ole juuri sillä hetkellä kun tarkastaja käy, niin ei se tarkoita eläinten kärsivän veden puutteesta. Eläimet juovat paljon ja vaikka vesiastioita täytetään, niin vesiastiat saattavat olla joskus avan tyhjiä.

    Äänestä

  • Nähtyä kirjoitti:

    Jos eläimet eivät ole saaneet tarpeeksi vettä, niin vedenpuutteen huomaa eläinten silmistä. Jos vettä ei ole juuri sillä hetkellä kun tarkastaja käy, niin ei se tarkoita eläinten kärsivän veden puutteesta. Eläimet juovat paljon ja vaikka vesiastioita täytetään, niin vesiastiat saattavat olla joskus avan tyhjiä.

    Kun eläimenpitäjä ei saa pidettyä edes vettä eläimen kupissa niin mitäpä se muutakaan pystyy.
    Eläinrääkkäytapauksia tulee jatkuvasti päivänvaloon joten on vain oikein, että jokin porukka pitää eläintenpitäjiä hieman varpaillaan. Miksi eläinsuojelujärjestöille ei anneta oikeutta eläintilojen tarkastamiseen kun siellä haluja kerran olisi? Syynä siihen on tietysti se, että eläintenpitäjät haluavat säästää joka paikassa jopa siitä eläimen juomavedestä. Mahdollisimman paljon sullottuna mahdollisimman pieneen tilaan mahdollisimman halvalla jotta eläintepitäjä saa mahdollisimman monta kossua itselleen.

    Äänestä

  • loppu_rääkkäykselle kirjoitti:

    Säästetäänkö lemmikkien vedestä, kun lemmikin vesikuppi on tyhjä tarkastajan tullessa paikalle. Miksi eläinsuojelujärjestöille ei anneta oikeutta tarkastaa lemmikkien oloja kun jopa siitä lemmikin juomavedestä halutaan säästää...

    Äänestä

  • loppu_rääkkäykselle kirjoitti:

    Kun eläimenpitäjä ei saa pidettyä edes vettä eläimen kupissa niin mitäpä se muutakaan pystyy.
    Eläinrääkkäytapauksia tulee jatkuvasti päivänvaloon joten on vain oikein, että jokin porukka pitää eläintenpitäjiä hieman varpaillaan. Miksi eläinsuojelujärjestöille ei anneta oikeutta eläintilojen tarkastamiseen kun siellä haluja kerran olisi? Syynä siihen on tietysti se, että eläintenpitäjät haluavat säästää joka paikassa jopa siitä eläimen juomavedestä. Mahdollisimman paljon sullottuna mahdollisimman pieneen tilaan mahdollisimman halvalla jotta eläintepitäjä saa mahdollisimman monta kossua itselleen.

    vihernarsistit eivät ole viranomaisia vaikka käytös yleensä viittaa siihen että pitävät itseään muita korkemammalla.

    Äänestä

  • loppu_rääkkäykselle kirjoitti:

    Kun eläimenpitäjä ei saa pidettyä edes vettä eläimen kupissa niin mitäpä se muutakaan pystyy.
    Eläinrääkkäytapauksia tulee jatkuvasti päivänvaloon joten on vain oikein, että jokin porukka pitää eläintenpitäjiä hieman varpaillaan. Miksi eläinsuojelujärjestöille ei anneta oikeutta eläintilojen tarkastamiseen kun siellä haluja kerran olisi? Syynä siihen on tietysti se, että eläintenpitäjät haluavat säästää joka paikassa jopa siitä eläimen juomavedestä. Mahdollisimman paljon sullottuna mahdollisimman pieneen tilaan mahdollisimman halvalla jotta eläintepitäjä saa mahdollisimman monta kossua itselleen.

    mitä eläintä oe suojeli polttaessaan linja autoja?ja tällaisia pitäisi päästää vakoilemaan tuotantotiloihin mahdollisia hälyyttimiä ja kulkukoodeja.

    Äänestä

Olisi se kiva nähdä miten vihreät ja eläinsuojelijat selviytyisi kriisitilanteessa. Voisivat jututtaa niitä, jotka ovat nähneet sodan ja pula-ajan. Sotatilanteessa luikkisivat paskat housussa.

Äänestä

Aloittaja kirjoitti: "Erilaisia turkiseläimiä he ovat myös laskeneet luontoon horjuttamaan ekosysteemiä,"

Rehellisyyden nimissä on todettava, että Suomessa oli vakiintunut minkkikanta jo ennen kuin ensimmäinen turkistarha-aktivisti oli edes pilke isänsä silmässä. Luontoon ne olivat joutuneet tarhaajien "hällä väliä"-asenteen vuoksi. Olisihan se mersun vaihto uudempaan voinut viivästyä, jos olisi ruvennut suoja-aitoja rakentelemaan! Tarha-alueita alettiin aidata vasta tarhaiskujen alettua.

Jos minkki pääsee omaan tahtiinsa ja kenenkään häiritsemättä siirtymään luontoon, sen eloonjäämisennuste on merkittävästi parempi kuin tarhaiskussa luontoon joutuneella. Näitä iskuissa vapautettuja jaagataan hyvin puuhakkaana vuorokaudet ympäri valojen kanssa ja helvetinmoisen mölinän saattelemana. Minkit pakenevat paniikissa paikalta. Monet nistä jäävät autojen alle tai joutuvat alueille, jonne eivät omaehtoisesti hakeutuisi. Tällöin niitä joutuu mm. erilaisiin loukkoihin sekä lika- ja talousvesikaivoihin, tai jäävät kiinni ahtaisiin piilopaikkoihin. Sukulaismies löysi minkin
autonsa moottoritilasta, tällöin jo kuolleena.

Viime vuosina on paljastunut, että tarhaeläimiä on viety tarkoituksellisesti merimetsojen pesimäsaarille, jotta ne tappaisivat merimetsoja ja niiden poikasia. Olen aika vakuuttunut, että niitä eivät ole sinne vieneet eläinoikeusaktivistit tai "vihernarsistit"!

Joten peiliin voisi katsoa yks ja toinen!

Äänestä
  • ovathan vihernarsistit vieneet sairaita eläimiö turkistarhoillekin joten miksi se ei mustamaalaamistarkoituksessa onnistuisi lintuluodoillakin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

tekijätvastuuseen kirjoitti:

Ja nämä rikolliset ovat eläinaktivisteja! Toistuvia tuhotöitä, kotirauhan rikkomista sekä eläintautihygienian vaarantamista muka hyvällä tarkoituksella (tilakuvaukset), lisäksi he ovat kylmäverisiä tappajia, koska mm. Närpiössä toteutettiin isku jossa tuhottiin mm. ison kanalan ilmastointilaitteita jolloin tuhansia kanoja koki julman ja tuskallisen tukehtumiskuoleman sisällä kanalassa.
Erilaisia turkiseläimiä he ovat myös laskeneet luontoon horjuttamaan ekosysteemiä, lisäksi monet turkiseläinpoikueet ovat jääneet kuoleman omiksi ilman hoitoa emon paetessa turkistarhan turvallisuusuhkana pitämiään vieraita ihmisiä.

Minkä määrän he ovat saaneet aikaan tuhoa ja taloudellisia tappioita, nyt on poltettu busseja. He ovat toistuvasti iskeneet tuhoaikeet silmissään toisten elinkeinoon rakentavan toiminnan sijasta, ajamaan omia vääristyneitä ääriarvojaan hyökäten niiden "oikeuttamana" toisen omaisuuteen.

Miksi Suomesta vielä löytyy ihmisiä jotka hyväksyvät nämä rikolliset?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu