Olemisen rajoittunut lumo on vaivannut minua murrosiässä asti. Suljettu näkemys, joka pyrkii olemassaolonsa säilyttämiseksi toistuvuuksiin palkintona, on prosessina kiehtova.
( Hihitystä )
( Hihitystä )
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Kahden kokemuksen malli toimii seuraavalla tavalla: keitän vastajauhetut aamukahvit ja kaadan "uutteen" keraamiseen pikkukuppiin ja istahdan alas.
Palaan samaan kokemukseen toistuvasti. Daily.
Mutta miksi? Miksi tämä on minulle niin äärimmäisen tärkeä rituaali?
( Hihitystä )
"Sohvalla istuva nainen piteli toisessa kädessä kahvikuppia ja toisessa puhelinta, jolla hän kirjoitti hämmästyttävän nopeasti pelkkää peukaloa apuna käyttäen. Hänen hiuksensa olivat auki niin kuin oli auki myös aamutakki, jonka hän oli ostanut kauan sitten ylikalliista Hong Kongista. Muuten nainen oli alaston. Kissa pöydän alla oli kokemus todellisuudesta tässä ja nyt."
(Reps )
Lapsena yritin käsitellä ja hallita kokemusta piirtämällä sitä. Minä toistin kokemani, eli peilasin sen paperille itseni kautta. Samalla se suodattui näköisekseni.
Tämän jälkeen keksittiin sanat.
( Naurua )
Piirtäessään ensimmäisen kokemuksensa naisesta, hän koki jotain omituista. Kokemus kaarista ja pyöreydestä oli kuin mielihyvän pyörre. Se alkoi syvältä ja tulviessaan täytti hänet piripintaan. Lopulta pikkutyttö piirsi lähes maanisesti. Huone täyttyi naisfiguureista.
Prosessi eteni. Se saavutti abstraktin tason ja katosi ihmisen näkyvistä, mutta eli ja juoksi pinnan alla kuin maanalainen virta.
( Hihitystä )
"Nainen asetti kahvikupin pöydälle ja laskeutui selälleen valoon. Jos mahdollista, niin aurinko oli himmeän kirkas ja raukeus kuin itse levottomuus."
( Reps )
On tosi kiva kun tuo mikkimäkki on tuossa kivenheiton päässä. Mikään ei ole darroissa kivempaa kuin huitasta tuulensuojaan perusmättöä pirtelöllä.
( Hihitystä )
Lisäksi on mainittava että paikkaan saa törmätä sisälle missä releissä tahansa. Ja jos ei sittenkään ilkeä, niin voi tilata drivelta huttunsa nousematta autosta.
( Reps )