Suhde Hajoamassa?

Lolppois

Olen ollut mieheni kanssa kohta 6 vuotta yhdessä. Meille on pieni lapsi ja kohta tulossa toinen. Riitelemme mieheni kanssa nykyään erittäin paljon, mutta olemme monesti myös "sopineet" asiat nopeaa. Mieheni kulkee omia menoja miten lystää ja saattaa välillä lähtä kotoota sanomatta mitään. Suutuin jälleen kerran miehelleni tästä asiasta, ja sanoin etten lähde seuraavana päivänä sukulaisten juhliin mukaan, tästä syystä kun saan lapsen kanssa aamusta iltaan olla lähes tulkoon kaksistaan kotona. No päätimpä sitten että lähden kuitenkin mukaan juhliin ja mieheni hermostui tästä, hajoitti keittiön tuolin ja tokaisi vielä että jos en olisi nyt raskaana hän olisi heittänyt minut ajat sitten pää edelle talosta pihalle. No päästipä mies minut lopulta juhliin. Mutta häipyi heti kotiin palattua omiin menoihin, joten ei saatu selvitettyä tätäkään asiaa. Tuntuu ihan hullulta miten joku voi puhua noin omalle odottavalle vaimolle. Toisaalta itse kiukuttelin juhliin lähtemisestä... Mutta ei Kait tuomonen käytös ole normaalia että huonekaluja hajoitetaan ym. Ja tämä hajoitus kerta oli ensimmäinen. Ja minä olen mieheni mielestä se sairas ja hullu akka ja mun syytä se että sillä palaa päreet. Onko täällä muita yhtään vastavanlaisia tilanteissa olevia?

14

343

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • neuvoiii

      Oliskohan palaveri paikallaan? miehen osallistuminen lastenhoitoon vaikka 1-2h päivässä että saat tehdä omia juttujasi,käydä ulkona. Meilläkin tuli vauva aikana paljon riitoja menemisistä kun koin epäoikeuden mukaisena että toinen lähti baariin ym. paikkaan missä ei ollut vauvan huutoa. Mies kyllä vaihtoi välillä vaippaa ja piti sylissä, mutta ei osannut rauhoittaa vauvaa ja hermostui itkuun, ja minä vaistomaisesti sitten rauhoitin lapsen. yöt hoidin yksin kun lapsi aina tajusi jos oli isä eikä äiti.

      nyt kun lapsi taapero ikäinen isä osallistuu enemmän kun pystyy ja lapsen leikkittäminenkin erillaista,voi viedä yksinkin ulos tai sukulaisille,niin etten ole mukana ja se on ihanaa! Meillä kyllä mies käy kavereiden kanssa ulkona tai menee menojaan, mut ilmottaa siitä jos menee pidempään. Ja nyt vastavuoroisesti minä pääsen välillä ulos ja hän voi hoitaa lasta sillä aikaa. Jos teillä ei ole oikeudenmukaisuutta suhteessa,on kummin molempien lapsi! syntyy katkeruutta,riitoja eikä homma toimi.

      syy myös miksi miehesi menee paljon omia menojaan voi johtua siitä jos kotona jatkuvasti vastassa kiukkuinen väsynyt äiti. Tilanne voi helpottua kummasti jos löysäät ja lakkaat sanomasta jatkuvasti asioista ja saat itsellesi myös vapautta. Koti pitäisi olla paikka missä molempien on mukava ja rento olla.

    • voityhmyydenmäärää

      tällainen kommentti, että onko se pakko heti perään vääntää se toinen kakru jalkoihin huutamaan vaikka ei ensimmäinenkään ole vaipoistaan pois päässyt?

      Luulisi että jokainen täysipäinen ihminen tekisi elämänsä itselleen helpommaksi ja katsoisi miten se lapsiperhe-arki lähtee sujumaan, ennen kuin tehtailee uusia lapsia.

      Mitä järkeä on tuollaiseen parisuhteeseen tehdä lisää lapsia ja sitten yksinhuoltajana tapella miehen kanssa elatusmaksuista ja rahasta ja siitä kumpi hoitaa vai hoitaako kumpikaan. Sossun tuet vai mitkä tässä lasten tehtailussa on oikeasti takana?

    • Jdjdkd

      Voi voi eipä sitä kuule saa Kelalta kun reilu 300 kuukaudessa käteen, eikä ole sossun rahoilla oltu. Onneksi on työajasta hyvin säästöjä. Siitä voi olla ihmiset montaa mielipidettä haluaako tehdä lapset milloin. Itse ajattelen että parin vuoden päästä lapsista on paljon seuraa muille, vielä kun pienellä paikkakunnalla asutaan missä ei ole lähettyvillä muita saman ikäisiä.

      • voityhmyydenmäärää

        kenelle - muille - lapsesta pitäisi olla seuraa, etenkin jos niitä - muita - ei ole edes olemassakaan sillä pienellä paikkakunnalla!

        Harvemmin kersoja seuraneideiksi duunataan, mutta voihan sitä noinkin ajatella, että tehdään lauma jotta kakrut voi tapella keskenään.

        Siis onhan se nyt aika peffasta tehtailla kersoja useampi peräjälkeen, jos jo ensimmäisen tultua maailmaan näkee, että se parisuhteen toinen puolisko ei huolehdi omalta osaltaan lapsen hoidosta!
        Pääsee täällä itkemään kurjuutta, miten mies sitä ja mies tätä ja voi voi kun toinenkin on tulossa.
        Mutta niinhän sitä sanotaan, että tyhmästä päästä kärsii koko elämä ja me muutkin siinä sivussa.


    • oppeliini1

      Ap. teit ison virheen kun hankkiuduit raskaaksi tuolle pahoinpitelijälle.
      Missä kohtaa aivoissasi klikkasi kun suunnittelit lisää lapsia? Synnytettyäsi uuden ihmisen, ole hyvä ja tee yhteiskunnalle palvelus: STERILISOI ITSESI!
      Olet jo tuplasti hoitanut hommasi idioottimangneetina. Jo riittää.

      On lapsille (tuleva mukaanlukien) parasta että lahjoitat pienokaiset vanhemmille jotka haluavat heidät, tukevat heitä, kasvattavat ja opettavat heitä, sallivat heille rauhallisen ja rakastavaisen kasvuympäriston.
      Tuota sinä eikä pahoipitelijä "miehesi" kykene antamaan.

      Sinun on turha sanoa että "rakastat lapsiasi" sinä et usko tuota itsekkään! Rakastava äiti EI salli lastensa kasvaa ja kehittyä tuossa kammottavassa ilmapiirissä jonka sinä ja "miehesi" huollisesti ja harkiten olette luoneet ja ylläpidätte yhä.
      Te kasvatatte hermoheikkoja, pelästyneitä ja teitä kumpaakin syvästi vihaavia ihmisiä. Te tulette hyvin kalliisti maksamaan käytoksestänne. Niinkuin tulee maksamaan koko yhteiskunta!

      Avaa silmäsi ja anna hyvä nainen lapsesi adoptiovanhemmille! Ole hyvä!!!!

      Sinä aikuisena tiedä aivan tarkkaan miten itse harkiten valitset elämäsi, kenen kanssa valitset sen jakaa (niin irvokasta kuin ikinä haluat) mutta sinulla yksinkertaisesti EI OLE OIKEUTTA antaa viattomien lasten olla osana sitä!!!!!!!!!!!!

    • Hei Lolppois

      Suhteeseenne on kertomasi mukaan tullut suhdetta tuhoavia elementtejä, riitaa ja väkivaltaa, uhkailua.
      Sinun on hyvä nyt tiedostaa, että parisuhdeväkivallalle on tyypillistä, että se jatkuu ja pahenee. Tuolin hajottaminen on väkivaltaa, samoin kuin on lyömisellä uhkailukin.

      Mielestäni suhteessanne kuulostaa olevan nyt niin tulehtunut vaihe, että kannattaa hakea apua viivyttelemättä. Perheasiain neuvottelukeskuksesta voi kysyä aikoja, mutta joskus siellä voi olla pitkät jonot. Myös kunnan perheneuvolasta tai neuvolasta (kun olet raskaana) voitte pyytää keskusteluapua, koska teillä on lapsia. Jatkuva uhkaava riitely on saatava loppumaan kummankin toimesta ja se vaatii muutosta, aktiivista uuden oppimista ristiriitojen käsittelyssä.
      Muutos on usein vaikeaa, mutta se on välttämätöntä, jotta kaikki ei jatku samalla tavalla tai pahene.

      Voimia muutoksen alulle laittamiseen

      Merja, diakoni

    • lapsetonton

      Olisi pitänyt erota jo aikoja sitten, niin miksi piti tehdä lapsia, kysyn vaan.

      Ei ole teillä ainakaan lapset teitä lähentäneet. Läheisriippuvuus on sairaus.

      Ei huonoa parisuhdetta korjata lapsia tekemällä, idiootit.

    • pikkulapsenäitimyös

      Tilanteesi ap kuulostaa samalta kuin minun tilanteeni, mekin riitelemme paljon ja mieheni on uhannut väkivallalla ja heitellyt tavaroita (ei kuitenkaan rikkonut). Myös meillä on pieni lapsi, vauva. Meillä myös mies ottaa vapaa-aikaa arjesta lähtemällä viikonloppuna iltaa viettämään minun jäädessäni kotiin vauvan kanssa. Tämä tuntuu minusta itsekkäältä. Mies on myös järkeillyt, että minä olen riitojemme syy. Tämähän on mahdotonta, sillä riitoihin tarvitaan aina kaksi osapuolta. Emme ole nukkuneet pitkiin aikoihin kunnolla vauvan yöheräilyjen vuoksi ja univaje on meillä todella suuri. Unen puute kiristää molempien hermoja ja saa molemmat olemaan jatkuvasti kiukkuisia ja valmiustilassa ja vastaamaan toiselle mielestämme samalla mitalla takaisin. Yritämme kuitenkin tiedostaa, että vauva- ja pikkulapsivaiheessa pariskunnat ovat erityisesti univajeesta johtuvan riitelyn vuoksi erittäin eroherkkiä. Yritä järjestää itsellesi unta aina, kun lapsesikin nukkuu ja yritä saada myös miehesi nukkumaan enemmän. Myös kotitöissä pieni löysääminen kannattaa, jaksaa itse paremmin.

      Hesarissa oli aiheesta juttu, kannattaa lukea ja pyytää myös miestäsi lukemaan se. Kannattaa myös lukea univajeen vaikutuksesta parisuhteeseen. http://www.hs.fi/elama/a1465961005325

      Toivottavasti saatte tilanteen rauhoittumaan tiedostamalla univajeen merkityksen. Mikäli miehesi väkivaltainen käytös jatkuu, kannattaa varmasti noudattaa diakoni Merjan neuvoja. Aiemmista kommenteista tulee sellainen olo, että ne on kirjoittanut pikkulapsiarkea ymmärtämättömättömät ihmiset. Ihmetyttää se kiihko ja agressio, jolla he kirjoittavat tuntemattoman ihmisen tilanteesta ja saa miettimään, miten he itse osaisivat tilanteessasi toimia kiihdyttämättä riitoja, kun jo täysin tuntemattoman ihmisen avunpyyntö aiheuttaa heissä tuollaista vihaa.

      • lapsetonton

        Se jos mikä on itsekästä, että sinun mielestäsi miehesi pitäisi olla kotona, koska sinäkin "joudut" olemaan kotona. Ihan vitun naivia ja lapsellista, sekä itsekästä.

        Edelleen ihmettelen, miksi lapset tekevät lapsia.


      • pikkulapsenäitimyös

        Sinulla on varmasti hyvin paha olo päätellen kiihkostasi ja agressiivisuudestasi. Sisälläsi asuu vihainen pieni lapsi. Toivottavasti löydät sisältäsi vihasi todellisen lähteen ja pystyt käsittelemään sen pois. Viha syö ihmistä sisältä. Toivottavasti tämän jälkeen vielä palaat kirjoittamaan palstalle positiiviseen sävyyn miettien rakentavasti, miten voisit auttaa ihmisiä ongelmissaan. Auttamishalua sinulla ilmeisesti kuitenkin on, mutta et osaa tuoda itseäsi julki muuta kuin vihaisuuden kautta.


    • kolmenpikkulapsenäiti

      kommentti nikille: pikkulapsenäidillemyös
      siis puhut täyttä peetä. Pikkulasten vanhempien ei tarvitse riidellä tippaakaan, ei niin mistään. Kyllä ne riidat aivan jostain muualta kumpuavat kuin siitä lapsesta tai univajeesta.

      Itselläni on 3 lasta ja mieheni tekee matkatyötä, on poissa kotoa 3 päivää viikosta, siis joka ikisestä viikosta. En ole nukkunut yhtään yötä putkeen vuosiin. Mutta siitä huolimatta olen nukkunut, enkä ole väsynyt enkä riitainen.


      Kun perheessä on kaksi aikuista, nukkumiset pystyy järjestämään erittäin hyvin yhden lapsen kanssa. Tietysti jos kotina on alle 18 neliön kämppä, voi olla haasteellista sulkea lapsen kitinää pois, mutta jos on käytössä 2 huonetta, ei pitäisi olla mitään ongelmaa kunnon yöunille vuorotellen. Jos vauva on täysimetyksessä, lypsetään pulloon maito isän yöhoitovuorolle ja muulloin äiti hoitaa. Kun vauva nukkuu, äitikin nukkuu, jos yöheräilyjä on useita. Ei lasten hoito ja nukuttaminen mitään rakettitiedettä eikä neron älyä vaadi. Minä olen pystynyt pyörittämään lapsiperhearkea perusrytmillä, ylös viimeistään klo 8, aamupalat nassuun, ulos säällä kuin säällä, ensin ruokakauppaan ja sitten kersat purkavat energiaansa leikkipuistossa, siitä kotiin, lounasta nassuun, mukulat päiväunille, minä nukun tai teen kotitöitä, kersat päiväunilta ylös klo 15, välipalaa, sitten ulos, päivällinen siinä klo 17-18 välillä, pikkukakkosta ja leikkimistä, iltapalat, yökkärit päälle, iltasatu klo 21.
      Unessa ovat viimeistään 21.30 ja nykyään kun nuorinkin (8 kk) saa jo muutakin ruokaa kuin tissiä, niin hänkin nukkuu 8h vähintään. Ei mitään ongelmaa kun lapsen olot ovat turvalliset ja elämässä on systematiikka, järjestys mitä tehdään ja koska.

      Olen samaa mieltä kaikkien muidenkin kommentoijien kanssa, että syy on muualla kuin väsymyksessä ja univajeessa.
      Olen sitä mieltä, että jos yhden lapsen kotona päivät oleva äiti on niin väsynyt ja univajeessa, että sen takia pitää miehen kanssa riidellä jopa siitä lapsen hoitamisesta, niin äiti voi mennä peilin eteen katsomaan missä vika piilee.

      Vika mielestäni on siinä, että on otettu puolisoksi keskenkasvuinen poika, jolla ei ole tullut sitä paljon puhuttua isän rakkautta ja velvollisuuden tunnetta lasta kohtaan. Jos rakkautta lasta kohtaan olisi, isä hoitaisi kersaansa ilolla pyytämättä ja käskemättä. Jos isän pitää lähteä kotoa pois ettei tarvitse vaihtaa vaippoja tai hoitaa lastaan viikonloppuna, niin onhan se aika kova viesti sille lapsellekin. Hänellä on isä joka asettaa ryyppäämisen tai kaverit avuttoman vauvan edelle.

      Sori, jos kommenttini on kova, mutta kun lapset tekevät lapsia, käy näin. Kannattaisi hoitaa keskinäiset ongelmat pois ennen kuin toinen lapsi syntyy.

      • Väsynytäitimyös

        Kiitos Sinulle kommentistasi, kolmenpikkulapsenäiti. Sinulla taisi mennä kommentoinnissasi hieman sekaisin ap:n aloitus ja vastaukseni.

        Hieno kuulla, että Sinä olet yksi niistä äideistä, joita univaje ei vaivaa. Onnittelut siitä! Se ei kuitenkaan tarkoita, että ne äidit, jotka kokevat univajetta toimisivat arjessaan puutteellisesti tai väärin. Siksi on sinulta äitinä hyvin ymmärtämätöntä ottaa kommenttisi tavalla besserwisseröiden agressiivisesti ja vihaisesti kantaa tähän asiaan.

        Kiitos että kerroit teidän perheen rutiineista. Meillä esim. kauppareissu kärrytellen ei onnistu, sillä emme ole kaupunkilaisia. Autolla ei ole järkevää lähteä ruokakauppaan joka aamu, vaan kaupassa käydään kerran viikossa. Kotitöitä, pihatöitä, remontointitöitä, töitä ja toista työtä meillä riittää. Me emme asu kodissa, jossa äidin kotitöiksi voidaan lukea karrikoidusti tiskikoneen päälle napsauttaminen, jonka jälkeen kotityöt ovat papukaijamerkin arvoisesti tehty. Tällä haluan Sinulle sanoa, että ihmisillä on erilaisia elämäntilanteita ja vastuita, joita ei aina ole helppo sovittaa yhteen niin, että väsymystä, univajetta ja riitaa ei syntyisi. Myös lapset ovat erilaisia temperamentiltaan ja nukkumiseltaan. Ei kannata tehdä liikaa oletuksia toisten tuntemattomien ihmisten elämästä.

        Mutta hyvä kuitenkin, että tulit pätemään, kiitos siitä.


    • kyssään_täs

      Alkoks noi riidat ennen ekaa odotusaikaa vai muksun syntymän jälkeen?
      Entä lähtiks hää kotoota sanomati mtn, enne muksuu?

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle

      Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.
      4
      2437
    2. Pilasit mun

      Elämän. Sitäkö halusit?
      Ikävä
      116
      1607
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      36
      1346
    4. Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin

      Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin
      Maailman menoa
      156
      1181
    5. Lasse Peltonen on kunnanjohtaja

      18/21 ääntä 1 Stoor ja 2 Vauhkonen
      Sysmä
      52
      1095
    6. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      113
      1082
    7. Syntymäpäivä

      Milloin on kaipaamasi henkilön syntymäpäivä!? Hänellä miehellä on tammikuussa.
      Ikävä
      57
      1041
    8. Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...

      Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi
      Maailman menoa
      105
      1034
    9. Olet tärkeä

      mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.
      Ikävä
      46
      909
    10. Vaikutat mukavalta ja

      hyväsydämiseltä ihmiseltä. Oltais oltu hyvät kaverit. ❤️
      Ikävä
      60
      882
    Aihe