Pakko purkautua johonkin negatiivisia fiiliksiä. Mies ei voi kritisoida avoimesti vaimoaan kuin nainen miestään, joten ajattelin kirjoittaa tuntojani näin anonyymisti. Ja en pidä itseäni kovin täydellisenä tai edes hyvänä aviomiehenä, vaikka kritiikkiä esitänkin.
Tässä tarinani:
Vaimo pötkötti kotona useamman vuoden ja elätin sen maksamalla kaikki laskut yms.. Koti oli aina kun pommin jäljiltä, oli väsymystä ja "kiirettä" (tehdä mitä?). Kavereita tai sukulaisia en kehdannut kutsua kylään, harvan koti on sellaisessa kunnossa. Kyse ei ollut mistään mielenterveysongelmista tai uupumuksesta, vaan tavasta elää. Myös vaimon puhetapa "vitun mulkku" yms. muiden ihmisten kuullen tuntui nöyryyttävältä.
Oma suhtautumiseni tähän oli usein myös todella surkea. Valitin asiasta ja suutuin välillä, yritin kuitenkin kestää.
Seksiä ei tietysti ollut vuosiin. Joskus antoi mulle säälistä, nöyryyttävä kokemus. Jossain vaiheessa tajusin, että en olekaan liian ruma, lihava tai ärsyttävä seksiin, vaan kyllä se pitkälti johtui vaimon haluttomuudesta. Miksi muut naiset olivat kiinnostuneita minusta, mutta oma vaimo piti rumana skeidakasana?
Lisäksi olin narsisti. Jokainen hänen kaverinsa (joita en ole koskaan edes tavannut) oli samaa mieltä. Narsisti, itsekäs kusipää. Tietysti pohdin itsekin, olenko tämä omaan napaan tuijotteleva kusipää? Vastaavaa palautetta ei tullut muualta ja pidän itseäni lähinnä herkkänä pohdiskelijana, joten väite tuntui oudolta.
Tulevaisuus ei vaikuttanut enää vaimoni kanssa kovin valoisalta, ja eräänä päivänä laitoin avioeropaperit vetämään. Yllättäen vaimoni ei haluakaan minusta eroon. En tiedä mitä tekisin, kaikki epämääräiset haukut ja syytökset kolisevat päässäni ja vaikea kuvitella loppu elämä samanlaisessa rumbassa.
Tässä tarinani:
Vaimo pötkötti kotona useamman vuoden ja elätin sen maksamalla kaikki laskut yms.. Koti oli aina kun pommin jäljiltä, oli väsymystä ja "kiirettä" (tehdä mitä?). Kavereita tai sukulaisia en kehdannut kutsua kylään, harvan koti on sellaisessa kunnossa. Kyse ei ollut mistään mielenterveysongelmista tai uupumuksesta, vaan tavasta elää. Myös vaimon puhetapa "vitun mulkku" yms. muiden ihmisten kuullen tuntui nöyryyttävältä.
Oma suhtautumiseni tähän oli usein myös todella surkea. Valitin asiasta ja suutuin välillä, yritin kuitenkin kestää.
Seksiä ei tietysti ollut vuosiin. Joskus antoi mulle säälistä, nöyryyttävä kokemus. Jossain vaiheessa tajusin, että en olekaan liian ruma, lihava tai ärsyttävä seksiin, vaan kyllä se pitkälti johtui vaimon haluttomuudesta. Miksi muut naiset olivat kiinnostuneita minusta, mutta oma vaimo piti rumana skeidakasana?
Lisäksi olin narsisti. Jokainen hänen kaverinsa (joita en ole koskaan edes tavannut) oli samaa mieltä. Narsisti, itsekäs kusipää. Tietysti pohdin itsekin, olenko tämä omaan napaan tuijotteleva kusipää? Vastaavaa palautetta ei tullut muualta ja pidän itseäni lähinnä herkkänä pohdiskelijana, joten väite tuntui oudolta.
Tulevaisuus ei vaikuttanut enää vaimoni kanssa kovin valoisalta, ja eräänä päivänä laitoin avioeropaperit vetämään. Yllättäen vaimoni ei haluakaan minusta eroon. En tiedä mitä tekisin, kaikki epämääräiset haukut ja syytökset kolisevat päässäni ja vaikea kuvitella loppu elämä samanlaisessa rumbassa.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Jos tuo kaikki edellä kuvaamasi on totta niin ihmettelen suuresti jos vielä edes harkitset yhteistä elämää! Päässäsi on silloin pahasti vikaa..
Minua ihmetyttää myös se, että etkö ennen yhteen muuttamista nähnyt naisesi epäsiisteyttä ja mautonta kielenkäyttöä?
Aloitus vaikuttaa typerältä provolta!!
jos et näe valoa tunnelissa- et siis usko että perhe-elämäsi voisi mitään kautta muuttua, niin eroa. Annathan vaimollesi sitä ennen mahdollisuuden huomata, miten kohtelee sinua, ja toivothan rakentavasti, että tilanne muuttuisi?
Mikä tuli mieleen, niin naisen kokoaikainen pelko, että menettäisi sinut elämästään- sitähän se on kun ääneen moititaan, että toinen ei huomaisi olevansa ihan ok ihminen.
Kusipää tuskin olet. Itsekäskään. ilmaiset vain napakasti ettet halua moista kielenkäyttöä- toisilla mallit on otettu jostain. Aiemmista sukupolvista, joissa mies on elättänyt perheen, naiset pitäneet tiukat säännöt.
Onko teillä mahdollisuutta irtautua? Tehdä jotain-ihan-muuta yhdessä? Viikoksi-kahdeksi, kolmeksi pois arjen ympyröistä, oli se sitten avioliittoleiri, lomareissu, mikä tahansa selviytymiskurssitus.
Parisuhde leipiintyy ajan oloon!
Mitä sä sitä jahkailet enää. Tietysti kun sä oot jo päättänyt erota, niin pysyt nyt päätöksessäsi. Et kai sä halua näyttää vaimosi (tai muiden silmissä) joltain tuuliviiriltä, et joka ensin päättää tehdä jotain ja sit pyörtää päätöksensä? Pysy nyt hyvä mies päätöksessäs. Saat sit kun sun nykyinen on jo exä, rakennettuu sen oman elämäs parempaan kuntoon tai ainakin sellaseks kuin sä itse sen haluat rakentaa.
Eihän tietenkään sun vaimos haluais erota susta, koska hän on saanu sun kautta kaikki asiat niin helposti, tekemättä juurikaan itse mitään sen eteen. Onhan hän jo omilla sanoillaan saanu kaverinsa uskomaan, et sä oot se "mulkku" parisuhteessa. Tuskin sun sitä samaa lokaa kannattaa saada niskaansa tulevaisuudessakaan. Tuskin se tilanne tosta enää miksikään muuttuu.
Jos kotinne näytti aina kuin "pommin jäljiltä" niin eiks sulle itselle tullu koskaan mieleen, että sä itsekin voit siivota? Et vaikkei sun vamos sitäkään tehny niin mikset sä olisi sit edes siivonnu?
Tosta siivoomisesta vaan, että olen teinityttärieni huoneita pari kertaa siivonnut lattiasta kattoon kun ovat viikonloppuja olleet poissa. Palattuaan ovat laittaneet huoneet vanhaan malliin "pommin jäljiltä" alta varttitunnin. En ole enää viitsinyt tai jaksanut puuttua. Veikkaan, että aloittajalla sama kokemus ja korvamatona soi Joel Hallikaisen Kuurankukka-intro.
No joo, nopeastihan se mullakin silloin ku mä olin vielä teini niin sen oman huoneen myllääminen tapahtui. Vasta sit mun piti alkaa siistiks, kun mä huomasin, et vaatehuolto ei enää toiminut. Mutsini sano mulle siitä, et kun mun huone pysyy kohtuusiistinä, nii vaatehuoltokin pelaa. Tai sitten mun olis pitäny alkaa pesee itse omat vaatteet. Nopeasti mä siis sain huomaa et miten aikuiset toimi. Et jos haluu saada jotain, nii pitää antaa siihen jotain vastinettakin.
Tiedän kyllä tunteen, kun on juuri saanut kodin siedettävään kuntoon ja kun sitten palaa töistä näyttää kuin ei olisi ikinä siivottukaan. Se on ärsyttävää. Mut...mieti mitä toivot elämältä ja tee sen mukaan. Ei kannata kuunnella loputtomiin toisen haukkuja.
ei haluakaan eroon ?? se ei ole vaimo, sehän on koira
Vähän riippuu siitäkin kauanko olette olleet yhdessä ja rakastatko vielä vaimoasi. En lähtisi kovin helpolla eroamaan, varsinkin jos teillä on lapsia.
Ehkä kunnon keskustelu auttaisi. Ei se elämä yksinkään ole herkkua ja uuden löytäminen arpapeliä.
Voittehan sopia asuvanne harkinta-ajan erillään ja päättää sen lopuksi palaatteko yhteen? Kumpi luulet että 10 v jälkeen harmittaisi sua todennäköisesti enemmän: se että erosit vaimostasi, se on lähes poikkeuksetta lopullista, vai se että jatkoit suhteessa etkä eronnut vaimostasi? Elämä kuluu joka tapauksessa, oli huonossa tai hyvässä suhteessa. Mutta toinen juttu on, näkeekö hyvät puolet ja mahdollisuudet nykyisessä suhteessa eikä vaan unelmoi jostain paremmasta. Ja olisi hyvä miettiä ennemminkin mitä itse voi tarjota toiselle, kuin mitä haluaa toiselta. Vaatimukset muutenkaan ei kuulu tasapainoiseen suhteeseen vaan toisen hyväksyminen itsenään. Mutta, mun mielestä toista ei saa haukkua ja mennä henkilökohtaisuuksiin, oli asia mikä tahansa. Se jää aina painamaan jonnekin ja sanoja ei saa takaisin. Toisennakaan se ei ole aikuismaista käytöstä suhteessa. Pyytääkö puoliso sinulta kuitenkin anteeksi? Ihan sama kuka on oikeassa, sillä eihän sitä anteeksi pyydetä jos oli väärässä vaan sitä että pahoitti toisen mielen. Pari kysymystä heräsi. Mikset koskaan ole tavannut vaimon kavereita? Usein elämät kuitenkin vähän kietoutuu yhteen ja jos omat kaverit on täysin erillään niin ei lupaa varmaan suhteelle hyvää.
Piti kysyä että onko vaimo aina puhunut noin ala-arvoisella kielellä? Ei ole toista kunnioittavaa puhetta eikä ainakaan itseä tekisi onnelliseksi. Mieti mitä siedät. Ja ennemminkin mieti mitä suhteelta toivot, onko tämä sellaista elämää? Mitä sanoisit kaverillesi jos hän olisi vastaavassa tilanteessa?
Itse sanoisin että juokse ja lujaa ;)
Naisena sanon...että pysy päätöksessäsi nyt!! Jos perut eron, hän huomaa, että sai jäämään ja hetken aikaa on kaikki ok, antaa... ja siivoaa pari kertaa. Sitten kaikki palaa hiljalleen, sit "sä mulkvisti" huomaat olevasi taas samassa pisteessä, periksi antaneena, yhdellä erotuksella: olet vaan taas piirun verran huonommalla itsetunnolla ja mielialalla...ja enemmän tossun alla. Herää ja ymmärrä, että ko.naisen on kasvettava ja etsittävä itsensä. Hän elää sinun varjossa tai siivellä miten vaan, mut hänen ei tartte siivota, ei maksaa laskuja ei mitään opetella tekemään itse tai paremminkin ei ole opetellut kantamaan vastuuta asioista. Ai miksi sanon tämän...noh, sanotaanko että tarpeeksi läheltä nähty tällaista jossain muuallakin. Mutta se oli tuosta vielä pahempaa, jossa miesrukat toisensa jälkeen ovat jääneet melkoiseen nalkkiin naiseen, joka ei osaa muuttua, menee rahat, nainen vie lapset mutta vaatii ex-miestä asumaan yksin vaikka itsellä jo uusi ja tuossa vasta pari seikkaa... sinä et pysty häntä auttamaan vaan hän itse, eikä se tapahdu sillä, että annat hänen kulkea ylitsesi. Auta sinä itseäsi ja...
Voi hyvä luoja, lähde!!! Löydät vielä sen, joka rakastaa samoin sinua ja tulette onnellisiksi!!
Tässä oli kaikki se mitä minäkin sanoisin!
Sanoo kuka? Identifioi itsesi!
Eroa. Ei tuosta mitään tule, arvostus puuttuu.
Niin nykyään eron saa helposti. Mitä tuota itkemään siivouksesta. Sinkkuna voit hoitaa siivoukset kuten itse haluat. Miksi olla aviossa jos et ymmärrä toista osapuolta vikoineen! Ole siis mies ja tee kuten tahdot tulee sullekin hyvä mieli! Älä siis turhasta märise!