Tästä aika usein mainitaan, että "lenkillä en ole sinua kohdannut", mutta onko kukaan saanut suhdetta aikaiseksi lenkkireitiltä?
Lenkillä tutustuminen
44
790
Vastaukset
- ASUN.ULKOMAILLA
Suomalaiset eivät tunnetusti keskustele esim. politiikasta ventovieraiden kanssa kassajonossa saati yleisessä vessassa. Juro kansa.
Toisin on täällä ulkomailla, mihin minä olen pääsyt.
Lenkillä etenkin suomalaisille miehille tuottaa vaikeuksia edes morjenstaa vastaantulijaa.- dxbsdb
No eipä ne naisetkaan sen kummempia ole, vastaantullessa pää kääntyy niinkuin pöllöllä päinvastaiseen suuntaan, ettei vaan tarvisi edes hymyillä.
- ruma-ätmi
Sehän olis ahdistelua jos pururadalla alkaa naiselle juttelee
- HuohotusKuinKiimassa
Näin on. Kova huohotus jo yksin estää tutustumisen ... puhe ei kulje, joten luomme katseemme läheiseen metsään välttääksemme turhaakin turhempaa keskustelua.
- Hämärän_rajoilta
HuohotusKuinKiimassa kirjoitti:
Näin on. Kova huohotus jo yksin estää tutustumisen ... puhe ei kulje, joten luomme katseemme läheiseen metsään välttääksemme turhaakin turhempaa keskustelua.
Tämä on totta. Jos lenkkeilee niin, että pystyy samalla puhumaan tai edes erottamaan muita ihmishahmoja kuin omat sukulaisvainajansa hallusinoidun valoisan tunnelin päässä, silloin lenkkeilee väärin.
- korpusterska
Hienosti lohkaistu!! :D :D :D
Naiset päiväunissaan toivovat (komeiden) miesten lähestymisiä arkielämän tilanteissa. Kuitenkin myöntävät, että jos moinen ihme tapahtuisi, he olisivat niin hämmentyneitä, että antaisivat pakit varmuuden vuoksi.
- EtelänUrpaani
Itselle on muutaman kerran eteen tulla pompsahtanut päiväpokaaja. Jos olisivat jotenkin onnistuneet pohjustamaan asiaansa (virolainen mies onnistui tässä parhaiten, tummien kanssa en edes lähde vänkäämään, vaan käytän "purjehdin ohi mitään näkemättä ja kuulematta" taktiikkaa), on helpompi ensin kiinnostua, ja ehkä myöntyä. Sellainen nainen joka joka sanoo suoraan ehdotukseen kyllä, enempiä miettimättä, on tod. näk. prostituoitu.
Eli kannattaa opetella sitä jutustelua ja läpästelyä, ihan kaikkien kanssa.
Kauneimmissa ruusuissa on piikit, aivan syystä.
- nymfomaaneja
kyllä on monikin varattu nainen saanut hetken suhteita eli lähtee lenkille 100m päästä kotoa tinderissä tapaaminen polulla ja joko luonnossa tai tinder miehen luona tai maahanmuuttajan luokse ja hänet tuodaan 100m päähän kodistaan ja sit juoksee kotiin ja sanoo olin lenkkeilemässä
- vihatipunen
Pitäisköhän sun mennä vähän juttelemaan tohtorille tuosta tinder-pakkomielteestäsi?
- nauratti
pakko myöntää hyvä heitto
- eipuskista
Ei silleen ettäkö joku olis puskista hypännyt että moi lähetkö kaffelle, mutta yks kokemus mulla on takavuosilta lenkkipolun varressa olevan voimailupisteen tai mikä se on tiimoilla. Satuin siihen pölkkyjä nostelemaan samaan aikaan yhden henkilön kans parinakin päivänä ja alettiin jutteleen voimailusta ihan ex tempore. :) Ei siitä mitään syntynyt kun sitten tapasin exäni muissa merkeissä, mutta ei se siis ihan mahdotonkaan mahis ole. Sinne vaan kuntoilemaan! Se kannattaa aina.
Varsin ihmeellisiä pitäisi tapahtua, että suomalaisessa kulttuurissa mitään tapahtuisi lenkillä. Koirat, lapset tai erikoiset sääilmiöt voisi tarjota jonkin keskustelunaiheen joka ei olisi täysin teennäinen.
Jopa tilanteet, jossa on edellisenä iltana keskustellut jonkun kanssa baarissa ja näkee sattumalta vaikka seuraavana päivänä lenkillä ei muutu keskusteluiksi. Se on lyhyt "moi" ja jatketaan sinne mihin oltaisiin muutenkin menossa.
Käänteisesti taas ihminen jonka jollain tavalla tietää muusta yhteydestä on helppo lähestyttävä baariympäristössä. Eli jos ihminen jää vaikka sieltä lenkiltä muistiin, niin onpahan heti jotain tyhjää enemmän tilanteessa jossa voi tutustua.- Ex----------PUA
Jep, suomalainen kulttuuri on hieman huono ns. päiväpelille, kuten PUA-kultissa me sitä kutsuimme, ja siksi jopa PUA-firmat sosiaalisimmissa maissa joutuvat lavastamaan päiväpelit.
Itse olen tuota alustavasti testannut, ja kuten raporteistani luit, ei se ole ihan mahdotonkaan tehtävä, mutta siinä pitää olla kyllä aika skarppina, ja osata viedä hommaa oikeaan suuntaan.
Suomalainen kulttuuri ei ole tälle todellakaan otollista aikaa, paljon paremmin toimisi työpaikoilla ja harrasteissa. Vaan kyllähän minä uteliaana, hulluna tiedemiehenä totta kai lähdin koittamaan.
(Eikä unohdeta hypergamiaa - naista saa lähestyä vain jos on mies jota nainen haluaa).
- tassututtavia
Koiran kävelyttäminen on varmin tapa tutustua ihmisiin ulkoillessa. Itse olen saanut koiran avulla hurjasti tuttavia, myös miespuolisia. Jos en olisi varattu, olisi varmaan mahdollista tutustua vastakkaiseen sukupuoleen muutenkin kuin kaveripohjalta.
- PalstanRuminMies
Niin olet nainen. Ei naisille mikään juttu ole jopa parisuhteen luominen koiran avulla ja kuten sanoit pääsisit varattunakin pettämään heti kun kotiytmin pärstä alkaa ketuttamaan. Vaikka olen lenkkeilly tuolla tämän kaupungin yleisimmillä lenkkipoluilla ajokoiran kanssa jossa kokoajan tulee ihmisiä vastaan ei ketään naista kiinnosta hevonvittua minä ja ei ainakaan myönnä että ajurikaan. Kyllä vanhat papparaiset pysähtyy jutteleen ja muisteleen omia ajureitaan ja jänisajoja.
- tassututtavia
PalstanRuminMies kirjoitti:

Kauniin koiran kanssa liikkuvan miehen luulisi saavan paljon huomiota sinkuilta koiranaisilta. Koiramiehet ainakin meidän kylällä ovat todella mukavia. Ihme jos sinkkunaisia ei kiinnosta.
- PalstanRuminMies
tassututtavia kirjoitti:
Kauniin koiran kanssa liikkuvan miehen luulisi saavan paljon huomiota sinkuilta koiranaisilta. Koiramiehet ainakin meidän kylällä ovat todella mukavia. Ihme jos sinkkunaisia ei kiinnosta.
Hah:) Synnyppä rumaksi mieheksi niin tietäisit millaista se on. Luulin minäkin että koiralla saa naisia. Ei saa. Uudella autolla. Ei saa. Eläkevirka työpaikalla. Ei saa. Fyysisellä terveydellä. Ei saa. Omalla kodilla. Ei saa. Mahtavilla harrastuksilla. Ei saa. Ystävillä. Ei saa. Olemalla 180 pitkä. Ei saa. Lähtemään olen kyllä aina kelvannu mihin ikinä olen mennytkin.
- tassututtavia
PalstanRuminMies kirjoitti:
Hah:) Synnyppä rumaksi mieheksi niin tietäisit millaista se on. Luulin minäkin että koiralla saa naisia. Ei saa. Uudella autolla. Ei saa. Eläkevirka työpaikalla. Ei saa. Fyysisellä terveydellä. Ei saa. Omalla kodilla. Ei saa. Mahtavilla harrastuksilla. Ei saa. Ystävillä. Ei saa. Olemalla 180 pitkä. Ei saa. Lähtemään olen kyllä aina kelvannu mihin ikinä olen mennytkin.
Minulle kävi kerran niin, että minun ja erään miehen koirat riehaantuivat leikkimään niin, että kietouduimme koirien hihnoihin ja päädyimme lähes sylityksin. Sellaista sattuu koirien kanssa, joten turha jännittäminen karisee ja sinkkumiehenkin luulisi olevan helppo päästä osoittamaan sinkkunaiselle kuinka kiva ihminen hän on (jos on). Koirien ansiosta tulee usein myös puitua muitakin asioita, joten on helppo ottaa selvää onko toinen mahdollisesti vapaa.
Siihen en ota kantaa kuinka vaikeaa tai helppoa ruman miehen on löytää itselleen pari. Useiden kaverieni poikaystävät ovat sellaisia, etten ymmärrä mikä heissä kiehtoo. - JossainMuualla
Koiraa ulkoiluttaessa minulle puhuvat vanhat miehet ja pienet lapset.
Vanhat miehet puhuvat metsästyksestä sekä koiravainaistaan ja pienet lapset haluavat paijata hauvaa.
Koirallani onkin melkoinen fani-joukko paikallisten alle 10-vuotiaiden joukossa vahvistettuna muutamalla vaarilla.
Vaan en oikein näe, miten tämä olisi auttanut parinmuodostuksessa. - tassututtavia
JossainMuualla kirjoitti:
Koiraa ulkoiluttaessa minulle puhuvat vanhat miehet ja pienet lapset.
Vanhat miehet puhuvat metsästyksestä sekä koiravainaistaan ja pienet lapset haluavat paijata hauvaa.
Koirallani onkin melkoinen fani-joukko paikallisten alle 10-vuotiaiden joukossa vahvistettuna muutamalla vaarilla.
Vaan en oikein näe, miten tämä olisi auttanut parinmuodostuksessa.Yleensä niitä faneja löytyy koiralle kaikista ikäryhmistä, joten se auttaa parinmuodostuksessa. Harmi, ettei sinulle ole sattunut käymään niin. Oletko kokeillut koiratapahtumia? Nehän ovat täynnä naisia.
- JossainMuualla
Vika ei varmaankaan ole koirassa.
Kun mussukkaa taluttaa nainen, niin johan juttelijoita löytyy.
Tästä voidaan päätellä missä päässä hihnaa ongelma asustaa.
Koiratapahtumista sanoisin kyynisesti, että naiset ovat siellä koiratapahtumassa harrastelemassa ja tapaamassa tuttuja, eivät hakemassa seuraa. - tassututtavia
JossainMuualla kirjoitti:
Vika ei varmaankaan ole koirassa.
Kun mussukkaa taluttaa nainen, niin johan juttelijoita löytyy.
Tästä voidaan päätellä missä päässä hihnaa ongelma asustaa.
Koiratapahtumista sanoisin kyynisesti, että naiset ovat siellä koiratapahtumassa harrastelemassa ja tapaamassa tuttuja, eivät hakemassa seuraa.Ei seuraa kaikkialta aktiivisesti haeta, mutta kun ihmisiin tutustuu niin ihastuksia syntyy muulloinkin kuin silloin kun ihmiset ovat varsinaisesti haku päällä.
- PalstanRuminMies
tassututtavia kirjoitti:
Yleensä niitä faneja löytyy koiralle kaikista ikäryhmistä, joten se auttaa parinmuodostuksessa. Harmi, ettei sinulle ole sattunut käymään niin. Oletko kokeillut koiratapahtumia? Nehän ovat täynnä naisia.
Koiratapahtumat on hassuja (ei metsästyskoira tapahtumat) Naiset pukeutuu vartalonmyötäisiin jakkuihin yms pikkusieviin ja täyteen sotamaalauksiin ja sipsuttavat fifinsä kanssa kehässä. Herää kysymys kumpaa ovat esittämässä itseään vai fifiään? Ja kenelle? Koiratuomarithan ovat järjestään homoja. Yleensä miehillä on miehisiä koiria kuten metsästyskoirat ja niiden kanssa taas kuljetaan sellaisissa kokeissa ja näyttelyissä joissa vähemmän naisia on. Kun taas naiset menevät lamppuharjoineen niihin tapahtumiin joissa miehiä ei ole muut kuin nämä neitituomarit.
- neutraalia

Koiran esittäjän kannattaa olla siisti, sillä näin huomio ei kiinnity häneen, vaan koiraan ja koirakon yleisilme on huoliteltu. Jos koiran esittelee joku pultsarin näköinen Rapa-Ripa, huomio kiinnittyy äkkiä koirasta ihmiseen.
- JossainMuualla
Laajenna maailmankuvaasi.
Älä mene rotukoiranäyttelyyn.
Mene vaikka tapaamaan konekarhua, mussukkani säilyttää toimintakykynsä ja pysyy sopivalla etäisyydellä karhusta. Pikkuisen kyllä epäilyttää se, että koiran mielestä metsästä löytyi iso paisti eikä mitään petoa.
Tai mene vinttikoiraradalle all-star harjoituksiin. Jos se on koira, niin se saa juosta. Mussukka näyttää häviävän vain isoille vinttikoirille. No okei, kerran oli vähän nopeampi rodesian koira.
Metsästysmussukoilla on myös hauskoja kokeita. Minun koirani paskat seisoo ja ei kyllä tasan mitään nouda. Mutta käsittämättömän hyvä jäniskoira se on, ei kuulemma ihan rotutyypillistä toimintaa. Verijäljen haku menee myös paremmin kuin hyvin.
Entäs sitten match-show?
Vaan mitäs näistä. - neutraalia

Vaan mitäs näistä.Reipas koira, jos ei "karhukaan" saa sitä käpälämäkeen. Fiksu myös jos ei kuitenkaan syötäväksi mene.
En ole ollut kuin parissa näyttelyssä. Yritimme sitä kun oli kaunis rotukoira, mutta ei oikein napannut se kehässä juokseminen. En saanut kerättyä itseeni uskoa siihen, että sillä on hirveästi väliä onko oma koirani jonkun tuomarin mielestä parempi kuin vieressä nököttävä saman rodun edustaja. Vepeä kokeilimme, kun oli muka sellainen rotu, mutta koira oli huono ja haluton uimari. Tokoa kokeilimme myös, mutta menetin kiinnostukseni siinä vaiheessa kun sillä rupesi olemaan väliä istuuko koira 10 cm vinossa vai ei. Minulle riitti, että koiran kanssa oli hyvä kontakti ja se halusi olla kanssani ja kuluttaa aikaansa kanssani. Kieltämättä nuo karhujutut ja jäljestys vähän houkuttavat. Sen verran tietämätön olin, että en tiennyt muiden juoksevan kuin vinttikoirien. - koiramies444
PalstanRuminMies kirjoitti:
Koiratapahtumat on hassuja (ei metsästyskoira tapahtumat) Naiset pukeutuu vartalonmyötäisiin jakkuihin yms pikkusieviin ja täyteen sotamaalauksiin ja sipsuttavat fifinsä kanssa kehässä. Herää kysymys kumpaa ovat esittämässä itseään vai fifiään? Ja kenelle? Koiratuomarithan ovat järjestään homoja. Yleensä miehillä on miehisiä koiria kuten metsästyskoirat ja niiden kanssa taas kuljetaan sellaisissa kokeissa ja näyttelyissä joissa vähemmän naisia on. Kun taas naiset menevät lamppuharjoineen niihin tapahtumiin joissa miehiä ei ole muut kuin nämä neitituomarit.
Ja lähes poikkeuksetta naiset ovat ylipainoisia!
Nuo on noita "meet cute"-fantasioita, joita naiset ammentavat romanttisista elokuvista ja kirjoista ja televisiosarjoista.
- PalstanRuminMies
Lenkillä hah:)) Jos menisin lenkillä juttelemaan jonkun mukavan oloisen naisen kanssa saisin varmasti ahdistelu syytteet. Muutenkin kääntävät aina vihaisesti pään pois jos tulen edes kymmenenmetrin etäisyydelle.
- lenkkeilijämies
Tutustuin yksinhuoltaja naiseen joka sanoi tykkäävänsä lenkkeilystä. Puolen vuoden aikana pyysin sitä useita kertoja lenkille mutta ei koskaan jaksanut lähteä ja lopulta jätin laiskan naisen.
- tyypillistä
Oikein tehty. Taisi yh-nainen vain huijata olevansa liikunnallinen että saisi sinut kiinnostuneeksi eikä oikeata motivaatiota liikuntaan ollutkaan..
- Ex----------PUA
On se ihan mahdollista.
Se noudattaa pitkälti tätä kaavaa: http://keskustelu.suomi24.fi/t/14325128/bussipysakkiraportit
HUOMAA että tuo on testattu vain nuorilla alle 25 vuotiailla naisialla, ja se toimii heihin, joten jos he eivät kiinnosta, niin älä testaa. ;) - not.even.close
Itse olen paljon lenkkeillyt ja en ole ollut lähelläkään seuran löytämistä lenkillä.
Kerran alkoi satamaan ihan kaatamalla ja vastaan tuli yhtä litimärkä nainen, kumpaakin huvitti tilanne ja nainen antoi leveän hymyn mutta kun hän tuli vastakkaisesta suunnasta niin eipä tuossa kehtaa alkaa pysäyttämään toista. - iiihhhhihiiiihihiiiii
Mä ainaki rupattelen sujuvasti kaikkien vastaan tulevien koirankusettajien kanssa, jos he vaan itse ovat juttutuulella.
Harmi vaan, ettei nuoria miehiä koiralenkeillä juuri kohtaa täälläpäin. Tai sit niillä on niin julmetun kokoinen ja näköinen peto narun päässä, etten uskalla mun fifini kanssa mennä lähellekään. - atännä
Mun mielestäni voi tulla tutuksi lenkilläkin. Olen jutellut ihmisten kanssa nopeasti jotain, kun ne on tulleet naamatutuiksi samoissa maastoissa. Tai vaikkapa kuntosalilla, tai muissa harrastuksissa. Noissa paikoissa tai nopeissa tilanteissa ei tietenkään aleta ehdottelemaan kenellekään mitään, jutellaan vaan mukavia ja tsempataan toisia. Tai miksei myöhemmin, kun tilanteet kehittyy.
Mutta sitten rennommissa tilanteissa, vaikka konsertissa, kun tapaa taas tällaisen tutun, niin onkin jo jotain yhteistä juttua. Yhteen kumppaniini olen tutustunut tätä kautta.
Ei vieraan ihmisen pokaamisessa ole mitään järkeä, multa saa ainakin välittömästi pakit. Toisesta pitää olla jo jonkinlainen kuva etukäteen, pitää olla siis jo tuttu.- Boyzi
Haluaisin lenkkipolulla harrastaa sun kaa kepinpiilotusta
- 888-000
Boyzi kirjoitti:
Haluaisin lenkkipolulla harrastaa sun kaa kepinpiilotusta
No huhhuh, säälittävää pujottelijan matkimista
- pihtarihuora
koiraa ulkoiluttaessa olen saanut paljon hyvänpäivän tuttuja,sekä miehiä että naisia.pitkäaikaiseen elämänkumppaniinikin tutustuin lenkillä,tosin tiesin hänet nimeltä ennestään mutta en tuntenut.tuttavapiiriini kuuluu myös pariskunta joka on tutustunut rappukäytävässä ja toinen pari jotka tapasivat kaupan kassalla.täällä Itä-Suomessa on ihan normaalia jutella tuntemattomallekin ihmiselle ja siinähän sitä sitten tutustuu.
Olen usein lenkillä lapsen kanssa, enkä koe tarpeelliseksi alkaa pokailemaan ketään sen nähden. :D Katsella toki voi ja läheisellä pururadalla on tullut pari seksikästä kollia vastaan. :P
Pyörälenkillä kävin
Useita naispyöräilijöitä näin
Yhden kanssa hieman tuijoteltiin
Ei muuta- daygamer
Kerran olin lenkillä ja näin ulkomaalaisen naisen ja kysyin saanko liittyä seuraan. Sitten lenkkeiltiin yhdessä ja sain facebook profiilinkin mutta en löytänyt sitä koska nimi oli niin erikoinen!
- eivieraatnaamat
Jos mulle täysin tuntematon ihminen tulee lenkki polulla juttelemaan niin en noteeraa mitenkään.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1881315
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän138893- 85842
- 51748
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?50711Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t251612Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä311590Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55579- 53564
Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,7560